tunnelin vastustajat. Tainnevat olla mielissään kun se rakennetaan. Luonto ja sisu vaan eivät anna periksi tunnustaa omaa ereystään. Niin kävi kuten uskottiinkin.
Kummallisen ovat hiljaisiksi käyneet
Oiva Tunnelinen
60190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Eipä kannata enää vastustaa kun on huono jo housussa! Uutta asuinkuntaa sen sijaan kannattaa alkaa katselemaan.
Tunnelin vastustajat olivat hieman yksinkertaista sakkia, jotka on helppo manipuloida milloin mitäkin vastustamaan. Tunnetta tuntuu olevan heillä paljon mukana ja yleisimpiä argumentteja ovat heillä ihmisten nimittely ökyporvareiksi, vapaamuurareiksi, eliitiksi ja luopioiksi. He itse kuulemme edustavat kansan ääntä ja ovat suuri enemmistö. Heille tuntuu käyvän mikä tahansa muu vaihtoehto kuin pitkä tunneli, oli se sitten miten järjetön tahansa. Pääasia on, ettei tunnelia tule on tämän ideologian oppilause ja kaikki tunnelia tukeva tieto on propagandaa.
No, kyllähän helposti ihminen voi lähteä mukaan kaikenlaiseen, mikä sitten myöhemmin kaduttaa. Varmasti ihan asiallista porukkaa ovat monet tunnelin vastustajat, mutta kun mopo karkaa käsistä, niin tulos muistuttaa lähinnä fundamentalistikiihkoilijoita.
Vielä kun jostain selviäisi mihin tätä tunnelia tarvitaan. Jos yksityisautoilu ei tule merkittävästi lisääntymään kyseisellä alueella niin tunnelille ei ole mitään tarvetta. En näe mitään syytä miksi yksityisautoilu tulisi lähitulevaisuudessa kyseisellä alueella niin paljon lisääntymään.
Sossujen valtuutetutkin jo kiittävät näitä 4 naista rohkeudesta. Pitää filmata ensin pari vuotta sitten asia unohdetaan hiljaisesti.
On se vaan komea työmaa.
Ovat päättäneet siirtyä asiapohjaiseen kirjoitteluun. Vihdoinkin.
No noo jotain rotia, vastustajat ovat koko ajan olleet asialinjalla. Heillä kun ei ole sidonnaisuuksia minnekään, ovat sitä tavallista kansaa.
Sidottu temarin jäsenkirja tuulipuvun taskussa on sidonnaisuus
Jaa. Missä siihen vastustajien asialinjaan voisi tutustua?
Ihan kaikilla tamperelaisilla veronmaksajilla ei satu oleen demarien tai minkään muunkaan lafkan jäsenkirjaa eikä edes tuulipukuakaan. Sori vaan kun taas olet väärässä.
Voi hyvänen aika sentään kun olet myöhässä. Miksi et tutustunut silloin syksyllä kun asiasta oli Aamulehdenkin yleisönosasto ja oikeastaan koko lehti täynnään juttuja. Etkö uskaltanut jotta voit sitten myöhemmin rällättää miten muka ei ollut.
Olen seurannut tunnelikeskustelua vuosia. Mainitunlaisia kirjoituksia en ole nähnyt. Voitko antaa niistä vaikka viisi esimerkkiä?
Olet sokea tai vain tyhmä jos et ole jo vaihtoehtoisiin tapoihin toteuttaa tampereen tulevaisuutta ymmärtänyt. Kuulut niihin yhden asian puhujiin, joille ei kertakaikkiaan kelpaa mikään muu kuin se kaverienmasinoima linja. Puhuivat todisteet sitten muuta tai ei.
En ole mielissäni, että tunneli rakennetaan. En edelleenkään ymmärrä miksi rakennetaan tie jo olemassa olevan tien alle ja todetaan, että hieno homma... Kukaan ei ole koskaan oikeasti edes yrittänyt tehdä mitään tuon tien "ruuhkille", joita siis ei taida kovinkaan usein edes olla!
Syy siihen miksei tunnelin vastustajat kauheasti kirjoita enää tästä tunneliasiasta on tietenkin se, että tunnelipäätös on tehty ja rakentaminen on alkanut. Ei siis ole mitään hyötyä kirjoittaa tunnelista yhtään mitään, kun sillä ei ole mitään merkitystä. En siis kommentoi tähänkään keskusteluun enempää.
-----Kukaan ei ole koskaan oikeasti edes yrittänyt tehdä mitään tuon tien "ruuhkille", joita siis ei taida kovinkaan usein edes olla!----
Eihän kesän ja syksyn loppupeleissä tunnelin tarvetta enää ruuhkillä perusteltukaan vaan mahdollisuudella rakentaa uusi kaupunginosa.
Temarien takia se tunneli täytyy rakentaa, nyt temarit töpeksii ruuhkaksi asti Kekkosentiellä.
Salmentie on: älä ala aukoon mulle päätäs
"mahdollisuudella rakentaa uusi kaupunginosa"
Tampellan alueelta tien alta vapautuva maa-ala on pienempi kuin tunnelin päihin rakennettavat eritasoliittymät jättävät alleen. Ja sekin maa on Näsijärven ranta-aluetta!
Yritätkö sanoa, ettei Ranta-Tampellaa rakennetakaan?
.Eihän tästä kirjoittelusta enää tietenkään ole hyötyä, mutta kysyn vaan, että pitäisiköhän kysyä lupa As Oyiltä kaivetaanko heidän talojensa alta, jos maapohjan omistus kerran ulottuu "Kiinaan "asti. Voisi hieman hidastaa, jos todettaisiin, että lupa pitää pyytää yksittäin kaikilta taloyhtiöiltä, joiden ali mennään.
Pelkkää harmia se täysin turha tunneli on tuonut nyt jo heti alkuunsa tamperelaisille tullessaan! Ruuhkauttaa valmistuttuaan keskustankin pahasti, vaikkei sitä vielä nyt myönnetä. Sittenpähän näette....Säästötalkoot aloitettiin heti, kun valtuuston manipuloitu päätös tunnelin louhimisesta tehtiin syksyllä. ja säästötalkoissa taas kärsii kaikkein heikompi osaiset, kuten aina tamperelaisessa näennäisdemokratiassa on tapana! Kokoomushan se on, joka maasutti nää akatkin kääntämään takkinsa ja pettämään äänestäjänsä loppu metreillä. Toivon sydämestäni, että projekti törmää kaikkiin mahdollisiin luonnon aiheuttamiin vaikeuksiin. Saadaan ainakin hymyillä vienosti taustalla, kun pohtivat keinoja, millä sais budjetin ylityksen jäävän korkeintaan 200 miljoonaan euroon. :-D
ei taida 200 miljoonaa riittää? Menee ainakin 300 milj. eeroo yli arvioidun 180 miljoonan budjetin, mutta allianssisopimushan takaa rahat toimijoille vaikka maksais kuinka paljon?
Eipäsku ainaski niljardi yli! Tai kaks! Siis miettikää yli kaks miljardia !
Tunnelin vastustajia löytyy taas lisää kun rakennustyöt alkavat tosissaan tukkia liikennettä rantaväylällä! Ja se ruuhka kestää vuosia!
Taitaa tunnelihankkeen puolustajaksi palkattua päivystävää trollia harmittaa, kun uhkaavat työt loppua! No kyllä vapaamuurarisedät järjestävät muuta viihdytystyötä omissa illanvietoissaan...
Tätä lisää! :-D
:)
Onkohan kyseisen lobbarin tilipussin pohja jo näkösällä, kun kukaan ei viitsi hänen kanssaan enää mitään puhua. eihän kukaan järkevä ihminen halua seinille asiaansa toitottaa.
Tunnelin puolustajat tässä hiljaisia ovat kun valeet ovat alkaneet paljastumaan. Puolustajia ei ole saatu kiinni ainoastakaan valeesta.
Mistä valeista?
Ensimmäisiä faktoja vastustajilta on odotettu jo vuosia. Ei ole näkynyt.
----- Ei ole näkynyt----
Ei niitä näe jos ei halua nähdä. Ei niiitä kukaan ole tullut sinulle väkisin ääneen lukemaan jos et itse halua niitä edes lukea. Ne on luettava ihan itse. On tietenkin puolustajien tavan mukaista valehdella sitten, että "eipä ole näkynyt".
Monikin on nähnyt lehdistä sen "valeen" että projektin rahoituskuluja n. 15 milj. euroa ei ole sisällytetty kaupungin kuluihin vaikka on sovittu, että kaupunki maksaa ne YKSIN. Miksi sitten sinä et ole sitä nähnyt, se lienee sinun oma vikasi, joten älä tule tänne valehtelemaan.
Älä nyt suotta ole vaatimaton vaan kerro ihan tarkasti, mistä "valeista" on kyse. Turha se on hokea, että varmana niitä on, jos ei osaa yksilöidä, että mitä ne oikein on.
Tuossa se vale on jos on jo päässyt unohtuun: Ensimmäisiä faktoja vastustajilta on odotettu jo vuosia. Ei ole näkynyt". Tuon selkeämpää valetta ei ole puolustajien suusta tullutkaan.
Oletko pikkasen huonomuistinen kun et enää muista mitä toissapäivänä valehtelit. Eihän siitä nyt niin kovin kauaa vielä ole.
Tarkoitin niitä tunnelin puolustajien "valeita", jotka kuulemma on alkaneet paljastumaan. Luulisi olevan helppo yksilöidä ne, kun kerran noin on käymässä. Aika paljon kyllä kertoo se, että toteamus "Ensimmäisiä faktoja vastustajilta on odotettu jo vuosia. Ei ole näkynyt" on sitten se kaikkein selkein "vale". Ja mitään muuta "valetta" et kyennyt yksilöimään. Eipä tuo kyllä yllätä, vaan on täysin odotettu vastaus.
Uskotteko te vastustajat edes itse noihin harhoihinne?
luulitko oikeasti että puolustajien äo riittää edes siihen että ymmärtäisi lukemaansa. Älä suotta vastaille hänelle mitään, eihän ymmärtänyt vieläkään tuota asiaa vaikka koititkin sen hänelle kertoa :)
-----Tarkoitin niitä tunnelin puolustajien "valeita", ----
Kustannusarvio on yksi suuri vale tai paremminkin se osuus mikä tulee kaupungin maksettavaksi. Kaksi esimerkkiä mitä tarkoitan:
1. Rakentamisaikaiset rahoituskulut, ainakin n. 15 milj., maksaa Tre yksin. Puuttuvat julkisuuteen tuoduista laskelmista.
2. YIT maksaa asuinalueen kunnallistekniikan rakentamisesta kaupungille 22 milj ja se on otettu tunnelin tuloksi. Vale tässä on se, että asuinalueen rahat eivät kuulu tunneliosuuteen mitenkään tai jos halutaan ottaa mukaan tulona niin sitten tulee ottaa myös vastaava meno eli tuo samainen 22 milj. Ei YIT sitä rahaa lahjoita kaupungille tunnelin tekemiseen. Jos YIT tekee konkan eikä asuinaluetta tulekaan ei kaupunkikaan saa tuota 22 miljoonaa.
Tuossa on kaksi, koeta kumota jos kykenet.
Helppoa. Lue VTT:n selvitys nimeltä "Ranta-Tampellan ja Tampereen Rantaväylän rakentamisen ajan rahavirrat ja työllisyys" -niminen selvitys. Kun olet ymmärtänyt sen sisällön, voit miettiä, miksi sen sisältö on ristiriidassa luulojesi kanssa. Jos tiedät olevasi oikeassa ja tuon selvityksen olevan väärässä, on sinun hyvin helppo kertoa tietosi lähteineen ja perustella, miksi olet oikeassa ja tuo selvitys väärässä.
Jäädään odottamaan...
En ole kuukauteen viitsinyt tätä palstaa lukea, mutta loppareiden kiertely ja kaartelu vastausten annossa on ddelleen samalla tasolla kuin aiemminkin. Ennenkuin osaatte vastata helppoon numeeriseen kysymykseen edes auttavasti kysymystä seuraten, niin ei teitä kukaan itselliseen ajatteluun kykenevä viitsi ottaa tosissaan !
Siis jos kysymys on muotoa, paljonko on 6 6, niin vastauksessa soisi olevan ratkaisun päättely ja itse vastauskin mukana. Vain poliitikot vastaavat että lue vastaus raportista x ja jättävät itse vastaamatta joo pelossa että osaa tai eivät vain halua paljastaa omaa epävarmuuttaan tai eivät halua myöntää että oman ideologian mukainen vastaus ei ehkä sittenkään ole paras saati ainoa totuus asiassa.
Hyvinhän lobbaaminen toimi, kun tunneli on työn alla kaikesta vastustuksesta huolimatta. Ei niillä raporteilla ja selvityksillä ole enää väliä, kun lopputulos on halutun mukainen. Ja kyllähän tunnelihankkeen ja eri vaihtoehtojen vertailua ilman että tarvitsee pitkiä selvityksiä lukea on ollut runsaasti Aamulehdessä ja muissa medioissa. Kun tunneli on valmis, niin uskon kovimpienkin vastustajien pitävän sitä ihan hyvänä hankkeena.
"Kun tunneli on valmis, niin uskon kovimpienkin vastustajien pitävän sitä ihan hyvänä hankkeena"
Toivottavasti olet uskossasi vahva!
-----"Ranta-Tampellan ja Tampereen Rantaväylän rakentamisen ajan rahavirrat ja työllisyys"----
Ja missähän tuokin seloste olisi tavallisen maakansan luettavissa vai onko vain herrojen pöytälaatikoissa?
Netistä löytyy. Näjöjään nimimerkki "pirkkala vaikenee" löysi ja luki sen, ja turhautui kun sen sisältö ei vastannutkaan toiveita.
Missä kohtaa siinä selvityksessä on mainittu rahoituskulut ja niiden jääminen yksin Tampereen kontolle. Osoita se. Minulla on selvitys koneellani ja NIITÄ SIINÄ EI OLE, joten sinun on aivan turhaa vikertää mitään.
Jäädään odottamaan...
Nuohan on vain sinun omia väitteitäsi. Miksi et perustele niitä? Ei kuvitelmiasi voi perustella kukaan muu kuin sinä itse, ja toisaalta kenenkään ei tarvitse niitä kumota - ne ovat ainoastaan kuvitelmiasi.
En voi tietää, koska en tiedä, mitä rahoituskuluja tarkoitat. Tarkennatko?
Otithan muuten huomioon, että en väittänyt tuon VTT:n selvityksen sisältävän kaikkia kuluja kaikkien tahojen osalta, enkä kaikkia tuloja kaikkien tahojen osalta?
Täällä varovainen puolustaja. Ainoa mikä toistaiseksi on harmittanut on se, että louherekat eivät noudata aina kartoissa ilmoitettuja reittejä. Toki he saavat ajaa miten haluaa lain mukaan, mutta nuo kartat jotka julkisuuteen annettiin, menettävät merkityksensa.
Toinen harmia aiheuttava seikka on se, että kevyenliikenteen kulku on "estetty" Tampellassa rannan kautta vt12:sta. Menen kyllä jäälle jatkossakin Syssyn sulkiksen edestä.
Ihan turhaa se on enää rutistaa, kun on jo housuissa.
Katellaan mitä tuleman pitää...
Suurin haittahan on vielä tulossa, nimittäin se pikaratikka.
Nämä kaksihan ovat sidoksissa toisiinsa, eli kun Kokoomus ja Sitoutumattomat
saivat tunnelinsa, niin Vihreät saavat pikaratikkansa. Näitä kahta on ajateltava kokonaisuutena, ja se kokonaisuus on jo liikkeellä, ja sitä ei enää pysäytä minkäänlainen vastarinta.
Ei syksyllä puhuttu tästä pikaratikkakytköksestä mitään.
Kokoomus maksoi vihreille jo käsirahan, suostui kieltämään h-autoliikenteen Hämpin itäpäässä.
No ny on kato niin mukavaa maleksia Armonkalliolla ja katella tirkistysreijistä, että miltä siellä työmaalla näyttää. "Voi kunpa minäkin oisin tuolla työmaalla."
"Voi kunpa minäkin oisin tuolla työmaalla."
Kun et mene jos asia niin kiinnostaa? Pakkohan sen sinuakin on kiinnostaa, kun siitä vaivauduit tuossa yllä avautumaan :))
On se arkaan paikkaan osuminen sitten niin pienestä kiinni.
Hoh hoh. (pyyhkii hikeä otsaltaan ja naurun kyyneliä silmistään)
Uusi tiedote tullut, koskee lähinnä Lapinniemen motittamista.
http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/tampereen_rantavayla
Niin sekavia karttoja, että eihän niistä ota ulvova susikaan selvää. Ihan p..ceestä.
Eihän noissa ole mitään epäselvää. :D
.... Niin kävi kuten uskottiinkin....
Niin juuri kävi, valtaosa tamprelaisista manaa koko työmaan ja hankkeen älyttömyyden huippuna.
Mistäs tiedät?
Haista nyt lobbari jo paska sen tunnelis kanssa! Ja työnnä se vsikka perseesees! Typerä ääliö
MITEN VOI OLLA NOIN PÖLJÄ?????
EDELLINEN ON TARKOITETTU KESKUSTELUN ALOITTAJALLE!!!!
Luulinkin jo hetken, että itsellesi.
Hipi hipi luule ihan mitä haluat!
Eikö osaa Oiva lukea. Tuossahan niitä on näkyvillä kaksi avausta. Toinen aikataulujen pettämisestä ja toinen budjetin pettämisestä. Ota silmät näppiin ja lue.