Siis jos vastapuolena on 500 000 ihmistä jotka ovat persuja äänestäneet, eivät ole ryhmä eikä kohde. Esko Saastamoinen joutuu vastamaan vihapuheestaan ja yllyttämisestä kansanryhmää vastaan.
Rinne. Perussuomalaiset ovat rasisteja ja fasisteja, ei täytä viha eikä yllyttämistä.
Saastamoinen Ei sanonut mitään, mikä viittaisi vihapuheeseen. Ei viha puhetta ole se, jonka vastapuoli pistää toisen suuhun, eli Elukoita Saarelainen: Vai onko siellä niitä elukoita. Saastamoinen on"! Eli siellä EI voinut sillä hetkellä kun Saastamoinen sieltä poistui, yhtäkään Somalia. Mitä sitten Saastamoinen tarkoitti. Ehkä niitä silloin ja vieläkin, on niitä "hyönteisiä" Kuten LL lehti mainitsi olevan Lieksan Kerrostaloissa. Vielä vähemmän Saastamoinen puhui yllyttämiseen viittaavaa, Useimmat sanat pistettiin hänen suuhunsa ja tai omasta päästään keksittiin.
Perussuomalaiset ovat jahdin alla. Katsotaan tulevaisuuteen, niin kyllä asiat selviintyvät.
Rinne. Perussuomalaiset ovat rasisteja ja fasisteja, ei täytä viha eikä yllyttämistä.
Saastamoinen Ei sanonut mitään, mikä viittaisi vihapuheeseen. Ei viha puhetta ole se, jonka vastapuoli pistää toisen suuhun, eli Elukoita Saarelainen: Vai onko siellä niitä elukoita. Saastamoinen on"! Eli siellä EI voinut sillä hetkellä kun Saastamoinen sieltä poistui, yhtäkään Somalia. Mitä sitten Saastamoinen tarkoitti. Ehkä niitä silloin ja vieläkin, on niitä "hyönteisiä" Kuten LL lehti mainitsi olevan Lieksan Kerrostaloissa. Vielä vähemmän Saastamoinen puhui yllyttämiseen viittaavaa, Useimmat sanat pistettiin hänen suuhunsa ja tai omasta päästään keksittiin.
Perussuomalaiset ovat jahdin alla. Katsotaan tulevaisuuteen, niin kyllä asiat selviintyvät.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Persut on kummia ruikuttajia. Ensin saavat jytkyn itkemällä asioista ja muitten tekemisistä ja muita poliitikkoja halveeraamalla. Sitten kun kansa kyllästyy jatkuvaan negatiivisuuteen ja antaa takaisin, niin jopa alkoi ruikutus, meitä vainotaan.
Onko KUKAAN koskaan kuullut persusta joka suhtautuisi positiivisesti elämään.
Persut on pahanilmanlintuja,LENTÄKÄÄ POIS!
Tennaridemuko se ruikuttaa koko kansan nimissä? Sinun prosenteilla ollaan demokratiassa yleensä vähemmistönä.
Tällä hetkellä niitä tennaridemuja on 85% kansasta ja eu-vaalien jälkeen 88%.
Joten liihotelkaa poispoispois korppikotkapersut,poispoiskauuuaspois!
5% raja eduskuntaan niin putoo suurimmat ruikuttajat kotisohville
"lennä pois paha lintu"
Eikö vähintä mitä vastapuoli voisi tehdä, siis voisi. Olisi asiallisesti suhtauta tällaiseen juttuun. Eikö mene jakeluun kellekään, miten asiat ovat. No ei mene ja sillä siisti!
Otappa nyt lääkkeesi ja lopeta nämä promot.
... ja provot
tämä asia on täällä käsitelty jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta eipä näytä menevän jakeluun puupääperSSuille. siis poliittinen ryhmä ei ole mikään sellainen porukka johon voisi kohdistaa "vihapuhetta".
yksinkertaisesti siksi että kukaan ei synny perSSuiksi. kukaan ei pakota sinua äänestämään perSSuja. jos äänestit vuonna 2011 perSSuja niin voit tulla järkiisi vuonna 2015 etkä enää äänestä perSSuja.
ps. mistä näitä äijän oloisia "älyn jättiläisiä" oikein tulee...
"yksinkertaisesti siksi että kukaan ei synny perSSuiksi. kukaan ei pakota sinua äänestämään perSSuja. jos äänestit vuonna 2011 perSSuja niin voit tulla järkiisi vuonna 2015 etkä enää äänestä perSSuja. "
Kysyjällä itsellään on tämä tajunnanvirta taasen jäätynyt selvässä asiassa.
Jos joku sanoo, että perussuomalaiset ovat natseja ja rasisteja, niin kyllä minä perussuomalaisena äänestäjänä n. puolenmiljoonan muun perussuomalaisen kansaa koen tämän vihapuheeksi ja se myös loukkaa meitä myös valheellisuudellaan.
Nyt tämän tutkintapyynnön jälkeen nähdään saako suomalaisista puhua valheellista vihapuhetta, kun H-A tuomittiin vihapuheista ulkomaalaisia kohtaan, jotka ovat totta.
vai niinkö sinä koet? jos näin on niin muista toki sitten hakea rinteeltä korvausta kunnianloukkauksesta. muistuta myös muita 500000 perSSua että hakevat korvausta. vähintään nyt 5000 e per kärsä. heh heheh heheh heheh hee...
koeta nyt palikka tajuta että perSSut eivät ole ihmisryhmä. eikä sitä ole mikään muukaan itse valittu polittiinen porukka. jos näin olisi niin tämän palstan kirjoittelun pohjalta lähes jokainen tänne kirjoitellut istuisi posessa.
mutta kuule sovitaan niin että jos rinne tuomitaan hänen antamasta lausunnostaan niin minä lupaan olla kirjoittamatta tänne enää koskaan. mutta jos häntä ei tuomita, kuten ei muuten tuomita, niin sinä lupaat olla kirjoittelematta tänne viikkoon?
Tuolla "kysyjä." linjalla, voisi kuvitella, että mikäli lapsi syntyy persuperheeseen, se olisi oikeutettu vaatimaan tuosta rangaistusta Rinteelle.
Noinhan se meni, suurein piirtein kai se Halla-ahollekin mätkäistyn sakon syy. Mikäli syntyy muslimiperheeseen, on muslimi ja saa ottaa nekkuunsa aina jos joku puhuu epämiellyttäviä asiaoita, tai olipa se uskonto sitten mikä tahansa, siihen ryhmään kuuluminen oikeuttaa saamaan turvaa asiattomilta, yleisiltä kommenteilta ?
Tuohonhan voi sitten lisätä homot, ai niin, mutta kaikkii saavat, ja pitääkin olla tuohtunut, jos sellaista kansanosaa joku kohtelee epäkunnioitettavasti.
Eikö ole hiukan ristiriitaista, eikä taatusti niin simppeliä, kun palstaneromme "kysyjä." antaa ymmärtää.
Siitä huolimatta, aika turhanpäiväistä riehumista poliisitutkinnoilla jonkun Rinteen sanomisista, Rinnehän on vain persu, jolla on Sos.Dem.puolueen jäsenkirja - eli voisi todeta, tuo olikin ehäpä valmistelua "kaapista ulostuloa varten". Rinne vaan ei tiedosta vielä olevan persu :)
Niin, jos persuus on uskonto, silloin persujen herjaaminen voi täyttää vihapuheen tunnusmerkit. Persut käyttäytyvät kuin kiihkomielinen uskonlahko konsanaan. He ovat kuin lapsia, jotka tarvitsevat Isä Timon sanan, jotta tietäisivät mitä mieltä heidän pitää olla mistäkin asiasta. Minulla ei ole mitään ongelmaa sanoa, että toivon puolueelleni uutta puheenjohtajaa. Persuilla vastaava toive olisi majesteettirikos, jos ei peräti jumalanpilkkaa.
Joten, kyllä tässä täytyy tehdä se johtopäätös, että persut ovat ainoa poliittinen puolue, johon voi kohdistaa vihapuhetta, koska se ei ole mikään oikea puolue, vaan varsin omituinen uskonto.
Tuollaista siitä sitten seuraa, kun aivoton pyrkii suorittamaan jonkinlaista ajattelua ja päättelyä, kuten taas kerran - ajattelu vaan ei ole sopiva laji antipersulle, puuttuvat edelletykset sellaiseen.
Poliittiseen ryhmään ei siis voi käyttää vihapuhetta. Täytyy pitää mielessä jos/kun islam puolue perustetaan.
"kysyjä":lle!
Te, jotka rakastatte näitä Afrikkalais symboleja. Kuinka monta kertaa, Herra kysyjä, sinullekin pitää sanoa, että jätä Äijä. rauhaan, niin Äijä. jättää sinut rauhaan.
Kuka oikein lienee se puupää, jolle tuntuu menevän kalloon kaikki hallituksen sekoilut.
Olemme pieni kansa, jolle tunnusomaista on hölmöily Euroopan Unionin helmassa.
Tajuatko sinä kysyjä, miten voi olla mahdollista, että vieläkin sun vihaamasi persut elää ja voi hyvin! Älä pelkää sillä me persut ajamme sinunkin asiaa., että saisit leivän, ennen kuin nuo eurobondit vievät sinultakin sen leivän pois.
Pron internatioanalisti loukkaisi suomalaisia ja heidän arvojaan.
Tulisi ulos kaapistaan ja tunnusaisi sateenkaareutensa.
Et sitten ottanut lääkkeitäsi(?) Tässäkin ketjussa liki kymmene viestiä on omiasi. Sääli palstaa, koska joku ehkä haluasi käydä asiallistakin keskustelua, joka kärsii tästä häiriköinnistäsi.
Perussuomalaisia on äänestänyt kolme vuotta sitten noin puoli miljoonaa ihmistä. Samoin kylläkin kokoomusta ja demareita. Perussuomalaisten oikea määrä eli JÄSENMÄÄRÄ on kuitenkin jotakin yli 8000. Kokoomuksella on lähemmäs 40 000 jäsentä ja demareilla lähemmäs 50 000. Kepulla on jopa yli 100 000 jäsentä (kylläkin pudotus on suurta, vielä 80-luvulla oli lähes kolme kertaa enemmän).
Kuitenkin...pointtini oli se, että perussuomalaisia ei ole puolta miljoonaa.
Jäsenmäärä 8000. Äänestäjiä kolmesataa tuhatta viime vaaleissa (ei enää kolmen vuoden takaisia viittasataa tuhatta).
Eli loppujen lopuksi aika pieni ryhmä, kun Suomen väkiluku 5,5 miljoonaan. Siitä kolmesataa tuhatta on pieni määrä. Eli aikasta koomista kun persut puhuvat että "kansa sitä ja kansa tätä". Kansa kun on aivan muuta kuin persu-uskovaisia.
Onko persuja äänestäneet 300.000 vähemmän, kuin esimerkiksi vastaava 300.000 joka äänestäisi SDP;tä tai Kokoomusta ?
Kovin ovat kansan asialla kaikki puolueet, varsinkin nykyhallituksessa, mutta "kansa" on kääntänyt kyselyjen mukaan selkänsä "kansan" asioita ajaville tunareille, tai sitten vaan "kansalta" on rahat loppu, eivätkä jaksa enää selkänahastaan maksaa "kansan" parasta ajaettelevan hallituksen omanedun tavoitteluja.
miltäs se nyt tuntuu, kun saitte mitä tilasitte?
? ? ? ? ?
Ps on riitautut ja poltellut sillat joka suuntaa.
Ja se näkyy.
Kansan mielissä - ps:n kannatus on ollut laskussa jo pitkään.
Ja sekä muiden päättäjien mielissä - esimerkiksi ps ei löydä millään ryhmää johon se otetttaisiin eu-parlamentissa. Kukaan ei tunnu tahtovan samaan ryhmään ps:n kanssa.
Ei taida olla kovinkaan laajuja valtuuksia "kansan" mielipiteestä kirjoitella, se ei ole "kansa" jos sinä ja Maija ette tykkää - se on pieni osa kansasta. Tässäkin siis ajatuksenasi tuntuu olevan, että vastaava määrä persuja äänestäneitä on vähän, mutta jos muita puolueita äänestää samainen "vähäinen" määrä, se onkin jo laaja kannatus.
En sanonut että muilla on laaja kannatus. Millään puolueelle ei suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä kansan enemmistön tukea eikä mitään yksin oikeutta puhua kansasta. Suomessa kun on tällä hetkellä 16 puoluetta, joista 9:llä edustajia eduskunnassa, jakamassa sataa prosenttiyksikköä. Ei siinä yksikään pääsee isoihin kannatuslukuihin.
Yrittäkää nyt hyvät Perussuomalaiset ymmärtää, että JOS puoluekannan omaavista tehdään lain silmissä kansanryhmä, muutos vaikuttaisi kaikkein eniten - Perussuomalaisiin! Tekeekö mieli haukkua Vihreitä/Vasemmistoliittolaisia/kaikkea muita virheiksi, mädättäjiksi, mukasuvaitsevaisiksi, ties miksi? Eipä onnistu! Puoluekannan omaavien haukkuminen on vihapuhetta, kiitos Perussuomalaisten herkkänahkaisuuden!
Miettikää siis todellakin, kannattaako olla niin herkkänahkainen! Ellette saa eduskuntaan enemmistöä ja enemmistöllenne tiukkaa puoluekuria, joka voi laatia lain jossa kansanryhmäksi lasketaan puoluekannan omaavista ainoastaan Perussuomalaiset, samat vihapuherajoitukset koskisivat myös Perussuomalaisten puheita kaikkien muiden puolueiden kannattajista. Ilman tätä enemmistöä ja puoluekuria tuloksena on kakku, joka pitää todellakin vain joko syödä tai säästää.
Ei se nyt edelleekään mene ihan noinkaan. Ihmiset jotka ovat persusuomalaisten jäseninä, he ovat puolueessa, eli yksi yhmisryhmä, joka siis koostuu kansalaisista ja on siis kansanryhmä.
Perussuomalaisten puolueohjelmassa, vai mikä lie ja säännöissä, vai mitkä lienevät, eivät sisällä rasistisia tai fasistisia määritelmiä jne, vaan ne on pyritty pois sulkemaan.
Nythän esim. Rinteen väittämä, että persusuomalaiset ovat rasisteja ja fasisteja, sisälsi yleistyksen, jossa olettamana voisi siis pitää, että kaikki perussuomalaiset ovat tarkoituksella liittyneet tuollaiseen "aatteelliseen" ryhmään, jossa noita asioita ajetaan - ja näinhän ei suinkaan ole, vai mitä?
Lukisitte edes sen tekstin, ennen kuin hikeennytte. Siellä ei missän kohdassa sanota, että perussuomalaiset (monikkona, ryhmänä, kaikki) ovat rasisteja ja fasisteja, vaan:
"Ne puhuvat tietyistä asioista ihan ok, mutta kun arvopohja puuttuu, voidaan yhtäkkiä olla rasistisia ja fasistisia."
Toisin sanoen: arvopohjan puuttuminen mahdollistaa rasistiset ja fasistiset äänet kyseisessä puolueessa. Kun lukee somalinkeitto- ja vastaavia kommentteja Perussuomalaisten vastuuhenkilöiden kirjoittamina, saa tehdä aikamoisia loogisia mutkia, jotta voisi väittää ettei PerussuomalaiSISSA olisi rasisteja. Fasismin ihannoijia löytyy jo ihan Perussuomalaisten varapuheenjohtajan pallilta.
http://vilhelmjunnila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158799-ole-mies-antti-rinne-pyyda-anteeksi#comment-2483725
Kansanryhmä eli persut.
No pianhan tämä on ratkaistu: Somalit ovat suuremmaksi osin homoja! Heidän pienet pippelinsä on kutistunut, kun heidän muijansa ei jaa tavaraansa suuren ja pitkän hameensa alta.
Somalit ovat suomelle suuri riesa, ajatelkaapa hekin ovat persujen lailla fasisteja ja rasisteja. Kun ompelevat omien tyttäriensä tavarat kiinni langalla ja silpovat heidän tavaransa, poistavat klitorikset ja Suomi sen kuin vain ihmettelee ja sanoo, että "se on heidän tapansa"!
Nythän sitten on asianlaita se, että onko tämä suotava ja onko tämä ihmisryhmä, onko eroa heissä Somaleissa ja Perussuomalaisissa? Jos tämä viesti poistetaan, niin asia on selvä.
2Virkoihin ja toimiin tarvitaan pätevyyttä! Eikö niin? Tuleepa mieleeni, että tänä päivänä demareilla tuntuu olevaan tehtävään pääsyyn pätevyysvaatimuksena perussuomalaisia halventava ulostulo.
Omassa valtuustossamme meillä on 22-ryhmä, johon kuuluvat vihreät, vasemmistoliitto, keskusta, kristilliset, perussuomalaiset ja sitoutumattomat. Olemme hyvin pärjäilleet ja myös valtapuolueiden SDP:n ja kokoomuksen kanssa. En ole huomannut mitään erikoista. MUTTA sitten yllätys, yllätys eräältä fiksulta henkilöltä tuli käsittämätön perussuomalaisia mollaava kirjoitus. Otin häneen henkilökohtaisesti yhteyttä tuon kirjoituksen johdosta! No jatkon voitte arvata!"
Tässä oli eräs vastaus.
Miten tuollainen mollaaja VOI olla sivistynyt. Sivistys karisee, ellei pidä varaansa. Tuosta yleistämisestä: Kun Kanerva lähetti tekstareita, himoitsemilleen neitosille, niin ovatko kaikki kokoomuslaiset niitä lähetelleet, eli voidaanko yleistää. Kun luemme päivittäin miten rahamiehet tekevät Suomen lain vastaisia tekoja, niin kukaan ei vielä ole tiennyt, että nämä samaiset pellet ovat tasan tarkkaan muiden kuin perussuomalaisten kannattajia.
Kysymys kuuluukin, Miksi lähes jokaisessa, vähänkin Perussuomalaisin viittaavissa kirjoituksissa, mainitaan poliittinen kanta!
Yksinkertaisesti vastapuolella ollaan täysin shokissa, kun on tullut tietoa, että Euroopassa on vahvasti noussut EU vastainen rintama.
Amerikassakin pelkoa herättää Etelä-Europan vahvojen maiden EU vastainen liikehdintä, jota Timo Soini on tuonut esille monesti. Ja siksi on saanut suomaliset "peräkamaripojat" baanalle!
Tämä kun onniin yksinkertainen ja helppo päätelmä.
ESIMERKIKSI MUSLIMIT EIVÄT OLE yhtenäinen RYHMÄ vaan shiiat ja sunnit
ja kurdit ovat jatkuvassa aseellisessa konfliktissa ja tekevät murhaiskuja
myös moskeijoihin jatkuvasti. Siksi puhe islamilaisesta KANSANRYHMÄSTÄ
ON TOTAALIHUMPUUKIA JA TUOMIOT SIITÄ POLIITTISTA AJOJAHTIA.
TAISTELE DEMAREIDEN ROTUOPPEJA VASTAAN
Demarit valjastivat valtion rotuoppeihin Ruotsissa ollessaan vallassa
Onneksi eivät päässeet valtaan Suomessa
Viranomaiset kävivät joukolla tohtori Halla-ahon kimppuun
mutta kun läskipersedemari Rinne
joka saa yhteiskunnan tukemalta ammattiliitola 200 000 euroa vuosi
ja joka on värvännyt ammattiliiton tukemaan vaimonsa eduskuntavaaliehdokkuutta
kun tällainen läskipersedemari aloittaa vihapuheet,
ei tapahdu mitään.
Tätä on arkipäivän natsismi tänään.
Muistetaan että demarit aloittivat 1920-luvulla rodunjalostuksen ollessaan
vallassa Ruotsissa, onneksi eivät päässeet kansalaissodan jälkeen
valtaan Suomessa.
RUOTSIN VALTIOROTUINSTITUUTTI
pääosin demarien perustama siellä
http://sv.wikipedia.org/wiki/Statens_institut_för_rasbiologi
socialdemokraterna Edvard Wavrinsky och Alfred Petrén[