Poikien kohtalo mennä usaan

Kuka voisi ikinä uskoa poikien kirjoittamaa tekstiä, joka on osoitettu muun muassa Haloselle? Sehän on äidin sanelemaa!?! Äiti rakastaa poikiaan niin, että yllättäen pojat kirjoittaa halustaan jäädä suomeen. Aivopestyjä. Isä on paha, isä on paha, isä on paha..... Mielestäni poikien tulisi lähteä ja tämä olkoon esimerkkinä muille naisille ettei nyt ihan kehen tahansa kannata hairahtua. Parempi olla sinkku.
7590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja sinäkö sen tiedät? Eiköhän noin isot pojat jo tiedä mitä haluavat. Ennen kaikkea tulisi ottaa huomioon lasten oma toive eikä heidän isänsä tai jonkun muun. Jos isä todella rakastaisi poikiaan, hän antaisi heidän valita. Yhteyttä lapsiinsa voi pitää muutenkin kuin pakottamalla heitä asumaan kanssaan.

Äänestä

AMERIKKAAN.

Äänestä
  • Lapset ovat myös Suomen kansalaisia ja toinen on jopa syntynyt Suomessa. He ovat lisäksi asuneet useita vuosia täällä. Niin, että millä perusteella he kuuluvat Amerikkaan?

    Äänestä

Äidin syytähän sekin on, että pojat ylipäätään ovat syntyneet tähän maailmaan.Ja nyt äiti ei sitten voisikaan ja saa ottaa kantaa poikiensa elämään?!! Haloo, ajatelkaa järjenmurusilla, jos niitäkään on enää jäljellä.

Äänestä

Ei taida ilman suuria rahoja saada kukaan oikeutta USA:ssa.
Oikeuslaitos on vitkastellut Campoyn poikien huoltajuusoikeudenkäynnissä melkein viisi vuotta.
Onkohan mitään tapahtunut?
Tuskin.

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa tuollaiset riidat oikeasti? Yrittäisivät aikuiset säästää niitä sukusoluja pikkusen niin ei tulis näitä kiistoja.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa tuollaiset riidat oikeasti? Yrittäisivät aikuiset säästää niitä sukusoluja pikkusen niin ei tulis näitä kiistoja.

    ole niin viisas kuin jälkiviisas. "jos olis tehty niin, niin..."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Aleksi ja Jaakko kirjoitti:

Kuka voisi ikinä uskoa poikien kirjoittamaa tekstiä, joka on osoitettu muun muassa Haloselle? Sehän on äidin sanelemaa!?! Äiti rakastaa poikiaan niin, että yllättäen pojat kirjoittaa halustaan jäädä suomeen. Aivopestyjä. Isä on paha, isä on paha, isä on paha..... Mielestäni poikien tulisi lähteä ja tämä olkoon esimerkkinä muille naisille ettei nyt ihan kehen tahansa kannata hairahtua. Parempi olla sinkku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu