Ministerin puoliso ”Fighting Flores” putkaan – Yleä ei kiinnosta

7 päivää –lehti uutisoi torstaina ministeri Pekka Haaviston puolison Antonio Floresin laivarähinöinnistä. Flores oli lehden mukaan lyönyt kahta eri naista. Hänet passitettiin nujakan jälkeen putkaan.

Flores oli lehden haastatteleman naisen mukaan lyönyt häntä avokämmenellä kasvoihin. Nainen oli lähtenyt ystävänsä kanssa Floresin perään, jonka jälkeen mies oli lyönyt myös ystävätärtä naamaan sekä ”huoritellut” heitä.

Tapauksesta ovat kirjoittaneet muun muassa IS, IL, HS, Aamulehti, ESS ja TS. Huomionarvoista on, että Yle, joka on aikaisemmin uutisoinut Floresin miljoonahymystä, ecuadorilaisuudesta, taustahenkilönä pysymisestä, työstä, illallisesta, sekä normaaleista jutuista, ei ole katsonut tarkoituksenmukaiseksi uutisoida tapahtuneesta.
5305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksi YLE vaikenee tästä? Onhan sentään kyse Ministerin puolisosta ja vieläpä pahoinpitely on vakava rikos, varsinkin kun mies hakkaa naisia.

Äänestä
  • Siis MIES hakkasi?

    Äänestä

  • ??!? kirjoitti:

    Siis MIES hakkasi?

    Transu hakkasi heikompaa.

    Äänestä

Eihän Yle uutisoinu aikoinaan Lipposten kotiväkivaltatapauksesta, vaikka kyse oli pääministeristä. Piti Iltalehden liittyä remmiin. Se on se poliittinen rahoitus, kun estää tällaiset yhteiskunnallisesti merkittävät uutisoinnit. Tai oikeusjutut, kuten tässä Floresin tapauksessakin on näemmä käymässä.

Äänestä
  • Ylioppilas pekka maksanut tutkinnan lopettamisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valikoiva YLE kirjoitti:

7 päivää –lehti uutisoi torstaina ministeri Pekka Haaviston puolison Antonio Floresin laivarähinöinnistä. Flores oli lehden mukaan lyönyt kahta eri naista. Hänet passitettiin nujakan jälkeen putkaan.

Flores oli lehden haastatteleman naisen mukaan lyönyt häntä avokämmenellä kasvoihin. Nainen oli lähtenyt ystävänsä kanssa Floresin perään, jonka jälkeen mies oli lyönyt myös ystävätärtä naamaan sekä ”huoritellut” heitä.

Tapauksesta ovat kirjoittaneet muun muassa IS, IL, HS, Aamulehti, ESS ja TS. Huomionarvoista on, että Yle, joka on aikaisemmin uutisoinut Floresin miljoonahymystä, ecuadorilaisuudesta, taustahenkilönä pysymisestä, työstä, illallisesta, sekä normaaleista jutuista, ei ole katsonut tarkoituksenmukaiseksi uutisoida tapahtuneesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu