Ruotsissa luullaan, että pakkoruotsi on jo kuopattu

Vaikka suomenruotsalaiset ovat ahkerasti herätelleen kansallismielistä pakkoruotsitushenkeä Ruotsin puolella, valtaosa ruotsalaisista on asiasta täysin tietämättömiä. Etelänmatkalta tulee tällaisia terveisiä: "retkellä me tavattiin kanssa yks ruotsalainen pariskunta, joittenka kanssa juteltiin ruotsienkkua… ne luuli että pakkoruotsi suomessa on jo kuollut ja kuopattu juttu."

Niin pitäisi ollakin.
6198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suurin osa riikeistä ei edes tiedä, että Suomessa on ruotsinkielinen vähemmistö.

Monesti kuulee riikin ihmettelevän, että jotkut suomalaiset puhuvat niin hyvää murteellista ruotsia.

Äänestä

Ei ne muista,että jättivät tänne tuon viidennen kolonnan jonka tarkoitus
oli liittää Suomi jälleen Ruotsiin ja nykyään kukaan ruotsalainen ei halua
tunnustaa,että on ollut joskus Suomea riistämässä.

Äänestä

Onpa kummalista. Minä en ole ikinä kuullut tai nähnyt suomenruotsalaisten lobbaavan Ruotsissa pakkoruotsia. Miksi he niin tekisivät? Ketä palvelisi, että joku yksittäinen ruotsalainen olisi puolesta tai vastaan Suomen kieliasiassa?

Ruotsalaisilla ei ole yhtään minkäänlaista kantaa Suomen kieliasioihin. Miksi Suomen sisäiset asiat kiinnostaisi jotain Tukholmalaista tai Trelleborgilaista?

Teidät jutut on alkaa taas näyttään aivan vajakkitason mölinältä.

Äänestä

Houri vaan hyvikee mees.

Kyllävain rååtsiministeri 2006 aastal oli pakkorååtsittaja.

Ruotsin ministeri Mona Sahlin (16.11.2006, MTV3 7u)





S V E N S K A F I N L A N D S F O L K T I N G
Majken L ö f m a n

__


-- Tämä sopimus on vain osa miljoonien rahastusta, jonka vuoksi kaikkia muita valtion palveluita - kouluja, varuskuntia, virastoja, työpaikkoja jne - joudutaan karsimaan! --

Poliitikot ovat valjastaneet Suomen poliisivoimatkin tukemaan rkp:n miljardirahastoja: Folktinget laskuttaa poliisivoimia jokaisen rikosraportin ruotsintamisesta 51 euroa sivulta ja laskutuslisäkin on peräti 6 euroa laskulta.

Yksi ainoa rikos maksaa veronmaksajilta rkp:lle (oletus 10 sivua/raportti) 516 euroa.
- Mitä enemmän rikoksia, sitä enemmän rahaa rkp:lle


Kielilakikomitean jäsenet
Pekka Hallberg (puheenjohtaja) - Maria Kaisa Aula (kesk) - Lars Eriksson (vas) - Irina Krohn (vih) - Henrik Lax (rkp) - Jouni Lehtimäki (kok) - Marita Liljeström - Erik Mickwitz (sdp) - Matti Niemivuo - Pirkko Nuolijärvi (kotus) - Susanna Rahkonen (sdp) - Jukka Sarjala

Pysyvät asiantuntijat: Nanny Granfelt - Mikael Reuter - Markku Tyynilä - Kristina Wikberg - Sten Palmgren - Eero J. Aarnio - Paulina Tallroth - Kristina Beijar
Komitean pysyvistä "asiantuntijoista" suurin osa rkp:stä. Lisäksi joukko muita asiantuntijoita, joista yksi ulkomaalainen, M. Sahlin.

Eero Aarnio, kielilakikomitean asiantuntija
Kielilakikomitean jäsen Maria Kaisa Aula yleni puolisalaisista palveluksistaan lapsiasiavaltuutetuksi, ja esimerkiksi Irina Krohn Elokuvasäätiön johtoon. Aula muuten esiintyy YLEn lähetyksissä vailla mainintoja YLEn hallintoneuvoston jäsenyydestä, joka sekin näyttäisi olevan puolisalainen virka (esim. pääuutisissa 8.3.2007 ei mainittu hallintoneuvostoa Aulan yhteydessä). Palkkio likaisesta työstä on huippuvirka.

Mona Sahlin 16.11.2006, MTV3 7u Suomen kielilaista antoi lausuntonsa myös

Jos ei lue netistä tiettyjä sivuja, kansalainen, äänestäjä tai puolueiden rivijäsen ei tiedä kielilakiasiasta juuri mitään, diktatuurivaltion sensuurin vuoksi.


Puolisalaisen kielilain perusteella valtioneuvosto asetti 27.5.2004 kieliasiain neuvottelukunnan vuosiksi 2004-2007. Tiedotusvälineet eivät ole kertoneet tästä mitään poliitikkojen painostuksesta.

Neuvottelukunnan sihteerit ovat ratkaisevan tärkeitä, koska he valmistelevat asiat. Kuten kielilakikomiteassakin, kaikki sihteerit ovat ruotsinkielisiä: Paulina Tallroth, Tirsa Forssell ja Maj Grogell-Haimi.

Puheenjohtaja Rauno Saari (sdp)

Kieliasiain komitean jäsenet:
1. Marja Granlund, VM, finanssineuvoja - varalla: Asko Lindqvist, VM
2. Aino-Inkeri Hansson, ylijohtaja, STM - varalla: Viveca Arrhenius, neuvotteleva virkamies, STM
3. Timo Keistinen, johtaja, ylilääkäri, Vaasan sairaanhoitopiiri - varalla: Gustav Wägar, johtava lääkäri, Jorvin sairaala
4. Elina Lehto-Häggroth, Lohjan kaupunginjohtaja - varalla: Stig Östdahl, Kruunupyyn kunnanjohtaja
5. Ulf Lindholm, projektipäällikkö, Suomen kuntaliitto - varalla: Riitta Myllymäki, lakimies, Suomen kuntaliitto
6. Kirsi Lindroos (sdp), pääjohtaja, opetushallitus - varalla: Kristian Slotte, johtaja, opetusministeriö
7. Heikki E.S. Mattila, professori, Lapin yliopisto - varalla: Pia Letto-Vanamo, professori, Helsingin yliopisto
8. Lauri Melander, Helsingin hovioikeuden presidentti - varalla: Raija Toiviainen, valtion syyttäjä, Valtakunnan syyttäjän virasto
9. Pirkko Nuolijärvi, johtaja, Kotus - varalla: Pirjo Hiidenmaa, erikoistutkija, Kotus
10. Kristina Stenman, valtuutettu, Vaasan kaupunki - varalla: Mirjam Kalland, sosiaalialan ruotsinkielinen osaamiskeskus, tj., dosentti
11. Annikki Vanamo-Alho, hallitusneuvos, SM - varalla: Eero Koskenniemi, hallitusneuvos, SM

Paulina Tallroth - Tirsa Forssell - Maj Krogell-Haimi - Puumalainen - Brandt - Aitio

Kieliasiain neuvottelukunnan kaikki jäsenet ovat poliittisesti nimitettyjä virkamiehiä, ruotsalaistamassa Suomen kansaa, jolta palkkansa saavat. Näitä nimiä tuskin mainitaan sanomalehdissä ainakaan ruotsalaistamisasiassa.

Salaisen ruotsalaistamiskomitean Mirjam Kalland mainitaan usein muissa yhteyksissä tiedotusvälineissä. Mirjam Kalland on esiintynyt tv2:n Inhimillisessä tekijässä ja Ajankohtaisen kakkosen erikoislähetyksessä 28.11.2006 eräänlaisessa peiteroolissa. TV1:n Aamu-tv:ssä Mirjam Kallandia haastatteli Anne Helenius 6.5.2009. Myös sanoma- ja aikakauslehdissä haastatellaan Kallandia mainitsematta hänen ruotsalaistamistyöstään mitään.

Äänestä

Onko ruotsalaisilla pakkosuomi. Ei ole. Ei ole.

Äänestä

Olen kuullut juttua että ruotsinsuomalaiset ovat alkaneet vaatimaan etuoikeuksia Ruotsissa. Niillä iskostunut persujen kautta että niiden kieli on äärettömän arvokas ja Ruotsin pitää kunnioittaa sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakkoruotsi pois kirjoitti:

Vaikka suomenruotsalaiset ovat ahkerasti herätelleen kansallismielistä pakkoruotsitushenkeä Ruotsin puolella, valtaosa ruotsalaisista on asiasta täysin tietämättömiä. Etelänmatkalta tulee tällaisia terveisiä: "retkellä me tavattiin kanssa yks ruotsalainen pariskunta, joittenka kanssa juteltiin ruotsienkkua… ne luuli että pakkoruotsi suomessa on jo kuollut ja kuopattu juttu."

Niin pitäisi ollakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu