Tiedostaako narsisti itse olevansa narsisti?

Mietteliäskin

Eli olen miettinyt, että tiedostaako narsisti aina itse oman käytöksensä. Onko heillä aina joku salakavala suunnitelma? Vai voiko ihminen käyttäytyä narsistisesti tiedottomasti. Eli voiko hän olla ihan lämminsydäminen persoona jossain siellä alla, mutta käyttäytyy vain idioottimaisesti. Onko narsistimaisuudesta parannuskeinoa?

Niin ja miten narsisti osaa vaihtaa aina ''persoonaa'' tilanteen tullen, eli olla yhtäkkiä maailman ihanin ja toisessa hetkessä täys persläpi. Murtuuko narsistin kulissit koskaan? Eli alkaako käytös rakoilemaan niin pahasti jossain vaiheessa, että itse murtuu?

93

6317

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katurakki

      Yksi narsismin tunnusmerkeistä on juuri se ettei sitä itse tiedosta. Toki, kaikissa meissä on narsistisia piirteitä.

    • Niinvielä

      Niin jokaisessa tietenkin,mutta se on tervettä narsismia mitä kuuluisi olla jokaisessa, mutta siinä kohdalla kun se menee sairaan puolelle, niin tiedostaako hän itse tekemisiään vai kumpuavatko kaikki tekemiset alitajunnasta ja kondrollin menttämisen pelosta?

    • 6+1

      Hän ei ymmärrä tekevänsä väärin. Hän kuvittelee, että hänelle kuuluu esim. 3 naista, eli kolme seksikumppania, koska hän on niin erinomainen sängyssä. Hän ei osaa suojautua, eikä ymmärrä esim. tarttuttavansa kaikkia kolmea keskenään. Hänellä ei ole myöskään oikeita tunteita ketään kohtaan. Lauseet mitä hän lausuu kännissä ovat opittuja, niillä hän kellistää uusia uhreja tai petkuttaa vanhoja. Narsismi juontaa juurensa hyvin usein lapsuudesta, missä nersistilla ei kehittynyt esim. normaalia suhdetta äitiinsä. Täten hänellä ei ole käsitystä edes siitä, miten kohdella naisia.

      Narsisti on edesvastuuton omakeskeinen, omien mielihalujen toteuttaja. Et voi koskaan merkitä yhtään mitään hänelle, koska hän vaihtaa sinut seuraavaan, ihan lennossa ja täysin ajattelematta sitä, mitä kenties olet tehnyt hänen hyväkseen.

      • 11+20

        lisäys, eli häneltä puuttuu se sisin, mikä olisi pitänyt oppia äidin maidosta. silloin kun tämä riippuvuussuhden lapsen ja äidin välillä on syntynyt, on äiti ehkä ollut alkoholisti tai muuten vaan kylmä kyvytön persoona kasvattamaan lapsia. et voi enää opettaa narsistille, sitä mitä hänen äitinsä ei opettanut. kannattaa pelastaa itsesi, sillä narsun uhrilista jatkuu hänen koko elämänsä ajan. hän tulee loukkaamaan kaikkia naisia hänen omasta äidistä alkaen ja ihan loppuun saakka.

      • Ainako mies

        Kummallinen tämä suomalainen ilmapiiri. Kaikki negatiivinen on muka aina miehistä lähtöisin ja naiset ovat puhtaita pulmusia ja miesten uhreja.
        Niinpä tässäkin keskustelussa tulee esiin, että kaikki narsistit olisivat miehiä, muttei yksikään nainen voi olla narsisti.
        Sairasta feminismiä!

      • uhriksi joutunut
        Ainako mies kirjoitti:

        Kummallinen tämä suomalainen ilmapiiri. Kaikki negatiivinen on muka aina miehistä lähtöisin ja naiset ovat puhtaita pulmusia ja miesten uhreja.
        Niinpä tässäkin keskustelussa tulee esiin, että kaikki narsistit olisivat miehiä, muttei yksikään nainen voi olla narsisti.
        Sairasta feminismiä!

        Se johtuu siitä että sekä miesnarsisti että naisnarsisti vihaa naisia. Ja naisuhrien määrä selittyy sillä, että miehillä tätä häiriötä on enempi tilastojen mukaan. Naristimiehellä voi olla useita naisuhreja, usein määrällisesti enempi kuin naisnarskuilla. Kyse ei ole feminismistä vaan ongelman luonteesta.
        Molemmissa sukupuolissa on samaa ongelmaa. Molempien uhrit ovat vaan nyt useammin naisia kuin miehiä. Ja tätä ongelmaa on ollut aina, mutta nyt asiasta on alettu puhua julkisesti mikä on hyvä asia. Moni on ikänsä kärsinyt ja potenut turhaa syyllisyyttä, joka on ollut perusteetonta, ja se on hyvä saada purkaa joskus ulos.
        Se on eheyttävää. Uhreille sillä on suuri arvo sen vuoksi, että saa tietoa siitä mistä asiat ovat johtuneet,ja että vika ei ole useinkaan ollut itsessä. Se on monelle puhdistava ja vapauttava kokemus, jos on ikänsä kantanut sitä möykkyä sisällään.
        Naisnarskuja on myös ja niiden miesuhreja, koska narsisti nyt vaan käyttäytyy niin kummallisesti, oli se sitten mies tai nainen. Molemmille sukupuolille asian tiedostaminen on tärkeää. Usein sitä naristisuutta on sukupolvelta toiselle periytyneenä, ja on tärkeää joskus saada se kierre katkaistua.
        Feminismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Olen huomannut tällä palstallla, että sekä mies että naisuhrien kokemukset eivät juurikaan poikkea toisistaan. Miehet eivät vaan ole niin aktiivisia kirjoittelemaan ja puhumaan asiasta.
        Johtuneeko siitä, että naisille on luontaisempaa keskustella tunteisiin ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista kuin miehillä näyttää olevan. Varmasti se myäös johtuu miesten ajattelun rakenteiden erilaisuudesta naisiin nähden. Miehet toimivat ja ajattelevat eri tavalla, ja eri asiat korostuvat siellä ajatusmaailmassa.

      • emppis mies
        uhriksi joutunut kirjoitti:

        Se johtuu siitä että sekä miesnarsisti että naisnarsisti vihaa naisia. Ja naisuhrien määrä selittyy sillä, että miehillä tätä häiriötä on enempi tilastojen mukaan. Naristimiehellä voi olla useita naisuhreja, usein määrällisesti enempi kuin naisnarskuilla. Kyse ei ole feminismistä vaan ongelman luonteesta.
        Molemmissa sukupuolissa on samaa ongelmaa. Molempien uhrit ovat vaan nyt useammin naisia kuin miehiä. Ja tätä ongelmaa on ollut aina, mutta nyt asiasta on alettu puhua julkisesti mikä on hyvä asia. Moni on ikänsä kärsinyt ja potenut turhaa syyllisyyttä, joka on ollut perusteetonta, ja se on hyvä saada purkaa joskus ulos.
        Se on eheyttävää. Uhreille sillä on suuri arvo sen vuoksi, että saa tietoa siitä mistä asiat ovat johtuneet,ja että vika ei ole useinkaan ollut itsessä. Se on monelle puhdistava ja vapauttava kokemus, jos on ikänsä kantanut sitä möykkyä sisällään.
        Naisnarskuja on myös ja niiden miesuhreja, koska narsisti nyt vaan käyttäytyy niin kummallisesti, oli se sitten mies tai nainen. Molemmille sukupuolille asian tiedostaminen on tärkeää. Usein sitä naristisuutta on sukupolvelta toiselle periytyneenä, ja on tärkeää joskus saada se kierre katkaistua.
        Feminismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Olen huomannut tällä palstallla, että sekä mies että naisuhrien kokemukset eivät juurikaan poikkea toisistaan. Miehet eivät vaan ole niin aktiivisia kirjoittelemaan ja puhumaan asiasta.
        Johtuneeko siitä, että naisille on luontaisempaa keskustella tunteisiin ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista kuin miehillä näyttää olevan. Varmasti se myäös johtuu miesten ajattelun rakenteiden erilaisuudesta naisiin nähden. Miehet toimivat ja ajattelevat eri tavalla, ja eri asiat korostuvat siellä ajatusmaailmassa.

        Jännä juttu. Minä näen monessa NAISESSA narsistisia piirteitä hyvin voimakkaasti jopa. Onkohan teillä tosiaan vauhtisokeus tuossa narskuhysteriassanne?

      • Ha! Hyvin kysytty
        emppis mies kirjoitti:

        Jännä juttu. Minä näen monessa NAISESSA narsistisia piirteitä hyvin voimakkaasti jopa. Onkohan teillä tosiaan vauhtisokeus tuossa narskuhysteriassanne?

        Ha! Hyvin kysytty. Minä olen jarruttanut aina, enemmän tai vähemmän, kun siirrytään puhumaan sukupuolesta narsismin yhteydessä, ainakin, jos jotkut ominaisuudet yritetään kytkeä narsismiin.

        Mahdollistahan on, että esim. narsismin korkeampi osuus miehissä johtuisi diagnooseista...

        Kovin sulavasti en pysty pulahtamaan sukupuolikysymysaltaaseen...

      • unien selitykset
        Ha! Hyvin kysytty kirjoitti:

        Ha! Hyvin kysytty. Minä olen jarruttanut aina, enemmän tai vähemmän, kun siirrytään puhumaan sukupuolesta narsismin yhteydessä, ainakin, jos jotkut ominaisuudet yritetään kytkeä narsismiin.

        Mahdollistahan on, että esim. narsismin korkeampi osuus miehissä johtuisi diagnooseista...

        Kovin sulavasti en pysty pulahtamaan sukupuolikysymysaltaaseen...

        Oletkin siinä aivan oikeilla jäljillä. Narsismi ei ole sukupuolinen asia.
        Usein on niin, että narsismia haetaan tueksi jollekin asialle, joka ei ole niin itsestä miellyttävä. Esim aikuisen ihmisen kehittyminen on tuskaista ja jos joku ohittaa kehityskynnyksen, eli tarjoilee valmiita vastauksia ja toimintamalleja, se koetaan narsistiseksi. Huvittavaahan se on, mutta ihmisen sisäinen kehittyminen ja "ahaa elämyksen" tekeminen on tärkeää, jotta voisi astua seuraavalle odottavalle askelmalle.
        Siinä samalla sitten hutkitaan koko ympäristö syylliseksi matkalla.

        Kumpa ihmiset löytäisivät rakkauden. Se on jotain paljon suurempaa. Ehkä sitä etsitään monilla tavoilla. Tämmöisilläkin tavoilla ?

      • Aikuisen ihmisen
        unien selitykset kirjoitti:

        Oletkin siinä aivan oikeilla jäljillä. Narsismi ei ole sukupuolinen asia.
        Usein on niin, että narsismia haetaan tueksi jollekin asialle, joka ei ole niin itsestä miellyttävä. Esim aikuisen ihmisen kehittyminen on tuskaista ja jos joku ohittaa kehityskynnyksen, eli tarjoilee valmiita vastauksia ja toimintamalleja, se koetaan narsistiseksi. Huvittavaahan se on, mutta ihmisen sisäinen kehittyminen ja "ahaa elämyksen" tekeminen on tärkeää, jotta voisi astua seuraavalle odottavalle askelmalle.
        Siinä samalla sitten hutkitaan koko ympäristö syylliseksi matkalla.

        Kumpa ihmiset löytäisivät rakkauden. Se on jotain paljon suurempaa. Ehkä sitä etsitään monilla tavoilla. Tämmöisilläkin tavoilla ?

        "Kumpa ihmiset löytäisivät rakkauden. Se on jotain paljon suurempaa. Ehkä sitä etsitään monilla tavoilla. Tämmöisilläkin tavoilla ? "

        Aikuisen ihmisen sisäinen kehittyminen?

        Jos ihan oikeasti kuvittelet, että aikuista ihmistä voi ns. "opettaa elämään" (esim. alkoholismissa toipuvaa), niin kyllä nenille tuleekin. Oppimiskysymys opettajalle ja useimmiten. Siinä oppii sitten kaksi aikuista kun tulee yhteentörmäys. Myönnän kyllä, että esim. juuri alkoholistien kanssa on varmasti vaikeaa, varsinkin, jos ovat olleet pitkään ihan yhteiskuntakelvottomassa jamassa. Siinä voisi nähdä, että on paljon opittavaa juuri heillä.

        Mielestäni juuri terve aikuinen ihminen osaa myös oppia ja oivaltaa, kuten nuorikin. Eli jossain kohtaa on tarvinnut tulla katkos, jos oivallusten tekemisessä, joka on osa elämänvirtaa, on vaikeuksia tuolla tavalla. Voihan se olla tietenkin myös, että lapsuuden vaikeat oppimiskokemukset kaihertavat vielä vuosikymmentenkin päästä.

        Täytyy kuitenkin muistaa rakkaudenetsinnässäkin, että niitä ihan oikeita narsistejakin on, jotka käyttävät hyväkseen juuri rakkaudennälkää.

      • 54-54
        uhriksi joutunut kirjoitti:

        Se johtuu siitä että sekä miesnarsisti että naisnarsisti vihaa naisia. Ja naisuhrien määrä selittyy sillä, että miehillä tätä häiriötä on enempi tilastojen mukaan. Naristimiehellä voi olla useita naisuhreja, usein määrällisesti enempi kuin naisnarskuilla. Kyse ei ole feminismistä vaan ongelman luonteesta.
        Molemmissa sukupuolissa on samaa ongelmaa. Molempien uhrit ovat vaan nyt useammin naisia kuin miehiä. Ja tätä ongelmaa on ollut aina, mutta nyt asiasta on alettu puhua julkisesti mikä on hyvä asia. Moni on ikänsä kärsinyt ja potenut turhaa syyllisyyttä, joka on ollut perusteetonta, ja se on hyvä saada purkaa joskus ulos.
        Se on eheyttävää. Uhreille sillä on suuri arvo sen vuoksi, että saa tietoa siitä mistä asiat ovat johtuneet,ja että vika ei ole useinkaan ollut itsessä. Se on monelle puhdistava ja vapauttava kokemus, jos on ikänsä kantanut sitä möykkyä sisällään.
        Naisnarskuja on myös ja niiden miesuhreja, koska narsisti nyt vaan käyttäytyy niin kummallisesti, oli se sitten mies tai nainen. Molemmille sukupuolille asian tiedostaminen on tärkeää. Usein sitä naristisuutta on sukupolvelta toiselle periytyneenä, ja on tärkeää joskus saada se kierre katkaistua.
        Feminismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Olen huomannut tällä palstallla, että sekä mies että naisuhrien kokemukset eivät juurikaan poikkea toisistaan. Miehet eivät vaan ole niin aktiivisia kirjoittelemaan ja puhumaan asiasta.
        Johtuneeko siitä, että naisille on luontaisempaa keskustella tunteisiin ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista kuin miehillä näyttää olevan. Varmasti se myäös johtuu miesten ajattelun rakenteiden erilaisuudesta naisiin nähden. Miehet toimivat ja ajattelevat eri tavalla, ja eri asiat korostuvat siellä ajatusmaailmassa.

        Erittäin totta tuo että sekä mies- että naisnarsistit vihaavat naisia. Miespuolinen siis valikoituu uhriksi huomattavasti harvemmin ja monet heistä eivät halua koskaan avautua kokemuksistaan.

      • varmasti on näinkin
        Ha! Hyvin kysytty kirjoitti:

        Ha! Hyvin kysytty. Minä olen jarruttanut aina, enemmän tai vähemmän, kun siirrytään puhumaan sukupuolesta narsismin yhteydessä, ainakin, jos jotkut ominaisuudet yritetään kytkeä narsismiin.

        Mahdollistahan on, että esim. narsismin korkeampi osuus miehissä johtuisi diagnooseista...

        Kovin sulavasti en pysty pulahtamaan sukupuolikysymysaltaaseen...

        Paljon mahdollista että miehiä diagnosoidaan herkemmin, koska elintavat ja käyttäytyminen kulttuurissamme on erilaista miesten ja naisten olessa kyseessä.
        Miehet "sivuongelmiensa " vuoksi joutuvat herkemmin tekemisiin terveydenhuollon kanssa, ja saavat näin diagnoosin herkemmin. Naisten kohdalla ongelma eivät ole niin kärjistyneitä useinkaan, ja elintavat erilaiset, joten samanlaista tarvetta välttämättä hakeutua hoitoon ei synny.

    • Edmietteliäskin

      Mutta esim tunnen erään naistimaisen ihmisen, kenellä oli erittäinkin läömpimät äiti suhteet ja äitinsä on mitä mahtavin persoona, mutta ätmä tyyppi on reippaasti päälle 30v ja kiinni äitissää. Isä on kuollut. Osaa kohdella naisia ''päällisin puolin'' hyvin, kehuu jne, on yksiavioinen, ei tietääkseni ainakaan ole pettänyt. Mitä nyt on flirttaillut ehkä muille, eikä pidä sitä pahana ollenkaan. Eikä mene nuihin äärirajoihin kun jotkut narsistit. Mutta käytös viittaa pahasti narsistisuuteen ihan normaalissa arki elämässä. Pelkää kondrollin menetystä ja vihaa muutoksia. Ja kaikkien pitäisi alistua hänen jalkojen juuressa ja tehdä juuri niinkuin hän sanoo, muu on väärin! Mietin että voiko tällainen ''lievä narsisti'' parantua, vai paheneeko käytös ajan mittaan, kun huomaa saavansa käytöksellään valtaa?

      • vaikeita asioita ymm

        Ehkä et ole onnistunut kurkkaamaan kulissien taakse. Mistä tiedät narskun kuviot, ne pettämiset ovat sitä kaksoiselämää, jota narsku osaa hoitaa toisilta salaa taitavasti vaikka vuosikymmeniä lman että jää kiinni. Osaa hoitaa hommat niin että muka alibi on olemassa. Ja tuosta ketomuksestasi ei voi kyllä vetää selviä johtopäätöksiä siitä, että ko. henkilö olisi narsisti. Voi olla narsistisia piirteitä, tai käyttäytymismalleja jotka on opittu, ja jotka voivat ulkopuolisesta näyttää narisisitisilta tai ulkopuolinen pitää niitä narsistisina. Voi olla tietty kyseessä tietyn lajin narsisti, niitäkin kun on eilaisia, eri elämän alueella narsistisesti käyttäytyviä.
        Ilmaisulliset mallit puhessa voivat myös hämätä ihmisiä luulemaan henkilöä narsistiksi vaikka hän ei sitä olisi. Lisäksi on ne neurologiset sairudet, Asberger ym, jotka saattavat hämätä ulkopuolisia luulemaan henkilöä narsistiksi, vaikka hän ei tekojensa puolesta sellainen olisikaan.
        Minäkin tunnen narsistin jolla oli ylilämpimät suhteet vanhempiinsa. Hän käyttäytyi niiden läsnäollessa kuin läheisriippuvainen. Vanhempiensa kanssa ollessa käyttäytyi kuin pieni lapsi,taantui lapsen tasolle entisestään. Jos kyseessä on tuo malli, jota hän käyttää olessaan tekemisissä äitinsä kanssa.
        Tuntemassani perhessä kaikki ovat jotenkin narsistisia, ja käyttäytmismalli on periytynyt jälkeläisille. Sitä en osaa sanoa ovatko 100%:ia narsisteja, vai näyttävätkö vain siltä.

    • 16+10

      "Osaa kohdella naisia ''päällisin puolin'' hyvin, kehuu jne, on yksiavioinen, ei tietääkseni ainakaan ole pettänyt. Mitä nyt on flirttaillut ehkä muille, eikä pidä sitä pahana ollenkaan"

      Narsisti menee pidemmälle, kuin vain flirttaa. Minunkin narsku oli päällisin puoli erittäin hyvä, puhui naiset ja ihmiset pyörryksiin. Oli erittäin miellyttävä, ulospäin ei olisi koskaan voinut sanoa, että ei petä. Mutta ei mitään muuta tehnytkään kuin petti. Toimitusjohtajana omassa yrityksessään mahdollisti ajan käytön, pelaamiset naisten kanssa. Koti oli hänelle "pyhä" paikka, eli ja asui suomenruotsalaisen kiltin naisen kanssa, jolle tämä kaikki selvisi suurena järkytyksenä. Kotivaimo koitti vielä tehdä kaikkensa pelastaakseen suhteen narsisitiin, vaikka narsisti oli jo muuttanut toisen kanssa yhteen. Hänen päähänsä ei mahtunut, että hänen kiltillä miehellä olikin liuta naisia, joiden osan kanssa hän asuikin. Niin hyvä valehtelemaan hän on.

      Voi olla, tietty että sinun narsistilla on hyvä suhde äitiinsä. Jossakin kohtaa on kuitenkin mennyt pieleen. Nuoruudessa sitten.

      Ei tule parantumaan. Hän rakentaa kuvioita, joiden paljastuminen tulee olemaan sinulle järkytys. Tulet todellakin tietämään mitä on narsisimi ja siitä selviydyttä et enää koskaan toista kertaa ala yhteen narskun kanssa.

      Muista se, että narsismiin liittyy patologinen valehtelu. Et voi oikeasti tietää mikä on totta ja mikä ei. Tulet menemään sekaisin sen kanssa ja tällöin hän syyttää sinua. Alat itsekkin epäillä itseäsi ja menetät vaiston. Sitten kun menetät oman vaiston asioissa olet mennyttä.

      Tutki kaikki mahdollinen ja mahdoton. ota yhteyttä sen kavereihin, kysy muutamalta naiselta kenen kanssa hän on ollut tekemisissä, millaisen kuvan on antanut. Yleensä naiset keskenään kertoo, voiko mieheen luottaa vai ei.

      Minun narsku oli esim. baari-illan aikana täysin tuntemattomalle naiselle esittänyt jotain taide asiantuntijaa, selittänyt tekevänsä ihan eri asioita, mitä oikeasti tekee. Menin vain baarissa tämän naisen perässä veskiin ja kysyin, mitä minun narsku oli höpissyt ja uskomattomia tarinoitahan se tietty oli panon toivossa kertonut.

      Ota siis selvää enemmän ja ei ihmiset turhaan toisia hauku, ei edes naiset.

    • ettäsemmosta

      No en tietenkää itse usko että pettäisi jne.. aina töissä ja kaikki vapaa ajat kotona, ja toooodella harvoin ees poistuu kotoota mihinkään. Ja titetenkään en tieä mitä valehtelee tai näin, mistä sitäkään voi koskaan tietää. hänen exiinsä ei voi ottaa yhteyttä kun kaikki on hänen kavereitaan edelleen..

    • niivieläki

      JA tuollaista olis tästä kysesestä ihmisestä vaikea uskoa.. ja kyllä minun tietääkseni heillä on äidin kanssa edelleen todella hyvät välit..

    • 15+1

      "hänen exiinsä ei voi ottaa yhteyttä kun kaikki on hänen kavereitaan edelleen.. "

      minun narskulla oli puhelimessa kolme eksää. ketä kaikki myös pani, samaan aikaan muiden kanssa. säälistä piti kuulemma panna, kun eivät olisi muuten saaneet. joo ja oli aina töissä, yötä myöten. mutta ei sitten oikeasti ollut edes töissä. oli istumassa omassa baarissa. hyvä, jos on suhde äitiin kunnossa. minun narsku kiusasi myös omaa äitiänsä. ja kaikkia sukulaisiansa.

    • kunhan luin

      Minusta ei ole kyse aina narsismista. Tuo että on muita naisia ei ole narsistinen piirre vaan pettäjän. Narsismi astuu vasta sitten esiin, kun kuulee, että miten hän suhtautuu siihen toimintaansa.
      Jos käy panemassa exiään ja puhuu asiasta noin, niin alan miettimään kasvatuksellisia asioita ja vakaumuksia. Jos panemisesta ylipäätään puhutaan kuten housuista, on jotakin vialla pahasti. Jos joku kuuntelija vielä hyväksyy asiasta puhumisen tuohon tyyliin, on asia vielä kummallisempi. En näe sitä narskuna vaan muuten arvot menettäneen ihmisen vauriona.

    • 1+16

      Eikö lie nykyään narsistit tajua itsekkin olevansa jotakin sekopäitä.
      Siihen aikaan kun Maria Jotuni kirjoitti sen omaelämäkerrallisen Huojuva talo teoksen,ei semmosesta narsismista tietenkään kukaan mitään tiennyt,narsistinen mies siinä ajatteli kuitenkin olevansa pirun riivaama,että jotain ongelmaa ne narsistit itsessään varmaan ainakin tiedostaa.

      • 14+10=?

        Näin minäkin olen asian ymmärtänyt, narsisti ei tunnista patologiaansa, mutta tietää kuitenkin olevansa jotenkin outo ja erilainen.

        Jotunin Huojuva talo on muuten kuunneltavissa äänikirjanana Radioteatteri/lukija Erja Manto).

        http://areena.yle.fi/radio/2098913

      • koettu on ..

        No, pirun riivaamiahan ne ovatkin.

      • mempis
        14+10=? kirjoitti:

        Näin minäkin olen asian ymmärtänyt, narsisti ei tunnista patologiaansa, mutta tietää kuitenkin olevansa jotenkin outo ja erilainen.

        Jotunin Huojuva talo on muuten kuunneltavissa äänikirjanana Radioteatteri/lukija Erja Manto).

        http://areena.yle.fi/radio/2098913

        Kuuntelin pätkän. Nainen oli siis narsisti. Mies enemmänkin alistuva ja väistelevä.

    • Fff555

      Ei, narsisti tuskin tiedä mikä narsismi on.

      • tietää ne..

        Sama meininki kaikilla naskuilla ja riippuvaisilla, tietävät kyllä, mutteivät välitä. Sisäistä ryhtiä ei ole, ja vaikka omatunto soimaa, ovat niin raukkoja ja heikkoja, etteivät voi tunnustaa väärintekojaan ja moraalittomuuttaan. Sekärangattomia. Impulssikontrollli olematon. Valehtelevat jopa itselleen, kun eivät voi kestää omia väärintekojaan ja ahdistuvat niistä niin, että tekevät sen johdosta vain lisää kupruja ja sotkevat omaansa ja toisten elämää päättömästi. Ovat patologisia valehtelijoita.
        Ovat niin kateellisia toisten kyvystä hoitaa asioita, että on pakko tuhota kaikki, jotta oma ylimielisyyden ja kaikkivoipaisuuden tunne säilyy. Ja sitten vaan uusia uhreja kehiin, jotka ovat täysin aavistamattomia siitä mikä heitä odottaa, täystuho.
        Tälläset tuhoojat pitäs paljastaa kaikkien taholta, että niiden toimintamahdollisuudet vähenis.
        Ja syy siihen miksi narskujen uhreissa on niin paljon juuri naisia, on se, että narsku vihaa naisia niin verisesti, että haluaa kostaa jotain itsessään olevaa vaillejäämistä omassa äitisuhteessaan, että haluaa kaikkien naisten kärsivän. Sen sijaan että parantaisi itsensä narsku kierrättää omaa vammaansa. Saa siitä ilmeisesti jotain kiksejä ja tyydytystä, kun on saanut toiset kärsimään.

      • tarkkuutta nyt hei
        tietää ne.. kirjoitti:

        Sama meininki kaikilla naskuilla ja riippuvaisilla, tietävät kyllä, mutteivät välitä. Sisäistä ryhtiä ei ole, ja vaikka omatunto soimaa, ovat niin raukkoja ja heikkoja, etteivät voi tunnustaa väärintekojaan ja moraalittomuuttaan. Sekärangattomia. Impulssikontrollli olematon. Valehtelevat jopa itselleen, kun eivät voi kestää omia väärintekojaan ja ahdistuvat niistä niin, että tekevät sen johdosta vain lisää kupruja ja sotkevat omaansa ja toisten elämää päättömästi. Ovat patologisia valehtelijoita.
        Ovat niin kateellisia toisten kyvystä hoitaa asioita, että on pakko tuhota kaikki, jotta oma ylimielisyyden ja kaikkivoipaisuuden tunne säilyy. Ja sitten vaan uusia uhreja kehiin, jotka ovat täysin aavistamattomia siitä mikä heitä odottaa, täystuho.
        Tälläset tuhoojat pitäs paljastaa kaikkien taholta, että niiden toimintamahdollisuudet vähenis.
        Ja syy siihen miksi narskujen uhreissa on niin paljon juuri naisia, on se, että narsku vihaa naisia niin verisesti, että haluaa kostaa jotain itsessään olevaa vaillejäämistä omassa äitisuhteessaan, että haluaa kaikkien naisten kärsivän. Sen sijaan että parantaisi itsensä narsku kierrättää omaa vammaansa. Saa siitä ilmeisesti jotain kiksejä ja tyydytystä, kun on saanut toiset kärsimään.

        Haloo, kuvaamasi piirteet eivät ole narsistin. Mutta tekstiäsi lukiessani, voisin päätellä sinun olevan narsisti.
        Ota selvää narsismista.

    • leima otsaan

      Piireihini kuuluu useampi 100% narsisti ja yksi heistä tiedostaa narsisminsa. Tekee ja ajattelee sairaita tekoja tietoisesti ilman huonoa omaatuntoa. Tietoisesti, mutta salaa. Joten ymmärtää harjoittamansa pahan, siksi tekee sitä salaa ja minimoi kiinnijäämisen.

      Narsistit ovat mielestäni sairaita hulluja, mutta he eivät ole sitä virallisen tautiluokituksen mukaan. Ovat muuten vain kieroon pilattuja ja kasvatettuja tai kasvattamatta jääneitä.

      Leima otsaan narsisteille säästäisi monta ihmistä täydeltä tuholta ja mielensairaudelta.

    • persoonahäiriö

      ei tietenkään narksut tiedosta omaa häiriötään,sairas ei tunne olevansa sairas,,,se vaan on niin.

      • capt.cöpenick

        Kyllä netti on sitten opettavainen. Ilman näitä valaisevia nettikeskusteluja en tiennyt itsestäni mitään. Nyt tiedän olevani ympäristölleni vaarallinen psykopaatti, narsisti, hullu, mielisairas ukonkäppänä.

        Mikä olennaisinta diagnoosien jakajana toimii omansa ja toisten turvallisuuden edestä uhrautuva mies. Hän syntyi sotakorvauksena luovutetulla karjalan alueella, Lumivaarassa. On minua vuoden nuorempi uskovainen mies.

        Alueellamme vallitsi rauha ja rakkaus - tosin piilevänä. Ao. muutti naapuriksemme Alkuun kaikki sujui hyvin. Sitten kaveri päästi uskon-energiansa valloilleen. Uskolleen vaarallinen paska-aines oli saatava alueelta pois, se olin mie.

        Niin että netti on katsottava itsetuntemusta olennaisesti kohottavaksi yleistietolähteeksi.

        Toivo Lång
        Inkeroinen

      • mustia lampaita...
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Kyllä netti on sitten opettavainen. Ilman näitä valaisevia nettikeskusteluja en tiennyt itsestäni mitään. Nyt tiedän olevani ympäristölleni vaarallinen psykopaatti, narsisti, hullu, mielisairas ukonkäppänä.

        Mikä olennaisinta diagnoosien jakajana toimii omansa ja toisten turvallisuuden edestä uhrautuva mies. Hän syntyi sotakorvauksena luovutetulla karjalan alueella, Lumivaarassa. On minua vuoden nuorempi uskovainen mies.

        Alueellamme vallitsi rauha ja rakkaus - tosin piilevänä. Ao. muutti naapuriksemme Alkuun kaikki sujui hyvin. Sitten kaveri päästi uskon-energiansa valloilleen. Uskolleen vaarallinen paska-aines oli saatava alueelta pois, se olin mie.

        Niin että netti on katsottava itsetuntemusta olennaisesti kohottavaksi yleistietolähteeksi.

        Toivo Lång
        Inkeroinen

        Todella ikävää, että olet joutunut tuollaisen vainon kohteeksi. Niinkuin sanottu narsismia on niin pakanoissa kuin uskovaisissa. Mielenterveyden häiriöitä on molemmissa kuppikunnissa. Ilmenemismuodot vaan vaihtelee. Vaikuttaa kirjoituksestasi päätellen, että olet narsistin tai jonkun muun mielenterveyshäiriöisen uhriksi joutunut, vainoharhaisuuteen voisi tuo viitata myös tuollainen käytös.
        Uhrin osa ei totisesti ole helppo, kun tulee syyllistetyksi narskuksi narskun toimesta.
        Ja se itsensä puolustaminen on vaikeaa ja omista oikeuksista kiinni pitäminen tuollaisen kanssa. Siinä on otettava usein narsistiset keinot käyttöön. Ja leimautuu sitten itse väärin perustein.
        Kiihkouskovaisuuteen liittyvä kapeakatseisuus, fanaattisuus, armottomuus ja anteeksiantamattomuus on todella paha asia. Siinä ei kyllä ole ymmärretty koko sanoman ydintä.
        Kiitos hyvästä valaisevasta kirjoituksestasi!

      • NarsiBaani

        Mä kyllä tiedostan omat narsistiset piirteeni. Jokainen tajuaa väärin tehdessään tekevänsä väärin, jos ei nyt ihan heikkoälyinen ole. Mikä tekee narskun, on että hänelle väärinteko on vain ontto lause:"Tämä on väärin". Terveelle samaan väärintekoon sisältyy nimiä, kasvoja, seuraamuksia, hikeä, ahdistusta, halua tunnustaa ja pyytää anteeksi. Vaikka narsku ajattelee vain ajatuksen, että tekee väärin, hän silti TIETÄÄ tekevänsä väärin ja toimivansa yleisiä normistoja vastaan. Se vain ei tunnu miltään. Mikä tuntuu, on mistä ite saa kiksejä. Se on se mikä ajaa. Ja ne kiksit voivat tulla vaikka siitä että onnistuu repimään toisen ihmisen suojamuurit ja puolustukset nilkkoihin ja paljastamaan hänen heikkoutensa. Narsismi on ikävä tauti. Useimmiten vain uhrille, valitettavasti.

    • Ompa hyviä tekst.

      Ompa hyviä tekstejä tässä ketjussa. Oikein ilahduttaa, kuinka hyvin on narsismin olemusta käsitelty ja ymmärretty.

    • Mielestäni ei tied.

      "Eli olen miettinyt, että tiedostaako narsisti aina itse oman käytöksensä. Onko heillä aina joku salakavala suunnitelma? "

      Mielestäni ei tiedosta. Ainakin oma narsistini on niin syvässä suossa oman touhuilunsa kanssa, että uskoisin näkemäni ja kokemani perusteella, että hän ei edes ymmärrä loukkaavansa toista. On usein ihmetellyt, miten hän loukkaa minua, että voisinko selittää. Näin menee oppikirjankin mukaan, empatiakyvyttömänä hän ei voi ymmärtää toisten tunteita.

      Oikea narsisti ei ole lämminsydäminen missään alla. Ennemminkin tekee välillä kaikkensa, että saisi esitettyä lämminsydämistä. Että jos hän jossain on lämminsydäminen, niin pinnalla. Havaintojeni mukaan narsistin paras fiilis toista kohtaan on se, että hän "hyväksyy", koska toinen ei ärsytä, vaan miellyttää... mieluiten ueimmin seksuaalisesti, mutta myös älyllisesti, koska ymmärtää hänen erityisyyttään...

      Itse hän ei tuolle tilalleen tietenkään mitään voi. Terapiat kuulemma vaikuttavat niin, että narsistista tulee vain ovelampi.

      Narsisti on impulsiivinen ja muuttuu nopeasti. Koska hän on niin harjaantunut ja kaikki on esittämistä ja pintaa. Kun vähän osuu raapaisemaan sitä pintaa, vaikka vahingossakin, niin nopeasti muuttuu narsistin mieli. Narsistin kulissit ovat kokoajan koetuksella. Uskoisin kuitenkin, että niiden murtuminen kokonaan on harvinaista, koska narsistin mustekalamaiset lonkerot tavoittelevat joka paikkaan, joten vaikea häntä on kokonaan tavoittaa minkään.

      Narsisti voi kokea narsistisia romahduksia, mutta oletan, että ei samassa paikassa useaa, että alkaa kätkeytymään. Joten ei ole paljoa havaintoa tuosta.

    • wtf!!!???

      Kyllä minun exäni ainakin jotain tiedostaa itsestään. Sanoi mulle seurustelun alussa pelkäävänsä, että ajaa mut "jossain vaiheessa pois luotaan huonolla käytöksellään". No en siinä vaiheessa vielä ymmärtänyt, mistä puhui. Eli, kyllä hän itse silloin jo tiesi mitä tuleman pitää. Ilmeisesti kuitenkin vähän oikeasti musta tykkäsi, kun kertoi oikein pelkäävänsä tuota.

      Narsismi näyttäytyy ymmärtääkseni hyvin yksilöllisesti. Jollain narsistilla on vain lieviä oireita, toisella taas hyvinkin voimakkaita mutta kaikkia heitä yhdistää saman tyyppinen persoonallisuus. Minä en jaksa uskoa, että narsisti voi olla lämminsydäminen. Loistava näyttelijä kyllä ja sitäkin vain suhteen alussa siihen saakka kun on muutettu yhteen, mutta lämminsydämisyys kun vaatisi sitä empatiakykyä ja sitä taas ei narsistilla ole. Hyvä hän on kuitenkin näyttelemään lämminsydämistä saadakseen haluamansa. Narsistista persoonaa ei voi muuttaa, hänen käytöksestään ei voi poistaa "huonoja jaksoja" poistamatta hyviä. Narsistin paranemisennuste on huono.

      Minun exäni persoonallisuus vaihtui oikeastaan silloin, kun vähiten sitä odotin. Suhteen alussahan hän oli ihannepuoliso. Mutta uhteenmuutettuamme kaikki alkoi muuttua. Yleensä kun olin hyvällä ja iloisella tuulella, niin silloin exä sivalsi. Narsisti ei voi sietää onnellisuutta sen paremmin kuin surullisuuttakaan. Ne tunteet muistuttavat häntä kipeästi omasta vajaavaisesta minuudestaan. Eikä narsisti voi sietää kumppanin vahvuutta, koska silloin hän saa kipeän muistutuksen omasta pienuudestaan. Suosittelen lukemaan netistä Healing Angel -sivut!

      Joskus narsisti kuulemma murtuu, jos hän joutuu oikein tiukan paikan eteen. Mikä se tiukka paikka sitten kulloisellekin narsistille on. Narsistin oma vakava fyysinen sairastuminen on kuulemma aiheuttanut murtumisen, itsetutkiskelun ja sitä myötä hoitoonhakeutumisen.

    • wtf!!!???

      Siis Healin eagle -sivut netissä! Lukekaa. Paljon hyvää tietoa narsismista.

    • yöewokki

      Joka ei ole vielä minäsen on mahdotonta olla me.
      Se ei voi kiintyä toiseen kun se ei ole kiintynyt itseensä.
      Se ei voi käsittää suuria ympyröitäkun se sekoaa pienissäkin.
      Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla.Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta.
      Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä, Se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy.
      Se toistelee nimeään ja innostuu siitä.
      Sen pitää saada tottua olemaan joku. Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita.
      (Arja Tiainen: Palava susi, WSOY, 1977)

      • yhteenlaskutoimitus

        "Eli, kyllä hän itse silloin jo tiesi mitä tuleman pitää"

        Niin, minullekkin sanottiin heti suhteen alkumetreillä, mm. että hän pelkää, että menen rikki tässä leikissä... menee hyvin kunhan muistat ettet loppupeleissä merkitse mitään... jos suhde päättyy, älä koskaan vastaa hänen yhteydenottoihinsa, samalla kun korostettiin miten onnekkaita ollaan kun tässä iässä saadaan kokea tällaista, sinua en vaihda koskaan yms. vihjailtiin, että voisin muuttaa hänen paikkakunnalleen, esiteltiin missä kaapissa on herkkuja, sitten kun olet täällä(hänen asunnossaan) niin ettei hän ole kotona yms.

        Luulin silloin noiden liittyvän suhteen laatuun, kun en muusta tiennyt,mutta näin jälkeenpäin olen kyllä sitä mieltä, että kyllä narsisti tiedostaa, ollettikin silloin kun ikääkin jo on..

        Suhteen loppuvaiheissa hän toi minulle pienen maskotin saatesanoilla sitten kun suhteemme päättyy, muista että hän oli vain pieni möhömainen mies, ja suhteen päättyessäkin hän ilmaisi sen monin tavoin...

        Hänellä ei ole aikaa eikä kiinnostusta ihmisiin, joista ei ole mitään hyöytyä, viestitti asiaa myös musiikilla..."jälleen suloinen sabotage, mä putosin sun ansaas, mä tiesin et kieroja kuin rinkelit..." kuin myös halusi vielä lähes vuosi suhteen päättymisen jälkeenkin muistuttaa asiasta vitsillä, mies ja golf

        http://vitsikirja.net/luetuimmat

        Edelleen Jorma Myllärniemen nphoota käsitteleviltä sivuilta tuo ajatus, tiedostamisesta on löydettävissä...

        "Narsistisesti ongelmainen henkilö on useimmiten tietoinen oman minuutensa puutteellisesta haltuunotosta ja horjuvasta itsetunnostaan ja on sen vuoksi erityisen kateellinen henkilöille, jotka ovat tasapainoisia ja löytäneet oman itsensä. Kateus puolestaan voi johtaa siihen, että narsisti yrittää mitätöidä tai jopa tuhota kateutensa kohteen."

        http://www.jotte.info/narsismi/narsismin-kohtaaminen

        Noh, itselläni tuosta kaikesta on jo aikaa ja olen paljon miettinyt miksi minä menin tuollaiseen ansaan kuin myös sitäkin, että kaikesta päätelleen hän tosiaan halusi tehdä minulle tiettäväksi millaisen ihmisen kanssa olin/olin ollut tekemisissä...Mutta en usko että minussa/elämässäni sinällään olisi ollut mitään kadehtimista, vaikka jollain tasolla itseni olin kohdannutkin jo avioeroni jälkimainingeissa...

      • NarsiBaani
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Eli, kyllä hän itse silloin jo tiesi mitä tuleman pitää"

        Niin, minullekkin sanottiin heti suhteen alkumetreillä, mm. että hän pelkää, että menen rikki tässä leikissä... menee hyvin kunhan muistat ettet loppupeleissä merkitse mitään... jos suhde päättyy, älä koskaan vastaa hänen yhteydenottoihinsa, samalla kun korostettiin miten onnekkaita ollaan kun tässä iässä saadaan kokea tällaista, sinua en vaihda koskaan yms. vihjailtiin, että voisin muuttaa hänen paikkakunnalleen, esiteltiin missä kaapissa on herkkuja, sitten kun olet täällä(hänen asunnossaan) niin ettei hän ole kotona yms.

        Luulin silloin noiden liittyvän suhteen laatuun, kun en muusta tiennyt,mutta näin jälkeenpäin olen kyllä sitä mieltä, että kyllä narsisti tiedostaa, ollettikin silloin kun ikääkin jo on..

        Suhteen loppuvaiheissa hän toi minulle pienen maskotin saatesanoilla sitten kun suhteemme päättyy, muista että hän oli vain pieni möhömainen mies, ja suhteen päättyessäkin hän ilmaisi sen monin tavoin...

        Hänellä ei ole aikaa eikä kiinnostusta ihmisiin, joista ei ole mitään hyöytyä, viestitti asiaa myös musiikilla..."jälleen suloinen sabotage, mä putosin sun ansaas, mä tiesin et kieroja kuin rinkelit..." kuin myös halusi vielä lähes vuosi suhteen päättymisen jälkeenkin muistuttaa asiasta vitsillä, mies ja golf

        http://vitsikirja.net/luetuimmat

        Edelleen Jorma Myllärniemen nphoota käsitteleviltä sivuilta tuo ajatus, tiedostamisesta on löydettävissä...

        "Narsistisesti ongelmainen henkilö on useimmiten tietoinen oman minuutensa puutteellisesta haltuunotosta ja horjuvasta itsetunnostaan ja on sen vuoksi erityisen kateellinen henkilöille, jotka ovat tasapainoisia ja löytäneet oman itsensä. Kateus puolestaan voi johtaa siihen, että narsisti yrittää mitätöidä tai jopa tuhota kateutensa kohteen."

        http://www.jotte.info/narsismi/narsismin-kohtaaminen

        Noh, itselläni tuosta kaikesta on jo aikaa ja olen paljon miettinyt miksi minä menin tuollaiseen ansaan kuin myös sitäkin, että kaikesta päätelleen hän tosiaan halusi tehdä minulle tiettäväksi millaisen ihmisen kanssa olin/olin ollut tekemisissä...Mutta en usko että minussa/elämässäni sinällään olisi ollut mitään kadehtimista, vaikka jollain tasolla itseni olin kohdannutkin jo avioeroni jälkimainingeissa...

        "Niin, minullekkin sanottiin heti suhteen alkumetreillä, mm. että hän pelkää, että menen rikki tässä leikissä... "


        Siis tuohan on vain narsistin aloittaman manipulointipyörityksen eka aakkonen, suosittu semmonen, eikä merkitse mittään muuta kuin sitä, että toinen saadaan saamaan vaikutelma välittämisestä, jaloudesta, siitä että itsetutkiskelua on harrastettu ja siitä että narsku pitäisi itseään epätäydellisenä.

      • asioista jotakin
        NarsiBaani kirjoitti:

        "Niin, minullekkin sanottiin heti suhteen alkumetreillä, mm. että hän pelkää, että menen rikki tässä leikissä... "


        Siis tuohan on vain narsistin aloittaman manipulointipyörityksen eka aakkonen, suosittu semmonen, eikä merkitse mittään muuta kuin sitä, että toinen saadaan saamaan vaikutelma välittämisestä, jaloudesta, siitä että itsetutkiskelua on harrastettu ja siitä että narsku pitäisi itseään epätäydellisenä.

        Minä voisin aivan hyvin väittää muuta. Kun jotakin rakastaa, sen näkee hentona ja kauniina asiana. RIkki meneminen on kuvainnollinen ilmaisu.
        Mitä enemmän luen juttujanne, niin minä alan varmistua siitä, että te ette tunne narskua ollenkaan. Toki sairasta ihmistä ei voikaan tuntea, koska muuten joutuisi itsekin olemaan sairas.
        Narskun näkee käytöksestä ja sen tuntee oireilusta. Sen kun vaan seuraatte.
        Nämä kirjoitukset valtaosin ovat pelkkää panettelua ja luulottelua.
        Jokin ei ole mennyt mielenne mukaan ja sitten uskotte sen olevan narsismia ?!
        Voin kertoa, että sitä se ei ole. Narsistinen piirre on enemmänkin teillä, sillä ette kestänyt sitä, että joku ei mennyt mielenne mukaan. Se kuvastaa narsismia enemmän kun etsimänne kuvaukset.
        Ihan oikeasti, älkää viihdyttäkö itseänne näillä höpöillä. Narsismi on ihan oikea asia ja ilmentymä.
        Pettäminen ei ole narsismia tai valehtelu. Ne ovat kyllä väärin, mutta ei narsismia. Miettikää nyt vähän. Syyttelette jotakin, ehkä katkeruuttanne, mutta joku on mennyt oikeasti vialle että te olette katkeria. Onko se sen arvoista?
        Mitä saatte tästä itsellenne?

        Minä toivoisin että kaikilla olisi hyvä olla. Niin ei ole ja se on ikävä asia.
        Yleensä ihminen törmättyään ongelmiin, tulisi kehittyä niistä ja olla viisaampi. Viisautta ei ole syyttää muita vaan tulisi katsoa itseä.

    • 6+9

      Tiedostan omaavani narsistisia piirteitä. Minulla ei selkeästikään ole tapahtunut kunnolla depressiivistä positiota ja tiedostan jonkun verran maailmassani vallitsevaa mustavalkoisuutta. Mutta diagnoosia en itselleni voi antaa. Uskoisin vahvasti olevani jonkinasteinen narsisti, niin sanotusti pehmeänahkainen narsisti.
      Kannattaa lukea tämä pitkä, paikoin vaikeaselkonen mutta hyvin avaava artikkei:
      http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

    • Sillaliina

      Sanoisin oman kokemukseni perusteella, että kyllä tunnistaa. Minun narsistini toi suhteen alkuaikoina lahjoja - ensimmäisten joukossa oli kirja "Naimisissa narsistin kanssa". Hän antoi sen siksi, koska olin kertonut ex-puolisossani olevista narsistisista piirteistä (jälkikäteen ajateltuna ja tämän ns.oikean narsistin jäljiltä olen ymmärtänyt hänen olleen lähinnä vain alkoholiriippuvainen ja itsekkyyden ilmenneen lähinnä sen ja naissuhteiden kautta). En tietenkään ymmärtänyt tämän kirjalahjan merkitystä silloin. Olemme myös puhuneet paljon narsismista, usein niin, että hän on halunnut mitätöidä sen, miten joku on sanonut häntä narsistiksi. Hän on kaivannut minulta vahvistusta siihen, ettei ole sellainen ja haukkunut omat ex-puolisonsa hulluiksi. Hän kuulemma viehättyy hulluihin naisiin ja se on ominaisuus, joka hänen pitäisi korjata itsessään . Vaikka uskon hänen siis jossain mielessä tietävän olevansa narsisti, niin ei silti ymmärrä oman käytöksensä liittymistä siihen... tietää kyllä tekevänsä väärin, vaan pitää sitä oikeutettuna. Usein hymyilee tietäessään, että onnistui loukkaamaan (pyrkii peittämään sen kääntämällä pään pois). Meidän välillämme on kertakaikkisen kummallinen suhde, sellainen, että minä osaan lukea hänen hienovaraisimmatkin loukkaamistapansa ja hän nauttii huomatessaan niiden uppoavan. Aiemman artikkelin luettuani, olen sitä mieltä, että olen ohutnahkainen narsisti, tai sitten minussa on ainakin paljolti sellaisia piirteitä. Siksi tuo loukkaamisten kieli onkin meidän erityinen tapamme olla yhteydessä, olla herkkiä yhdessä, hänkin minun kauttani omalla kummallisella tavallaan. Minä huomaan, että lyhyetkin tapaamisen hänen kanssaan tekevät minun nykyään täysin voimattomaksi, tuskin jaksan kättä nostaa. Tämä on kummallinen maailma, johon olen juuttunut kiinni, en tiedä miten pääsisin irti... olen tyhjä. Aivan tyhjä, riippuvainen siitä hyvityksestä, jota aina joskus ajoittain, hänelle niin sen sopiessa, saan jonkin puolittaisen lauseen verran. Puolittaisen, koska toinen puoli yleensä ainakin hiukan mitätöi sanottua hyvää. Ehdollistaa sen jollain tapaa, tekee hieman tyhjäksi, tai sitten vertaa johonkuhun toiseen hieman parempaan. Yhtä kaikki, tässä kuviossa minä tiedän todellakin tällä hetkellä olevani se, joka on sairas. Tuo toinen porskuttaa aivan tyytyväisenä, akut ladattuina. Tämä on kauhea kauhea suhde. Siis rakkaat ihmiset. Mikäli teillä tulee epämääräisesti huono tai "valvottu" olo jonkin ihmisen seurassa - lähtekää, älkääkä taaksenne katsoko. Älkää menkö siihen samaan halpaan kuin minä - että mikäli minulla on huono olo täydelliseltä vaikuttavan ihmisen seurassa, minä olen huono ja tässä on mahdollisuus paljastaa itsestäni jotain, minkä yli kasvaa. Minä uskottelin itselleni niin. Toden totta, tänä päivänä tunnen itseni huonoksi...ehkä siinä oli siis tottakin. Vaan tämä on sellainen itsenä kasvun tie, etten tiedä selviääkö siitä hengissä. Ja ehkei mikään kruunu kuitenkaan niin kirkasta, ole sen arvoista. Ehkä arvokkaampaa on vain tyytyä olemaan oma itsensä, josko omat tarkoitusperät ovat muita kohtaan hyvät, niin tyytyä niitä piirteitä itsessä arvostaviin ihmisiin ympärillä. Ei kuvitella, että tuo huonot tuntemukset minussa laukaiseva ihminen tulee jotenkin "kasvattamaan" minut paremmaksi.

      • Tiedättekö kirj.

        Pleace.

        Tiedättekö kirjoittajat, että usein ohitan tällaisen pitkän kirjoituksen, jossa ei ole kappalejakoa, siitä syystä että se näyttää raskaalta lukea. Sitten hiljaa sisimmässäni lisään myös ajatuksen, että kirjoittaja ei ymmärrä toisia ihmisiä eikä osaa ajatella, että kirjoitus ilman kappalejakoa on raskasta luettavaa.

        Lisään myös ajatuksen, että kirjoittaja ei osaa eritellä asioita, joista hän kirjoittaa. Eli voi päästä totaalisesti aliarvoiduksi tuon kirjoitustavan vuoksi.

        Luin kirjoituksesi, ja hyvä kirjoitushan tuo oli ja siinä oli hyvää asiaa, mutta itse joutuu näkemään vaivaa, koska on toisen kirjottama teksti ja joutuu itse tekemään sen kappalejaon päässään... Että...

      • elisakettu

        Kuulostaa siltä kuin olisit hukkunut omaan illuusioosi. Elät kuplassa, jonka luulet estävän sinua lähtemästä tai masokistisesti ajattelet ansainneesi tilanteesi.

        Ihmisellä voi ollakin hyväkin itsetuntemus ja omata ulkoisesti hyvän itsetunnon. Joku pala sielussa on kuitenkin se pimeä mörkö, joka altistaa kaltoinkohteleville suhteille - ja kokee ne ansaituksi tai jopa itsensä valituksi.

        Tuo tyhjän kokeminen ja epämääräinen olo on sellaisia, jotka vakuuttavat että olet uppoutumassa johonkin sellaiseen, joka sinulle ei sovi. Se on puolustusmekanismi, johon mieli turvautuu, kun kohtaa jotain sellaista, mitä ei oikeasti ymmärrä.

        Olet liki lakannut arvostamasta itseäsi. Muutaman askeleen päässä on sekin, kun lakkaat välittämästä muista ihmisistä - läheisistä, jotka olivat sinulle aiemmin tärkeitä, joista välitit ja jotka välittivät sinusta.

        Kysy itseltäsi kysymys: kuka on tärkeä ja miksi?

      • narskutellenhamppuja
        Tiedättekö kirj. kirjoitti:

        Pleace.

        Tiedättekö kirjoittajat, että usein ohitan tällaisen pitkän kirjoituksen, jossa ei ole kappalejakoa, siitä syystä että se näyttää raskaalta lukea. Sitten hiljaa sisimmässäni lisään myös ajatuksen, että kirjoittaja ei ymmärrä toisia ihmisiä eikä osaa ajatella, että kirjoitus ilman kappalejakoa on raskasta luettavaa.

        Lisään myös ajatuksen, että kirjoittaja ei osaa eritellä asioita, joista hän kirjoittaa. Eli voi päästä totaalisesti aliarvoiduksi tuon kirjoitustavan vuoksi.

        Luin kirjoituksesi, ja hyvä kirjoitushan tuo oli ja siinä oli hyvää asiaa, mutta itse joutuu näkemään vaivaa, koska on toisen kirjottama teksti ja joutuu itse tekemään sen kappalejaon päässään... Että...

        Ihan hyvä huomio minustakin.
        Mietin asiaa narsistisena piirteenäkin, mutta toisaalta myös masentuneen ja väsyneen ihmisen kirjoituksena.

        Niin tai näin, mutta sisältö tuli suunnilleen selväksi.

        Haluankin sanoa kirjoittajalle, että oma huonous on hyvä myöntää ja siitä on mahdollisuus ponnistaa korkealle !
        Kun on jalat maassa, on terveys päässä. Olet ihan selväjärkinenkin noin suurinpiirtein :)
        Tuollaisia olotiloja tulee myös huonosta ruokavaliosta, terveydillisistä ongelmista jne.

        Toivotan kuitenkin kaikkea hyvää ja jaksamista. Alhaalta ei ole kun yksi suunta ja se on ylöspäin. Sinä jaksat ja sinä selviät.
        Joskus se vaan on rankka tie, mutta kukapa elämää on helpoksi väittänyt? Narskut ??

    • Sillaliina

      Niin se varmaan on, hankalaa luettavaa. Tällä kertaa kyse oli varmaankin siitä, ettei aikomuksena ollut noin pitkää löröä edes kirjoitella...sitten vaan sanoja tuli sanojen perään :) Toinen juttunsa on se, että fb:ssä kun painaa enteriä kappaletta vaihtaakseen, viesti lähettyy. Eli tottumuskysymystäkin osaltaan vältellä entereitä (ja tottumattomuutta tänne kirjoitteluun).

      Eniveis, kiva kun luit ja koit siinä olevan asiaa. Aika erittelemätön kasa tämä tilanne onkin sisällä...

    • Sillaliina

      Kiitos Elisakettu

      • yhteenlaskutoimitus

        "Minä olen se, joka voin huonosti. Minä olen se, joka flippaa aina jossain kohtaa, sanoo jotain mitä ei tarkoita, tekee jotain mitä myöhemmin katuu. Vika on minussa, enkä oikeammin ansaitse ketään. En ansaitse lastani, tai pikemminkin lapseni ei ansaitse tällaista ihmistä äidikseen. Sairastutan kuulemma lapsenikin loukkaantumisherkkyydelläni. Olen hullu ja pilaan kaiken. Sellaisen totuuden äärellä minä seison (tai matelen), Elisakettu"

        Niin osoitit vastauksesi Elisaketulle, mutta en malta täältä sivusta olla laittamatta muutamaa linkkiä luettavaksi/pohdittavaksesi, voisiko sinun kohdallasi olla kyse tästä...

        Itse juuri lukaisin tuon Annien Hennon kirjan elämä on matka, jonka teema on ollut tuttu minulle jo vuosien ajan, mutta kuten jossain kohtaa totesin, tottumus on toinen luonto, että mieluusti asioita tulee kerratuksikin, ettei palaisi vanhoihin ajatus/käyttäytymismalleihin..

        http://www.rannikkoseutu.fi/Uutiset/1194791546091/artikkeli/laheisriippuvainen syyttaa itseaan.html

        https://www.booky.fi/tuote/annie_henno
        /elama_on_matka_laheisriippuvaiset_kertovat_lapsuudestaan/9789526750309

        http://www.laheisriippuvaiset.com/laheisriippuvuus.php

      • elisakettu

        Jätän tuon toisen osapuolen pohtimisen ja keskityn pikemmin sinuun. Sen verran suhteestanne, että mielestäni ette sovi toisillenne. Hyvä parisuhde on voimavara eikä heikentävä elementti. Se ei ole toista parantava eikä sairastuttava, eikä se vaadi hoitajaa tai hoidettavaa, mutta kumpiin kokee siinä hyvinvointinsa turvatuksi. Tässä ei ole.

        Mättää pahasti, jos syyllistyy jokapäiväisissä ja arkisissakin toimissa, ja syyllisyyskuorma vain kasvaa kasvamistaan. Minä en usko, että olet hullu. Olet vain liian kiltti ja alistettu näkemään itsesi sisään ja oikeaan minään. Pidät sitä liian julkeana, kartat sitä koska koet valmiiksi syyllisyyttä siitä, että tarkoituksella tai tahtomattasi tulisit loukanneeksi jotakuta jos uskaltaisit olla oma itsesi.

        Nyt tarkkana: ihmisellä on lupa kaikkiin tunteisiin ja olla myös virheellinen. Syyllisyydestä ja ahdistuksesta ei pääse pois, jos ei tunnista, myönnä ja hyväksy itseään, vaan yrittää jatkuvasti olla jotain muuta. Tuolla muuna olemisella on se puoli, että jatkuvasti joutuu juoksemaan itseään karkuun ja miellyttämään sitä mukaa jokaista vastaantulijaa - jokaista joka keksii vaatia, millainen sinun tulee olla, millainen olet hyväksyttynä.

        Sinä et tarvitse sellaista elämää. Sinulla on lupa olla itsesi sellaisena kuin olet, muuttua itse haluamaasi suuntaan ja kokea sen myötä vapautta, ei vangittuna olemista. Sinulla on lupa olla eri mieltä ja sanoa ei. Sínun ei tarvitse hyväksyä hallintayrityksiä mistään suunnasta - ethän ole holhouksenalainen. Sinun ei tarvitse madella kenenkään edessä, eikä sinun tarvitse kerjätä suosionosoituksia. Sinun ei tarvitse miellyttää saadaksesi niitä. Sinun on lupa saada huomiota ihan tavallisena omana itsenäsi

        Mitään näistä et kuitenkaan saa, ellet uskalla välittää itsestäsi. Uskon että sinulla sitä itsevälittämistä on sen verran, että arvostat jossain määrin itseäsi. Ethän muuten koskaan olisi kirjoittanut tuntemuksistasi. Ja uskon että olet sen verran kiinnostunut vielä itsestäsi, että sitä potentiaalia yrittämiseenkin on olemassa.

        Se on alku. Kerronpa jotain. Meitä on monia kaltaisiasi Sillaliinoja, jotka ovat kokeneet niinkuin sinä nyt. Eräänä päivänä mittari on tullut vain täyteen ja on ottanut sen ainoan elämänsä haltuunsa ja lähtenyt tekemään sen eteen työtä. Se työ on oikeaa työtä. Se on vaatinut luopumisia, katkeria ja vaikeita päätöksiä, loputonta itkua ja tunteita eri kirjoineen, itsensä ja voimavarojensa tunnistamista ja käyttöönottoa, vaikka mitä. Ja monissa paikoin vastaan on ajelehtinut se syyllisyyden verkko, joka yrittää kietoa sinut syleilyynsä ja hukuttaa tunteen kanssa syvyyksiin, mutta vakaalla ja periksiantamattomalla taistelulla olemme nouseet pinnalle jälleen kerran, yhä uudelleen. Ja selviytyneet voittajina. Syyllisyyttä saa kantaa, jos se on tarpeen (ajan kanssa oppii huomaamaan mikä on tarpeetonta), mutta oppia olemaan sinut sen kanssa. Se ei ole helppo tie, mutta sen tien päässä todella on sateenkaaren pää, elämä joka ei ole tyhjää eikä huonoa.

      • elisakettu
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Minä olen se, joka voin huonosti. Minä olen se, joka flippaa aina jossain kohtaa, sanoo jotain mitä ei tarkoita, tekee jotain mitä myöhemmin katuu. Vika on minussa, enkä oikeammin ansaitse ketään. En ansaitse lastani, tai pikemminkin lapseni ei ansaitse tällaista ihmistä äidikseen. Sairastutan kuulemma lapsenikin loukkaantumisherkkyydelläni. Olen hullu ja pilaan kaiken. Sellaisen totuuden äärellä minä seison (tai matelen), Elisakettu"

        Niin osoitit vastauksesi Elisaketulle, mutta en malta täältä sivusta olla laittamatta muutamaa linkkiä luettavaksi/pohdittavaksesi, voisiko sinun kohdallasi olla kyse tästä...

        Itse juuri lukaisin tuon Annien Hennon kirjan elämä on matka, jonka teema on ollut tuttu minulle jo vuosien ajan, mutta kuten jossain kohtaa totesin, tottumus on toinen luonto, että mieluusti asioita tulee kerratuksikin, ettei palaisi vanhoihin ajatus/käyttäytymismalleihin..

        http://www.rannikkoseutu.fi/Uutiset/1194791546091/artikkeli/laheisriippuvainen syyttaa itseaan.html

        https://www.booky.fi/tuote/annie_henno
        /elama_on_matka_laheisriippuvaiset_kertovat_lapsuudestaan/9789526750309

        http://www.laheisriippuvaiset.com/laheisriippuvuus.php

        Linkkisi on varmasti hyvä ja aiheellinen tässä yltti. Haluan kuitenkin lisätä, että vaikka läheisriippuvia piirteitä omaakin - kuten eksynyt karitsamme sillaliina tässä - niin se ei välttämättä tarkoita patologista läheisriippuvuutta koko eliniän ajan. En näe sinuakaan sellaisena yltti, kieltämättä kuitenkaan etteikö taipumusta olisi, ihan kuten minullakin. Kovalla työllä piirteitä voi tunnistaa ja hallita, ne ikäänkuin tehdään tarpeettomaksi haitalliselta osin. Lisäys ihan vain siksi, että herkille ihmisille tuo lr-juttu voi olla liian suuri pala - ja siksi kieltävät sen itsestään. Ei sen tarvitse olla mikään peikko. Persoonallisuuden piirteitä, joita on hyvä tunnistaa ja kärsivällisellä työllä hiotaan ikävät särmät pois.

      • pidetään huolta

        No olisiko se paljon vaadittu, että mietit sitä mitä sanot ja mitä sinulle sanotaan?
        En tiedä onko se niin väärin olla tunteiltaan tarkka ja herkkä. Usein voi todellakin olla ihan vaikka ulkoilu hyväksi. Ihmisen keho kun on monisyinen kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Syö hyvin, mutta ulkoilee huonosti; vaikuttaa tunteisiin ja aisteihin.
        Kokeile jos mahdollista vaikka Berokka tai miten se nyt kirjoitetaankaan oikein Berocca ? :) En jaksa tarkistaa nyt, mutta ei tuon nimisiä vitamiinihivenaine pillereitä ole muita. Sellainen poretabletti. Jos se auttaa tunteisiisi niin tiedät, että jokin on elimistösi kokonaisuudessa vialla. Sitten vaan juoksulenkkiä, salaatteja, kalaa , hedelmiä jne. Siitä se !
        Minä nimittäin uskon että siitä on enimmillään kyse.
        Ai niin yksi meinasi unohtua .
        Ihmiset juovat vettä liian vähän usein. Se yksinään aiheuttaa ongelmia mielessä ja fysiikassa.
        Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta !

    • Sillaliina

      Kiitos vastauksista. Kyllä minä pystyn myöntämään sen, että minussa on läheisriippuvaisen piirteitä. Sanoisin kuitenkin, että vain piirteitä. En taida olla "patoloinen läheisriippuva".

      Aikoinaan minun ei ollut laisin vaikeaa sanoa mielipiteitäni. Se oli helppoa kuin heinänteko ja ihmettelin ihmisiä, jotka eivät moiseen pysty. Jostain syystä oli niin, että itse kykenin, vaikkakin minun lapsuudenkodissani on juurikin ollut noita läheisriippuvaiseksi altistavia asioita (läheisen traumaattinen kuolema, vanhemman alkoholismi, avioero, jne jne). Niistä huolimatta minä onnistuin saamaan sellaisen pohjan elämälle, että mielipiteen sanominen oli helppoa...tai vuorovaikutustilanteiden ymmärtäminen oli helppoa - olin kartalla siitä missä mennään.

      Myöhemmin oman elämän valintojen ja elämän vaikeiden aikakausien myötä tuo ymmärrys on kadonnut, ollut kateissa. On vähän niinkuin tipahtanut "väärälle planeetalle". Se mihin aiemmin uskoi, on saanut valtavia kolauksia. On herännyt ajattelemaan, että tätä elämää voi elää niin monin tavoin, nähdä asioita monista vinkkeleistä. Ja se on tuonut mukanaan epävarmuuden. Nimittäin jos minun tapani ovat tuoneet mukanaan vääriä ihmissuhdevalintoja ja vaikeutta, niin kenties jollakulla muulla on "oikeampi" tapa. Tuo minusta ennen kaikkea altistaa minua menemään ihmissuhteisiin, joissa olen sitten lopulta aivan äärirajoilla - raja oman tavan ja toisen tavan suhteen on häälyvä, kun ei oikein usko omaan tapaansa. Haluaa oppia muilta, muttei osaa vetää rajaa siihen milloin mennään jo haitallisen puolelle.

      Minä teen kyllä "omannäköistä elämää", hyvinkin sellaisia ratkaisuja (esim. taloudellisia), joiden tiedän palvelevan minun unelmiani. En suinkaan mieti, että mitä se ja tuo tästä asiasta miettivät. Eräs läheinen joskus sanoi, että hengitystä pidätellen välillä seuraa elämääni, vaan on huomannut, että aina homma nytkähti eteenpäin.. on jopa sanonut olevansa kateellinen. Että voi kun itsekin uskaltaisi.

      Ennen kaikkea minun vaikeuteni on ihmissuhteissa, joissain niistä. Olen herkkä. Menetän helposti uskoni oman tapani oikeutukseen. Tai en helposti, mutta tarpeeksi "vahvan" ihmisen läheisyydessä kyllä. Jos minua suoraan arvostellaan, otan sen nahkoihini ja pyrin ottamaan onkeeni, koska miksi ihmeessä kukaan sanoisi mitään, ellei sitten sillä olisi jotenkin hyvä tai "kasvattava" tarkoitus? Pahuuttaan? Sitä on vaikea ymmärtää, vaan niin olen ajatellut sen tuon narsistin (ihmisen johon narsistin ominaisuudet sopivat) kohdalla olevan. En enää keksi mitään muuta syytä, kuin että pahuuttaan. Vaan pahakin voi olla hyvä. Ehkä hyväkin paha. En tiedä. Kiitos vastauksista.

      • yhteenlaskutoimitus

        "Sanoisin kuitenkin, että vain piirteitä. En taida olla "patoloinen läheisriippuva".

        Niin tuskin läheisriippuvaisetkaan ovat mikään yksi ja sama tietynlaisia piirteitä omaava joukko vaan joukko hyvinkin erilaisia ihmisiä omine kokemuksineen, persoonallisuuspiirteineen...

        Mutta tuossa kun luin aamun lehdessä ollutta kirja arvostelua törmäsin tällaiseen itselleni uuteen näkökulmaan joka tavallaan liittyy tuohon mainitsemaasi herkkyyteen ja jossa saattaa olla myös samoja piirteitä kuin läheisriippuvaisuudessa...

        "Herkkyys muiden vaivautuneisuudelle, paheksunnalle, kiukulle on todennäköisesti saanut erityisherkän noudattamaan kaikkia mahdollsia sääntöjä jottei hän vain teksisi virheitä"

        http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522402141.

        "Usein näillä ihmisillä on ollut lapsuudesta saakka vahva tunne erilaisuudesta, joka on saanut heidät kokemaa ulkopuolisuutta tai huonommuutta. Nämä ihmiset ovat usein tarkkanäköisiä, intuitiivisia, tunnollisia, omaa käyttäytymistään ja sen vaikutusta muihin pohtivia ja älykkäitä,"

        http://www.sydan.fi/jutut/juttu/-/view/227641#.UudVGLRyjIU

        Googlettamalla löytyy tästäkin teemasta kaikenlaista, heillä näytti olevan oma yhdistys Suomessakin...

        Mitä tuohon tulee...

        "On herännyt ajattelemaan, että tätä elämää voi elää niin monin tavoin, nähdä asioita monista vinkkeleistä. Ja se on tuonut mukanaan epävarmuuden. Nimittäin jos minun tapani ovat tuoneet mukanaan vääriä ihmissuhdevalintoja ja vaikeutta, niin kenties jollakulla muulla on "oikeampi" tapa."

        Niin elämää voi todellakin elää ja eletäänkin hyvin monella tapaa...ja voisin ajatella, ettei mitään "oikeaa" tapaa ole olemassakaan...että se "oikea" tapa elää on löytynyt silloin kun tuntee elävänsä elämää johon tuntee itse kykenevänsä omilla valinnoillaan vaikuttamaan niin hyvässä kuin pahassakin...ajattelisin, että on niin monta tapaa elää kuin on ihmistäkin...

    • Sillaliina

      Kyllä! Juurikin noin! "Herkkyys muiden vaivautuneisuudelle, paheksunnalle, kiukulle on todennäköisesti saanut erityisherkän noudattamaan kaikkia mahdollsia sääntöjä jottei hän vain teksisi virheitä" ja "Usein näillä ihmisillä on ollut lapsuudesta saakka vahva tunne erilaisuudesta, joka on saanut heidät kokemaa ulkopuolisuutta tai huonommuutta. Nämä ihmiset ovat usein tarkkanäköisiä, intuitiivisia, tunnollisia, omaa käyttäytymistään ja sen vaikutusta muihin pohtivia ja älykkäitä," Lisäksi sanoisin vielä, että "muiden käytöksen säännönmukaisuus avautuu aika nopeasti". Ennakoitavuus, määritelmät, mallit, syy-yhteydet. Sitten pyrkii "sen mallin mukaisesti" kohtaamaan toisen ihmisen, jotta pystyisi mahdollisimman hyvin kohtaamaan (virheiden välttäminen).

      Tällaisena ihmisenä vaikeaa on vain ymmärtää, kuinka sitten muut maailman näkevät? Eivätkö he näe "sitä kaikkea"? Eivät näe niitä malleja? Minä tiedän, että poikanikin on tällainen. Tunnen muutamia muitakin. Kaipa on tosiaan niin, että pitää vain laajemmin vielä pyrkiä ymmärtämään ihmisten erilaisuus. Mikä näyttäytyy jollekin, ei näyttäydy toiselle ja päinvastoin. Sitten hakeutua niiden pariin, jotka "puhuvat samaa kieltä, näkevät saman maailman".

      • yhteenlaskutoimitus

        "Sitten pyrkii "sen mallin mukaisesti" kohtaamaan toisen ihmisen, jotta pystyisi mahdollisimman hyvin kohtaamaan (virheiden välttäminen)"

        Niin kuten sanoin tutustuihin tähän erityisherkät ihmiset teemaan ensimmäisen kerran tuon aamun lehdessä olleen kirja arvostelun perusteella ja utelias kun olen niin googletin sanaa josta löytyi lisää tietoa aiheesta ja monetkin asiat/linkit/elämäntapa/oma apu sivuistoista ovat entisestään minulle tulleet tutuiksi...

        Tiedä sitten, paljon samankaltaisuuttakin ajattelu/käyttätymismalleissa olin löytäväni tuohon itselleni tutuksi tulleeseen läheiriippuvuus teemaan liittyen, että tiedä sitten onko sillä väliä minkä nimityksen omille "oireilleen" antaa...

        Loppuviimeksi kyse on hyvinkin samasta asiasta...

        "Kaikista elämäntapaoppaista ja -kursseista huolimatta elämä ei muutu, ellei sitä itse muuta." sanotaan "tuntosarvekkaan" sivustolla

        http://tuntosarvekas.weebly.com/blogi.html

        Läheisriippuvaisten parissa sama asia ilmaistaan tähän tapaan..."on oivallettu, että olen itse vastuussa omasta elämästäni"

      • sielunsisaruksia

        Arvelet oikein. Olen itsekin samaa mieltä kanssasi. Toki olen sittemmin alkanut ajattelemaan, että ei minun tarvitse ymmärtää kaikkia vaikka näen muiden vivahteita kaikkialla kaiken aikaa.
        Tuo herkkyys nähdä, reagoida ja osata itse tilanteen hallinnassa olemisen, on vain tunneälyä eli selviytymiskykyä.
        Tulet toimeen kaikkien kanssa ja elämäsi tavallaan loistaa. Jaksatko sitä ?
        Se myös kuluttaa ja väsyttää, että sinulla on " tuntosarvet" pystyssä kaiken aikaa.

        Koska meitä on erilaisia, niin on ihan oikein hyväksyä kaikki elämän sisällölliset ulottuvuudet, mutta vaikka narsistista olisikin, niin itsestä pitää pitää hyvä huoli.

    • Sillallina

      Juu. Tuo oma vastuu asia on vaikea, on ollut minullekin. Uskon kyllä tänä päivänä erottavani sen suhteen asiat toisistaan - viitaten aiempaan kommenttiini siitä, että "itse valitsin suhteen tuohon mieheen". Oma valinta, oma vastuu.

      • ymmärrätkös vastuusi

        Ja mites tästä eteenpäin?

      • yhteenlaskutoimitus

        " - viitaten aiempaan kommenttiini siitä, että "itse valitsin suhteen tuohon mieheen". Oma valinta, oma vastuu."

        Niin, on toki lupa valita narsistinen kumppani, on lupa olla suhteessa narsistiin, on lupa itse olla sellainen kuin on, on lupa halutessaan tutkailla toisen tunteita ja yrittää käyttytyä niiden mukaan...

        mutta pikkusen tekee mieli herätellä sinua ajattelemaan myös häntä josta olet vastuussa eikä hänellä ole valinnan mahdollisuutta...

        Ymmärsin, että poikasi on vielä lapsi...vaikka tuossa joku sotki sinut johonkin toiseen tarinaan...

    • 14+10

      On eri asia olla herkkä ja erilainen, mitä muut. Mitä sairaalloisen narsistinen, tunneköyhä, manipuloiva, muilla pahaa tahtova henkilö.

      Sillaliina perustelee jotenkin poikansa erikoisuuden ja hiljaisesti hyväksyy poikansa luultavimmin täysin sairaalloisen käyttäytymisen.

      Vastuullinen vanhempi tarjoaisi pojallensa terapiaa, tekisi kaikkensa, ettei poika pääsisi tuhoamaan viattomien elämää. Erilainen ja herkkä narisisti poika luultavimmin kuskaa potilaitaan Auroran sairaalasta kotiinsa, käyttää seksuaalisesti hyväkseen, hakkaa mustat silmät ja palaa sen jälkeen normaalisti juhlapyhinä vanhempiensa ruokapöytään.

      Tuntuu, että sillaliina voisi jättää pohdiskelun vähäksi aikaa ja soittaa pojallensa, sekä koittaa tehdä asioille jotain...

    • narsku asiantuntija

      eli lyhyesti sanottuna,kannattaa pysyä kaukana tälläisitä naisista ja miehistä,eivät he tiedosta ongelmiansa,jos tiedostaisivat,ymmärtäisivät käsitellä miksi ovat tuollaisia ja ehkä saattaisivat jollain tavoin eheytyä hieman,riippuu ihan narskun päästä,mikä on haastava koska eivät hahmota omaa viallisuuttansa,valitettavan usein

    • Sillaliina

      Hei hui ja täh? Siis ei minun poikani ole mikään narsisti - puhuin samankaltaisuudesta itseni kanssa viittaamalla herkkyyteen. Hän on lapsi. Ihan menevä poika, on kavereita ja harrastuksia, ei todellakaan mikään nynnerö, mutta pahoittaa mielensä tosi kovin jos näkee/kokee epäoikeudenmukaisuutta. Voi estotta itkeä (10v. heppuli) jonkun koskettavan elokuvan kohdalla, eilen tyrskittiin Piin Elämä elokuvan äärellä, molemmat. Minun vastuullani on se, millaisia ihmisiä hänen elämäänsä tuon. Jos olisin tämän "narskun" luonteenpiirteet ymmärtänyt ajoissa, en olisi tuonut häntä meidän elämään, päästänyt tärkeäksi pojalleni (on kuitenkin, sillä ei kyseinen henkilö mikään yksiselitteisen paha ole, osaa olla mukavakin). Vaan kaikki se, koko tämä kuvio, on minun vastuullani. Minun valintani. Toinen asia on se, mitä tuo narsisti tässä kuviossa tekee, ne teot ovat hänen vastuullaan. Minun vastuullani on punnita se, että milloin pahat/hyvät teot ovat edes jonkinmoisessa balanssissa ja milloin ollaan enemmän satuttavuuden puolella. Nyt ollaan. Joten nyt erotaan. Lopullisesti. Se siitä.

      • yhteenlaskutoimitus

        "Minun vastuullani on se, millaisia ihmisiä hänen elämäänsä tuon"

        Niin tuon halusinkin kuulla, liittyen tuolla ylempänä olevaan vastuusta ja valinnoistasi vanhempana...oletin aiemmasta kertomastasi että narsisti oli tietoinen valintasi...ja se mitä olen narsisteista lukenut niin käsittääkseni he eivät mitään loistovanhempia ole, johtuen siitä empatian puutteesta, kuin valtavasta huomionhausta...

        Itsekin olen joutunut pohtimaan omaakin vanhemmuuttani liittyen avioliittoni alkoholistin puolisona ja olen ymmärtänyt/tiedostanut, että monesti ne lasten tarpeet tulivat sivuutetuiksi juurkin siitä syystä, että tuntosarveni/huomioni oli keskittynyt siihen millä keinoin(tekisin kaiken oikein) pitäisin puolisoni tyytyväisenä ettei hän lähtisi juomaan tai hänen kotiin tullessa välttyisimme "katastrofilta"...

        Noh, onneksi kuitenkin olemme eron jälkeen lasten tullessa teini ikään/aikuistuessa kyenneet puhumaan asioista, lapset ovat uskaltaneet ottaa esille myös hämmennyksensä liittyen minun silloiseen käyttäytymiseeni...

        Että omiin kokemuksiini perustuen tiedän, että monesti ne lapset/heidän tunteensa jäävät jalkoihin aikuisten ongelmissa...että mieluusti peräänkuulutan juuri tuota vastuuta myös lapsista, syystä että se "pahan olon" kierre katkeaisi...eikä ne huonot mallit siirtyisi seuraaville sukupolville ainakaan sellaisenaan...

    • Sillaliina

      Hienoa, että olette saaneet asioista puhuttua! Se vaatii myös itseltä paljon, kykyä myöntää omia virheitä.

      • yhteenlaskutoimitus

        "Itseeni tässä olen ennen kaikkea pettynyt. Oma arvostelukyky on saanut kolauksen ja jäljellä on ihmetys siitä, että miksi uskottelen itselleni muuta kuin mitä tunnen, koen. Siinä kohdin tullaan minun mielestäni siihen läheisriippuvaisuusteemaan. Eli herkkä ihminen, mutta myös läheisriippuva. Puhtaasti en läheisriippuva, hyvin pitkälti herkkä."

        Niin kuten sanoin jo aiemmin ettei sillä minkä nimen löytää "vioilleen" ole niin suurta merkitystä, enkä usko, että kukaan ihminen on puhtaasti mitään. Jokainen ihminen on vähän/paljon "sitä sun tätä" ja kaikki vaikuttaa kaikkeen...

        Mitä tulee tuohon mainitsemaasi herkkyyteen, sekin on hyvin monimuotoinen asia, paljon muutakin kuin mainitsemasi liikuttuminen elokuvan äärellä...

        Eilen kun googlettelin tuon mainitsemani kirjan pohjalta asiaa niin löysin moneenkin asiaan uudenlaisiakin näkökulmia

        "Herkkyyteen ja herkkiin ihmisiin liittyy usein sellaisia tulkintoja, jotka vaikeuttavat herkän ihmisen sisäisen olemuksen ymmärtämistä:

        - Herkkyys temperamentin sensitiivisyytenä ei ole sama asia kuin tunteellisuus tai sentimentaalisuus.
        Herkkyydestä puhutaan usein tunteina ja saatetaan todeta, että kaikkihan ovat herkkiä. Kaikilla ihmisillä on tunteet, mutta vain pieni osa, 15-20 prosenttia ihmisistä, on temperamentiltaan sensitiivisiä ja hermojärjestelmältään erityisen herkkiä. Herkillä ihmisillä on voimakkaat tunteet, mutta ne eivät aina näy ulospäin eivätkä läheskään kaikki herkät ihmiset koe itseään ns. tunneihmisiksi.

        http://paivila.vuodatus.net/lue/2012/08/mita-herkkyys-ei-ole

        Laitoin ny vielä näitä kun kerroit että myös poikasi on sinun laillasi herkkä ihminen ja ymmärtääkseni juurkikin herkät ihmiset yritetään jyrätä tavalla tai toisella.

        Jos luet tuon laittamani linkin niin sielläkin todetaan mm. että "Noin puolet mielenterveyspotilaista on herkkiä ihmisiä, koska he ovat muita herkempiä ympäristölleen."

        Että edelleen voisin ajatella Tommy Tabermanin sanoin..."tulla lujaksi, pysyä pehmeänä, siinä on haavetta kylliksi yhteen elämään..."

    • Sillaliina

      Kyllä - kyse ei ole sentimentaalisuudesta. Enemmän tavasta kokea ympäristö, maailma. Kiitos sulle linkeistä ja kommentoinneista!!

      • yhteenlaskutoimitus

        " Jos olisin tämän "narskun" luonteenpiirteet ymmärtänyt ajoissa, en olisi tuonut häntä meidän elämään, päästänyt tärkeäksi pojalleni (on kuitenkin, sillä ei kyseinen henkilö mikään yksiselitteisen paha ole, osaa olla mukavakin). "

        Niin vielä tekee mieli ottaa esille tuo ylläoleva asia, joka littyy yksinhuoltajuuteen ja lapsiin, että miten usein ne lapsen ne tunteet tuleekaan sivuutetuiksi aikuisten seurustelusuhteissa...

        Olen itsekin yksinhuoltajan lapsi, isäni kuoli ollessani vajaa vuoden ikäinen ja lapsuudestani muistan useatkin ns. isäehdokkaat, joitakin muistan lämmöllä, olivat mukavia, kiinnyin heihin, ja tavallaan kun aikusten suhde päättyi niin minäkin lapsena menetin ihmisen johon olin ehtinyt kiintyä jonka ajattelelin lapsen mielellä täyttävän sen puuttuvan isän paikan, mutta en muista että kukaan(äitini) olisi huomannut tuota asiaa, surua, pettymystä, hylätyksi tulemisen tunnetta...

        Noh, vuosien saatossa opin kyllä, ettei niihin ns. isäehdokkaisiin kannattanut kiintyä ja ajan kuluessa ne alkoivatkin olla sen laatuisia ettei niistä "isiksiksi" olisi ollutkaan...

        Sen verran mitä nykyelämää olen seurannut niin tuokin on hyvin yleistä, yksinhuoltajien perheessä vierailee isä/äiti jos toinenkin ja lapset joutuvat pettymään kerta toisensa jälkeen...

        isäehdokkaan tuleessa äiti on onnensa huumassa, hetken kaikki on hyvin, sitten isäehdokas häipyy, Äidistä tulee onneton, välttämättä lapsi ei tiedä mitä tapahtui, hän voi jopa syyllistää itseään siitä...

        Tämä ei ny ollut tarkoitettu erityisesti sinulle, kunhan ny yritin herätellä ajattelemaan mitä se kaikki vaikuttaa mahdollisesti lapsiin jos hänen perheessään "vierailee"alati vaihtuvia ihmisiä jotka ovat ensin mukavia ja sitten äidinkin puheiden mukaan yhtäkkiä kamalia...

        Jotenkin vaan tuntuu, että aikuiset rakkauden huumassaa/tarpeessaan, sen jälkeisessä pettymyksessään rakkauteen/kumppaniinsa ja eron jälkeisessä tuskassaan hyvin usein unohtavat ajatella että mitä "se kaikki" vaikuttaa lapsiin...

        Kuten jo mainitsi noiden asioiden suhteen en ole itsekään selvinnyt ns. puhtain paperein, kyllä se puoliso/alkoholismi vei leijonanosan huomiosta perhelämässäämme aikoinaan...

        Voin vain kuvitella mitä se on sitten jos perheessä on narsisti, jolla on tarve olla se perheen keskipiste, entä niissä tapauksissa jos hän ikäänkuin tulee ulkopuolelta ja lapset herkkyydessään vaistoavat että hänessä on jotain "pahaa"/ystävällisyys on teeskenneltyä...

    • Sillaliina

      Titedätkö, tuo on todella vaikeaa! Minä olin eron jälkeen 6v. yksin. Minun ja pojan elämässä ei vieraillut ainoitakaan isäehdokkaita juurikin siitä syystä, että itse olen myös avioerolapsena kokenut nuo vierailevat "äitiehdokkaat" (asuin isäni kanssa). Siksi luottamus omaan arvostelukykyyn on niin kortilla nyt, kun kuusi vuotta olin yksin ja sitten sen jälkeen olen niin sokea, että tuon tuollaisen miehen elämäämme!!! Tuskaa olen juurikin tuntenut poikani vuoksi ja niiden pettymysten vuoksi, joita tuon ihmisen tulen/en tule yms. vaihtelevat mielialat ovat tuoneet myös poikani elämään. Onni onnettomuudessa on se, että tuo mies asuu nykyään lähellä (noin 300m). Eli vaikka meidän suhteemme on ohi, niin minun ja hänen lapset voivat olla tekemisissä, olemme myös viettäneet viikonloppuja yhdessä edelleen. Itse olen niiden viikonloppujen jälkeen aivan voimaton, mutta toisaalta uskon niiden olleen sen väärti. Meillä on ollut ns. säännöstellysti mukavaa yhdessä. Viimeisin viikonloppu oli tosin minulle henkisesti niin raskas puristus, että luulen jatkossa, ettemme juurikaan vietä niitä yhdessä...lapset toki voivat olla siellä tai täällä...eikä ole tarve osoittaa mieltä toiselle. Olen yrittänyt hoitaa tämän "sotkun" niin mallikkaasti kuin kykenen, juurikin niin, ettei lapselle/lapsille tulisi pahaa mieltä. Minä tiedän itse sen tuskan lapsuudesta. Tiedän ne pettymykset. Silti olen kyllä ruoskinut itseäni lukemattomat kerrat siitä, että tässä kävi näin. Minä aikoinaan itselleni lupasin eron jälkeen, että jos vielä jokin mies tulee meidän elämään (ei isäksi, pojalla on kyllä ihan isäsuhde olemassa), niin hän tulee iäksi. No, ehkä on tavallaan tullut...tosin ei sillä tavalla kuin minä ajattelin - me emme voi olla varsinaisessa suhteessa. Ehkä tälviisiin ajoittain/säännöstellysti tapaileminen kuitenkin voi antaa jotain hyvää vielä.. en tiedä. Tarkoin on pitänyt punnita sitä, mikä on hyvää, mikä huonoa, mikä painaa kuinkakin paljon vaakakupissa. No, elämä on. Elämä on ihmeellinen juttu. Vaan elettävä on, opittava, mentävä eteenpäin. Vaalittava sitä, minkä katsoo hyväksi, jätettävä taa se minkä aika on jäädä taa. Ja elämisen tarkoitus: tehdä hyviä asioita niille, jotka täällä vielä ovat.

      • yhteenlaskutoimitus

        "Titedätkö, tuo on todella vaikeaa! Minä olin eron jälkeen 6v. yksin. Minun ja pojan elämässä ei vieraillut ainoitakaan isäehdokkaita juurikin siitä syystä, että itse olen myös avioerolapsena kokenut nuo vierailevat "äitiehdokkaat" (asuin isäni kanssa)."

        Niin ei ole tarkoitus mitenkään syyllistää, tämänkin aiheen esille ottamiseen johti lukemani lehtijuttu, jossa käsiteltiin asiaa miten henkisen ja fyysisen väkivallan kuuleminen/näkeminen vaikuttaa lapsiin, vaikka ei se heihin varsinaisesti kohdistukkaan...

        Artikkelin mukaan lapset voivat itse aikuisena toimia/joutua sellaisiin suhteisiin, pojat saattavat herkemmin turvautua väkivaltaan ongelmatilanteissa ja tytöt taas valita alistujan roolin äitinsä mallin mukaan...

        Että tiedä aina mikä mistäkin johtuu, onko kaikki persoonassa vaiko lapsena/kotona opittu käyttätymismalli, huonoon kohteluunkin turtuu ja sitä saatetaan alkaa pitää jopa normaalina toimintatapana...

        Täälläkin on monenlaisia tarinoita, kerrotaan miten "se narsisti" haukkuu, arvostelee, mitätöi ja joskus jopa lyö, sitä uhria joka useimmissa tapauksissa on se lapselle rakas äiti...

        Ja äiti ei lähde, koska omien sanojensa mukaan rakastaa tai "se narsisti" saa aina ympäripuhuttua jäämään jne...ja hetken taas kaikki on hyvin ja sitten taas huonosti...sitten se ihminen lähtee ja tilalle tulee toinen ja monesti se sama ralli jatkuu, että mitä se, sellainen elämä tekee lapsille, millaisia aikuisia heistä kasvaa...

        Kuten sanoin, mikään puhdas pulmunen en itsekään ole ollut liittyen näihin asioihin, mutta onneksi lapseni ovat olleet sen luonteisia , että ollaan pystytty puhumaan, siitäkin huolimatta että kyllä se aikoinaan kirpaisi kun nuorin tytär heitti kasvoilleni lauseen, että vielä lapsenkin teit siihen helvettiin...

        Ymmärrän kyllä rakkauden/kumppanin tarpeen, mutta voisin ajatella, että kovin varhain ei siinä rakastumisen onnen huumassa kannattaisi lapsia vetää mukaan...seurustella/rakastaa voi ilman hetikohta yhteenmuuttoa yms.

        Mitä sinun "tapaukseesi" tulee, osaat varmaan arvioida itse mikä on lapsellesi parasta, kunhan ny toin tällaisenkin näkökulman esiin, että narsistisuhteissa uhrituvat varmasti myös lapset ja jotkut jopa loppuelämäkseen, toistavat vanhempiensa virheitä, että joskus herättäisiin miettimään asiaa heidänkin kannaltaan...varsinkin niissä suhteissa joissa pieniä lapsia on...

      • yhteenlaskutoimitus
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Titedätkö, tuo on todella vaikeaa! Minä olin eron jälkeen 6v. yksin. Minun ja pojan elämässä ei vieraillut ainoitakaan isäehdokkaita juurikin siitä syystä, että itse olen myös avioerolapsena kokenut nuo vierailevat "äitiehdokkaat" (asuin isäni kanssa)."

        Niin ei ole tarkoitus mitenkään syyllistää, tämänkin aiheen esille ottamiseen johti lukemani lehtijuttu, jossa käsiteltiin asiaa miten henkisen ja fyysisen väkivallan kuuleminen/näkeminen vaikuttaa lapsiin, vaikka ei se heihin varsinaisesti kohdistukkaan...

        Artikkelin mukaan lapset voivat itse aikuisena toimia/joutua sellaisiin suhteisiin, pojat saattavat herkemmin turvautua väkivaltaan ongelmatilanteissa ja tytöt taas valita alistujan roolin äitinsä mallin mukaan...

        Että tiedä aina mikä mistäkin johtuu, onko kaikki persoonassa vaiko lapsena/kotona opittu käyttätymismalli, huonoon kohteluunkin turtuu ja sitä saatetaan alkaa pitää jopa normaalina toimintatapana...

        Täälläkin on monenlaisia tarinoita, kerrotaan miten "se narsisti" haukkuu, arvostelee, mitätöi ja joskus jopa lyö, sitä uhria joka useimmissa tapauksissa on se lapselle rakas äiti...

        Ja äiti ei lähde, koska omien sanojensa mukaan rakastaa tai "se narsisti" saa aina ympäripuhuttua jäämään jne...ja hetken taas kaikki on hyvin ja sitten taas huonosti...sitten se ihminen lähtee ja tilalle tulee toinen ja monesti se sama ralli jatkuu, että mitä se, sellainen elämä tekee lapsille, millaisia aikuisia heistä kasvaa...

        Kuten sanoin, mikään puhdas pulmunen en itsekään ole ollut liittyen näihin asioihin, mutta onneksi lapseni ovat olleet sen luonteisia , että ollaan pystytty puhumaan, siitäkin huolimatta että kyllä se aikoinaan kirpaisi kun nuorin tytär heitti kasvoilleni lauseen, että vielä lapsenkin teit siihen helvettiin...

        Ymmärrän kyllä rakkauden/kumppanin tarpeen, mutta voisin ajatella, että kovin varhain ei siinä rakastumisen onnen huumassa kannattaisi lapsia vetää mukaan...seurustella/rakastaa voi ilman hetikohta yhteenmuuttoa yms.

        Mitä sinun "tapaukseesi" tulee, osaat varmaan arvioida itse mikä on lapsellesi parasta, kunhan ny toin tällaisenkin näkökulman esiin, että narsistisuhteissa uhrituvat varmasti myös lapset ja jotkut jopa loppuelämäkseen, toistavat vanhempiensa virheitä, että joskus herättäisiin miettimään asiaa heidänkin kannaltaan...varsinkin niissä suhteissa joissa pieniä lapsia on...

        "Tarkoin on pitänyt punnita sitä, mikä on hyvää, mikä huonoa, mikä painaa kuinkakin paljon vaakakupissa."

        Niin tekee vieläkin mieli jonkin verran palata aiheeseen, että joskus tuntuu siltä, että narsisti(persoonallisuushäiriö) mielletään vain parisuhde/aikuisten väliseksi ongelmaksi ja unohdetaan, että nph on nph myös lapselle...

        Se "oikea" narsisti kohdistaa manipuloinnin/kaksoissidosviestinnän(kehuu ja mitätöi samassa lausessa) myös lapseen ja esineellistää lapsen itsensä jatkeeksi ihan samoin kuin aikuisen kumppaninsakin, ei hän kykene rakastamaan, asettamaan lapsen tarpeita omiensa edelle...

        Että en usko että ns. "paksunahkaisella" on hyvä vaikutus lapsen elämään jos hän on siinä kokoaikaisesti läsnä, eri asia sitten on jos tapaamiset ovat lyhytaikaisempia ja jos lapsi on loukkaantunut/hämmentynyt jostain niin asiasta keskustellaan jälkeenpäin ja ns. terve vanhempi ottaa esille ettei syy ole lapsen/lapsessa ei ole vikaa...

        Noh, tää on tämmöstä, on olemassa narsisteja ja narsisteja, en usko että kaikki narsistit ovat niitä paksunahkaisia joita useimmat tarkoittavat puhuessaan narsisteista ja kaikilla meillä ihmisillä on narsistisia piirteitä ettei minkään yksittäisen piirteen/tapahtuman perusteella ketään pitäisi leimata narsistiksi/kelvottomaksi vanhemmaksi...

        Avainsana mielestäni on se kykeneekö "se narsisti" aidosti rakastamaan lasta/asettamaan lapsen tarpeet oman etunsa edelle...

        Netistä ja muualtakin on varmasti löydettävistä tietoa liittyen tähän narsisti vanhempana aiheeseen...äkkiseltään poimin tähän pari linkkiä joiden pohjalta voi asiaa miettiä niin omien lasten kuin sen kumppanin kannaltakin jos hänellä on narsistisesti persoonallisuushäiriöinen vanhempi, miten se on muovannut häntä ihmisenä...

        http://narsismia.wordpress.com/2007/04/10/narsisti-vanhempana/

        http://www.vau.fi/Perhe/Vanhemmuus/Narsisti-vanhempana/

    • Sillaliina

      Nämä sinun viestisi ovat hyviä - saavat miettimään "sen narsistin" ja myös itsen käytöstä.

      Olen täysin samaa mieltä tuosta "itsen jatke" luonnehdinnasta. Se pätee narsistilla varmaankin kaikkiin läheisiin ihmissuhteisiin. Parisuhteessa, suhteessa lapsiin. Nimittäin siinä kun narsisti "ottaa omikseen" läheisen ihmisen hyvät ominaisuudet, hän myös ns. heikkojen ominaisuuksien kohdalla ottaa kantaakseen toisen huonouden. Mikäli esim. parisuhteen toinen osapuoli pitää laulamisesta ja esiintyy mielellään, mutta narsistin mielestä laulutyylissä on jotain "vikaa", niin hän reagoi mitätöimällä, arvostelulla - koska tavallaan särähtelevä laulu "on häpeäksi hänelle". Ei niin, että iloitsisi toisen kyvyistä ja halusta esiintyä, kannustaisi laulutunneille tms. vaan koska suoritus ei ole täydellinen, se on uhka ja parempi moinen "hapatus" heti lopettaa. Narsistit ovat joiltain osin perfektionistejä ja kyvyttömiä peittämään mielipiteitään ns. parannettavaa havaitessaan. Se ei vain tule minään empaattisena kannustuksena, vaan kovasanaisena töksäyttelynä - joka sitten helposti lannistaa toisen, saa varomaan.

      Lapsi on vasta kehittymässä, lapsineroja on harvassa. Mikäli tuollainen kovasanainen sivaltaminen osuu kohdalle jo kehitysvaiheessa, niin useimmat se saa varmaan "lukkiutumaan" tuttuihin ja turvallisiin toimintamalleihin..pyrkimään siihen. Se mikä tekee meistä persoonia - luovuus, omat hömpät omituisuutemme - tulee karsituksi mitätöinnin pelossa pois. Emme tule nähdyksi omana itsenämme. Itsensä ilmaisu on arka asia, ujot ihmiset jännittää jo pelkästään tavallisten asioiden jakamista. Jännittävät vastapuolen reaktiota. Kuitenkin hyvälläkin itsetunnolla varustettu ihminen saadaan epävarmaksi, mikäli rakastamansa ihmisen puolelta tulee pääsääntöisesti lytätyksi ja arvostelluksi, ei ikinä tiedä missä mennään.

      Rakkaus on kummallinen asia. Onnellinen se, joka rakastuu vain "tervepäisiin" ihmisiin. Jolla itsesuojelumekanismi tekee sen, että mikäli toinen ns. riittävän usein loukkaa, niin tunne kuolee. Minulla lienee omassa menneisyydessäni syyt siihen, miksi niin ei käy... ja ne minun on itse opittava ymmärtämään. On raastavaa rakastaa pahantekijää, järkisyillä sysiä tunnetta pois. Pohjata ratkaisut tehtyihin tekoihin ja niiden arvottamiseen, ei siihen, mitä toista ihmistä kohtaan tuntee. Vaan joskus tulee aina se kohta, jolloin sekin askel on otettava. Todettava, että tämä riittää.

      • yhteenlaskutoimitus

        "Rakkaus on kummallinen asia. Onnellinen se, joka rakastuu vain "tervepäisiin" ihmisiin. Jolla itsesuojelumekanismi tekee sen, että mikäli toinen ns. riittävän usein loukkaa, niin tunne kuolee. Minulla lienee omassa menneisyydessäni syyt siihen, miksi niin ei käy... ja ne minun on itse opittava ymmärtämään. On raastavaa rakastaa pahantekijää, järkisyillä sysiä tunnetta pois. Pohjata ratkaisut tehtyihin tekoihin ja niiden arvottamiseen, ei siihen, mitä toista ihmistä kohtaan tuntee. Vaan joskus tulee aina se kohta, jolloin sekin askel on otettava. Todettava, että tämä riittää."

        Niin pohdittavia asioita on paljon, on osattava erottaa rakastuminen(tunne) aidosta rakkaudesta joka taas on enempi tahtotila...rakastanko minä ihmistä, jonka seurassa on epämääräinen huono olo/joka kohtelee minua huonosti ja jota minun pitää yrittää miellyyttää,

        Rakastanko minä sitä rakkauteni kohdetta sellaisena kuin hän on, hyvine ja huonoine puolineen vaiko rakastanko minä häntä sellaisena kuin toivoisin hänen olevan(haavekuvaa)...

        Onko rakkaus kärsimystä/huonoa/varuillaan oloa, tarkoittaa rakkaus sitä, että joko hänen tai minun on muuttuttava /oltava jos ei täydellinen niin ainakin sellainen kuin minä haluan tai vähintäänkin täytettävä tarpeeni, tehtävä minut onnelliseksi/poistettava huonon oloni...

        Sanotaan myös, että ihminen voi/osaa rakastaa toista ihmistä vasta sitten kun hän kykenee/osaa rakastaa itseään, rakastanko minä itseäni jos annan kohdella itseäni huonosti...

        Mitä taas tulee siihen millä keinoin voimme yrittää taistella "pahaa narsismia" vastaan niin mielestäni meillä vanhemmilla on siinä suuri vastuu, oletan että sinäkin tiedät, että sen "pahan narsismin" juuret lasketaan lapsuuden ihmissuhteissa...

        Aikuisella on aikuisen vastuunsa mielestäni kyllä niissäkin tapauksissa vaikka lapsuus/vanhemmat ovat olleet mitä ovat kuin myös vastuu oman elämänsä/valintojensa suhteen "sitä narsistiakaan" ei voi kaikesta syyttää..

    • Sillaliina

      "Aikuisella on aikuisen vastuunsa mielestäni kyllä niissäkin tapauksissa vaikka lapsuus/vanhemmat ovat olleet mitä ovat kuin myös vastuu oman elämänsä/valintojensa suhteen "sitä narsistiakaan" ei voi kaikesta syyttää.."

      - Kyllä, näin se on. Vastuu on itsellä, oli tausta mikä hyvänsä..ihminen on oman onnensa seppä (lisättäköön tuohon, että AIKUINEN ihminen). Se, että tämän asian tiedostaa, ei suinkaan vielä poista sitä, että taidot oikeanlaiseen rakastamiseen olisi hanskassa. Mietin tuota tahtotilaa...minä en varmaan ainoassakaan rakkaussuhteessani, ainoassakaan rakkaudessani, ole päässyt tuollaiseen. Molemmat suhteet on olleet niin ongelmien kuormittamia, ettei sellaista "tunnetta ei niinkään ole, mutta tahtoa kyllä" -tilannetta ole ehtinyt syntymään. Lastani taas rakastan tunteella, ihan ilman tahtotilaa. Siskojanikin. Vanhempiani en oikein rakasta..äitiä kylläkin. Vaan siihen suuntaan on jonkinmoinen tunnetyhjiö kuitenkin.

      Haavekuvan rakastaminen - se sopii kyllä minuun. Ehkä vaaditaan suorastaan jotain epärealistisen ihmeellistä, että yleensä rakastun :) Narsisti tai muutoin omia vikojaan peittelevä/vääristellyn totuuden itsestään tarjoileva ihminen varmasti kokee sellaisen turvallisena maaperänä. Tosin jännä juttu kyllä, että mielestäni minä kyllä vaistoan sen, milloin toinen valehtelee. Suon kuitenkin sen haavekuvan hänelle itselle itsestään, en viitsi oikoa valheita, vaikka niitä näkisinkin. Mitä se sitten on? Jotain kummallista armoa, tärkeäksi itsensä tuntemisen tarvetta, halua antaa itsestään niin paljon, että toinen voi tulla haavekuvansa kaltaiseksi?

      Jaa. Taidan osata vain rakastaa tarvitsevuuden kautta. Toisen tarvitsevuus herättää minussa rakkauden tunteen. Tai jotain sellaista, minkä kuvittelen rakkaudeksi. Lapsia on helppo rakastaa, heikkoja. No, tästä pääsi kyllä nyt jonkinmoiseen ajatuksen alkuun...tätä sietää miettiä enemmän. Minä olen kokenut olevani joskus kovin tarvitseva (lapsena), vaan en saanut sitä mitä tarvitsin. Aikuisena sitä haluaa antaa toisille. Tässä piilee jokin avain johonkin...

      • yhteenlaskutoimitus

        "No, tästä pääsi kyllä nyt jonkinmoiseen ajatuksen alkuun...tätä sietää miettiä enemmän. Minä olen kokenut olevani joskus kovin tarvitseva (lapsena), vaan en saanut sitä mitä tarvitsin. Aikuisena sitä haluaa antaa toisille. Tässä piilee jokin avain johonkin..."

        Vastaan tässä äkkiseltään perjantai siivojen lomassa, että koitas googlettaa sanoilla ohutnahkainen narsisti, löytyisikö sieltä mitään pohdintojesi tueksi...

      • yhteenlaskutoimitus

        "Jaa. Taidan osata vain rakastaa tarvitsevuuden kautta. Toisen tarvitsevuus herättää minussa rakkauden tunteen. Tai jotain sellaista, minkä kuvittelen rakkaudeksi."

        Niin olen tässä viime päivinä valinnut iltalukemiseksi täälläkin useasti siteeratun Karyl McBriedin kirjan, Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?, jonka aiheena on kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä...

        En usko, että minun äitini oli selkeästi narsisti, hänellä oli omat lapsuutensa, elämäntilanteensa, riippuvaisuutensa mukanaan tuomat ongelmat, mutta kirja antoi kyllä minullekkin pohdittavaa, liittyen juurkin ns. huonoihin ihmissuhteisiin/kumppanin valintaan...

        Lukiessani tuli mieleen tuo sinunkin lauseesi..."rakastaa tarvitsevuuden kautta" ja olen kirjassa kohdassa jossa lukee näin

        "jos olet läheisriippuvainen, tunnet kumppaniasi kohtaan näin,minä aion pitää sinusta huolta sinusta, vaikka se tarkoittaisi etten kykene huolehtimaan itsestäsi. Olet ihminen, joka voi tarvita minua. Tarvitset minua hoivaamaan itseäsi, pitämään sinusta huolta, olemaan sinulle äiti. Tarvitset rakkautta ja ohjausta, koska et saanut sitä lapsena.Tarvitset minua ja minulle tulee siitä hyvä olo"

        Tuo on se malli, mitä minä toteutin avioliitossani, itseni kustannuksella ja olen ollut tietoinen siitä jo kauan, mutta varsinainen syy, miksi ny palasin vielä tähän aiheeseen tässä kohtaa on tuo kirja jota voin suositella lukemiseksi kaikille narsistin uhreille,

        Mm. selitys miksi "hälytyskelloihin" ei uskota, miksi naiset rakastuvat renttuihin/pysyvät kaltoinkohtelevissa suhteissa voi löytyä sieltäkin, vaikka ei olisi koskaan ajatellutkaan äitiään narsistiksi...

        Kirjassa on myös aimo annos esimerkkejä narsistin kaksoissidosviestinnästä, joiden en usko paljonkaan poikkeavan narsistikumppaninkaan vastaavasta, vaikka hän äiti ei olekkaan, että kirjan teemana olevan äiti sanan voi vaihtaa mielessään myös kumppaniksi, eri asia sitten jos kokee sen ahaa elämyksen, että se varhainen ihmissuhde äitiin onkin kumppanien valinnan taustalla, vaikka ei ole koskaan niin osannut ajatellakkaan...

        http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522400939

      • Jimjarmusch
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Jaa. Taidan osata vain rakastaa tarvitsevuuden kautta. Toisen tarvitsevuus herättää minussa rakkauden tunteen. Tai jotain sellaista, minkä kuvittelen rakkaudeksi."

        Niin olen tässä viime päivinä valinnut iltalukemiseksi täälläkin useasti siteeratun Karyl McBriedin kirjan, Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?, jonka aiheena on kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä...

        En usko, että minun äitini oli selkeästi narsisti, hänellä oli omat lapsuutensa, elämäntilanteensa, riippuvaisuutensa mukanaan tuomat ongelmat, mutta kirja antoi kyllä minullekkin pohdittavaa, liittyen juurkin ns. huonoihin ihmissuhteisiin/kumppanin valintaan...

        Lukiessani tuli mieleen tuo sinunkin lauseesi..."rakastaa tarvitsevuuden kautta" ja olen kirjassa kohdassa jossa lukee näin

        "jos olet läheisriippuvainen, tunnet kumppaniasi kohtaan näin,minä aion pitää sinusta huolta sinusta, vaikka se tarkoittaisi etten kykene huolehtimaan itsestäsi. Olet ihminen, joka voi tarvita minua. Tarvitset minua hoivaamaan itseäsi, pitämään sinusta huolta, olemaan sinulle äiti. Tarvitset rakkautta ja ohjausta, koska et saanut sitä lapsena.Tarvitset minua ja minulle tulee siitä hyvä olo"

        Tuo on se malli, mitä minä toteutin avioliitossani, itseni kustannuksella ja olen ollut tietoinen siitä jo kauan, mutta varsinainen syy, miksi ny palasin vielä tähän aiheeseen tässä kohtaa on tuo kirja jota voin suositella lukemiseksi kaikille narsistin uhreille,

        Mm. selitys miksi "hälytyskelloihin" ei uskota, miksi naiset rakastuvat renttuihin/pysyvät kaltoinkohtelevissa suhteissa voi löytyä sieltäkin, vaikka ei olisi koskaan ajatellutkaan äitiään narsistiksi...

        Kirjassa on myös aimo annos esimerkkejä narsistin kaksoissidosviestinnästä, joiden en usko paljonkaan poikkeavan narsistikumppaninkaan vastaavasta, vaikka hän äiti ei olekkaan, että kirjan teemana olevan äiti sanan voi vaihtaa mielessään myös kumppaniksi, eri asia sitten jos kokee sen ahaa elämyksen, että se varhainen ihmissuhde äitiin onkin kumppanien valinnan taustalla, vaikka ei ole koskaan niin osannut ajatellakkaan...

        http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522400939

        "jos olet läheisriippuvainen, tunnet kumppaniasi kohtaan näin,minä aion pitää sinusta huolta sinusta, vaikka se tarkoittaisi etten kykene huolehtimaan itsestäsi. Olet ihminen, joka voi tarvita minua. Tarvitset minua hoivaamaan itseäsi, pitämään sinusta huolta, olemaan sinulle äiti. Tarvitset rakkautta ja ohjausta, koska et saanut sitä lapsena.Tarvitset minua ja minulle tulee siitä hyvä olo"

        Omassa 15 v. suhteessani narsistiin oli kyse juuri tästä. Toisaalta en halunnut myöntää että rakastamani ihminen on narsisti, vaan toivoin että läheisyydellä ja fiksulla käytöksellä voitamme ongelmat. Parisuhde oli hänelle todella tärkeä asia, ja kävimme useilla parisuhdekursseilla sekä terapeutillakin suhdetta korjaamassa. Oli kuitenkin vaikea edistyä, kun kurssien tarkoituksena näytti olevan vain minun kouluttamiseni. Hänessä ei ollut vikaa. Huomasin että kyse oli HÄNEN parisuhteestaan, minä oli siinä vain "tärkeä osa". Keskusteluissa mentiin nopeasti karikolle, jos hän yhtään koki, että häneen kohdistui arvostelua. Usein lähdimme sovussa istunnosta, mutta sitten hän ulkona veti esiin jonkin kohdan, jossa "olin puhunut hänestä pahaa"! Itsekeskeisyys ja kyvyttömyys nähdä virheitä omassa toiminnassa esti rakentavan vuoropuhelun.
        Tiesin hänen lapsuuden ongelmansa hylätyksi tulemisen kokemuksineen, mutta niidenkään yhdessä läpi käyminen ei vaikuttanut hänen käytökseensä. Hän on erinomainen puhuja, joten oli turhauttavaa nähdä ettei millään puhumisella ollut vaikutusta. Lopulta muutuin passiiviseksi ja etäiseksi, en pystynyt avautumaan kun en ollut varma pystynkö aidosti rakastamaan henkisesti väkivaltaista, itsekeskeistä ihmistä. Kuitenkin, kun hän päätti viimein jättää minut, se oli kova isku. Typerää eikö totta? Tätä kai on läheisriippuvuus?

      • yhteenlaskutoimitus
        Jimjarmusch kirjoitti:

        "jos olet läheisriippuvainen, tunnet kumppaniasi kohtaan näin,minä aion pitää sinusta huolta sinusta, vaikka se tarkoittaisi etten kykene huolehtimaan itsestäsi. Olet ihminen, joka voi tarvita minua. Tarvitset minua hoivaamaan itseäsi, pitämään sinusta huolta, olemaan sinulle äiti. Tarvitset rakkautta ja ohjausta, koska et saanut sitä lapsena.Tarvitset minua ja minulle tulee siitä hyvä olo"

        Omassa 15 v. suhteessani narsistiin oli kyse juuri tästä. Toisaalta en halunnut myöntää että rakastamani ihminen on narsisti, vaan toivoin että läheisyydellä ja fiksulla käytöksellä voitamme ongelmat. Parisuhde oli hänelle todella tärkeä asia, ja kävimme useilla parisuhdekursseilla sekä terapeutillakin suhdetta korjaamassa. Oli kuitenkin vaikea edistyä, kun kurssien tarkoituksena näytti olevan vain minun kouluttamiseni. Hänessä ei ollut vikaa. Huomasin että kyse oli HÄNEN parisuhteestaan, minä oli siinä vain "tärkeä osa". Keskusteluissa mentiin nopeasti karikolle, jos hän yhtään koki, että häneen kohdistui arvostelua. Usein lähdimme sovussa istunnosta, mutta sitten hän ulkona veti esiin jonkin kohdan, jossa "olin puhunut hänestä pahaa"! Itsekeskeisyys ja kyvyttömyys nähdä virheitä omassa toiminnassa esti rakentavan vuoropuhelun.
        Tiesin hänen lapsuuden ongelmansa hylätyksi tulemisen kokemuksineen, mutta niidenkään yhdessä läpi käyminen ei vaikuttanut hänen käytökseensä. Hän on erinomainen puhuja, joten oli turhauttavaa nähdä ettei millään puhumisella ollut vaikutusta. Lopulta muutuin passiiviseksi ja etäiseksi, en pystynyt avautumaan kun en ollut varma pystynkö aidosti rakastamaan henkisesti väkivaltaista, itsekeskeistä ihmistä. Kuitenkin, kun hän päätti viimein jättää minut, se oli kova isku. Typerää eikö totta? Tätä kai on läheisriippuvuus?

        "Kuitenkin, kun hän päätti viimein jättää minut, se oli kova isku. Typerää eikö totta? Tätä kai on läheisriippuvuus? "

        Niin onhan se vaikea paikka, kun läheisriippuvainen joko omasta tahdostaan tai jätetyksi tulemisesta johtuen joutuu ikäänkuin luopumaan siitä toisesta jonka ongelmiiin/oloihin ns. parantamis/muuttamisyrityksiin on keskittänyt voimavaransa vuosikausia, että jäähän siitä iso osa elämästä pois...

        Että tavallaan siinäkään jää jäljelle siten muuta kuin se "omaan peiliin" katsominen, ajatusten keskittäminen omiin olotiloihinsa, kun ei ole enää ketään jota niistä syyttäisi, jota jotkut saattavat vältellä "ottamalla" tilalle uuden "hoidettavan", jonka vastuulle sitten taas voi sen oman pahanolonsa kaataa...

    • varokaa niitä

      Mun mielestä...Aito OIKEA narsisti,ei koskaan tiedosta olevansa narsisti.Ihminen joka tietoisesti tekee seläntakana ilkeitä asioita toisille,tuntematta siitä huonoa omaa tuntoa,ei ole narsisti.Tuolloin kyseessä on muuten vain ilkeä,epärehellinen ja omatunnoton henkilö.Ja ihan oma diagnoosihan löytyy sellaisillekin!Epärehellinen ja omatunnoton henkilö ei elä narsisitn kaltaisessa harhassa.Hän tiedostaa valehtelevansa ja tekevänsä väärin,mutta ei vain välitä.Narsisti ei koskaan tiedosta tekevänsä mitään väärää,eikä pahaa.Narsistin harhaisessa maailmassa hän on aina oikeassa ja oikeutettu tekoonsa oli kyseessä miten hirveä asia hyvänsä.Narsistit ovat mielisairaita sekopäitä.Narsistinenpersoonallisuushäiriö,on liian lievä termi kuvaamaan sitä kaikkea hulluutta.

      • yksin toisten kanssa

        Jotakuinkin samaa mieltä kanssasi.
        Tuli mieleeni, että uskonnollisesti puhuttaisiin pahuudesta ja pahojen henkien riivaamista.

        Paha saa aina palkkansa. Tuskin kukaan narsku on koskaan oikeasti onnellinen. Hänen elämänsä on pintaraapaisun jälkeen pelkkää kurjuutta ja tuhoa.

        Tukekaamme toisiamme kaikessa hyvässä ja siihen pyrkimyksessä.

        Narsistin uhritkin menettävät elämässään jotakin arvokasta ja herkkää. Se on tuhoutumista sekin.

    • never this life

      ei koskaan tiedosta! hehän elävät väärässä mielentilassa,heidän maailmansa on valhetta,sairas ja vahingoittunutta.ei he tajua ressukat sitä,usko jo! ilman narskuja maailma olisi puhtaampi maailma elää

    • Sillaliina

      Kiitos "yhteenlaskutoimitus" -kirjastoon :) Oman äitini kohdalla uskoisin tilanteen olleen hyvin samanlainen...surullista.
      "En usko, että minun äitini oli selkeästi narsisti, hänellä oli omat lapsuutensa, elämäntilanteensa, riippuvaisuutensa mukanaan tuomat ongelmat, mutta kirja antoi kyllä minullekkin pohdittavaa, liittyen juurkin ns. huonoihin ihmissuhteisiin/kumppanin valintaan..."


      Ennen kaikkea haluan lukea kirjan, jotta todellakin voisin nähdä myös omaa käytöstäni objektiivisemmin.

      • yhteenlaskutoimitus

        "Ennen kaikkea haluan lukea kirjan, jotta todellakin voisin nähdä myös omaa käytöstäni objektiivisemmin."

        Niin itsestä ja omasta elämästähän tässä narsismissakin on kyse, oli sitten ns. uhri tai narsisti...

        Läheisriippuvuuskin sanana on melkoinen peikko ja sen ajatellaan useinkin tarkoittavan, että LR on suhteessa se "koko ajan toisen kimpussa oleva, tarpeitaan vaativa tyyppi"...

        Ylempänä jo laitoinkin kirjan kopoimani läheisriippuvaisen kuvion, toisen ymmärämisestä/hoitamisesta tulee hyvä olo/omat tarpeet sivuutetaan...

        Tässä niinikään kirjasta määritelmä riippuvaisen parisuhteesta,

        "aion nojata sinuun ja olla riippuvainen sinusta. Olet ihminen joka voi tehdä paljon hyväkseni, voit pitää minusta huolta. Sinulla on rahaa, arvovaltaa, hyvä suku ja työ, olet komea, paperilla näytät hyvältä, täytät listan kriteerit"

        Poikeaa paljon tuosta jo aiemmasta laittamastani, mutta olen ollut huomaavani että naristien uhreiessa on kumpaakin lajia, läheisriippuvia ja heitä jotka laskevat itsensä ja koko elämänsä "sen narsistin" varaan...

        Itse olen pohtinut niinkin, että kun läheisriippuvainen mieluusti alitajuisesti valitsee sen hoidettavan, että jotain samaa siinäkin kuin narsistin valinnassa, valita itsensä jollain tasolla "alapuolelta"...mikä ei kuullosta kauniilta sekään...

        Mutta noh, kuten sanoin kirja tarjoaa paljon pohdittavaa itsekullekin vaikka ei se äiti naristisen persoonallisuushäiriön kriteereitä täyttäisikään...

      • yhteenlaskutoimitus
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Ennen kaikkea haluan lukea kirjan, jotta todellakin voisin nähdä myös omaa käytöstäni objektiivisemmin."

        Niin itsestä ja omasta elämästähän tässä narsismissakin on kyse, oli sitten ns. uhri tai narsisti...

        Läheisriippuvuuskin sanana on melkoinen peikko ja sen ajatellaan useinkin tarkoittavan, että LR on suhteessa se "koko ajan toisen kimpussa oleva, tarpeitaan vaativa tyyppi"...

        Ylempänä jo laitoinkin kirjan kopoimani läheisriippuvaisen kuvion, toisen ymmärämisestä/hoitamisesta tulee hyvä olo/omat tarpeet sivuutetaan...

        Tässä niinikään kirjasta määritelmä riippuvaisen parisuhteesta,

        "aion nojata sinuun ja olla riippuvainen sinusta. Olet ihminen joka voi tehdä paljon hyväkseni, voit pitää minusta huolta. Sinulla on rahaa, arvovaltaa, hyvä suku ja työ, olet komea, paperilla näytät hyvältä, täytät listan kriteerit"

        Poikeaa paljon tuosta jo aiemmasta laittamastani, mutta olen ollut huomaavani että naristien uhreiessa on kumpaakin lajia, läheisriippuvia ja heitä jotka laskevat itsensä ja koko elämänsä "sen narsistin" varaan...

        Itse olen pohtinut niinkin, että kun läheisriippuvainen mieluusti alitajuisesti valitsee sen hoidettavan, että jotain samaa siinäkin kuin narsistin valinnassa, valita itsensä jollain tasolla "alapuolelta"...mikä ei kuullosta kauniilta sekään...

        Mutta noh, kuten sanoin kirja tarjoaa paljon pohdittavaa itsekullekin vaikka ei se äiti naristisen persoonallisuushäiriön kriteereitä täyttäisikään...

        Tässä kun jonkun verran tuota rakkaus/rakastaminen teemaakin on sivuttu niin tekee mieli laittaa tämäkin linkki, joka herättää ajatuksia tämäkin...liittyen tähän narsismi aiheeseenkin, kuten tiedämme häiriö on syntynyt lapsuudessa...

        "Se mitä vaille jäimme lapsuudessa ja myöhemmin, nousee vahvasti esille niissä (ja ennenkaikkea siinä) ihmissuhteissa joissa toinen ihminen tulee tarpeeksi lähelle"

        http://hidastaelamaa.fi/2014/02/aaro-lof-5-asiaa-jotka-kasvattavat-rakkautesi-aikuiseksi/

    • varrella virran

      Tämä nyt on tällaista omaa ajatuksenvirtaa....

      Narsismihan syntyy jo lapsuuden kokemusten kautta joten narsistinen ajattelu- ja toimintamalli lienee niin syvällä narsistissa ettei hän voi koskaan täysin käsittää kuinka se poikkeaa "normista". Emmehän me näkevätkään kykene ymmärtämään mitä syntymäsokea "näkee".

      Varmastikin narsistilla jokin kello joskus kilkattaa jo pelkästään siksi että hänen elämänsä on jatkuvaa konfliktia, tyytymättömyyttä ja sekasortoa siinä mittakaavassa että se on jo silmiinpistävää. Sanotaan että fiksut pärjää aina, mutta tämä fiksuista fiksuin ei vaan pärjää. Mutta eihän narsisti voi myöntää että hänen, tai läheistensä, ongelmansa olisivat mitenkään hänen omaa syytään, kyllä ne syylliset haetaan aina muualta.

      Narsisti vaientaa kaikenlaiset kilkattelut kääntämällä asiat mielessään muuksi kuin ne ovat. Jos joku vaikuttaa onnelliselta ja menestyneeltä niin se on pelkkää näyttelemistä tai hyvää tuuria. Ehkä jopa kiusantekoa narsistia kohtaa.

      Itse olen saanut kuulla monesti kuinka oma menestykseni työelämässä ja hyvät ihmissuhteet ovat hyvää tuuria, sitä ei todellakaan narsisti voi myöntää että se on kova työ joka palkitsee tekijänsä. Myös empatian kaltainen tunne on narsistille lähinnä osoitus heikkoudesta ja typeryydestä. Jotakin mitä voi käyttää manipulointiin. Olen myös huomannut kuinka avoin onnellisuuteni on saanut narsistin hermostumaan, joskus myös puhtaan raivon nousemaan hänen katseeseensa.

      Ehkä se onnellisuus on suurin asia mitä narsisti lopulta kadehtii, ainakin reagoinnin voimakkuuden perusteella. Ehkä se on se vaikein ja käsittämättömin asia narsistille saavuttaa. Rahan ja menestyksen hankkiminen on vielä ymmärryksen rajoissa, mutta kuinka tulla onnelliseksi...? Ja mitä se onnellisuus oikeastaan on jos sen voi löytää ilman varakkuutta, kuuluisuutta ja menetystä?

      Narsisti kopioi ja näyttelee ihmistä sen lapsuudesta kumpuavan mielikuvan perusteella, millainen oikeanlainen ihminen ehkä on. Millainen on lapsi jonka vanhemmat voisivat hyväksyä. Kun sitä hyväksyntää ei koskaan ole pyyteettömästi tullut niin ei voi tietää mitä siihen tarvittaisiin. Tai siis ei tarvita. Ja yritys luoda tuota täydellistä ja hyväksyttävää lasta vain jatkuu ja jatkuu.

      • rikkoNainen

        Uskon, että se vaihtelee, kuinka hyvin narsku tunnistaa oman häiriönsä. Mitä häiriintyneempi hän on, sen huonommin hän tunnistaa vian olevan itsessään. Toki äärinarskukin saattaa "herätä" ja tajuta oman petollisuutensa. Siinä häntä sitten koetellaankin, että ottaako opikseen ja tahtooko kenties jopa parantua, mikä sekin on mahdollista joskin harvinaista. Vai jatkaako omia sairaita leikkejään jatkossa vain tiedostaen paremmin oman julmuutensa. Ehkä pettäen itseään ja kieltäen jo tekemänsä havainnon. Parantuminenhan on se vaikeampi polku. Silloin narsku joutuu tuntemaan häpeän ja syyllisyyden. On helpompaa pitää naamio yllä. Naamio suojaa narskua.

      • rikkoNainen
        rikkoNainen kirjoitti:

        Uskon, että se vaihtelee, kuinka hyvin narsku tunnistaa oman häiriönsä. Mitä häiriintyneempi hän on, sen huonommin hän tunnistaa vian olevan itsessään. Toki äärinarskukin saattaa "herätä" ja tajuta oman petollisuutensa. Siinä häntä sitten koetellaankin, että ottaako opikseen ja tahtooko kenties jopa parantua, mikä sekin on mahdollista joskin harvinaista. Vai jatkaako omia sairaita leikkejään jatkossa vain tiedostaen paremmin oman julmuutensa. Ehkä pettäen itseään ja kieltäen jo tekemänsä havainnon. Parantuminenhan on se vaikeampi polku. Silloin narsku joutuu tuntemaan häpeän ja syyllisyyden. On helpompaa pitää naamio yllä. Naamio suojaa narskua.

        Tästä aiheesta keskustellaan paljon tänä päivänä, mikä on hyvä. Olisi kiinnostavaa kuunnella ex-narskun tarina. Narsistisesta-, kuten muistakin persoonallisuushäiriöistä kun on mahdollista parantua. Se on vain vaikea tie, vaan ei mahdoton. Vaikka mahdottomalta tuntuu.. Minutkin rikkoi julma narsku.. Uskon, että parannukseen on aina mahdollisuus oli se miten pieni vain.

      • rikkoNainen
        rikkoNainen kirjoitti:

        Tästä aiheesta keskustellaan paljon tänä päivänä, mikä on hyvä. Olisi kiinnostavaa kuunnella ex-narskun tarina. Narsistisesta-, kuten muistakin persoonallisuushäiriöistä kun on mahdollista parantua. Se on vain vaikea tie, vaan ei mahdoton. Vaikka mahdottomalta tuntuu.. Minutkin rikkoi julma narsku.. Uskon, että parannukseen on aina mahdollisuus oli se miten pieni vain.

        Kun narsku juovuksissaan löi mulle mustan silmän, hän pelästyi toki, mutta oli huolissaan siitä miten ihmiset reagoivat, kun näkevät minulla mustan silmän. Hän ei ollut pahoillaan siitä miltä minusta tuntuu vaan omasta maineestaan. Hän pyysi multa anteeksikin, mutta se oli hänen tapansa rauhoitella minua, etten menisi poliisille tai kertoisi kenellekään, että hän löi. Hänen narsistisuutensa aste on mielestäni hyvin syvää. Hän on tehnyt paljon muutakin pahaa mihin en nyt tässä mene, mutta on katunut mahdollista oman kasvonsa menetystä julkisesti ja vastuunkantoa. Sellaista katumusta Hänessä on. Eli tavallaan hän osaa hävetä. Hän pelkää joutuvansa kohtaamaan mahdollisen vaikean häpeän tunteen. Siksi sillä on naamio. Peittelee jälkiään. En ole tavannut häntä puoleen vuoteen. On kuulema täysin samanlainen. En usko, että Hän muuttuu tai parantuu, mutten pidä sitä 100% mahdottomanakaan. Se vaan vaatii niin suurta luonnetta ja selkärankaa.. Ne hän joutuu kasvattamaan ihan itse. Hän on hyvin onneton tapaus. Uskon parannuksiin, muutoksiin.. mutta minä en usko Häneen.

    • totuus ei sula

      ei heidän normaali hahamotustaso tajua että he ovat itse ongelmiensa syypäitä,tyhmiä kun ovat ja henkisesti sairaita.ei heille mene jakeluun koska syyt ovat heidän sairaan mielensä takia aina muissa!

      • rikkoNainen

        Niin.. Tämä narsku syytti kahta muuta naista joita pani siitä, että löi ja kuristi minua. Hän koki olleensa niin kovassa stressissä heidän takiaan, että hänen oli pakko juoda ja purki aggressionsa minuun. En tiedä ajatteliko hän tosissaan, ettei ollut vastuussa edes omasta väkivaltaisuudestaankaan. En tiedä onko hän omasta mielestään vastuussa mistään. Hänelle ei siis ole ainakaan selkeää sairaudentuntoa, ainakaan tuolloin ollut.

    • narskuun kyllästynyt

      tunnen todella sairaalloisen naisnarsistin..todella,todella sairaan

    • Liian lähellä

      Tietääkö narsu että on narsu ? Liian läheltä seuranneena oma kokemukseni on että tietää vahingoittavansa muita ja nauttii siitä. Ei omaatuntoa, ei katumusta, ei mitään sinne päinkään... Järkytyshän tulee siitä kun tajuaa että sellaisen ihmisen sisällä ei oikeasti ole yhtään mitään inhimillistä ja hyvää. Joskus luulin että se pahantahtoisuus oli pelleilyä vaan valitettavasti ei ole. Olen ollut mukana aiheesta myös yliopistollisessa tutkimuksessa, hyvää työtä tehdään jotta kärsimään joutuneita voitaisiin auttaa. Parasta apu kuitenkin oma apu: Mene pois sellaisesta suhteesta ja välittömästi.

    • 2+16

      Narsismista ei voi parantua, koska siihen ei ole mitään selvää diagnoosia tai lääkitystä. Se on erittäin vakava persoonallisuushäiriö. Lievimmillään se on patologista valehtelua, toisten satuttamista tunnetasolla, ilkivaltaa, varastelua. Ja pahimmillaan, kun tyydytystä ei tuo pelkkä henkisellä tasolla toisen satuttaminen se yltyy fyysiseen satuttamiseen ja lopulta toisen tappamiseen. Tälläisen ihmisen pahuutta ei voi etukäteen tietää. Se täytyy kokea ja nähdä. Mielensairauksista sanoisin tämän olevan yksi pahimmista. Narsisti kykenee kusettamaan virkavaltaa, lääkäreitä, ketä vaan. Hän on valehtelemisen ja esittämisen mestari.

      Normaali ihminen välttelee tälläisiä tapauksia. Mutta jos ihminen ei halua helpolla luovuttaa, niin voi kyllä tutustua näihin mielen ongelmiin tarkemminkin. Parannuskeinoa ei ole. Narsisti ei voi parantua. Hullun psykopaatin kiilto esiintyy vain silloin, kun hän ei jää siitä kiinni. Muulloin narsisti esittää normaalia. Eli psykologeille, lääkäreille ja poliisille ei hän koskaan paljasta sisintänsä. Se ihmisten satuttaminen on hänen pikkuleikkinsä ja oma maailmansa, missä hän pääsee toteuttamaan itseänsä.

      Erityisen hyviä uhreja narsistille ovat nuoret naiset, tai sitten naiset joilla on jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Joskus haaviin voi jäädä normaalikin, mutta minun tapauksessa annoin takaisin ja ihan täysillä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      170
      6644

    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4512

    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      3198

    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      61
      3017

    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1905

    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1576

    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1574

    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      38
      1505

    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1379

    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      47
      1303
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt