IL:Antti Rinne lentää ulos Levin hissiyhtiöstä

SDP:n puheenjohtajaksi todennäköisesti pyrkivä Rinne on istunut hissiyhtiön hallituksessa kahdeksan vuotta, mutta nyt hänen hallituspaikkansa on vaarassa. Enemmistöomistaja Kittilän kunta aikoo nimittäin vaihtaa yhtiön hallituksen jäseniä.

Kyräilyn taustalla on yhtiön hissikaupat. Niiden seurauksena Rinne ja muu yhtiön hallitus antoivat potkut hissiyhtiön toimitusjohtaja Jouni Palosaarelle.

Yhtiön hallitus teki Palosaaren toimista myös tutkintapyynnön poliisille. Kittilän kunta vetäytyi myöhemmin tutkintapynnön takaa. Palosaari on hyvin tunnettu ja pidetty mies paikallisen matkailuväen keskuudessa.

Nyt yhtiöön aiotaan vaihdattaa hallitus, jonka tarkoitus on palauttaa erotettu Palosaari tehtäväänsä. Samassa yhteydessä Rinteen paikka on vaakalaudalla.
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Wärtsilä "lennättää" Suomesta 200 oikeata duunaria. Maailmanlaajuisesti "ulkoistettavien" määrä on 1 000.

Mielestäni meille äänestäjillekin olisi korkea aika "vaihdattaa hallitus". Valitsemamme ja väkipakolla kasattu monenkirjava ei ole tehtäviensä tasalla.

Todennäköisesti usko politiikkaan ja jopa marginaalipolitiikkoihin palaisi, jos meillä olisi kolmen AAA:n omaava hallitus.

http://yle.fi/uutiset/wartsila_suunnittelee_vahentavansa_1_000_tyopaikkaa/7057700

Äänestä

Kohta 100000 työtöntä. Niinhän ne demarit lupasi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikea duunari kirjoitti:

SDP:n puheenjohtajaksi todennäköisesti pyrkivä Rinne on istunut hissiyhtiön hallituksessa kahdeksan vuotta, mutta nyt hänen hallituspaikkansa on vaarassa. Enemmistöomistaja Kittilän kunta aikoo nimittäin vaihtaa yhtiön hallituksen jäseniä.

Kyräilyn taustalla on yhtiön hissikaupat. Niiden seurauksena Rinne ja muu yhtiön hallitus antoivat potkut hissiyhtiön toimitusjohtaja Jouni Palosaarelle.

Yhtiön hallitus teki Palosaaren toimista myös tutkintapyynnön poliisille. Kittilän kunta vetäytyi myöhemmin tutkintapynnön takaa. Palosaari on hyvin tunnettu ja pidetty mies paikallisen matkailuväen keskuudessa.

Nyt yhtiöön aiotaan vaihdattaa hallitus, jonka tarkoitus on palauttaa erotettu Palosaari tehtäväänsä. Samassa yhteydessä Rinteen paikka on vaakalaudalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu