Kävin katsomassa vaihtoautoja Lohjan PP-Autossa, mutta ilmeisesti ei raha kelvannut kun palvelua ei saanut millään. Kun olin pois lähdössä, niin myyjä tuli kysymään minkä hintaluokan auton haluaisin. Sanoin että max. 5000EUR, mutta ei niillä ollut kuin jotain vanhoja romuja sillä hinnalla. Ehkä toisena päivänä olisi ollut enemmän tarjontaa... Vanha mersu vuodelta -89 olisi lähtenyt 2000-3000 eurolla, mutta se näytti surkealle. Lähinnä siis ihmettelin kun palvelua sai vasta pois lähtiessä. Onko muilla kokemuksia kyseisestä liikkeestä?
Ei palvelua
PP-Auto, Lohja
3766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo tuossa kevättalvella paikkakuntalaisina tietysti käytiin tuossa liikkeessä (kakkos)autoa katselemassa. Löytyi eräs vajaa 10 kiloeuroa maksava Mersu, joka vaikutti ihan hienolta noin sisältäpäin ja muutenkin kiinnosti kovasti minua. Myyjänkin sain siihen katselemaan sitten puolen tunnin jälkeen, kun kävin pyytämässä, että joskos voisi tulla kertomaan minulle kyseisestä autosta lisätietoja. Ensin myyjä pakitteli pari koeajossa ollutta Pösöä halliin sisälle, ja sitten tuli luokseni. Ei tuntunut myyjällä olevan autosta mitään muuta tietoa kuin hinta, eikä edes halua selvittää mitään, saatika sitten myydä. Auton katolla oli 20 senttiä lunta. Kysyin myyjältä: "No voiskos siitä saada lumet harjattua katolta pois, ja mahdollsesti koeajaa?" Myyjä vastasi: "Joo tuu sit ku lumet on sulanu." Tuli häivyttyä aika pikaisesti paikalta, ja suuntasin sitten ihan toisiin liikkeisiin.
Ja siis sen voin sanoa, ettei omassa käytöksessäni ainakaan mitään vikaa ollut, olin pukeutunut hyvin ja karautin liikkeen pihaan vuoden 1997 E-sarjan Mersulla.
Lohjalta helvetin hyvää palvelua saa Uudenmaan autosta (joka sitten noin muuten on kallis liike). Seuraava palvelu löytyykin sitten Karkkilan Auto-Kehästä (jos ei lohjalaisia jobbariliikkeitä huomioida), jossa palvelu on esimerkillisen hyvää. En tiedä, että mikä hitto lohjalaisia automyyjiä kyrpii noin yleisesti ottaen.
Tuntuu olevan todella huono tuo Lohjan merkkiliikkeiden palvelu. Parasta palvelua itse olen saanut Uudenmaan autosta.
Toyota liike on kyllä kaiken huippu, yrittävät kusta asiakkaita linssiin ihan täysillä. Pentele ku pari kertaa ovat minuakin huijanneet. Käyttivät hyväkseen pakkotilanteessa kun piti vaihtaa autoa halvempaan.
Tottakai ne kusettaa, jos ilmasua voidaan ny käyttää...Jos oot pakkotilanteessa ne ottaa kaiken irti mitä vaan saavat...Ihan ympäri Suomen...