Olen lukenut tätä palstaa jo pitkään, en halua keneltäkään tähän kommenttia jos asia vaivaa. Mutta mielestäni on monia jotka kaipaavat todellista kertomusta tapahtuneesta operaatiosta.
Ikäni on 44 vuotta, 4 lasta. Pituus 177 ja paino oli 85 kg. Iso vatsa ja rinnat 85E.
Kävin heinäkuun 16 päivä vatsa- ja rintojenleikkauksessa. Vatsasta poistettiin 2,5 kg ja rinnoista yhteensä 1 kg. Rinnat kohotusleikkaus, uusi muotoilu sekä nännien korjaus. Vatsaan jäi arpi, ei ommeltu vain liimattu, joten ei tikkejä. Näkyvä arpi bikineiden alle piiloutuva, ajan kanssa vaalenee. Ei mitään tikkejä navan ympärillä , vaan napa on kokonaan uusi. Vanha lähti samalla kuin kahden keisarinleikkauksen arvet.
Rinnoissa T-arpi, vielä näkyvä, mutta myös ajan kanssa vaaleneva.
16. elokuuta vielä rasvaimu lantioden ja vyötärön kohdalta, 1,2 litraa yhteensä.
Lopputulos: uskomaton!
Miksi tein tämän? Koska nämä ylimääräiset kilot ja läskit häiritsivät kovasti. Olen yllättynyt siitä kuinka helposti ja hienosti tämä asia hoitui, kipu suoraan sanoen nolla.
Tämä on tositarina, kauniit muodot ovat elämääni tuomassa uutta virkeyttä, mieheni on tyytyväinen (ei koskaan kannustanut tähän, ei suorastaan odottanut näin hienoa lopputulosta). Olen edustustyössä ja vaatteet ovat taas ihania päälläni.
Sain ylisuuret rintani kauniiksi uudelleen, nyt koko on 85D.
Näin tässä minulla. Toivon että muutkin löytävät itselleen näistä palveluista iloa ja hyötyä, en kerro kuinka, missä ja paljonko maksoi -juttuja.
Mutta halpaahan tämä ei ole :-)
Ikäni on 44 vuotta, 4 lasta. Pituus 177 ja paino oli 85 kg. Iso vatsa ja rinnat 85E.
Kävin heinäkuun 16 päivä vatsa- ja rintojenleikkauksessa. Vatsasta poistettiin 2,5 kg ja rinnoista yhteensä 1 kg. Rinnat kohotusleikkaus, uusi muotoilu sekä nännien korjaus. Vatsaan jäi arpi, ei ommeltu vain liimattu, joten ei tikkejä. Näkyvä arpi bikineiden alle piiloutuva, ajan kanssa vaalenee. Ei mitään tikkejä navan ympärillä , vaan napa on kokonaan uusi. Vanha lähti samalla kuin kahden keisarinleikkauksen arvet.
Rinnoissa T-arpi, vielä näkyvä, mutta myös ajan kanssa vaaleneva.
16. elokuuta vielä rasvaimu lantioden ja vyötärön kohdalta, 1,2 litraa yhteensä.
Lopputulos: uskomaton!
Miksi tein tämän? Koska nämä ylimääräiset kilot ja läskit häiritsivät kovasti. Olen yllättynyt siitä kuinka helposti ja hienosti tämä asia hoitui, kipu suoraan sanoen nolla.
Tämä on tositarina, kauniit muodot ovat elämääni tuomassa uutta virkeyttä, mieheni on tyytyväinen (ei koskaan kannustanut tähän, ei suorastaan odottanut näin hienoa lopputulosta). Olen edustustyössä ja vaatteet ovat taas ihania päälläni.
Sain ylisuuret rintani kauniiksi uudelleen, nyt koko on 85D.
Näin tässä minulla. Toivon että muutkin löytävät itselleen näistä palveluista iloa ja hyötyä, en kerro kuinka, missä ja paljonko maksoi -juttuja.
Mutta halpaahan tämä ei ole :-)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ja nyt sitten alat taas mässäilemään ja lihot.
Kohta ole yhtä lihava kuin ennekin.
Eikö ollut rouvalla puhtia rueta liikkumaan ja elämään terveellisesti? Ei löydy sisua ei.
Olisit samalla imuttanut rasvat leuastasi ja poskiastasi.
Silmäpussejakin varmasti löytyy.
Säälittävä olet. Veltto vätys.Aikuiseksi naiseksi.
Hieno homma että olet itse tyytyväinen;-)
Kerranhan täällä vain ollaan ja eletään,nautitaan siitä.
Mikäs sen kauniimpaa katseltavaa kuin itseensä tyytyväinen/onnellinen ihminen.
Nostan hattua.
Kirjoita tänne taas vuoden kuluttua ja kerro paljonko painat silloin ja paljonko on tullut komplikaatioita ja moneenko uusintaleikkaukseen olet joutunut.
Olen tällä hetkellä samankokoinen kuin sinä ennen (176/85). Missä kävit?
... tätä tänne kirjoittaessa, ihmiset ovat täysin asiattomasti täällä urkkimassa toisten tekemisiä.
En kerro enempää asiasta, sitä saa mistä päin vain senkun klinikalle sisään astelee. Valitse luottamuksella ja sillä tunteella minkä lääkäri sinuun luo.
Kilot eivät palaa takaisin,olen ollut tämän kokoinen ja painoinen jo yli 10 vuotta. Käyn säännöllisesti kuntokeskuksessa joissa mm. spinning on yksi lajini. Rasvasolut poistetaan leikkauksissa, eivät ne lisäänny. Siis laihduttamalla rasva palautuu, leikkaamalla ei.
Mutta kuten ajatuksenikin oli alunperin, tämä tieto on tarkoitettu ihmisille jotka sitä oikeasti haluavat, ei niille jotka eivät ymmärrä oman kapean ajatusmaailmansa takia sitä, että täällä eletään vain kerran ja just niinkuin itse siihen vai pystytään.
Tämä palsta todella imuroi kaikenmaailman tuomareita ja nuhtelijoita. Kiitos kirjoituksestasi, se valoi minuun uskoa!
Olen itse juuri harkitsemassa rasvaimuun menemistä. Pelottaa hieman, mutta haluaisin muutoksen aikaan.
Rasvaimu ei ole laihduttamisen vaihtoehto. Suomessa rasvaimu on vielä suhteellisen harvinainen plastiikkakirurginen toimenpide verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Rasvaimua varten potilaan yleiskunnon on oltava hyvä eikä hänellä saa olla vakavia sairauksia. Rasvaimu ei estä normaalin ikääntymisen mukanaan tuomia muutoksia. Rasvaimu on kirurginen operaatio, jolla muotoillaan vartaloa poistamalla ihonalaista rasvakudosta. Ihon alle viedään pienen viillon kautta metalliputki, ja toistuvalla liikuttelulla rikotaan rasvakudos. Rasva poistetaan tyhjiössä metalliputken kautta.
Kuten kaikkeen kirurgiaan, niin myös rasvaimuun sisältyy paljon riskejä ja ongelmia. Taitavinkaan kirurgi ei voi niitä aina kokonaan estää. Symmetrisiä alueita imettäessä täydellisen symmetrian saavuttaminen on vaikeaa. Suurta tarkkuutta vaatii myös saavuttaa leikkausalueen tasaisuus ja sulautuminen ympäristöön. Rasvaimun jälkeen iho "lepattaa" irtonaisena, jolloin alueelle muodostuu ontelo. Onteloilla on taipumus täyttyä kudosnesteellä, jolloin tuloksena voi olla kiusallinen ja pitkäaikainen nesteontelo (seroma) imetyllä alueella. Lisäksi syntyneeseen onteloon vuotaa jonkin verran verta. Haavatulehduksetkin ovat mahdollisia. Myös Suomessa on kuollut ihmisiä rasvaimusta aiheutuneiden komplikaatioiden seurauksena.
Toimenpiteen jälkeen paikat, joista rasvaa on imetty, ovat turvoksissa, ja mustelmia esiintyy yleisesti. Myös rasvan imuaukon arpeutumisessa saattaa esiintyä ongelmia. Arven paraneminen ja ihon liimautuminen alla olevaan kudokseen kestää useita kuukausia. Jotta iho palautuisi rasvaimun jäljiltä toivotulla tavalla, ihon tulee olla tarpeeksi kimmoisaa, muuten sileän ihon sijaan tuleekin ryppyjä. Pahimmassa tapauksessa iho jää rasvaimun jälkeen roikkumaan tyhjänä säkkinä imetyn kohdan ylle.
Kerron vielä nyt senkin, kuitenkin, että en ole tehnyt näitä kirurgisia operaatioita suomessa. En myöskään Virossa.
En ole suomalainen, ja tein ne kotimaassani. Tuttu ympäristö ja mahtavat olosuhteet. Maassa on aivan erilainen suhtautuminen plastiikkakirurgiaan ja jälki on todella hieno.
Käytän vieläkin liivejä jotta iho palautuu paikalleen, mitään ryppyjä tai mustelmia ei edes ole ollut, todellakin vain hieman mustelmaa heti rasvaimun jälkeen. Mikään ei sattunut yhtään. Minä olen jatkuvasti yhteydessä lääkäriini ja saan kaiken tarvittavan tuen häneltä. Myöskin nämä ns. korjausleikkaukset joihin henkilöt täällä viittailevat ovat mielestäni jotain hullujen höpinää. Kaikki on jo korjattu.
Mutta sama onnistuu myös Suomessa, ja elämänlaatu paranee valtavasti. Vastoin tietysti "kansan" tahtoa, mutta, eipähän näitä sitten julkisesti kenellekkään tarvitse kertoa! Ja se pelaa jolla on varaa!
"50-vuotias musiikinopettaja heräsi kesken leikkauksen ja näki, kuinka hänen vatsastaan pumpattiin valkoista nestettä kahteen purkkiin. Vatsaan jäi rasvaimusta pahoja arpia, ja hän joutui liottamaan vartaloaan kahdeksan tuntia ottaakseen siteet pois leikkauksen jälkeen. Kolmea päivää myöhemmin hänellä ilmeni ongelmia haavasiteidensä kanssa. Kuuden kuukauden kuluttua hänen vatsansa näytti samalta kuin ennen leikkausta.
Toisessa tapauksessa 114 kiloa painanut nainen maksoi 4500 puntaa (noin 7000 euroa) pienentääkseen vatsaansa. Hänelle annettiin paikallispuudutus. Nainen sanoo olleensa yllättynyt siitä, miten paljon hän pystyi silti tuntemaan kipua leikkauksen aikana. Kun naisen tikit poistettiin viikkoa myöhemmin, hänen vatsansa seinämistä löytyi tulehdus. Hänelle tehtiin useita tulehdusta hoitavia leikkauksia, ja nyt hänellä on vakavasti epämuodostunut vatsa."
Liposuction Left Patient Looking Like Michelin Man:
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2001/08/21/nlip21.xml
"Kauneusleikkauksesta on jo kuukauden päivät, mutta vatsa on vieläkin kipeä. Osasyynä tähän ovat komplikaatiot, joiden vuoksi Mike on joutunut käymään hoidossa moneen otteeseen.
- Imevät kudosnestettä pois. Tällaisesta operaatiosta tulee muutoinkin turvotusta, mutta minulle sitä on kertynyt epätavallisen paljon.
Mike kertoo kammottavasta puolen metrin pituisesta neulasta, jolla imetään litkua ilman puudutusainetta litrakaupalla kerrallaan. Hänen vatsaansa koristaa kyljestä toiseen ulottuva leikkausarpi. Mike käyttää tukisidettä, jotta lihakset ja kudokset painautuisivat tiiviisti yhteen ja lopputulos olisi aikanaan mahdollisimman hyvä.
Hän on ollut nyt nelisen viikkoa sairaslomalla, eikä saa vielä muutamaan kuukauteen nostaa raskaita painoja. Mies ei halua puhua leikkauksen hinnasta, mutta Hymyn saamien tietojen mukaan vatsan alueen muotoilut maksavat halvimmillaankin tuhansia euroja. Erään helsinkiläisen klinikan laskutushinnastossa puhutaan jopa 7000 - 8000 eurosta.
- Huomaan jo nyt muutoksen itsessäni, mutta lopullinen tulos on nähtävissä vasta puolen vuoden kuluttua. Alunperin läskiä piti poistaa enemmän. Koska laihdutan edelleen, päädyimme kuitenkin plastiikkakirurgin kanssa toimenpiteeseen, jossa minulle ei tarvinnut tehdä kokonaan uutta napaa. Se on laajemmissa operaatioissa erittäin tavallista. Minulle ei suoritettu rasvaimua "puikoilla", vaan lääkäri raapaisi vatsan kyljestä kylkeen auki ja halkaisi sieltä viisi kiloa läskiä pois. Aikoinaan nahkani alle asennettiin leikkauksella erityinen pumppu, jolla säädeltiin vatsalaukkuni kokoa. Parin vuoden kuluttua pumppu meni epäkuntoon ja jouduin lähes hengenvaaraan. Se oli poistettava leikkauksella."
Hymy-lehti 11/2002
lukiessani keskustelun että meen ihmemaa oziin jossa minusta imaistaan kaikki ylimääräinen pois..sitä ennen olen testamentannut luurankoni tieteelle...
vatsa 2.5 kg rinnat 1kg 1.2 litraa ihraa eli noin 80kiloisena 177 senttisenä oot ............................................. heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh.....ihana miehes mielestä...oikein iloinen oon puolestasi
Juuri näin. Mieheni mielestä olen aivan ihana, mutta omasta mielestäni olen vieläkin parempi.
En voi olla katsomatta peiliin joka kerta kun sellaisen näen. Vartalosta tuli erittäin sopusuhtainen, mitat 110 - 85 - 110.