Eläinten tappaminen huvin vuoksi

3+11

Alkuun sanottakoon että olen teurastaja ja harrastanut myös metsästystä sekä kalastusta. Eläinten tappaminen ei tuota minulle ongelmia. Syön lihaa, kalaa jne.

Silti en hyväksy eläinten tappamista huvin vuoksi enkä varsinkaan kärsimyksen tuottamista niille. Esim. pienriistan metsästys pitäisi mielestäni kieltää kokonaan jos ei joku sitä ruoakseen oikeasti TARVITSE. Toinen on elinkeino mutta Suomessa ei juuri kukaan taida enää elääkseen metsästellä lukuunottamatta ehkä jotain Saamelaisia tms. Heille se sallittakoon.

Sen sijaan muiölta, eli huvikseen ampuvilta pitäisi pienriistan metsästys kieltää kokonaan. Suurpetoja taasen pitäisi metsästää huomattavasti enemmän kui nykyään.

Olen sitä mieltä että kaikki karhut ja sudet saisi hävittää Suomen metsistä tykkänään. Niitä ei ekosysteemimme tarvitse ja vaikka kaikki tavattaessa ammuttaisiinkin, tulee rajojen yli koko ajan lisää niin etteivät ne koskaan pääse loppumaan. Ne ovat vaaraksi ihmisille. Toinen on, että hirviä saa kyllä metsästää kanotjen kurissa pitämiseksi.

Mutta pienriistan metsästys ja huvin vuoksi tappaminen pitäisi kieltää.

Olen tappanut kirveellä sikoja ja lekalla sekä pulttipistoolilla nautoja, olenhan teurastaja. Olen samoten nähnyt kun vellihousu-kissantappajat ovat panneet pieneen häkkiin kissan ja ammuskelleet sitä häkkiin päin kun ei ole miestä katsoa elukkaa silmiin ja tappaa se nopeasti, ammattitaitoisesti sekä kivuttomasti. Samaten olen nähnyt kun pistetään kissanpoikia pussiin ja kaasutetaan tai paiskitaan portaisiin ja mieli tekisi eläinten rääkkääjiä opettaa oikein "isän kädellä" mutta siitä kun joutuu vankilaan.

Eläinten rääkkääjät ovat raukkoja, pelkurimaisia vellihousuja. Oikea teurastaja tappaa tarpeen, työn tai muun oikean syyn takia kivuttomasti ja ammattitaitoisesti samalla kunnioittaen eläintä ilman tarpeetonta mesoamista ja tuskan tuottamista.

11

329

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuri näin

      Juu liha on hyvää ja metsästäminen hieno harrastus. Me monet palstalaiset omataan aika samat mielipiteet kanssasi. Eläimen liha kuuluu pöytään kun on nälkä mutta kiduttaa ei saa.

    • hyvää riistaa

      Niin sitä pienriistaa metsästetään niin kuin hirviäkin, kaikki kuuluu metsästykseen. Rusakkopaisti, tai teeri on kyllä hyvää lihaa.

    • pum ja pam

      Kävin aikoinaan kolmen päivän riistankäsittely kurssin sitä silmälläpiten, että olisin laajentunut metsästämiäni lajeja piensriistasta myös kauriisiin. Totesin käsittelyn ja lihan talteenoton niin paljon ammattitaitoa vaativaksi, että päätin pysyä linnustuksessa jatkossakin.

    • kuolema_korjaa
      • voiko_olla_typerämpää

        Uhkauksesi on rekisteröity ja poliisille ilmoitettu.

        Pääsysi epäiltyjen ja kuulusteltavien kärkijoukkoon on taattu, mikäli linkkisi henkilö kohtaa elämässään jotakin ilkivaltaa.


    • kuolema.korjasi
      • pwojifpwopow4

        Hyvä!

        Niin pitikin tehdä.

        Kysehän oli vastuuttoman henkilön harjoittamasta eläinrääkkäyksestä.


    • Anonyymi

      Nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että kun omaa "humaaniuttasi" korostat, niin kai teit näistä tosirääkkäyksistä ilmiannon nimineen ja todisteineen poliisille ja eläinsuojeluiomoituksen? Ihan turha korostaa kuinka muut sitä ja tätä - ei tee yhtään sinun tappamisestasi hyväksyttävämpää, jos muut näin kuvaamallasi tavalla kiduttavat eikä varainkaa jos todellakin katsoit vaan vierestä???!!!

      • Anonyymi

        nykyisten vihervasemmistolaisten agendaan kuuluu kaksinaismoralismi jonka mukaan muiden ,ei vihervasemmistolaisten pitäisi elää ilman että vihervasemmistolaiset itse noudattaisivat näkemyksiän.


      • Anonyymi

        Täytyykö tähän taas yrittää jotain muka fiksua poliittista kommentoida, ja ap tuskin on mikään vihervasemmistolainen muutenkaan. Tässä ei ole kysymys muutenkaan politiikasta, vaan lakien noudattamisesta, moraalista ja etiikasta, joten mene poliittista trollaustasi harjotitamaan jonnekin politiikan palstalle


    • Anonyymi

      Pedofilia on sallittu jos poliisi ei kuole.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe