Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Koirien kuola naamalla kiihottaa - onko fetissini sairas?

Olen jo vuosia taistellut mielessäni oman seksuaalisuuteni kanssa, se kun on mielestäni äärimmäisen outo. Asia on kärjistynyt nyt vähän liian paljon parisuhteen myötä, kun en kiihotu "normaaleista" asioista, ja koen omat kiihottavat ajatukseni vääriksi.

Eli - minua kiihottaa erittäin paljon se, kun koirat (tai muut eläimet) nuolevat naamaa. Ajatus tisseistä, alastomista naisista tai normaalista yhdynnästä ei ole ikinä kiihottanut tai erityisemmin edes kiinnostanut minua, mutta sen sijaan koiran kuola on kiihottanut minua jo toistakymmentä vuotta, oikeastaan siitä asti kun seksuaalisuuteni alkoi teini-iässä heräilemään ensimmäistä kertaa. Jo nuorena katselin salaa netistä kotivideoita, missä koira nuoli märästi omistajansa naamaa ja runkkasin niille videoille. Pelkkä ajatuskin koiran kuolasta kiihotti niin, että housuissa alkoi seistä.

Salasin asian vuosikausia kaikilta, kunnes vihdoin pariuduin, ja asia oli pakko ottaa esiin, sillä en kiihotu normaalista seksistä, vaan tarvitsen tuollaisia "härskejä ajatuksia" kiihoittuakseni.

Olen miettinyt, mikä minua niissä kiihottaa, ja olen tullut siihen tulokseen, että se on kuola ylipäätään. Mitä yököttävämpää, sen kiihottavampaa. En siis ole kiinnostunut itse eläimistä, ainoastaan kuolasta. Sillä ei ole väliä, mikä eläin nuolee, enkä halua itse eläintä (enkä todellakaan harrastaa seksiä eläimen kanssa), ainoastaan himoitsen sitä kuolaa. Olen yrittänyt googlata asiaa vuosien aikana paljonkin, mutta olen löytänyt hädin tuskin mitään asiaan viittaavaa. Tuntuu, että oma "suuntautumiseni" on äärimmäisen harvinainen.

Kiihotun myös ihmisen kuolasta, ja aluksi parisuhteessani minua kiihottivatkin mahdollisimman kuolaiset suudelmat ja se, kun nuolen toisen naamaa kuolaisesti tai toinen nuolee omaani. Nyt kun siihen on "tottunut", kiihotuskerroin on hävinnyt. En pysty enää kiihottumaan keskinäisessä kanssakäymisessä, ellen mieti koiraa tai hevosta nuolemassa puolisoani tai itseäni.

Suurin ongelma on siinä, että olen aina kokenut jostain syystä nämä kuolasta kiihottumisajatukset vääriksi tai "syntiseksi", ja aina kun joko runkkaan nuolemisvideoille, -kuville tai -ajatuksille, saan todella syyllisen olon (olen hengellinen ihminen, ja koen tälläisen vääräksi). Joudun usein tälläiseen "sorruttuani" rukoilemaan anteeksiantoa, ennen kuin saan rauhan mieleen. Olenkin kokeillut "absolutismia" asian suhteen päättämällä, etten enää ikinä runkkaa sellaisille ajatuksille, ja olen yrittänyt päästä kiihotuksesta eroon. Ne yritykset eivät ole kuitenkaan kantaneet pitkälle, koska ennemmin tai myöhemmin tuntuu siltä, että olisi pakko laueta jo biologisistakin tarpeista johtuen (lisäksi haluaa kiihottua), ja se ei onnistu millään muilla ajatuksilla, koska lähes mikään muu ei ole koskaan minua kiihottanut.

Lisäksi "kuivat kaudet" ovat muuttuneet tuskaisen hankaliksi, kun lähipiirissä on koiria, ja aina kun näen koiran nuolevan jotakuta tai edes kättä, minulla alkaa seisomaan välittömästi enkä voi sille mitään. Olenkin siis aina ratkennut uudelleen ja uudelleen siihen, että parini kanssa puuhastellessa mietin koirien tai hevosten nuolemisia, tai sitten runkkaan yksin näille asioille.

Onko kukaan koskaan kuullutkaan vastaavasta, tai kiihottaako ketään muuta se, jos koira nuolee naamaasi / suutasi kuolaisesti? Onko tälläisestä kiihottuminen väärin ja pitäisikö minun hakea apua, vai saanko hyödyntää tätä elämässä? Voiko tälläisestä edes "parantua"?

Kaikki ajatukset tervetulleita!
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hmm...

Eipä ole tullut vastaan. Jos kiihottaa niin omapa on asiasi, runkkaile rauhassa, eipä tuo toisia vahingoita. Samanmielisiä ehkä vaikea löytää, mutta tiedä häntä, fantasioilla ei ole mitään rajaa. Mikä sinua kiihoittaa kun ajattelet eläimen nuolevan kertomallasi tavalla, seksikö kuitenkin ?

Äänestä
  • Seksi ei kiihota, vaan ihan vaan se kuola ja sen haju ylipäätään. Jotenkin sen "yököttävyys" kiihottaa, vaikka nurinkuriselta kuulostaakin... Seksiä en siis mieti siinä ollenkaan. Myöskään koira itsessään ei kiihota - sillä ei ole väliä onko se edes paikalla. Esim. jos koira on nuollut jotain esinettä kuolaiseksi, se kiihottaa minua myös jos hipelöin sitä käsissäni.

    Sama pätee tyttöjen kanssa, ajatus siitä, että joku tyttö nuolisi naamaani kiihotti minua aikanaan todella paljon (ei enää, kun on oma puoliso, en halua enää ajatella muita).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirapoika1 kirjoitti:

Olen jo vuosia taistellut mielessäni oman seksuaalisuuteni kanssa, se kun on mielestäni äärimmäisen outo. Asia on kärjistynyt nyt vähän liian paljon parisuhteen myötä, kun en kiihotu "normaaleista" asioista, ja koen omat kiihottavat ajatukseni vääriksi.

Eli - minua kiihottaa erittäin paljon se, kun koirat (tai muut eläimet) nuolevat naamaa. Ajatus tisseistä, alastomista naisista tai normaalista yhdynnästä ei ole ikinä kiihottanut tai erityisemmin edes kiinnostanut minua, mutta sen sijaan koiran kuola on kiihottanut minua jo toistakymmentä vuotta, oikeastaan siitä asti kun seksuaalisuuteni alkoi teini-iässä heräilemään ensimmäistä kertaa. Jo nuorena katselin salaa netistä kotivideoita, missä koira nuoli märästi omistajansa naamaa ja runkkasin niille videoille. Pelkkä ajatuskin koiran kuolasta kiihotti niin, että housuissa alkoi seistä.

Salasin asian vuosikausia kaikilta, kunnes vihdoin pariuduin, ja asia oli pakko ottaa esiin, sillä en kiihotu normaalista seksistä, vaan tarvitsen tuollaisia "härskejä ajatuksia" kiihoittuakseni.

Olen miettinyt, mikä minua niissä kiihottaa, ja olen tullut siihen tulokseen, että se on kuola ylipäätään. Mitä yököttävämpää, sen kiihottavampaa. En siis ole kiinnostunut itse eläimistä, ainoastaan kuolasta. Sillä ei ole väliä, mikä eläin nuolee, enkä halua itse eläintä (enkä todellakaan harrastaa seksiä eläimen kanssa), ainoastaan himoitsen sitä kuolaa. Olen yrittänyt googlata asiaa vuosien aikana paljonkin, mutta olen löytänyt hädin tuskin mitään asiaan viittaavaa. Tuntuu, että oma "suuntautumiseni" on äärimmäisen harvinainen.

Kiihotun myös ihmisen kuolasta, ja aluksi parisuhteessani minua kiihottivatkin mahdollisimman kuolaiset suudelmat ja se, kun nuolen toisen naamaa kuolaisesti tai toinen nuolee omaani. Nyt kun siihen on "tottunut", kiihotuskerroin on hävinnyt. En pysty enää kiihottumaan keskinäisessä kanssakäymisessä, ellen mieti koiraa tai hevosta nuolemassa puolisoani tai itseäni.

Suurin ongelma on siinä, että olen aina kokenut jostain syystä nämä kuolasta kiihottumisajatukset vääriksi tai "syntiseksi", ja aina kun joko runkkaan nuolemisvideoille, -kuville tai -ajatuksille, saan todella syyllisen olon (olen hengellinen ihminen, ja koen tälläisen vääräksi). Joudun usein tälläiseen "sorruttuani" rukoilemaan anteeksiantoa, ennen kuin saan rauhan mieleen. Olenkin kokeillut "absolutismia" asian suhteen päättämällä, etten enää ikinä runkkaa sellaisille ajatuksille, ja olen yrittänyt päästä kiihotuksesta eroon. Ne yritykset eivät ole kuitenkaan kantaneet pitkälle, koska ennemmin tai myöhemmin tuntuu siltä, että olisi pakko laueta jo biologisistakin tarpeista johtuen (lisäksi haluaa kiihottua), ja se ei onnistu millään muilla ajatuksilla, koska lähes mikään muu ei ole koskaan minua kiihottanut.

Lisäksi "kuivat kaudet" ovat muuttuneet tuskaisen hankaliksi, kun lähipiirissä on koiria, ja aina kun näen koiran nuolevan jotakuta tai edes kättä, minulla alkaa seisomaan välittömästi enkä voi sille mitään. Olenkin siis aina ratkennut uudelleen ja uudelleen siihen, että parini kanssa puuhastellessa mietin koirien tai hevosten nuolemisia, tai sitten runkkaan yksin näille asioille.

Onko kukaan koskaan kuullutkaan vastaavasta, tai kiihottaako ketään muuta se, jos koira nuolee naamaasi / suutasi kuolaisesti? Onko tälläisestä kiihottuminen väärin ja pitäisikö minun hakea apua, vai saanko hyödyntää tätä elämässä? Voiko tälläisestä edes "parantua"?

Kaikki ajatukset tervetulleita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu