Jukka ROKKA ja UKRAINA

näin on

Sallinette minun kertovan, mitä näin, koin ja kuulin. Näky annettiin minulle kolme kertaa; eilen, tänään aamupäivällä ja nyt kolmannen kerran. Näin tuolle harmaalle seinälle ilmestyvän entisen Neuvostoliiton eri osiin pirstoutuneiden kansojen kartan; nuo kansat korostuivat kartalta kuin verisin rajoin. Mutta niiden kansojen ylle laskeutui valoisa siunausten pilvi. Kuulin kaikkialta valtavaa kiitosta ja ylistystä. Se merkitsee, että Herra on laskeva väkevän herätyksen noiden kansojen keskuuteen. Mutta tuota siunausten aikaa ei kestä kauan.
Kansojen karttaa katsellessani näin entisen Neuvostoliiton symbolin - sirppi ja vasara - kuin reväistynä kahtia. Sirppi heilui Moskovan yllä, mutta vasara jossain Ukrainan alueella. Yhtäkkiä näin leveäteräisen verta valuvan "islamin miekan" iskevän jostain Lähi-Idän suunnalta kohti Ukrainaa ja muita irti reväistyjä kansoja. Sitten nuo irrallaan olleet sirppi ja vasara alkoivat lähestyä toisiaan tihkuen verta: vainotuiksi joutuneiden juutalaisten ja kristittyjen verta. Yhdyttyään entiseen asentoonsa sirppi ja vasara laskeutuivat punaiselle vaatteelle, joka vähitellen muuttui verivirraksi. Kaikkialta alkoi kuulua itkua ja valitusta. Vainottujen itku ja vihaisten kansanjoukkojen kiroilu sekoittuivat toisiinsa. Vihaiset nyrkit kohottautuivat kohti taivasta ja hallitusta - kaiken pahan aiheuttajalle vaadittiin kostoa.
Kun verivirrat huuhtoivat kansoja, kuulin väkevänä itkun ja valituksen keskeltä pyhien kiitosta ja ylistystä, sillä he ymmärsivät Jeesuksen tulemuksen olevan edessä. Mutta sirppi ja vasara sekä "islamin miekka" valuivat verta niin, että verivirrat huuhtoivat noiden hetken vapaudestaan huokailleiden kansojen ylitse.
Kesken kaiken järkytyksen kuulin voimallisen huudon: "Työpäivänne on lyhyt mutta siunattu. Täyttykää Hengellä! Palatkaa alkulähteille, sillä ilman Pyhää Henkeä ette kestä, mitä edessä on. Katso, minä tulen pian, sanoo Herra."
(Ihmeitä läpi elämän. Sivut 95-96.)

47

4623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiintoista...

      Aloitus, siis profetia, on ajalta kauan ENNEN Ukrainan kriisiä...

    • Amen

      Niinpä. Siinä onkin sitten myös tulevaisuus kerrottu niilä seuduilla.

    • KTS (Ei kirj.)

      Tuo kuvitteellinen "Islamin miekka" kyllä viimeistään sekoitti rokat reisille.

      Vippaslössin pitää sitä työntää joka paikkaan että saahaan vähän tsemppistä.

    • ---

      4.5.2014 18:29
      Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
      Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?

    • KTS (Ei kirj.)

      Missä on "Islamin miekka" Ukrainassa?

      Siellä on kyllä ihan erimerkkisiä miekkoja!

    • Jochanan Buchanan

      Meni rokka reisille tahi ei, hyvä ehotus silti tuo: ilman Pyhää Henkeä ette kestä, mitä edessä on. Edessä on todella vaikeat ajat.

      • Jokkantii Pukkantii

        "Kehotus", piti sanomani, mut käyhän se tuo "ehdotuskin"...


      • Ingenjör_81
        Jokkantii Pukkantii kirjoitti:

        "Kehotus", piti sanomani, mut käyhän se tuo "ehdotuskin"...

        Ootko tehnyt parannuksen?


    • Näin meillä

      Keskustelusivustolla ei tekstejä tarkasteta kirjoitusvirheistäkään, saati ajatusvirheistä. Kun ajatus loppuu niin tekstit jatkuu.

    • Hämmentävää,

      sillä Rokka on jo nähnyt meidän lähitulevaisuutemme ennakolta!

      • KTS (Ei kirj.)

        Edelleenkin etsitään sitä "Islamin miekkaa" Ukrainasta hiki päässä ja peräsuoli pitkäl...


    • Eipäs etsitä

      sillä profeettamme on käskenyt meitä taistele­maan kafireita vastaan, kun kykenemme sii­hen, ja hyök­käämään heitä vastaan hei­dän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa en­nen kuin tun­keu­dumme heidän mai­hinsa: joko heistä on tul­tava muslimeja ja heidän on ol­tava kal­taisiamme jakaen oikeutemme ja vel­vol­lisuu­temme, tai heidän on maksettava ji­zyaa (ve­roa) ja tunnettava it­sensä alistu­neiksi, tai he taistelevat, jolloin hei­dän omai­suutensa, vai­monsa, lapsensa ja ko­tinsa tu­levat sallituiksi sotasaaliiksi musli­meille.“

      Jos onnettomuus kohtaa teitä, se tapah­tuu tekojenne takia, vaikka Hän antaakin paljon an­teeksi.” (Koraani 42:30)

      • KTS (Ei kirj.)

        Edelleenkin etsitään sitä "Islamin miekkaa" Ukrainasta ja nähhään vaan muita miekkoja!


    • Näitäkö?

      Sitä teijjän lössiäkö?

      Fuck islam
      19.7.2014 18:19
      2
      Ensin ollaan niin saatanan päällikköä ja huudetaan allahia, pommitetaan, terrorisoidaa, huudetaanjuutalaisten kuolemaa ja sitten kun Israel suuttuu ja antaa isän kädestä.
      Niin rohkeat muslisoturit uikuttavat kuin ämmät ja juoksevat koloihinsa kuin rotat.

    • offi10001

      ISIKSEN ideologia on kuin suoraan Joosuan kirjasta ja Daavidin valloitukset.

      On historiassa juutalainen uskonto toteutti niitä, ja muutkin kautta aikain.

      On kristinusko toteutti myös ja Islam taas historiankulussa uutena uskontona toteutti 600 luvulta lähtien ja nyt alueellisia nousuja tapahtuu kuin huonosti sammutetussa metsäpalossa tuho tuli roihahtaa uudelleen liekkeihin.

      Samoin Tsaarinvalta ,ortodoksien kirkon ja Neuvosto-liiton rauniot meinaavat kyteä !
      Saksa on sammutettu kunnolla se ei 100 vuoteen sammuttamisesta roihahda .

    • offi10001

      Jatkuu...
      taas tuli puhuttua skeidaa, mutta totuutta saatte linkistä lukea lisää.
      http://aikapommi.wordpress.com/

      Mitä islam todella on?

      Israelin–Palestiinan konflikti. Klikkaa ja lue uusi artikkeli!Islam (arab.) tarkoit­taa ”alistumista” ja muslimi ”alistuvaa”, mutta vä­hin­tään yhtä paljon isla­missa on kysymys alistami­sesta ja alis­ta­jista. Muslimit itse sanovat alistuvansa Alla­hille, mistä he katsovat saa­neensa palkkioksi etu­oi­keuden alistaa vuorostaan muita, mutta ke­nelle musli­mit todella alis­tu­vat ja miksi?

      Johdanto
      Kunnialliset ylempiarvoiset ja häpeälliset alempiarvoiset
      Kunnioituksen saavuttaminen ja häpäisyn kostaminen
      Teeskentely kasvojen suojelemiseksi ja todellisten aikeiden kätkemiseksi
      Uhrimentaliteetti ja vaatimus toisten mukautumisesta
      Alistumisen palkitseminen ja alistumattomuuden rankaiseminen
      Uskonto alistamisen ja palkitsemisen välineenä
      Mitä islam todella on?
      Mitä islam todella on?
      Israelin–Palestiinan konflikti. Klikkaa ja lue uusi artikkeli!Islam (arab.) tarkoit­taa ”alistumista” ja muslimi ”alistuvaa”, mutta vä­hin­tään yhtä paljon isla­missa on kysymys alistami­sesta ja alis­ta­jista. Muslimit itse sanovat alistuvansa Alla­hille, mistä he katsovat saa­neensa palkkioksi etu­oi­keuden alistaa vuorostaan muita, mutta ke­nelle musli­mit todella alis­tu­vat ja miksi?

      Johdanto
      Kunnialliset ylempiarvoiset ja häpeälliset alempiarvoiset
      Kunnioituksen saavuttaminen ja häpäisyn kostaminen
      Teeskentely kasvojen suojelemiseksi ja todellisten aikeiden kätkemiseksi
      Uhrimentaliteetti ja vaatimus toisten mukautumisesta
      Alistumisen palkitseminen ja alistumattomuuden rankaiseminen
      Uskonto alistamisen ja palkitsemisen välineenä
      Mitä islam todella on?

      EI PIDÄ SOTKEA RAAMATTUA JA KORAANIA TOISIINSA.

      Näin islam osiossa.

      "Näen joitakin päätöksiä, joitakin tekoja, jotka kummastuttavat aika tavalla. Pakottaminen muuhun uskontoon, siviilien tappaminen, karkottaminen ja niin edelleen."

      http://yle.fi/uutiset/imaami_anas_hajjar_kalifaatti_rikkoo_islamin_saantoja/7405323

      Muhammed toimi juuri näin omana aikanaan. Toiminta ei ihmetytä minua ollenkaan. 10 viimeistä elinvuottaan Muhammed tappoi muita ihmisiä, katkaisi kauloja sadoilta, raiskasi tappamiensa miesten vaimoja... Mitä muuta voi odottaa näiltä kouluttamattomilta islamisteilta? He seuraavat "profeettaansa". Aivan kuin natisit seurasivat Hitleriä. "

    • KTS (Ei kirj.)

      Onkos niitä Islamin miekkoja paljon näkynyt Ukrainassa viime aikoina?

    • ---

      KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
      "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
      Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
      Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

    • KTS (EIk irj.)

      Jokos ne Islamin miekat siellä Ukrainassa?

    • KTS (Ei kirj.)

      Säikähtääköhän Niinistö ja Putini siel neuvotteluissa näitä Islamin miekkoja Ukrainassa?

      Syökö ne yhes rokkaa?

    • joo,

      KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
      "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
      Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
      Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

    • KTS (Ei kirj.)

      Eikö voitas viel valistaa Niinistöä niistä islamin miekoista niin osais kertoo Putinillekin...:o

      ja vähän rokkaa pakkiin mukaan niin kyl se siit...

    • rt tr tr rt 0 1 tr
    • Fakta homma

      Muutamien voimat menee vain tuon juutalaisvihan ylläpitämiseen ja valehtelemiseen.

    • KTS (Ei kirj.)

      Rokkaa pakkiin vaan ja Ukrainan nälkäsille jakoon.
      Kaupanpäälisiks parit Islamin miekat niin pysyy tappelut kohtuuden rajoissa.

      Sauli hoitaa.

      • Amerikkalainen

        KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
        "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
        Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
        Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o


    • KTS (Ei kirj.)

      Ukrainan rajavartijat ovat parhaillaan tarkastamassa venäläisten avustusrekkojen sisältöä. Islamin miekkoja ei tiettävästi ole löytynyt mutta rokkaa sitäkin enemmän.

      • isis2

        ISIS on syntynyt Irakin-Syyrian alueella lähi-idässä ja edustaa islamia raaimmillaan. on järjestö suoraan syvyydestä tekoineen. Islamin miekka siis riehuu lähi idässä parhaillaan...


    • rukoilija

      Taivaalta putosi tähti,-ja musta hevonen lähti kansojen sekaan miekka pystyssä.

    • sry kiroilu..

      Voihan kokoomus!

    • pihonsivultaaa

      Munkki ja erakko, jonka nimi on Youssef Antoun Makhlouf (1828-1898) – St Charbel, kuoli kirkon kirous päällänsä, koska hän sanoi, ettei saa rukoilla pyhimyksiä vaan Jeesusta. Kun hän kuoli, hänen muistonsa haluttiin pyyhkiä Libanonin maaperällä ihmisten mielistä. Mutta hän on jättänyt jälkeensä merkillisen profetian. Hän sanoo näin:” Jos on totta, että pyhimysten ansiot ja rukoukset eivät pelasta ketään, vaan Jeesuksen Kristuksen veri, niin minun ruumiini tulee vuotamaan ja valumaan vettä, verta ja öljyä.”

      Kun Charbel kuoli, hänet haudattiin. Kolme kuukautta hautaamisen jälkeen, hänen hautavaatteittensa lävitse valui öljyä. Huhtikuussa 1899 tuo ruumis nostettiin monien kirkollisten, korkea-arvoisten katolisten asiantuntijoiden silmien alla haudasta ylös ja huomattiin, että ruumis on itsessänsä aivan kuiva, mutta jostakin välittömästi pinnan luota lähtee liikkeeseen yliluonnollisia öljyvanoja. Katolisen kirkon tutkija, joka tutki asiaa, päätti ettei ilmiö voi olla Jumalasta, koska Charbel oli kerettiläisenä julistanut, että vain Jeesuksen Kristuksen veren kautta pelastutaan. Siksi Charbelin ruumis laitettiin metalliseen laatikkoon ja kirkollisella vaatimuksella hänen ruumiinsa vietiin kellariin.

      Seuraavassa vaiheessa sieltä laatikon sisältä alkoi valua öljyn lisäksi myös verta. Sitten kului aikaa ja 1925 Rooman Vatikaani alkoi tutkia ilmiötä ja vainaja otettiin uudestaan sieltä kellarista esille ja arkku avattiin ja ruumis pistettiin auringon kuivatettavaksi siinä toivossa, että tuo öljyn ja veren valuminen loppuisi. Kaksi vuotta Charbelin ruumis oli paavin vaatimuksesta auringon kuivatettavana ja sen kahden vuoden aikana alkoi vielä valua vettä öljyn ja veren lisäksi.

      Nyt vuosien mittaan on tapahtunut näin. Vuonna 1927 Charbelin ruumis pistettiin arkkuun. Arkku pistettiin hautaan. Hauta oli tavanmukaisesti kallioluolassa. Vuosia kului. 1948 arkku alkoi valua yli äyräitten.

      Vettä, verta ja öljyä sekoittui toisiinsa. Joku muisti, että Charbelin testamentissa oli vanha sana, joka puhuu siitä, että tulee tilanne, jolloin kaikki nämä kolme alkavat valua ulos.

      Kun etsittiin tämä vanha Charbelin testamentti esille, niin siinä luki näin: ” Kun minun veteni, öljyni ja vereni sekoittuvat toisiinsa ja valuvat virtana ulos, on syntynyt se sukupolvi, joka ei kuole ennen kuin Jeesus tulee.”

      Teksti Charbelista on lainausta Leo Mellerin puheesta Nostradamuksesta Sunttaan (1984).

    • pihonsivultaaa

      Anne Colling-Rautiaisen uni 5.10.2010

      Kyselin Herralta, että välillä tuntuu, että toinen sanoo toista ja toinen toista, niin mikä on sinun aikataulusi missä mennään? Ja pyysin että näyttäisitkö sen minulle unessa. Unohdin asian ja meni useita viikkoja asiasta, mutta 5.10. olen päiväkirjaani kirjoittanut seuraavaa:

      "Viime yönä näin unessa 3 aikajaksoa peräkkäin. Ikään kuin piirretyllä aikajanalla. 1. jakso oli 0 vuodesta nykypäivään, jota nyt elämme.

      Tässä jaksossa katastrofit ja maanjäristykset lisääntyivät jakson loppua kohti merkittävästi. Sitten tuli 2. lyhyt ikään kuin liukuma-aikajakso. Tämä 2. aikajakso on aivan lyhyt, kuin liukuma, jolloin tapahtuu suuria tuhoja, tiuhaan ja paljon kaikkialla, mutta ei ole mitään siihen verrattuna,
      mitä 3. jaksolla on tulossa.

      3. jakso oli nimetty janalla Rooman uudeksi valtakunnaksi. Unesta ja sen tapahtumista tuli esille se, että olemme nyt astumassa 2. jaksolle."

      Heräsin ja pohdin unta. Mietin, mitä se nyt sitten tarkoitti. Tulin siihen tulokseen, että 2. jakso kuvasti ahdistuksen ajan alkuosaa, sekä se että 3. jakso aikajanalla on ahdistuksen viimeinen puolikas eli varmaankin se antikristuksen vallan aika.

    • pihonsivultaaa

      Pasi Tuohimäen v. 2014 näkemä uni Kolmannesta maailmansodasta

      Kun Venäjä valtasi Krimin v. 2014, näin unen, jossa oli pilapiirroksessa shakkilauta, jonka kyljessä luki WW III (Kolmas maailmansota).

      Laudan toisella puolella pelinappulat olivat aloitusasetelmassa, ja toisella puolella käsi siirsi ensimmäistä nappulaa aloitussiirtoon. Kädessä luki "PUTIN".

      ----------------------------

      Dumitru Dudumanin profetia v. 1989

      Toinen sinetti= punainen hevonen, eli sota (mahdollisesti Venäjä/kommunismi)

      Olin unessa iltapäivällä, kun heräsin hevosen hirnahdukseen ja piiskan läjähdykseen! Kun avasin silmäni, näin miehen istuvan punaisenhevosen selässä. "Nouse ylös Dumitru", mies sanoi.

      Kun nousin ylös, hänen voimansa iski minut välittömästi lattialle. "Nouse ylös", mies sanoi uudelleen. Nousin ylös, mutta kaaduin toistamiseen. Nousin ylös kolmannen kerran, mutta minut iskettiin taas lattialle.

      Kysyin miksi hän teki minulle niin. "Näyttääkseni sinulle voimani", hän sanoi.

      Mies oli valmis sotaan. Hänellä oli kypärä, aseet ja veitset vyötäröllä ja konekivääri roikkui hänen niskassaan ja hänen kädessään oli miekka. Hän sanoi: "Olen enkeli. Gabriel on lähettänyt minut maan päälle."

      "Miksi sydämesi on niin surullinen, kun monet ihmiset eivät hyväksy sanomaa? Ihmiset ovat iloisia, kun on rauha, mutta pienen ajan kuluttua rauha vaihtuu sodaksi! Minut on lähetetty ottamaan rauha pois maasta." Ilm.6:3-4. Enkeli jatkoi: "Muutamissa paikoissa sodat alkavat. Ihmiset nostavat miekkansa toisiaan vastaan."

      Hän jatkoi: "Älä ole huolissasi, mutta ole onnellinen. Miksi sinä olet huolissasi rahasta? Ihmisten itkut, rukoukset ja paastot Romaniassa (Dudumanin kotimaa) ovat saavuttaneet Jumalan. Älä ole huolissasi. Kulta, hopea ja omaisuus kuuluu Jumalalle. Voit luottaa Häneen."

      Enkeli sanoi: "Tiedäthän, että jotkut ihmiset eivät halua uskoa totuutta eivätkä sitä mitä tulee tapahtumaan. Vain ne joiden nimet on kirjoitettu elämänkirjaan, kuuntelevat ja tekevät parannuksen."

      "Taistele lujaa, koska taistelu käy kovemmaksi tulevaisuudessa. Se on oleva kovempaa kuin on ollut koskaan aikaisemmin. Päivät ovat lasketut ja se, mitä olen sinulle ilmoittanut, tapahtuu", enkeli sanoi.

      Ukkosen ääni jylisi ja kirkas valo välähti, kun hän kaatoi minut vielä kerran maahan ja hävisi.

      ---------------

      Nimimerkin "Karhunen" näky kesäkuussa 2010

      Ajattelin maailman tulevaisuutta ja kaikenlaisia asioita, kun näin aikajanan, joka oli tämä vuosi (2010).

      Kesän lopulla tai syksyn alusta keskelle janaa ilmestyi musta viiva. Sitten niitä tuli 3, sitten 6 eli viiva paksuni joulukuuhun mentäessä, kunnes se täytti melkein koko janan.

      Tämän jälkeen näin kuinka ihmiset ikään kuin leijailivat ilmassa niin pelästyneinä tai häkeltyneinä, etteivät uskaltaneet tai osanneet tehdä mitään.

    • pihonsivultaaa

      Tauno Rantalan profetia 23.10.2007 Järvenpäässä

      Suomi, tuomiot tulevat, koska kansa ei ole kääntynyt Herran puoleen tässä maassa.

      YHDESSÄ YÖSSÄ NYKYINEN HYVINVOINTI AJETAAN ALAS

      Entiseen ei ole paluuta, vaikka ihmiset toivovat, että entinen hyvä aika palaisi, mutta se ei ole mahdollista.

      Mutta Jumala alkaa tehdä voimallisia ihmeitä: vaikeavammaisia parantuu ja ihmisille tulee hätä Herran puoleen, niin että ihmisiä tulee uskoon kaduilla ja kirkot täyttyvät.

      Tämä aika ei ole kaukana. Ihmiset sanovat, että onhan sitä puhuttu samoin ennenkin, mutta kaikki on pysynyt ennallaan.

      Tämän ilmoituksen toteutuminen on kuitenkin pian käsillä.

      --------------

      Enkelin sanoma Urho Kyllöselle syyskuussa 1992

      Helsingin Siion-seurakunnan saarnaaja Urho Kyllönen sai vakavan sanoman enkelin kautta: Urho oli palaamassa puhujamatkalta Pohjanmaalta syyskuisena iltana 1992 kotiinsa Helsinkiin, kun ennen Hämeenlinnaa, Kalvolan tienhaaran kohdalla, välähti kirkas valo taivaalla.

      Valo lähestyi Urhon autoa, ja pian hän huomasi, että hyvin kookas, useita metrejä korkea, kirkas enkeli laskeutui paljastettu miekka kädessään aivan auton viereen. Urho pysäköi pelokkaana tien laitaan.

      Enkelillä oli viesti, joka kuului seuraavasti: ”Tuomiot, tuomiot, tuomiot ovat tulossa; aikaa ei enää anneta.

      Minä olen tuhlaamalla tuhlannut armoa Suomen kansan kohdalla, mutta sen sijaan, että Suomen kansa olisi tehnyt parannuksen, se on häväissyt ja pilkannut minun pyhää nimeäni.

      Sen synnin ja jumalattomuuden tähden, mikä rehottaa jopa seurakunnan keskellä, tuomiot ovat tulossa. Minä tulen, ja minä tulen pian.”

      Enkeli poistui, ja Urho istui pitkään pelokkaana autossaan ennen kuin sai jatketuksi matkaa Helsinkiin.

      --------------

      Arkkipiispa Gustaf Johanssonin (1844-1930) enkeli-ilmestys Turun Tuomiokirkossa

      Eräänä myöhäisenä pimeänä iltana Gustaf Johansson oli iltakävelyllä.
      Hän käveli tuomiokirkon ohi ja havaitsi sen kirkkaasti valaistuna.
      Uteliaana hän meni katsomaan sisälle, että mikä tilaisuus vielä näin myöhällä oli.
      Kun hän saapui sisään, niin kirkon alttarin edessä, keskikäytävällä, seisoi valtavan suuri kirkas enkeli, paljastettu miekka kädessä.

      Jumalan lähettämänä enkeli ilmoitti, että Suomea kohtaa kolme kovaa tuomiota: Ensiksi miekan kärki kastuu, toiseksi miekka menee puoliväliin ja kolmanneksi miekka menee kahvaa myöten.

    • pihonsivultaa

      Alpo Purasen näky v. 2005

      Kirjoitin tämän hengellisen näyn noin kymmenen vuotta sitten. En uskaltanut sitä silloin julkaista, koska pelkäsin sanoman ankaruutta. Nyt kun astumme harppauksin kohti Babyloniaa, rohkaisen mieleni ja julkaisen mitä silloin näin.

      Valkopukuinen sanoi minulle: "Nouse sielu, nouse. Avaa silmäsi ja näe. Nouse yläpuolelle Sodoman ja Gomorran torien. Sieluja myydään ja ostetaan. Elämän kultainen malja on häväisty, maahan tallataan heikkojen henki. Ihminen, ei sinulla ole arvoa - on vain henkesi ja sielusi saldo.

      Hallitusmiehet väsyvät ja nääntyvät, paha on päässyt irti eikä ole ketään, jolla olisi voima sanoa SEIS!

      Nouse sielu, nouse ja astu valoon.

      Sodomaan valmistetaan temppeli ja Gomorraan alttari. Ahneuden uhrit uhrataan ja savu nousee Jumalan tykö.

      Ensimmäinen voi-huuto on tullut. Autuas on se, joka näkee, eikä anna pimeyden vallata sieluaan. Maasta sinut luotiin ja sinulle annettiin valta hallita sitä. Hyvä ja paha asetettiin eteesi ja sinä sait valita. Pahan valitsit.

      Maa itkee ja valittaa. Sen kauniit vaatteet on turmeltu. Meri huokaa raskaasti ja sen asukkaat menehtyvät.

      Sodomaan kylvettiin turmelus. Gomorran savuista sikiää vitsaus.

      Jumala itkee lapsiaan. Paluuta ei enää ole.

      Kedon eläimet, niistä pienimmät, valmistetaan kantamaan vitsaukset, eikä pakopaikkaa ole.

      Tuskaan nääntyy autettava ja kipuun auttaja. Ahneuden alttarilla tämä valmistettiin.

      Sodomaan valmistettiin temppeli ja Gomorraan alttari, eikä pelastajaa ole.

      Näin sanoo valkopukuinen: "Kauniin maan minä annoin asuttavaksi, hyvän ja pahantiedon valittavaksi. Ihminen, sinä halusit tietää mitä paha on. Se näytti niin suloiselta. Valtaa hallita halusit. Nyt on aikasi täyttymässä. Tuomiolle asetetaan pienet ja suuret hallitsijat. Kauhunhuudot kaikuvat: "Vuoret kaatukaa päällemme, kätkekää meidät Kaikkivaltiaan vihalta.”

    • pihonsivultaaa

      30.5.2017

      Jouko Piho:

      Pääsiäisen 2020 jälkeen evankeliumia ei voi julistaa vapaasti

      Patricia Green sai Herralta sanoman 4.4.2015, että on tuleva enää viisi pääsiäistä, jolloin voi vapaasti julistaa evankeliumia. Sen jälkeen uskovat eivät voi enää kokoontua julkisesti kirkoissa tai muissa tiloissa, vaan heidän on kokoonnuttava yksityisesti ja salaa joissakin epätavallisissa paikoissa.

      Jos aikataulu pitää paikkansa, vapaan evankeliumin saarnaamisen ikkuna on auki pääsiäiseen 2020 asti, mutta sen jälkeen ikkuna sulkeutuu. Meillä on siis kolme vuotta aikaa.

      Tulevaisuus näyttää, käykö näin juuri keväällä 2020, mutta joka tapauksessa jossain vaiheessa lopunaikaa näin käy, että kristinuskoa vihaava tuleva maailmanhallitus saa aikaan Jeesukseen uskovien vainon kaikkialla maailmassa. Jeesuskin sanoi, että tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä (evankeliumin työtä).

      Tehkäämme siis ahkerasti Herran työtä nyt, kun se on vielä mahdollista.

    • pihonsivultaaa

      Nimimerkin "Valvokaamme" näky 7.7.2010

      Olin rukouksessa ja siinä Israelin puolesta rukoiltuani ja muitakin maailman asioita rukouksessa muistettuani eteeni hengessä tuli kuva, Amerikan kartta, jossa USAn kaikkien osavaltioiden yli alkaen Meksikonlahdelta ja Floridan alueilta vedettiin täysmusta läpinäkymätön suruvaate. Hätkähdin hengessä, sillä ajatus oli, että Amerikalle tulee täystuho, täyspimennys. Peite peitti jokaisen osavaltion, aina Kanadaan asti. Rukouksessa koin Herran sanovan:

      "Tämä tapahtuu sillä he (eli Obama, US hallitus jne.) ovat saaneet Israelin taipumaan asioihin ja Netanyahun allekirjoittamaan sellaisia sopimuksia, jotka ovat olleet Jumalan tahdon vastaisia."

      Nyt maa (US), jota Jumala on siunannut ja suojellut, oli tuon peitteen alla. Peitteen ylle ilmestyi numeroita, suurella numero 20 selkeänä kullanvärisenä, ja sitten pikkuruisena epäselvänä se loppuluku joko 10, tai 11, tai? Joka tapauksessa oli kyse vuosiluvusta.

      Mieleen tuli se kun sain Suomesta sen kuvan, jossa sitä peitti se taivaansinen peite. ( Nimimerkin "Valvokaamme" näky 27.6.2010 Suomi oli siinä edessäni ja sitten ikään kuin Venäjältä olisi alettu rauhallisesti mutta yhtäjaksoisesti vetää vinottain Suomen poikki peittoa. Peite näytti lähinnä uima-altaan yli talveksi vedettävältä taivaansiniseltä pressulta. )

      En laittanut tänne sivustolle mitään vuosiluvusta, joka siinäkin näyssä välähti silmissäni pariin kertaan. Se oli samoin peitteen yllä, maan yllä. Numero 20 oli siinäkin selvänä enkä silloinkaan saanut selvää, olivatko loput numerot 10, 11, tai?

      Nyt kuitenkin minua vapisuttaa ajatella kuinka olemme jonkin maailmanlaajuisen mullistuksen ovella, rukoilkaa Herran armoa!

      Tuosta peitteen väristä, Amerikan yli sysimusta, totaalisen läpinäkymätön jne. Suomen yli taivaansinen peite, ystävällisen oloinen, vaikkei alta pois päässytkään. Oli kuin tuo taivaansinisyys olisi saanut luonteen viime yön rukouksessa, toivo!

      On kuin Suomella, suomalaisilla olisi toivo, mahdollisuus kääntyä Jumalan puoleen vielä silloinkin, taivas sittenkin lähellä, toivo Jumalassa kaikesta huolimatta, ehkä myös rukousten ja nöyrtymisen kautta toive, että jospa peite sittenkin vielä siirtyisi pois, ei olisikaan lopullinen, sehän oli kuin uima-allas peite, joka yleensä vedetään altaan yli talveksi ja keväällä poistetaan.

      Amerikan yli asetettiin vaate jossa en nähnyt mitään tilapäisyyteen viittaavaa. Sysimustana sen läpi ei nähnyt mitään ja siinä ei ollut toivoa, se oli suruvaate.

      Luulenpa että olemme ihan Iran/Israel konfliktin kynnyksellä, jossa käytetään mitä todennäköisimmin ydinaseita ainakin jollain lailla.

      Jos tietyt tahot saavat tahtonsa läpi, se muuntuu hyvin nopeasti mahdollisesti jopa laajemmaksikin sodaksi.

      Nyt on aika Herran omien rukoilla. (Vaikka mökkilaiturin nenässä huokaista tosissaan Herran puoleen.)

    • pihonsivultaaa

      Olavi Syvännön puhe 30.8.2009

      Kangasalan helluntaiseurakunnassa pakanain aikojen täyttymisestä v. 2017

      Olavi Syväntö vieraili Kangasalan helluntaiseurakunnassa 30.8.2009 ja kertoi kolmelta taholta tulleestavahvistuksesta, että pakanain ajat täyttyvät 2017.

      Olavi kehotti itse arvostelemaan asian, ei siis sanonut sitä ehdottomana Jumalan totuutena.

      Olavi näytti Israelin karttaa, johon oli liitetty tietoja Lähi-idän maista ja Israeliin historiaan liittyviä vuosilukuja. Siellä oli viimeisenä 1967 eli Kuuden päivän sota.

      Olavi kertoi, että eräs uskovainen pariskunta tutkiskeli karttaa illalla ennen nukkumaan menoa. Mies huomasi, että eihän Kuuden päivän sota ollutkaan viimeinen, vaan siellä oli: "2017 pakanain ajat täyttyvät." Mies näytti sitä vaimolleen, ja vaimokin näki tämän. Aamulla herättyään he katsoivat karttaa uudelleen, mutta nyt sitä 2017-kohtaa ei enää ollutkaan. He tulkitsivat asian näyksi ja ilmoittivat Syvännöille.

      Kalervo Syväntö puhui tästä Lahden baptistiseurakunnassa, ja hän sai seuraavana päivänä yhteydenoton puhelimitse. Eräs nainen oli kuullut v. 2005 selvän äänen, että 12 vuoden kuluttua tämä nykyinen maailmanaika päättyy eli v. 2017. Nainen ei kuitenkaan paikan päällä halunnut kertoa asiasta julkisesti.

      Olavi lisäsi, että aivan viime päivinä hän sai kolmannenkin todistuksen, kun joku mies oli päässyt vuosilukuun 2017 Raamatun tutkimuksella.

      -------------------------

      Tuija Suistomaan näkyjä keväällä 2010

      Olen kipuillut viimeisten noin neljän kuukauden ajan, mitä tehdä uninäyille, jotka koen Herramme puheeksi. Olen pyytänyt, että minut töytäistäisiin liikkeelle, mikäli on tarkoitus, että näyt tuodaan julki.

      Tänä aamuna Herra antoi minulle päivän sanaksi Matteus 10:27! Siksi rohkaistuin kertomaan näyt Teille.

      Herra toisti tämän näyn kolme kertaa. Minulle näytettiin risti, josta puuttui keskipalkin oikeanpuoleinen poikkisakara. Risti oli siis juuri sen verran vielä keskeneräinen.

      Tiedostin, että risti tulisi olemaan valmis noin vuonna 2017

    • pihonsivultaaa

      Heli Karhusen uni marraskuussa 2011

      Näin tässä taannoin jokunen päivä sitten unen missä olin Lapissa poroerottelussa. Lunta oli maassa reilusti. Pidin kädessäni suopunkia valmistautuen valikoimaan poron, kun katsoin oikealle nähden pari kolme venäläistä sotilasta aseet kädessään astelevan lumessa meidän ohitsemme kohti länttä.

      Sotilailla oli jotenkin vaalean harmahtava pitkänomainen takki päällään. He eivät välittäneet meistä. Yllätyin ja kysyin: "Mikä vuosi nyt on?"

      Aavistin nimittäin, että takanani olisi joku mies, vaikken taakseni katsonutkaan.

      Mies vastasi kummastuneena: "2020" ikään kuin ihmetellen, miten en muka tiennyt sitä.

    • pihonsivultaaa

      Soshannan uni tammikuussa 2013

      Olin talossa, jossa oli monia ihmisiä, mielestäni nämä olivat uskovaisia.

      Talo oli aivan kuin "sinetöity". Ovea ei enää saanut avata kenellekään. Se oli ehdoton asia.

      Lähdin unessa liikkumaan "hengessä" talon ulkopuolelle ja näin, että talon ulko-ovea yritettiin saada auki.

      Miehiä ja naisia oli oven takana ja ympäri taloa etsien sisäänpääsyä taloon. Ihmiset huusivat ja kirkuivat kauhuissaan, ryskäsivät ovea ja ikkunoita.

      Ikkunat olivat niin vahvoja, etteivät ne särkyneet tai ne oli peitetty jollain.

      Nämä ihmiset huusivat, että heidän kuuluisi olla siellä talon sisällä.

      Itse ymmärsin, että he olivat tienneet, mitä on tulossa ja he olivat myöhästyneet, ja ovi oli sulkeutunut ja sinetöity.

      Talon sisäpuolella olevilla ei ollut minkäänlaista hätää. Heillä oli kaikki tarpeellinen siellä.

      Kuljin talosta poispäin. Näin että kyse oli sivistysvaltiosta. En osaa sanoa tarkalleen mikä, vain yleisesti.

      Näin että maa oli kauttaaltaan halkeillut. Oli maanvyörymiä, autoja oli törmännyt toisiinsa, vielä jotenkin pystyssä olevissa taloissa oli tulipaloja, kuolleita oli siellä täällä, ja elossa olevat ihmiset huusivat ja itkivät ja juoksentelivat päämäärättömästi sinne tänne.

      Tilannetta voisi kuvailla sanoilla ”täydellinen kaaos”. Sitä samaa näkymää riitti niin pitkälle kuin näki.

      Heräsin tämän jälkeen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nyt Venäjä saa sodassa "niskavoiton" kun Iran antaa auliisti tuhoa tekeviä lennokkeja.
        Venäjän sota ihmisyyttä vastaan vain voimistuu entisestään.


    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010280110.html

      CNN: Yhdysvallat valmistautui Venäjän mahdolliseen ydiniskuun Ukrainassa vuonna 2022

      HS seuraa Ukrainan sotaa ja sen seurauksia hetki hetkeltä.

      16:43
      CNN: Yhdysvallat valmistautui Venäjän mahdolliseen ydiniskuun Ukrainassa vuoden 2022 lopulla
      Yhdysvallat valmistautui vuoden 2022 lopulla siihen, että Venäjä käyttäisi Ukrainassa ydinasetta, kaksi korkea-arvoista Yhdysvaltain hallinnon virkamiestä kertoo nimettöminä CNN:lle.

      Kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun ydinasetta olisi käytetty sen jälkeen, kun Yhdysvallat pudotti atomipommeja Japanin Hiroshimaan ja Nagasakiin lähes 80 vuotta sitten.

      Lähteiden mukaan presidentti Joe Bidenin hallinto oli erityisen huolissaan siitä, että Venäjä käyttäisi taktista tai taistelukentällä olevaa ydinasetta.

      Toinen haastatelluista kertoo aikovansa paljastaa tulevassa kirjassaan yksityiskohtia siitä, miten Yhdysvallat varautui Venäjän ydinaseen käyttöön. Lähteen mukaan ”Bidenin hallinnon ylemmät jäsenet olivat jatkuvasti yhä huolestuneempia tilanteesta”.

      Lähteen mukaan Yhdysvallat arvioi ydinuhan korkeaksi saamansa ”erittäin arkaluontoisen” tiedustelutiedon pohjalta. Virkamiehen mukaan Yhdysvallat varautui tilanteeseen hyvin vakavasti.

      ”Meidän [Yhdysvaltojen] oli suunniteltava kaikki valmiiksi, jotta olisimme parhaassa mahdollisessa asemassa, mikäli ydinasetta todella käytettäisiin”, hallinnon virkamies kertoi CNN:lle.

      Kriittisin ajanjakso alkoi loppukesällä 2022 ja kesti saman vuoden syksyyn. Sen aikana Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusneuvosto kutsui koolle kokouksia, joissa laadittiin varautumissuunnitelmia.

      Lähteen mukaan Yhdysvallat valmistautui skenaarioon, joka vain muutamaa vuotta aiemmin olisi ollut lähinnä kaiku vuosikymmenten takaa.

      Lopulta ydinuhka hälveni, kun hyökkäyssota eteni Venäjän näkökulmasta umpikujaan Itä-Ukrainassa.


      '

    • Anonyymi

      https://www.joukopiho.fi/

      Jukka Rokan näky Venäjän valtauksesta ja Suomen itsenäisyyden lopusta:

      " Aamulla 16.03.2001 näin järkyttävän näyn. Heräsin kuin joku olisi tönäissyt minua olkapäähän. Katsoin kelloa, se oli tasan 06.00. Vaimoni nukkui vielä sikeästi; minä sen sijaan tuijotin eteeni ilmestynyttä järkyttävää näkyä. Näky oli seuraava:

      Metsäaukeamlalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli "ruumis", jonka rinnassa luki: Finland! Arkun päälle laskeutui Suomen siniristi-lippu. Arkun takaosaan ilmestyi Sirppi ja Vasara -tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset värit veripunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle.

      Kun sitä kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen - arkun oikealle puolelle - ilmestyi puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsi, Norja ja Tanska. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan surun täyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden...

      Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Sitten yht'äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi-neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla..., EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskaista huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi:

      "Hopeless! - Woe unto You, Finland...! We cannot help You! But maybe NATO can..." (Toivotonta ! - Voi sinua, Suomi...! Me emme voi auttaa sinua ! Mutta - ehkä NATO voi ...")

      Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät "Suomi-neidon" arkun, käänsivät sen kohti itää ja lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa - se oli kuin mahtavaa tuliaseitten jylinää... Samankaltainen aseiden jylinä kuului kaikilta imansuunnilta...!

      - Voi Herra, mitä tämä näky tarkoittaa?...tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra sanoi:

      "Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule Idästä eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana Minun puoleeni... Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta...! Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä pelastan, Minä parannan haavat, Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella.

      Katso, minä tulen pian - pikemmin kuin luulettekaan - sanoo Herra"

      Vaimoni heräsi ja kysyi: "Jukka, mikä sinua vaivaa...?

      Katsoin kelloa. Se oli tasan 07.00; näky kaikkine kauhuineen oli kestänyt tasan tunnin. Kerroin näyn myös vaimolleni, jota hän suuresti kauhisteli. Sitten nousimme ylös vuoteesta Herraa kiitellen...

      Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001.

      Jukka Rokka "''

    • Anonyymi

      "Yhtäkkiä näin leveäteräisen verta valuvan "islamin miekan" iskevän jostain Lähi-Idän suunnalta kohti Ukrainaa ja muita irti reväistyjä kansoja"
      Tämä on tätä päivää, islamilainen Iran toimittaa aseapua Venäjälle.

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010606083.html

      S&P alensi Ukrainan luotto­luokitusta, sanoo maan jättäneen maksun väliin
      Luottoluokittaja ei usko, että Ukraina suorittaisi maksua sopimuksessa mainitun kymmenen arkipäivän lisäajan kuluessa

      Ukrainan talous on kärsinyt Venäjän laajamittaisesta hyökkäyksestä, joka alkoi vuoden 2022 helmikuussa.

      STT–AFP
      7:59

      Yhdysvaltalainen luottoluokitusyhtiö S&P Global Ratings on alentanut Ukrainan luottoluokitusta tasolle SD, joka viittaa osittaiseen maksukyvyttömyyteen. Aiemmin Ukrainan luottoluokitus oli luokkaa CC.

      S&P perustelee päätöstään sillä, kuinka Ukraina oli jättänyt väliin yksittäiseen eurobondiin liittyvän maksun. Eurobondit ovat euromaiden yhteisiä velkakirjoja.

      Luottoluokittaja ei usko, että Ukraina suorittaisi maksua sopimuksessa mainitun kymmenen arkipäivän lisäajan kuluessa. Syynä näkemykseen on Ukrainassa heinäkuun puolivälissä hyväksytty laki, joka valtuuttaa hallituksen keskeyttämään joidenkin velkojen maksut väliaikaisesti.

      Toinen suuri yhdysvaltalainen luottoluokittaja Fitch ehti heinäkuun loppupuolella alentaa Ukrainan luottoluokitusta C:stä tasolle CC. Maan luottoluokitus jäi Fitchillä vain yhden pykälän maksukyvyttömyyden yläpuolelle.

      Päätös perustui osittain Fitchin näkemykseen, jonka mukaan Ukrainan joidenkin eurobondien haltijoiden kanssa solmima sopimus merkitsee alkua prosessille, jota Fitch kuvailee maksukyvyttömyyden kaltaiseksi.

      Ukrainan talous on kärsinyt Venäjän laajamittaisesta hyökkäyksestä, joka alkoi vuoden 2022 helmikuussa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe