Valtavasti on tyytymättömiä nykyiseen

Valtavasti on tähän pahan vallassa olevaan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, kaikille hyväksi Jumalan Sanan ja tahdon VASTAISESTI, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi, ja kärsimyksiksi koituneesti toimivaan, pimeyden puolen ruhtinasta saatanaa palvelevasti, tuomiokseen / onnettomuuksikseen, toisiaan vastaan / toisilleen tuhoksi keskenään kilpailevasti, taistelevasti ja sotivasti elävän maailman / ihmiskunnan, muista ja muusta niin väliä, ”piru” vieköön ja paha periköön, itsekkäästi, vain omapuolueellisesti markkinavaltojen ehdoilla touhuihin ja politiikkaan tyytymättömiä…

Niistä SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksista valittavia. Mutta ei kukaan ole kuitenkaan ollut kiinnostunut siitä kaikille HYVÄKSI, kaikkia kohtaan Totuuden / Oikeiden mukaisesta, siitä kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavasta, Oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen VAIHTOEHTO mahdollisuudesta…

Siitä; ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, 100%sen Oikeuden mukaisesta, siitä kaikille hyväksi Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja, kaiken elämän Antaja ja Ylläpitäjä Jumalan Luvallisesta. = Raamatun UT, opetusten ja ohjeiden mukaisesta. Jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme, jo vuotta 2014. Ilmenee vuosiluvustammekin. Mutta jo, tämän Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa!!

Kaikki muuhun perustuvalla ja muulla, niihin valheen ja vääryyden mukaisiin perustuvilla tavoilla elämä, touhu ja politiikka on sen kaikille hyväksi olevan Lainalaisuuden vastaista. Niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) tuomioksi / onnettomuuksiksi, = kirouksiksi seuraamuksia tuottavaa ja aiheuttavaa, ”pirun” hyväksi ja puolesta, luomakunnalle ja ihmiskunnalle tuhoksi / tuomioksi touhua ja politiikkaa. = Siihen tuomioksi SYYHYN saldon kokoamista. Joista tuomioksi tapahtumista ja asioista tiedotus välineet kautta maailman päivittäin herätykseksi, siitä väärin, kaikille hyväksi Lain alaisuuksien, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden VASTAISESTI elämisestä ja toimimisesta uutisoi.

Oikein, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti elämisestä ja toimimisesta / vaikuttamisesta tulisi vain niitä kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi seuraamuksia. Ja koituisi niin oikein eläville turvalliseksi ja turvatuksi kaikinpuoliseksi hyvinvointi elämäksi ja tulevaisuudeksi.

Kristuksen Jeesuksen nimessä valkeudeksi / herätykseksi ja toivoksi tarkoituksella, tästä kaikille hyväksi. ”maailmalle valkeudeksi ja kunkin maalle (kansakunnalle) suolaksi” riittävästä vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanomansa tuojaksi ja tämän kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevan vaihtoehdon puolesta toimivaksi kutsutun armoitetun palvelijansa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vaihtoehdoksi... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu