Täysin ulkona toimenkuvastaan vienninedistäjänä ja sen tuloshan on ollut selkeää
myös viennin suhteen.
Mutta kun kysyttiin EU:sta niin huh,mikä innostus viedä Suomi Eurooppaan hinnalla millä hyvänsä.
Ja kun selkeää vastausta kysymykseen toimittaja kysyi hän oli kuin
tyypillinen poliitikka, kiersi vastaamasta suuntaan.
Sana globaali on taikakeppi jota hän käyttää varmasti jopa vaimostaan.
Esimerkit tuli aina Nokian tai angryn maailmasta,muusta viennistä hän ei näemmä
paljon tiedäkään.
Kun toimittaja kysyi mistä tulevat 3 miljardia ainoaan ottaa, ei selkeää vastausta.
Ennen häntä haastateltiin Nordea asiantuntijaa ja minusta hän sanoi viisaasti että verojen nostossa on jo tullut takaraja,kuntasektorin ja valtion sektorin puolella olisi siistittävää ja karsittavaa.
Keskustelu jatkuu....eli viennistä ei Stubb todellakaan tiedä yhtään mitään paitsi osasi kertoa monessako maassa on käynyt.Mutta ihan eksaktia tietoa tuli sitten
vastauksiin kun kysyttiin EU:n asioista.
Minusta vienti on meille tärkeä mutta kyseinen ministeri halajaa kestävän EU:n
varaan.
Höpö,höpöä sanoi Stubb kun toimittaja kysyi että karkaako kokoomusedustajat Brysseliin. Seuraava komissaari on kokoomuksesta, se on sovittu sanoi Stubbi.
eli demokraattinen legimiteetti,sanoi Stubbelo.
myös viennin suhteen.
Mutta kun kysyttiin EU:sta niin huh,mikä innostus viedä Suomi Eurooppaan hinnalla millä hyvänsä.
Ja kun selkeää vastausta kysymykseen toimittaja kysyi hän oli kuin
tyypillinen poliitikka, kiersi vastaamasta suuntaan.
Sana globaali on taikakeppi jota hän käyttää varmasti jopa vaimostaan.
Esimerkit tuli aina Nokian tai angryn maailmasta,muusta viennistä hän ei näemmä
paljon tiedäkään.
Kun toimittaja kysyi mistä tulevat 3 miljardia ainoaan ottaa, ei selkeää vastausta.
Ennen häntä haastateltiin Nordea asiantuntijaa ja minusta hän sanoi viisaasti että verojen nostossa on jo tullut takaraja,kuntasektorin ja valtion sektorin puolella olisi siistittävää ja karsittavaa.
Keskustelu jatkuu....eli viennistä ei Stubb todellakaan tiedä yhtään mitään paitsi osasi kertoa monessako maassa on käynyt.Mutta ihan eksaktia tietoa tuli sitten
vastauksiin kun kysyttiin EU:n asioista.
Minusta vienti on meille tärkeä mutta kyseinen ministeri halajaa kestävän EU:n
varaan.
Höpö,höpöä sanoi Stubb kun toimittaja kysyi että karkaako kokoomusedustajat Brysseliin. Seuraava komissaari on kokoomuksesta, se on sovittu sanoi Stubbi.
eli demokraattinen legimiteetti,sanoi Stubbelo.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Aion laajentaa sananvapautta,sanoi Stubb, kun toimittaja kysyi miten, Stubb sanoi ettei osaa vastata. (Ykkösaamu)
et sellainen pelle meillä......
Liittovaltio loistaa silmistä.
se sananvapauden kommentti tarkoittaa RAJOITTAMISTA!
dfxgbrdta
Politiikko muuten sanoo harvoin en osaa vastata, vastauksesta ei vaan saa useinkaan selvää.
Stubb on niin ontto ja täynnä itseään, että on kuvottavaa katsoa ja kuunnella häntä.
Stubbilta tuli tuossa haastattelussa taas cooli kukkanen, että poliitikkojen ei pitäisi pistää näppejään Suomen talouden poliittiseen ohjaukseen.
Stubb on kevyt kaveri loppujen lopuksi raskaan sarjan politiikassa, luulisi nyt jo kokoomuslaistenkin sen huomaavan.
Tuntee EU-asiat kyllä, mutta muuten on ihan pihalla.
Ja vaikka tuntisikin EU-asiat, niin hirveä virhe kyllä kokoomukselta ja Suomelta, jos hänet komissaariksi nimittävät.
Tuomioja jo joskus lyttäsi Stubbin kevyeksi ja oli siinä ihan oikeassa.
Katainen järjesti stbille korruptioviran. Kaverille piti saada kiva suojaty ministerinä.
"Mutta kun kysyttiin EU:sta niin huh,mikä innostus viedä Suomi Eurooppaan hinnalla millä hyvänsä"
- tiesitkö että Suomi ON euroopassa! Me ollaan eurooppalaisia.
Suomi on EU:ssa, Suomen vienti menee EU-alueelle
- tiesitkö myös että globaalisaatio on totta, ollut jo vuosia!
Me ollaan globaalissa menossa mukana, haluttiin tai ei.
Samoin me ollaan EU vaikutuksessa, haluttiin tai ei.
Mutta tätä ei tunnu tajuavan tälläkin palstalla päätään aukovat
persu-juntit, jotka laittaisi rajat kiinni ja päänsä syvälle turpeeseen.
Ne juntit eivät tajua sitä että Suomi on minimaa, joka tosiaan tarvitsee muita.
Tiesitkö,että suuri osa ei enää halua olla euroopassasi?
Toi globaali voisi olla uusi sana dildolle,jonka voit
työn................................,samalla eu-n.kin
ei ole kyse halusta, vaan se asia on FAKTA!
"suurin osa", ja miten niin?
Suomi elää euroopasta, ja Suomi tarvitsee EU:ta ,euroopan markkinoita.
Ja me nyt vaan ollaan osa eurooppa, ei me Aasiaan voidan kuulua.
Kuinka pihalla täällä porukka oikeen on,
etkö sä tajua mitä globaalisaatio tarkoittaa ja sitä että maailma on globaali!
Ollut jo vuosia, eikä vieläkään mene kaaliin
jahas, mikäs juntti sieltä jostain takahikiältä huutelee,
ootko joku sahuri jostain urpolasta?
"globaali ja eu" paha juttu joo...
pistetään pää sinne turpeeseen ja leikitään ettei muuta maailma ole olemassa
Tulihan se sieltä,kokoomushallitushan ajaa omaa politiikkaansa kansalaisten
vastustuksesta huolimatta.
nyt kun aletaan vitttuilemaan,niin mitä se euro ja eu,on antanut
meille,kun katsoo monivuotista taantumaa,työpaikkojen
menetyksiä,yrityksemme ostoja ulkomaalaisomistukseen,
pakolaisia,työvoimantarjontaa jne.
Listatkaa jotain hyvää,mitä tää dildo tänne tuonut,muuta
kuin kurjuutta
miten rahayksikkö liittyy noihin mitä luettelit?
Mitä eroa on sillä, kutsutaanko sitä rahaa euroksi, markaksi tai oravannahkaksi?
Monivuotinen taantuma ja lama johtuvat ihan muusta.
Miksi USA:lla on 14 000 miljardia velkaa vaikka sillä ei ole euroa?
Miksi Japanilla on velkaa 200% BKT eikä sillä ole euroa?
Mitä globaalisaatio on tuonnut?
No nyt vaikka sen läppärin/pc/tabletin millä nytkin näpyttelet
Katso ympärillesi, kuinka monta suomalaista tuoteta itselläsi on?
Entä toisinpäin? Miten meillä kävisi ilman vientiteollisuutta,
jos pitäisi elää kotimaasta?
Kuinka yksinkertaisia noi sahurit oikeen voi olla?
Oletko lukenut yhtään talousoppikirjaa, tai mitään oppikirjaa
tai yleensä yhtään kirjaa?
ihan nyt kaikkapa valuutan VAKAUS!
10 vuotta on ollut historian matalimmat korot!
EU ja euro on tarkoittanut edusta sekä vakaava rahaa, lainaa!
kyllä asuntovelallisena on kelvannut kun yli 10 vuotta reaalikoro
on alle 2%, verrattuna "ihanaan markka-aikaan" jolloin lainakoro
oli 10-jopa 15% !
Tässä mitään talousoppikirjoja tarvita, jokainen tietää omasta elämästään paljonko voi sijoittaa ja mihin mutta nämä verorahoilla ns. sijoittajat paskat välittävät mihin ne rahat menevät kunhan vaan mainetta ja kunniaa riittää, itselle. Muista ei niin väliä, ei näillä nulikoiden opeilla tule muuta kuin sutta ja sekundaa.
Voi pyhäyksinkertaisuus! RAHA EURO
kun suomi liittyi EUROON RAHANARVO HEIKKENI 25%
MUTTA EDUSKUNTA NOSTI ITSELLEEN PALKKOJA 25%
eivätpä ole tappiolla JOHTANEET TÄTÄMAATA !
JOKU ÄLYLLÖ SANOI ETTÄ EI OLE AIHETTA LASKEA HERROJEN PALKKOJA
niillä hoidetaan HYVINVOINTIVALTION VÄHÄOSAISTEN MENOT!!!!
MUTTA VIELÄMITÄ!
EDUSKUNNASSA TULEE TILI PALKKIOINA ELI E I V E R O A OLLENKAAN!!
onko teillä järenhippuset kadoneet kokonaan?
kun 10miljardin leikkaukset on nyt heti laitettava lunastukseen.
mistä otatte ?
raha arvo heikkeni? Onko jotain faktaa esittää
Mikä raha ja verrattuna mihin?
"TULEE TILI PALKKIOINA ELI E I V E R O A OLLENKAAN"
- no ei todellakaan pidä paikkaansa, miksi sä valehtelet!
Kyllä kaikki eduskunnassa maksaa veroja!
onko sulla ittellä yhtään järkeä päässä?
OTA NYT SELVÄÄ EDES PERUSASIOISTA ennenkuin viisastelet
Hienosti nämä on onnistuneet.
Suomesta viedään puhdasta rahaa ja omistuspapereita ulkomaille enemmän kuin koskaan.
TAANTUMA ON OHI.
Kiitos eu.lle ja euroopalle,eurollekkin,vientikin vetää,kiitos eu,n
Joko olette täysiä typeryksiä,tai sitten niin nuoria,
että vaihtoehtoja parempaankin olisi,ette vain
tiedä sitä
No askel kerrallaan,eka eroon kokkareista,sitten toivottavasti
eurosta ,kenties eu.stakin,jotta kriisimaiden rahastus kansalais-
temme kustannuksella loppuu.
Taitaa Britit olla se ainoa maa,joka myöntää,että euroopassa ei
kaikki ole ihan kohallaan.
hatunnosto heille,ja toivottavasti tekee jotain muille esimerkiksi.
Vai viennin takia tärkeä eu?Minkä viennin?
Ja Usa ei velkaansa kaadu,niillä ei ole ristinä Dollariin
sidottuja kriisimaita,kuten eurossa on
Usaa ei voi läheskään verrata Suomeen,tää maa on kärpäsenpaska
heihin verrattuna,
Suomen viennistä yli puolet menee EU:n, kyllä sillä on iso merkitys.
Samoin ettei ole tulleja eikä muita rajoitteita, samoin tuonnin kanssa.
Suomi ei pärjää ilman eurooppaa eikä ilman eu.ta.
Yli 10 vuotta euro on ollut vakaa ja lainan korot alhaiset,
reaalikorko alle 2%, kun se oli ennen EU.ta yli 10%
.
Kukakohan on sinutkin aivopessyt,ettei ilman eu,ta pärjää
Euro on tällä hetkellä se pahin vitsaus,tämä Kataisen
mainostama "meidän valuutta"
Täälä ei vienti vedä,mikä tuo 50% sitten onkaan.
Puhu sinä eu,sta,minä puhun suomesta ilman mitään lukuja,
ja sanon,ettei hyvältä näytä.
Eu on vetänyt hallitustamme takaapäin,idiootit ei vaan
myönnä sitä,tai ei huomaa.
Prosentit eivät merkitse mitään,suomi on pohjolan Kreikka,
Ja euro on syynä
ei ole aivopesua vaan kylmää faktaa, lukuja tollo!
Mutta sä et taida niistä mitään tajuta, "mikä tuo 50% sitten onkaan"
Olis kannattanut se peruskoulu käydä loppuun.
Huomaisit mm kartasta missä Suomi on ja että kuinka vähän meitä on.
Suomi on erittäin kaukana Kreikasta, jos et sitä tajua niin......
Ja edelleen, miten muka rahayksikkö on syyllinen "kaikkeen"
Taas kerran on pakko ottaa Ruotsi esille näissä vertailuissa. Kruunumaana ilman euroa heillä vienti vetää ja pystyvät ostamaan suomalaisia yrityksiä.
Suomi ei osta vaan myy yrityksiään ulkomaisille. Kummallista vaikka Ruotsikin on tässä "globaalissa" kehityksessä, niin heillä kehitys ei mene kuten Suomessa eli myydään kaikki ulkomaille vaan toisiapäin.
Tällaiset stubit jotka puheissaan käyttävät hienoja sanakäänteitä, eivät valitettavasti sitten osaakaan mitään muuta kuin leikkiä sanoilla.
ei "Suomi" mitään yrityksiä myy, eikä "Ruotsi" niitä osta.
Syy että Ruotsilla menee meitä paremmin, ei ole kruunussa tai eurossa.
Ei rahayksikkö tee tuotteista parempia/huonompia, ei tee myyntiä tai
ei keksi yhtään asiaa
Mitä tulee Stubbin tietämykseen ja koulutukseen;
1999 Filosofian tohtori (PhD) kansainvälisessä politiikassa, London School of Economics
1995 Master of Arts (MA) valtio-opissa, College of Europe, Brugge
1994 Dîplome de Langue et Civilisation Française (DL), Sorbonnen yliopisto, Pariisi
1993 Bachelor of Arts (BA) valtio-opissa, Furman University, Etelä-Carolina, USA
1988 Ylioppilas (magna cum laude), Gymnasiet Lärkan, Helsinki
1986 Highschool diploma, Mainland Highschool, Daytona Beach, Florida, USA
Taidat olla kokoomuslainen pilkun nusssija kun et ymmärrä mistä on kyse.
Mitä tulee valuuttaan, meillä on hoettu että ilman euroa vientimme kärsii, tästä on kyse. Ruotsi porskuttaa hyvin vientinsä kanssa vaikkei tee kauppoja euroissa.
Kuka myi Rautaruukin ja kenelle? Mieti sitä.
Olkoon millainen cv hyvänsä stubilla, ei se tarkoita että teoreettinen haaveilija
hallitsisi ulkomaankauppaa kuten olemme jo käytännössä nähneet.
Yksi syy,miksi Ruotsilla menee paremmin,on älykkäät poliitikot,
ei Stubidoja tai käteisiä.
Toinen oma valuutta,jonka heidän poliitikkonsa jo aikaa sitten
huomasi parhaaksi,ei euroa.
Tosiasissa,he tekevät aina paremmin,kannattaisi ottaa
stupidojenkin mallia.
JOkainen yritys hallitsee omalta osaltaa vientiä niin kuin hallitsee. Siinä ei ministereillä ole osaa eikä arpaa. Kumma kun noille suojatyöturhakkeille annetaan noin suuri merkitys. Eihän me eletä jossain sosialistisessa valtion suunnitelmataloudessa.
Eiköhän se vienti kärsi kovasta kansainvälisestä kilpailusta jossa Suomi on jäänyt jälkijunaan kun ammattiliitot ovat vaatineet tilanteeseen nähden järjettömä korrotuksia.
Ehdotan ammattiliittojen kieltämistä kokonaan ja liittojen pomojen sulkemista vankilaan tuhotyöstä Suomen kansaa kohtaan. Sitten vielä kaikille 10 prosentin palkan alennus niin jopa alkaa vienti vetämään.
Jos tienata haluaa niin siitä vaan firmoja perustamaan ja työllistämään.
Tosiasia on että suomalainen työmies on tuhonnut ahneudellaan kansantalouden ja ulostaa nyt housuunsa sen kun ehtii.
Valtion tulisi säästää lähivuosina kahdeksan miljardia euroa suunnitellun kolmen miljardin sijasta, sanoo Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju.
Hän arvioi kestävyysvajetta ja julkisen talouden alijäämää Ylen aamu-tv:ssä lauantaina.
- Suomi tarvitsee lähimmän neljän vuoden aikana paljon radikaalimpia säästötoimia kuin hallitus on kaavaillut, Kangasharju painottaa.
Nordean tutkimusjohtajan mielestä verotusta ei voida Suomessa enää kiristää. Hän ehdottaa säästöjä kuntien ja julkisen sektorin menoihin.
Hallitus aikoo tehdä kolmen miljardin euron säästöt veronkorotuksilla ja menoleikkauksilla.
Yle
elikkä hallitus voisi jos osaisi mutta kun ei osaa, tehdä kerrankin kunnon
PTS:n eikö kuten nyt, nostetaan ja lasketaan puolivuosittain veroja ja maksuja, joka on hyvin epävakaa ja epävarma viesti kansalaisille sekä yrittäjille.
On se kummallista kun Suomi täältä takametsistä pystyi aikoinaan nousemaan ylös,maksamaan sotavelat Neuvostoliitolle, nousi elintasoltaan etunenään, koulutus huippuluokkaa ja omavaraisuus kova niin paperin,metallin,elintarvikkeiden,laivanrakennuksen yms suhteen ja KAIKKI ILMAN EUTA JA EUROA.
Nyt olemme tässä globaalissa eussa kokoomuksen junttaamana bruttomaksajana ja
KAIK ON MÄN!!!!
Maantieteellisesti olemme nyt ja aina täällä EU ytimen reuna-alueella. Kallis on hinta
jonka muutama eu-hörhö maksattaa kansallamme siitä että saavat loistaa EU:n valheellisisssa parrasvaloissa
Ja ironisinta tässä on,että vaikka menis kuinka päin vitt,,,
niin eräät hokee mantramaisesti tääläkin,kuinka tärkeää
on olla eurossa ja eussa.
Jos ei rikkinäistä voi korjata,miksi siitä pitää kiinni.
Ja sitten nämä valtiot,jotka haluaa eu,n jäseniksi,tai pääsee,
ne on valmiina ainoastaan paperilla,osa tulevia tukipakettien
tarvitsioita.
Ei,Stubbi on liian euromyönteinen,ei tipu ääntä me täältä
päin
Juuri näin,EU on tuonut työttömyyyttä,velkaa,eriarvoisuuden kasvua,asuntokuplaa,viennin lamaa,mutta fantastista on pysyä tässä liitossa ja kehittää liittovaltiota.
koita nyt tajuta; ennen oli ennen, nyt on nyt.
Ihan turha verrata että oli 40-50 vuotta sitten, maailma on muuttunut.
Tätä ei tunnu tietyt puupäät tajuavan millään.
Maailma, eurooppa on muuttunut ja Suomi siinä mukana.
väärin ja niin väärin.
"EU" ei ole tuonnut mitään noista.
Miksi tätä samaa pitää jauhaa täällä edes-takaisin?
Lamaa on ollut ennenkin, aikaa ennen EU.ta.
90-luvun lama ja suurtyöttömyys - toiko EU myös sen vaikka sitä ei edes ollut?
Kyllähän tama lama on lähtöisin muualta kuin Euroopasta.
Toiseksi, se mitä euro on tuonnut, on yli 10vuotta vakaata rahaa,
lainakorot ennätys alhaalla edelleen. Ei ollut niin markka-aikana
edellinen on faktaa,höpise mitä lystään. eu on euroopan tappokone.
ota tukka käteen eurosi kanssa,todellisuus on aivan toisin.
Stubb on aika tragedia ja pelottava esimerkki. Vanhemmat ovat kouluttaneet poikaansa rahalla joka puolella maailmaa yksityisissä yliopistoissa ja instituuteissa mutta pojan järki ei ole siitä kasvanut.
No rahalla ei saa kaikkea ostettua. Nytkin se jäi pois tuolta Afrikan matkalta jossa Iltalehden mukaan on tarkoitus edistää Suomen vientiä ja on sentään olevinaan Suomen Ulkomaankauppaministeri. Taitaa olla tärkeempää tuo EU:n virka kuin Suomen vienti vai onko jossain joku maratooni juostavana? Että silleen.
Erikoisesti tarttuu ja kertyyy ketjuun plussat ja aloitukseen ei mitenkään.
Tämä ei ole enää mitään tavanomaista lamaa,vaan suomen
alasajoa.
ei tarvii kun päivän lehden avata,niin sielä yt-neuvotteluja
aina jossain päin suomea.
Ja stubit ynnä muut käteiset nähtävästi hyväksyvät tällaisen,
koska kukaanhan ei tee mitään.
ai niin,mutta eihän se hallituksen vika ole,eikä sekään ole
suomalaisten vika,että meillä on hallitus,joka ei yksinkertaisesti
saa mitään AIKAAN.
Katsotaan vierestä,toivotaan parasta,pelätään pahinta kuvaa
hallitusta,ja varsinkin kokkareita erittäin hyvin
inhottava,ylimielinen ja lapsellinen tyyppi. yrjöä pukkaa aina,kun sen näkee tai edes kuulee jostain. on kuin suuri suunsa, aina kuin ö aapisen laidassa.
On nyt kuulemma kataisen ja Haaviston kanssa vienninedistämis-
matkalla Afrikassa.
Mitä sinne ollaan viemässä? kenties uutta jäänmurtajaa,
Talvivaaralta ylijäänyttä hiekkaa,tai suomen tuhansia järviä?
Vai lähtivätkö vain hölkkää kilpaa kirahvien kanssa.
Fantastista,afrikasta nousu löytyy?
Joku ketjussa ei tajunnut Ruotsin menestyksen avaimia,tänään Taloussanomissa Hurrin hyvä kirjoitus,valitettavasti linkitys ei jotenkin onnistu.
Se on se euro jota ei voi delvalvoida - yksi syy ja tietenkin Suomen halvaannuttanut hallitus on pannut parastaan Suomen alasajossa. Stubbi on itsestäänselvyys sieltä tyhjimmästä päästä jolla ei ole ollut mitään annettavaa ministerinä viennin edistämiseks
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2014/01/26/teollisuus-sopeutuu-lamaan-helpommin-kuin-suomi/20141196/170i.
Stubin mielestä se että olemme "globaalisessa" maailmassa, on perustelu sille
että meidän tulee olla kiltti EU:n orja päätöksissä joita isot eu-maat tekevät vähän välittämättä pienemmistä tai paremminkin pienemmät menevät sokeina perässä kuten Suomi,hyväksytään EVM sun muut uudet järjestelyt liittovaltiota kohti mennessä.