Luen paraikaa Antti Kujalan kirjaa "Vankisurmat, neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa". Kyllä sota teki suomalaisetkin raaoiksi. Sotavankeja ammuttiin niin taistelutilanteen jälkeen kun vankileirilläkin. Pajarin porukka tunti kunnostautuvan, Suursaaren valtauksessa useita laittomia ampumisia. Isävainajani oli siellä JR 6 porukassa ja muistan hänen joskus maininneen, että vankeja ei otettu. Sanoi, että heti löytyi kaveri vankia ampumaan. Ei me suomalaiset oltu parempia jos ei pahempiakaan. Turha kuitenkin mennä veteraaneja mollaamaan, ollaan vaan onnellisia kun on saatu elää rauhan aikaa eikä ole tarvinnut omaa moraaliamme testata tuollaisissa olosuhteissa.
Vankisurmat kirjasta
Veteraanin poika
8144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kunnostautuvan? Hhashh. Opettele nyt tarkkispoju edes suomea.
Meno oli vähän kuin 1918 mutta ei niin pahaa.
Tuntemattomassa sotilaassa (kirja) ensimmäisenä vangiksi saatu neuvostosotilas vapisi kuin horkassa. Joku suomalainen sanoi, että ne on peloteltu, että vangit ammutaan. Pian tämän jälkeen alik. Lehto ampui vangin.
Siis ei oltu peloteltu vaan kerrattiin Suomen 1918 sodan käytäntöä jossa suomalaiset yleensä ampuivat vankinsa. Nämä vangit tosin olivat myös suomalaisia. Jatkosodassa kyllä vankien ampuminen oli vähäisempää. Vastassa oli suuremman maan armeija. Ehkä se vaikutti hillitsevästi.
Niin, miten lienee. Sota taisi tehdä kaikki raaoiksi. Muistaakseni Ohto Mannisen kirjoittama osuus talvisodan historiasta kertoo, että neuvostoliittolaiset ottivat vangiksi noin 1 100 suomalaista sotilasta ja palauttivat 834. Samansuuntaisia lukuja antaa P. Tikkanen nimenomaan sotavangeista kertovassa kirjassaan. Kuten tiedetään, Venäjällä on Jeltsinin aikana avattuja arkistoja suljettu myöhemmin uudelleen, joten yksilöityä tietoa talvisodan suomalaisvankien kohtelusta on _sieltä_ käsin jokseenkin mahdotonta saada. Kuitenkin on selvää, että osa vangeista menehtyi vangiksi jäämisensä jälkeen vammoihinsa. Mutta että melkein kolmesataa? Sodan lyhyt kesto sulkee myös pois mahdollisuuden, että venäläisvankileireillä olisi ehditty kuolla joukolla nälkään ja tauteihin. Venäläinen käytäntö ei myöskään laske sotavangeiksi sellaisia miehiä, jotka eivät vammojensa takia selvinneet hengissä vankileirille saakka. Jatkosodassa kuolleisuusprosentti oli vielä suurempi. Näyttää siis selvältä, että vankien eloonjäämisprosenttia alensi tarkoituksellinen julmuus muodossa tai toisessa. Olisi mielenkiintoista, jos joku pystyisi valottamaan tätä asiaa hieman tarkemmin.
Talvisodassa suomalaiset vangitsivat 5 700 neuvostosotilasta, jotka selvisivät suhteellisen hyvin."
Suomalaisia puolestaan jäi vangiksi ehkä vajaa 1000?
Jatkosodasta sen sijaan ontarkemmat tiedot:
Suomalaisia jäi Jatkosodassa vangiksi 3.400 ja heitä palautettiin 2.000, joten kuolleisuusprosentti oli 41,2 %.
Suomalaiset saivat jatkosodan aikana 64.000 sotavankia. Heitä palautettiin 44.000, joten kuolleisuusprosentti oli 31,3 %. Palautettujen vankien vankijuna jatkoi matkaa suoraan Siperian vankileireille, joissa ’pettureita’ odottivat monien lisävuosien vankituomiot.
Ja jos nyt pidät kovasti prosenttiluvuista niin todettakoon lopuksi, että Stalingradissa saksalaisia jäi sotavangeiksi 90.000 ja heistä palasi aikoinaan kotimaahansa 5.000, jolloin kuolleisuusprosentti oli komiat 94,4 %.
Tyypillistä saksalaisille sotavangeille oli pitkät vankeusajat. Useimmilla palautus veny 50-luvulle ja viimeiset kotiutettiin vasta 1955.
Monet suomalaiset vangiksi joutuneet katosivat jäljettömiin. Osin poliittisista syistä heidän kohtalostaan oltiin pitkään hiljaa.
Välirauhan aikana rajapartiosta sotavangiksi siepattu multialainen Reino Lehtinen pääsi Suomeen takaisin vasta 1959.
Kiitos hyvistä tiedoista. Stalingrad on muuten tuttu juttu: etenkin miehistöstä kuolivat melkein kaikki (noin 96 prosenttia), kun taas ylempi upseeristo "selvisi" noin 55 prosentin kuolleisuudella.
Ei ole epäilystäkään, etteikö Stalingradin saksalaisvankeja kohdeltu erityisellä julmuudella. Tai mikä nyt Neuvostoliitossa oli "erityistä" julmuutta. Mutta varsinaiseen massamurhaamiseen neuvostovangitsijoiden ei tarvinnut turvautua. Täytyy muistaa, että Stalingradin saarto kesti julmimman talven aikana niin kauan, että vangitut olivat valmiiksi hyvin aliravittuja ja sairaita. Saksalaisten keskuudessa oli punatautia, keltatautia, keltakuumetta, pilkkukuumetta, lavantautia, kurkkumätää ja muuta. Moni vangittu oli vangiksi jäämisensä hetkellä niin huonossa kunnossa ettei sveitsiläinen yksityissairaalakaan olisi pelastanut, gulagista puhumattakaan.
Voidaan sanoa myös "quid pro quo". Myös saksalaisilla oli Stalingardin saartorenkaan sisällä tuhansia neuvostovankeja, useimmiten paljaan taivaan alla, ja heiltä ruoka huollon ehtyessä loppui eli lopetettiin tietty ensimmäisenä.
Hyvä lähde mm. Anthony Beevor: "Stalingrad"
Mitähän niille välirauhan aikana kaappatuille
rajamiehille tapahtui? Aika monta katosi.
Vakoojan kohtalo ei juuri kateutta herätä... Neukun puolella kiinninapatut vakoojat on varmasti hoidettu päiviltä.
Kysyinkin niistä jotka vietiin ns. Moskovan rauhan rajalta
14.03.1940-25.06.1941 välisenä aikana? Yhtään kaapattua
suomalaista rajavartiaa ei tainnut takaisin tulla?