FEM Tv-kanava ei saanut yhtään Venlaa

Niin huonoja sen ohjelmat ovat. Ei ainakaan kotimaisen Tv-ohjelman monipuolistamisella voi puolustaa fem kanavaa ja siihen tuhlattua 17% ylen budjetista.

Kankkulan kaivo se on.
16109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

PISA-nerot eivät kykene tuottamaan laatua edes jättibudjeteilla.

Jokaisen RKP kannattavan ÄO on alle 50.

Äänestä
  • Tulee mieleen kaikki ne fennot jota itkevät että heitä on loukattu.

    Äänestä

Kaikkien vähemmistöjen yhteinen kanava, monipuolistaisi femin tarjontaa. suomen ruotsinkielisestä vähemmistöstä kun ri löydy kummoista mielenkiintoista kerrottavaa.

suomenruotsalaisuus on tylsää.

Äänestä

Sehän nyt puuttuisi,että Venla annettaisiin Ruotsin tv:n ohjelmalle sillä sitähän
yle femman kanava suurimmaksi osaksi näyttää.
Tunteina ohjelmaa kanavalta tulee enemmän kuin esim.Yle 1 :seltä ja
kuka maksaa,luuleeko joku,että 17 % budjetista riittää.

Äänestä

Moskovan tiltu palkinnon yle femille voisi antaa. Sehän on vieraan vallan asialla, desantteja.

Äänestä

Femmaa siis sorretaan. Kanava on joko alirahoitettu tai venla-tontut syrjivät femmaa!

Äänestä

Siellähän lukee monesti SVT eli Ruotsin yleisradioyhtiö. Ruotsalaisilleko se tissipatsas pitäisi antaa?

Äänestä
  • Femman rahoitus on olematon. Suomenruotsalaisten verorahat menevät suomenkielisille kanaville. Siksi Femma ostaa halvalla ohjelmia Tanskan, Norjan ja Ruotsin televisiosta.

    Äänestä

Pitäisi olla palkintoluokka kiintiövenla tai säälivenla joka jaettaisiin joka vuosi yle femille.

Aivan kuin euroviisupaikka tai okari ehdokkuus annetaan niille ohi jonojen, mutta ei ne sitten pärjääkään. Tulevat vähin äänin pois.

Äänestä

Femillä on riittävästi rahaa, mutta sillä ei tee mitään kun aivot puuttuu.

Äänestä
  • Yle on fennojen omaa möykkätututti ja itselleen ne Venlatkin jakelee. Fennohölmöilyn huippu on, jos ne jakaa rahaa enemmän kuin tarpeen femmalle. Fennohölmöily on kauttaaltaan samanlaista ja niin ovat tyhmiä, etteivät osaa tehdä asialle muuta kuin valittavat selän takana.
    Eduskunta valvoo Yleä ja 99 fennokansanedustajaa ei saa edes suutaan avattua asiasta. Voiko olla älyttömämpiä tyyppejä kuin fennot ovat.

    Äänestä

  • Huh fennoja huh kirjoitti:

    Yle on fennojen omaa möykkätututti ja itselleen ne Venlatkin jakelee. Fennohölmöilyn huippu on, jos ne jakaa rahaa enemmän kuin tarpeen femmalle. Fennohölmöily on kauttaaltaan samanlaista ja niin ovat tyhmiä, etteivät osaa tehdä asialle muuta kuin valittavat selän takana.
    Eduskunta valvoo Yleä ja 99 fennokansanedustajaa ei saa edes suutaan avattua asiasta. Voiko olla älyttömämpiä tyyppejä kuin fennot ovat.

    Nooh suomenkielisessä YLE:ssä on toki liikaa ruotsinkieliä. Suomenkielikö se Baballekin burn outia aiheuttaa. Finnilä voi kolleegalleen suositella hyvää lataamoa.

    Äänestä

Voi voi

Äänestä

Kumma, ettei monesti kuvaamanne RKPn salaliitto masinoinut femmalle pystejä?
RKPhän on lahjonut aina kaikki palkintotuomarit.

Äänestä
  • APPLÅD !!!!! åt jfk 1967

    Äänestä

  • Ei sellainen olisi mennyt läpi edes tyhmimälle sohvaperunalle. Svekkuleiden ohjelmat ovat sen verran huonoja kaikessa surkeudessaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turha riesa kirjoitti:

Niin huonoja sen ohjelmat ovat. Ei ainakaan kotimaisen Tv-ohjelman monipuolistamisella voi puolustaa fem kanavaa ja siihen tuhlattua 17% ylen budjetista.

Kankkulan kaivo se on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu