Seppo Mylliksen sananvapautta loukattu törkeästi

SUOMI24. Suomi24:ssä tunnetuksi tullut ja suuren suosion saavuttanut Seppo Myllis on saanut porttikiellon Suomi24-keskustelupalstoille. Myllis ei pysty kirjoittamaan viestejä tai tekemään ilmoituksia asiattomista viesteistä. Porttikielto herättää tuohtumusta Mylliksessä ja hänen kannattajissaan.

"Tämä on aivan käsittämätöntä. Kaikenmaailman uusnatsit saavat mellastaa rauhassa Suomi24:n palstoilla, mutta sitten minulle, joka pyrin aina asialliseen ja rakentavaan keskusteluun huumoria unohtamatta, annetaan porttikielto. En ymmärrä", ihmettelee Myllis.

Suomi24:n ylläpito ei ole perustellut porttikieltoa. Myllis kertoo saaneensa aiemminkin selittämättömiä porttikieltoja.

"Tämä ei ole mitään uutta Suomi24:ltä. Olen kuullut myös toisista tapauksista, kun viattomille on annettu esto", Myllis kertoo.

Porttikiellon syyksi on arveltu Suomi24:n ylläpidossa mahdollisesti toimivaa keskustalaista mafiaa. Myös Huuhaa-palstalla päivystävää häirikköä on epäilty porttikiellon edesauttamisesta. Kauhajoen yliopiston myllislogian professori arvelee porttikiellon johtuvan Mylliksen kirjoitusten individualismia ja vapaamielisyyttä suosivasta hengestä, joka on ristiriidassa Suomi24:n yleisen kollektiivisen järkijättöisyyden kanssa.

17

331

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myrkkypiikki

      Siinä sä nyt kuitenkin taas kirjoittelet, tajuamatta kuinka ääliö oot. Mutta odota rauhassa sitä päivää kun nimesi selviää ja tulee julkiseksi tälle palstalle. Sen jälkeen voi olla turvallisinta hakeutua Törnävän suljetulle osastolle.

    • Puppelipoju?

      Oletko Myllis homo?

    • Onneksi keksin viisaana tavan kiertää eston! HAHAA!

      • UMTSi iskee taas:.

        .

        Keskustalainen aateliike varokaa tätä miestä ja umtsia

        .


    • runidioottirun

      sähän sait paljon nopeammin porttikiellon ylilaudalle, joten pitää ihmetellä suoli24 hidasta toimintaa

      • Ei mulle ole ollut sinne koskaan porttikieltoa.


    • kyöläri

      Kepun uhrien mätänevät ja paisuneet ruumiit virtaavat ohitseni seisoessani kumisaappaissa löyhkäävän maatalouden päästöistä saastuneen joen törmällä, joka on täynnä juoppojen jälkeensä jättämiä viinapulloja ja kepun vaalimainoksia. Joen ylle kohoavat sisältä lahot, lehdettömät koivut, kuin elävät vainajat vartioiden tumman veden roskien peittämää pintaa. Kaiken kattona on auringon peittävä lyijynharmaa taivas, joka enteilee kylmää sadetta. Kenties noista raskaista pilvistä syöksyvä vesi synnyttää uuden kaiken edeltään pois pyyhkivän tulvan, joka vie kepulaisetkin mennessään, aina aavojen ja ankeiden peltojen taakse saastaiseen Itämereen tai rannan törmille haisemaan pahalta.

      -Seppo Myllis

      https://ylilauta.org/politiikka/23171492

    • Seppo___Myllis

      Olen minä pieni poika muurari,ja tervaan minä munat sinultakin.....

    • Anonyymi

      Eteenpäin, ohitse taivaan!

    • Anonyymi

      Kunnia ja ylistys.!

    • Anonyymi

      Kunniaa Myllikselle!!!!

    • Anonyymi

      myllisläisyys on Tie, Totuus ja Elämä
      Varokaa miethaalaista mämmi-kerettiläisyyttä

    • Anonyymi00011

      Myllis on BEST.

    • Anonyymi00012

      Jumalasta seuraava,ylöspäin

    • Anonyymi00014

      Näin Sepon viimeksi poliisiauton kyydissä.

    • Anonyymi00015

      Turha sitä on enää myllistellä kun on jo huonot housussa.

    • Anonyymi00017

      Paras mylliso kualu mysteerinaine.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe