Hammashoitoni alkoi toukokuussa, joka jatkuu edelleen. Nyt kuitenkin olen alkanut ihmetellä näitä ajanvarauksia, kun seuraava tulee aina noin 3-4 viikon päähän edellisestä. Saan rankaproteesin alaleukaan, ja nyt on poistettu edestä 4 hammasta. Minulla alkaa olla todella hankalaa puheen kanssa. Ei vielä ole edes otettu mallinnoksia, joten tämä taitaa jatkua vielä pitkälle. Käyn yksityislääkärillä. Toimitaanko todella aina näin hitaasti, vai olenko vain saanut hitaan hammaslääkärin?
Ajanvaraus
ihmettelijä
1310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet tainnut saada ruuhkaisen hammaslääkärin. Jos tahti jatkuu tuollaisena myös proteettisen työn ajan, se ei ole tavallista. Yleensä ajat ovat noin puolen viikon - viikon välein, hieman työvaiheesta riippuen. Tosin kun sinulta on poistettu hampaita, lääkäri ehkä haluaa antaa poistokohtien parantua ennen jäljennöksenottoa. Toisaalta se ei ole tarpeellista -koska hampaat on poistettu hiljattain, joudutaan proteesi kuitenkin pohjaamaan muutaman kuukauden kuluttua sen valmistumisesta. Tämä siksi, että poiston jälkeen tapahtuu aina muutoksia limakalvossa ja luussa.