Jumala ei ole kaikkihyvä vaan kaikkioikeudenmukainen

Ihmiset kuvittelevat usein Jumalan kaikkihyväksi. Jumala ei ole kuitenkaan kaikkihyvä, mutta hän on kaikkivaltias ja kaikkioikeudenmukainen.

Valit.3:38 "Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hyvä?"

2Moos.4:11 "Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra?"

Vaikka Jumala ei ole kaikkihyvä niin Jumala on kaikkioikeudenmukainen. Oikeudenmukaisuuden nimissä täydellisen korkeassa asemassa oleva saa kohdella miten tahansa muita olentoja, mutta pieninkin Häntä itseään vasten tehty rikkomus ansaitsee ikuisen kärsimyksen rangaistukseksi.

Koska Jumala on luonut ihmiset niin hän saa Luojana tehdä ihmisille mitä haluaa.

Room.9:19-21 "Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten?"

Jumala kuitenkin antoi ainoansa Poikansa kuolla ristillä meidän syntiemme tähden ja jos uskomme Jeesukseen niin Jumala säästää meidät ikuiselta kidutukselta.

Kysymys jonka esitän nyt teille on:

Oletteko viisaita ja alistutte palvomaan Jumalaa ja noudattamaan hänen tahtoaan? vai oletteko tyhmiä minkä seurauksena on ikuinen kidutus helvetissä.

Matt.25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

Ilm.14:11 "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä"

http://www.youtube.com/watch?v=V5G0YnrPPzo
16105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

eli kristinusko pähkinänkuoressa:

alistu palvomaan täydellistä psykopaatti sadisti tyrannia tai muuten joudut ikuiseen kidutukseen.

Äänestä

Miksi sinä et ole viisas ja alistu palvomaan Allahia?

Koraani 6:49 "Syntiset ovat tekojensa pantteja: heitä odottaa kiehuva juoma ja tuskallinen rangaistus, koska he eivät uskoneet"

Äänestä

Kyllä vain!

Sen verran toisin sävyä vielä asialliseen avaukseesi, että Jumalan hyvyys ei ole meidän määriteltävissämme. Salliessaan esim. jonkin sairauden elämäämme, se on Hänen rakkaudellinen tekonsa meitä kohtaan.

Emme voi Häntä ymmärtää, mutta meille on hyväksi totella ja käsittää Hänet siinä suuruudessa kuin Hän on itsensä tahtonut meille ilmoittaa.

Äänestä

Mikähän siinä on että lössi kuitenkin kääntää heti kelkkansa kun tulee kysymys Israelista.

Sitten Jumala ei ennää ookkaan vanhurskas ja oikeudenmukainen vaan jenginsä rötöksiä sormien läpi vilkuileva huutosakin Cheerleaderi...

Äänestä

Jokainen toimivat aivot omistava ihminen ymmärtää, että tuollainen Jumala ei ole oikeudenmukainen. Kaiketi pohjoiskoreankin johtaja on maan oppien mukaan aina oikeudenmukainen, joten turha kansan on kyseenalaistaa hänen mielipuolisia julmuuksiaan - hänen päätöksensä ovat aina hyviä ja oikeudenmukaisia, koska ideologia sanoo niin.

Äänestä
  • Koraani:

    - Jumala jättää harhaan kenet tahtoo ja johdattaa oikeaan kenet suvaitsee

    - Jumala valitsee kenet tahtoo

    - Totisesti Jumala eksyttää kenet tahtoo

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Koraani:

    - Jumala jättää harhaan kenet tahtoo ja johdattaa oikeaan kenet suvaitsee

    - Jumala valitsee kenet tahtoo

    - Totisesti Jumala eksyttää kenet tahtoo

    Ja jotta lössi ei taas ala syyttää kamalasta ja katalasta islaminuskon ja Muhammedin fanittamisesta, niin todettakoon että paljon lukeneelle henkilölle aloituksesta vain sattumoisin tulivat mieleen juuri nuo kohdat ja, kuten ameriiikkalaisten elokuvien yhteydessä aina todetaan:

    Any Similarity to Persons Living or Dead Is Purely Coincidental...

    Äänestä

Nimimerkki "näin on"

"Kysymys jonka esitän nyt teille on:

Oletteko viisaita ja alistutte palvomaan Jumalaa ja noudattamaan hänen tahtoaan? vai oletteko tyhmiä minkä seurauksena on ikuinen kidutus helvetissä."

Kysymys on mielestäni väärin esitetty.

Siksi vastakysymys:
Eikö Jumalan ihmisen tulisi palvella Jumalaa vapaasta tahdostaan ja mielellään? Nöyrtyminen Hänen väkevän kätensä alle ei ole mielestäni luihua pakkoalistumista, vaan iloista antautumista Hänen johdettavakseen.

Ensimmäinen virke tekstissäsi ansaitsee myös lähemmän tarkastelun:
Kirjoitit:
"Ihmiset kuvittelevat usein Jumalan kaikkihyväksi. Jumala ei ole kuitenkaan kaikkihyvä, mutta hän on kaikkivaltias ja kaikkioikeudenmukainen."

En tiedä, mikä ero on hyvällä ja kaikkihyvällä.
'Hyvän' korkein kielellinen muoto superlatiivi on 'paras'. Jumalalle ei ole vertailukohdetta, joten Hänestä voi käyttää vain hyvä-sanaa.

Luotan Jeesuksen todistukseen Isästä. Hän sanoi eräälle häntä hyväksi sanoneelle:
Mark. 10:18
Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

Matt.11:
25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

Se, mikä on hyvälle Isälle hyväksi näkynyt Hänen toimissaan, on Jeesuksen mielestä hyvää. Jeesu hyväksyi Isän tahdon nurisematta, vaikka toki hänellä oli omakin tahto.

Olen Jeesuksen opetuslapsi ja uskon Hänen todistaneen Isästä oikein. Taivaallinen Isämme on hyvä ja oikeudenmukainen kaikkivaltiudessaan.
Hänen olemuksensa on rakkaus.

Äänestä

Käsittämätön ajatus, suorastaan kaiken tekopyhyyden huippu,että tuo alun teksteissä kuvattu Jumala, voisi olla olemukseltaan rakkaus.

Ja mitä luihua siinä muka olisi, jos joku pakkoalistuisi ylivertaisen olennon kiristykseen? Palvele minua tai kärsi ikuisesti, niinhän raamatussa kuitenkin selkeästi sanotaan. Törkeää vihjata, että se joka alistuu, olisi tuollaisessa tilanteessa jotenkin luihu. Normaalissa, moraalisessa maailmassa, se joka kiristää, olisi tietenkin se luihu.

Äänestä
  • Nimimerkille huhhuh!

    Minulla on ilmeisesti toisenlainen Jumala- käsitys kuin sinulla. Minulle Hän ei ole kiristäjä. Raamattu sanoo, että Jumala on Rakkaus, ja minä uskon sen.

    Väärä Jumalan pelko aiheuttaa luihua pakkoalistumista Jumalan edessä. Sitä tarkoitin. Pohjana on tietysti väärä Jumala- käsitys. Kun ei uskota Jumalan hyvyyteen ilman omaa suorittamista tai pidetään Häntä diktaattorina, yritetään alistua ja vain alistua - väärällä tavalla. Pelkäksi alistumiseksi se silloin myös jää.
    ARMO ei alista ketään. Se on Ansaitsematonta Rakkautta Meidän Osaksemme.
    Oikea Jumalan pelko on Hänen kunnioittamistaan nöyrtymällä ja olemalla Hänelle kuuliainen vapaasta tahdosta.

    Rakkaus ei ole kiristäjä eikä kiristäminen ole Jumalasta. Kaikki hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä vaihteen varjoa. Jumala on muuttumaton, kaiken olevaisen substanssi.
    Jumala on hyvä, vaikka aina emme koe niin.

    Raamattu toisaalta osoittaa, että otammehan Jumalalta vastaan hyvää, emmekö ottaisi pahaakin.

    Job 2:10
    Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?"

    Job ajatteli näin, mutta silloin hän oli vasta korvakuulolta kuullut Jumalasta. Hän kapinoi, mutta Jumala ei siitä suuttunut. Hän ymmärsi Jobia.
    Kun Jumala lopulta puhui Jobille ja antoi Jobin nähdä enemmän Hänen olemuksensa syvyyttä, Job nöyrtyi.
    Job 42
    1 Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:
    2 "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.
    3 'Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää.
    4 Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua.
    5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
    6 Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."

    Minä otan kaiken Jumalan kädestä. Uskon, että senkin, mikä minusta nyt saattaa näyttää pahalta, Hän on lopulta kääntävä minun parhaakseni. Job sai sen kokea, miksi en siis minäkin tai kuka tahansa Häneen luottava.

    Jumala on ehdottomasti hyvä ja oikeudenmukainen Jumala. Sen käsityksen olen Hänestä saanut ja omaksunut Raamatun teksteistä. En aio muuttaa käsitystäni. Olen sitoutunut Sanaan.
    Nyt tosin tunnen vajavaisesti, mutta kerran olen tunteva täydellisesti nin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

    1. Kor. 13:12
    Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

    Job 19:26
    Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
    "Jumala, pidä minusta kiinni kunnes kasvosi nään."

    http://www.youtube.com/watch?v=V1Yk30YNOtk

    Äänestä

Sanahelinää. Tuo ei tarkoita mitään. Tai siis tarkoittaa sitä, että uskot Jumalan olevan hyvä vain siksi, koska sanassa sanotaan niin ja seurakunnassai sanotaan niin, ja vaikka samassa sanassa kerrotaan kuinka hän komentaa väkensä kansanmurhiin, niin silti hän on hyvä ja rakkaus, koska sanassa sanotaan niin. Samalla tavalla, kuin Stalin tai Mao olivat hyviä, isä aurinkoisia vaikka kuinka tapattivat ja kiduttivat miljoonia.
Selitä ensin vaikka se, että miksi Jahve, tuo ikuisesti muutumaton rakkauden Jumala, komensi kansansa joukkomurhiin ja vielä rankaisi, jos niitä ei suoritettu äärimmäisiin verisiin loppuíhinsa asti, ja voisit vähän valaista kivitystuomiotakin, niin sitten voidaan ruveta pohtimaan, että miksiköhän joidenkin Jumala-käsitys voida olla "vääränlainen".

Äänestä
  • Jumala on hyvä, mutta myös täydellisen oikeudenmukainen. Esimerkki: jos sinun rakkainta ihmistäsi, esim. puolisoa tai lasta kidutetaan ja sitten murhataan, etkö haluaisi, että tekijää rangaistaisiin? Vai päästäisitkö mielelläsi vapaaksi? Et, koska oikeudentajusi vaatii, että pahan on saatava palkkansa, eikö niin? Samoin Jumala haluaa, että oikeus tapahtuu. Viimeinen tuomio on sen aika. Raamatussa sanotaan, että Jumala nimenomaan HALUAA, että kaikki pelastuisivat, eikä kadotusta koskaan alunperin tarkoitettu ihmisiä, vaan langenneita enkeleitä varten.

    Äänestä

  • re----- kirjoitti:

    Jumala on hyvä, mutta myös täydellisen oikeudenmukainen. Esimerkki: jos sinun rakkainta ihmistäsi, esim. puolisoa tai lasta kidutetaan ja sitten murhataan, etkö haluaisi, että tekijää rangaistaisiin? Vai päästäisitkö mielelläsi vapaaksi? Et, koska oikeudentajusi vaatii, että pahan on saatava palkkansa, eikö niin? Samoin Jumala haluaa, että oikeus tapahtuu. Viimeinen tuomio on sen aika. Raamatussa sanotaan, että Jumala nimenomaan HALUAA, että kaikki pelastuisivat, eikä kadotusta koskaan alunperin tarkoitettu ihmisiä, vaan langenneita enkeleitä varten.

    "etkö haluaisi, että tekijää rangaistaisiin? Vai päästäisitkö mielelläsi vapaaksi?"

    En vapaaksi, mutta en toivoisi hänelle myöskään kuolemantuomiota.

    Enkä varsinkaan haluaisi että hänen lapset, lapsenlapset, lapsenlapsenlapset ..x 1000 kärsii siitä.
    En keksi myöskään niin julmaa rikosta, että haluaisin hukuttaa koko ihmiskunnan, yhtä perhettä lukuunottamatta.

    Äänestä

  • Nimimerkille huhhuh!

    Olen nähnyt jonkin verran vaivaa vastatakseni sinulle. Toivon, että pidät vaivannäköäni arvossa. Vaikka et pitäisikään, lue kuitenkin tekstini, josta osa on lainattua. Olen merkinnyt ne sitaateilla viitteellä.

    Kirjoiti vedoten VT:n Jahven julmiin määräyksiin koettaen niiden avulla kumota käsityksen Jumalan hyvyydestä, mikä itselleni on uskovana ja ihmisenä perusarvo. Sen varassa seison tai kaadun. Uskon seisovani, koska Jumala on pitävä minut pystyssä. Niin Raamattu lupaa.

    "Vanha testamentti ei välitä ensisijaisesti historiallis-
    ta tietoa tapahtumista vaan myöhemmän us-
    konnollisen tulkinnan näistä tapahtumista.
    Israelin kansan vaiheista ja elämästä ennen
    kuningasaikaa ennen Daavidin tuloa kuninkaaksi
    noin 1000 eKr., ei tiedetä paljoakaan historiallisesti
    varmaa.

    Kyseessä ovat vanhat tarinat, legendat,
    yleisitämaiset kertomukset ja myytit.
    Tällaisten lähteiden pohjalta
    kuvan muodostaminen Israelin kansan ja sen uskonnon varhaishistoriasta eli ajasta ennen Daavidia, on vähintään yhtä ongelmallista kuin historiallisen kuvan luominen minkä tahansa
    muinaisen Lähi-Idän kansan historiasta sen myöhempien uskonnollisten tekstien tai kulttitekstien pohjalta.

    On vaikeaa osoittaa tarkasti, milloin Jahve
    yksin -liike on syntynyt ja missä liikkeen juuret
    ovat, mutta ensimmäisiä kertoja liike esiintyy
    pohjoisvaltakunnassa Israelissa 800-luvulla eKr.,
    kun profeetta Elia ryhtyy taisteluun Baalin pro-
    feettoja vastaan. Pienenä vähemmistönä toimi-
    neen ja hyvin erilaisia yhteiskunnallisia taustoja
    edustaneen liikkeen taisteluun osallistuivat eräät
    muutkin profeetat, kuten Hoosea.

    Kun pohjoisvaltakunta tuhoutui vuonna 722 eKr., liikkeen kannattajia siirtyi etelävaltakuntaan Juudaan ja sen pääkaupunkiin Jerusalemiin. Siellä liike sai
    kannattajikseen joitakin vaikutusvaltaisia hen-
    kilöitä, kuten esimerkiksi kuningas Hiskian, joka
    tyhjensi ja puhdisti noin vuonna 700 eKr. Jeru-
    salemin temppelin kanaanilaisista ja muista
    jumalista. Sieltä hävitettiin muun muassa
    pronssikäärme, jonka nimi oli Nehustan ja jon-
    ka Vanhan testamentin mukaan jo Mooses oli
    tehnyt (2 Kun 18:4).

    Polyteismin lopullinen tappio liittyy Jerusa-
    lemin ja sen temppelin tuhoon. Kun Uus-
    Babylonian suurkuningas Nebukadrnessar val-
    loitti vuonna 586 eKr. Juudan, hävitti Jerusale-
    min ja sen temppelin, surmasi kuninkaan pojat,
    vei kuninkaan ja osan väestä pakkosiirtolaisuuteen
    jouduttiin Israelin kansan historia miettimään aivan uudelleen.
    Tässä toivottomassa tilanteessa, kun kaikki oli menetetty, kun Israelin kansa oli historiansa suurim-
    massa ja syvimmässä kriisissä, täydellisessä
    umpikujassa, Jahve yksin - liike näytti ulos-
    pääsyn: Israelin kansan ainoa toivo on Jahvessa,
    sillä Jahve ei ole vain Israelin jumala, vaan hän
    on ainoa todellinen olemassaoleva jumala.

    Jahve ei olekaan ainoa jumala, jota Israelin kansa
    sai palvella, vaan hän on ylipäänsä ainoa juma-
    la. Kaikki muut jumalat ovat harhaa, he ovat
    epäjumalia. Israelin kansan katastrofin syynä ei
    ollutkaan sen jumalan Jahven voimattomuus ja
    heikkous, vaan syynä olikin kansan synti. Israel
    ei ollut pysynyt uskollisena Jahvelle. Siksi se tu-
    houtui. Mutta nyt, jos Israelin kansa palaa
    Jahven, ainoan olemassaolevan jumalan luo, sillä
    voi vielä olla tulevaisuus.
    Kaikki ei päätykään katastrofiin.

    Jahve yksin -liike pystyi johtamaan Israelin
    kansan läpi katastrofin ja siitä ulos. Niinpä vuon-
    na 515 eKr. valmistunut uusi Jerusalemin temp-
    peli oli täysin liikkeen edustajien hallinnassa.
    Jahve yksin -liikkeen pohjalle rakentui
    juutalaisuus ja sen tiukka monoteismi.
    Polyteistisesta Israelista oli kasvanut
    monoteistinen juutalaisuus, joka itse asiassa oli
    jo aivan eri uskonto kuin kuningasajan vanha
    polyteistinen uskonto.
    Viite: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3819/lauha.pdf?sequence=1

    Jatkan omalla tekstilläni.

    Äänestä

  • Jumala on hyvä kirjoitti:

    Nimimerkille huhhuh!

    jatkoa

    Muinaiset israelilaiset ovat muiden kansojen tapaan
    palvoneet monia jumalia. Välillä he hylkäsivät
    ainoan Jumalansa Jahven, ja ottivat hänet taas
    omakseen, ainoaksi Jumalakseen,
    kun tarve vaati tai kun esiin astui voimakas hallitsija,
    profeetta tai muu vaikutusvaltainen henkilö, joka
    palautti Israelin Jumalan Jahven palvonnan takaisin.

    Uskonto ei siten ole ollut stabiili Israelin kansankaan
    historiassa, vaan tarpeiden mukaan muuttuva niin kuin muidenkin kansojen uskonnot ovat olleet ja ovat. Israelilaisten Jumala-käsitys on muuttunut kansan vaiheiden myötä. Vanha Testamentti kertoo siitä.

    Kokonaan uusi vaihe alkoi Jeesuksesta.
    Itse en välitä tippaakaan Israelin muinaisista jumalista. Ainoan todella tärkeän Jumalan, ainoan ja oikean olemassa olevan Jumalan ilmoitus koskee kaikkia kansoja.
    Ilmoitus, ilosanoma on, että Jumala oli Kristuksessa Jeesuksessa ja sovitti
    hänessä koko maailman synnin. Isä Jumala teki Jeesuksen synniksi meidän edestämme. Jos se ei ole todellista hyvyyttä, pohjatonta rakkautta, niin ei sitten mikään.

    Maot, Hitlerit ja Stalinit ja kaikki maailman diktaattori-ihmiset kumppaneineen ovat vain langenneita ihmisiä. Jumala heitä armahtakoon, sillä heidänkin puolestaan Kristus on antanut henkensä; niin kuin sinun ja minun ja meidän kaikkien puolesta.
    Oma käsitykseni Jumalasta on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti yhä enemmän rakastavaksi Isäksi. Hän on laupias ja armahtavainen. Muuttumisen ovat saaneet aikaan runsaat kokemukseni Hänestä
    ja Hänen huolenpidostaan. Ennen kaikkea Uusi Testamentti ja monet VT:nkin tekstit ovat vaikuttaneet uskon kasvuun.

    Usko on lujaa luottamusta.
    Koen, että omalla kohdallani luottamus on lujittunut.
    Minäkin tahdon rakastaa, koska Jeesus on ensin rakastanut minua ja antanut henkensä lunnaiksi
    minun edestäni.

    Nyt kai voidaan ryhtyä pohtimaan, miksi sinun käsityksesi Jumalasta on erilainen (en sano vääränlainen) kuin minun.

    Lisään vielä linkin lauluun, jota parhaillaan kuuntelen.
    Mielestäni laulu on yksi parhaimmista evankeliumin sanomaa julistavista.
    http://www.youtube.com/watch?v=FKE0sKM1fO0

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin on kirjoitti:

Ihmiset kuvittelevat usein Jumalan kaikkihyväksi. Jumala ei ole kuitenkaan kaikkihyvä, mutta hän on kaikkivaltias ja kaikkioikeudenmukainen.

Valit.3:38 "Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hyvä?"

2Moos.4:11 "Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra?"

Vaikka Jumala ei ole kaikkihyvä niin Jumala on kaikkioikeudenmukainen. Oikeudenmukaisuuden nimissä täydellisen korkeassa asemassa oleva saa kohdella miten tahansa muita olentoja, mutta pieninkin Häntä itseään vasten tehty rikkomus ansaitsee ikuisen kärsimyksen rangaistukseksi.

Koska Jumala on luonut ihmiset niin hän saa Luojana tehdä ihmisille mitä haluaa.

Room.9:19-21 "Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten?"

Jumala kuitenkin antoi ainoansa Poikansa kuolla ristillä meidän syntiemme tähden ja jos uskomme Jeesukseen niin Jumala säästää meidät ikuiselta kidutukselta.

Kysymys jonka esitän nyt teille on:

Oletteko viisaita ja alistutte palvomaan Jumalaa ja noudattamaan hänen tahtoaan? vai oletteko tyhmiä minkä seurauksena on ikuinen kidutus helvetissä.

Matt.25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

Ilm.14:11 "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä"

http://www.youtube.com/watch?v=V5G0YnrPPzo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu