http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014012117956280_fd.shtml
Vain ihminen kykenee ihailemaan tätä loistoisaa live-näytelmää, ja ihastelee myös sydämensä kyllyydestä.
Kyseessä on vain yksi Luojan lahjoista ihmiselle.
Ei tuohon kiinnitä huomiota kettu eikä apina.
Vain ihminen kykenee ihailemaan tätä loistoisaa live-näytelmää, ja ihastelee myös sydämensä kyllyydestä.
Kyseessä on vain yksi Luojan lahjoista ihmiselle.
Ei tuohon kiinnitä huomiota kettu eikä apina.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinpä niin. Eihän ilmiöitä tietenkään olisi olemassa, jos itse ihminen ei niistä nauttisi. Paitsi reaalimaailmassa.
Mutta soveltaakohan kreationisti tuollaisen videolla nähdyn ilmiön edessä myös elollisen luonnon pohtimiseen liittyvää peruslähtökohtaansa: Kukin systeemin tilanne on niin epätodennäköinen, että älykästä suunnittelua tarvitaan.
Ja tyhmä kuvittelee taas, että ihan ihmistä ilahduttaakseen nuo linnut tuossa lentelee. Voi pyhä yksinkertaisuus.
Linnut tuskin tietoisesti ihmistä viihdyttävät.
Mutta tuon näytelmän käsikirjoittaja, ohjaaja ja lavastaja kyllä tarkoittivat tuon näytelmän ihmisen iloksi.
Jos olisi kyse vain yhdestä ihmistä ilahduttavasta asiasta luonnossa niin sen voisi kuvitella olevan sattumaa, mutta kun vastaavia on luomakunta täynnä.
Minun lempiharrastukseni on koralliriutoilla sukeltelu. Ja niitähän riittää.
Tällä ihastuttavalla saarella tuli käytyä vuosi sitten. Sykähdyttävän kaunista sekä veden alla että päällä.
http://www.youtube.com/watch?v=NEn8bJr0_pA
Sokea sattumako tämän paikan kaikkineen loi?
Mitä evoluuttista hyötyä ihmiselle on niistä reseptoreista jotka saavat ihmisen nauttimaan lintujen syysmuuttotansseita taivaalla tai sitten tästä kultakalojen seassa sukeltelusta? Ei niin mitään, joten luomisestahan tässä on kyse. Täällä näin jopa kauniimpia kaloja kuin Punaisella merellä.
Jos Jumala olisi halunnut meidän sukeltelevan koralliriutoilla, Hän olisi luonut meille kidukset.
"Mitä evoluuttista hyötyä ihmiselle on niistä reseptoreista jotka saavat ihmisen nauttimaan lintujen syysmuuttotansseita taivaalla tai sitten tästä kultakalojen seassa sukeltelusta? "
"Evolyyttinen hyöty" on se saavutettu ero, että ihmisen kehittyessään alkukantaisesta olennosta ajattelevaksi ja tuntevaksi ihmiseksi. Eli hän on saavuttanut älyä, kykyä ja keinoja toimia eläinkuntaa viisaammin; eloonjäämistaistelu ja suvun jatkaminen ei ole enää elämän ensisijainen asia kuten tapahtuu eläinten maailmassa.
Ihminen halutessaan kykenee vain olemaan, ihastelemaan ja nauttimaan luonnon moninaisista ilmiöistä...ja oppii vähitellen rakastamaan luontoa ja (toivottavasti) ymmärtämään sen, että olemme kaikki yhtä ja samaa luontoa Elämää ilmentämässä kukin omalla tietoisuuden tasollaan, niin kreationistit kuin ns. evolyytikotkin!
Pieni viittaus aloitukseen: Vaan kukapa sitä tietää sanoa, mitä muuta esim. kettu näkee maailmastaan kuin mahdollisen ravintoehdokkaan? Ehkä sekin osaa nauttia vaikkapa kauniista iltaruskosta tai kauniista luonnosta? Kissa on esimerkillinen 'nauttija' mukavista olosuhteista. Koirat rakastavat isäntäänsä ja osaavat iloita kuten mekin ym.ym.
Mielestäni on täysin egoistista ajatella, että eläimet ja yleensä luonto olisi "luotu ihmisen iloksi" tai pahimmillaan hyväksikäytettäväksi ilman eettisiä rajoja, sillä kaikki ovat samanarvoisia matkaajia omassa kehityksessään kohti korkeampaa tietoisuutta = prosessi, jota kutsutaan evoluutioksi.