Hölmölä on Hölmölä kaikilla tasoilla

Viranomaisten välistä tiedonsaantia pitää helpottaa, jotta perheväkivaltaa ja perhesurmia voidaan ehkäistä tehokkaammin, linjaa sisäministeriön asettama työryhmä.

Työryhmän mukaan tiedonkulussa on havaittu useita ongelmia. Osa ongelmista liittyy epäselvään lainsäädäntöön ja osa viranomaisten osaamattomuuteen. Työryhmän mukaan tällä hetkellä viranomaisten välinen yhteistyö toimii vaihtelevasti eri puolilla Suomea.

Aiemmissa perhesurmia koskevissa selvityksissä on käynyt ilmi, että perheet ovat oireilleet ennen surmatöitä ja että perheillä on ollut myös kontakteja eri viranomaisiin. Tilanteisiin ei ole kuitenkaan osattu puuttua. Ongelmaksi on koettu erityisesti tiedonkulku eri viranomaisten välillä erilaisten salassapitosäännösten vuoksi.

Työryhmän mielestä keskeistä on eri viranomaisten koulutus ja opastaminen. Lisäksi lainsäädännöstä pitäisi siivota pois tulkinnanvaraisia kohtia. Osassa kunnista pitäisi myös parantaa eri viranomaisten välisiä yhteistyömalleja.

Työryhmä esittää myös, että eri viranomaisille pitää olla jatkossa selkeästi säädetty oikeus kertoa oma-aloitteisesti poliisille ja sosiaaliviranomaisille vakavasta väkivallan uhasta salassapitosäännöksistä huolimatta.

356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaarana on, että mukatapauksia aletaan nähdä joka paikasssa ja kaikkialla. Tosiasiassa on aika harvinaista, että ihmiset tappaa lapsiaan

Äänestä
  • Totta turiset, mutta tapahtuuhan melko paljon tapauksia, jossa vanhemmat tappavat toisensa ja perheessä vallitsee lapsia muuten vammauttava ilmapiiri, riitelyä, pahinpitelyj, uhkailuja ja kiristystä. Avun saaminsenhan pitäisi alkaa jo tällöin. Sitä kait tässä oli lähinnä kysymys, että apua ei tule, ennen kuin kaikki on mennyt.

    Liekö tämä vähän vai paljon?!
    http://www.hs.fi/kotimaa/Moni perhesurma olisi ehkä voitu estää/a1346293472745

    Pieni ote linkin uutisesta:
    "Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tekemässä selvityksessä käytiin läpi Suomessa vuodesta 2003 lähtien tapahtuneet perhesurmat ja muut alle 15-vuotiaiden lasten surmat. Niissä kuoli yhteensä 55 ihmistä, joista 48 oli lapsia.

    Mukana olevista tapauksista tuoreimmat ovat tämän vuoden tammikuulta. Sen jälkeen on tapahtunut kaksi useita uhreja vaatinutta surmaa.

    Selvityksen mukaan tekijät olivat usein vihjailleet teostaan etukäteen. Monilla oli mielenterveysongelmia, ja taustalla oli usein myös taloudellisia vaikeuksia tai eroaikeita."

    Äänestä

Ongelma on viranomaisten tietojärjestelmien tietosisältöä koskevat salassapitosäännökset. Tietosuojavaltuutettu olisi oikea taho vastaamaan näihin viranomaisten yhteistyön vaikeuksiin ja niistä aiheutuneisiin tapahtumiin, koska hän on ylin auktoriteetti ja lausunnonantaja tietosuojasta lakien valmisteluvaiheessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hölmölän asukas kirjoitti:

Viranomaisten välistä tiedonsaantia pitää helpottaa, jotta perheväkivaltaa ja perhesurmia voidaan ehkäistä tehokkaammin, linjaa sisäministeriön asettama työryhmä.

Työryhmän mukaan tiedonkulussa on havaittu useita ongelmia. Osa ongelmista liittyy epäselvään lainsäädäntöön ja osa viranomaisten osaamattomuuteen. Työryhmän mukaan tällä hetkellä viranomaisten välinen yhteistyö toimii vaihtelevasti eri puolilla Suomea.

Aiemmissa perhesurmia koskevissa selvityksissä on käynyt ilmi, että perheet ovat oireilleet ennen surmatöitä ja että perheillä on ollut myös kontakteja eri viranomaisiin. Tilanteisiin ei ole kuitenkaan osattu puuttua. Ongelmaksi on koettu erityisesti tiedonkulku eri viranomaisten välillä erilaisten salassapitosäännösten vuoksi.

Työryhmän mielestä keskeistä on eri viranomaisten koulutus ja opastaminen. Lisäksi lainsäädännöstä pitäisi siivota pois tulkinnanvaraisia kohtia. Osassa kunnista pitäisi myös parantaa eri viranomaisten välisiä yhteistyömalleja.

Työryhmä esittää myös, että eri viranomaisille pitää olla jatkossa selkeästi säädetty oikeus kertoa oma-aloitteisesti poliisille ja sosiaaliviranomaisille vakavasta väkivallan uhasta salassapitosäännöksistä huolimatta.

Viranomaisten välistä tiedonsaantia pitää helpottaa, jotta perheväkivaltaa ja perhesurmia voidaan ehkäistä tehokkaammin, linjaa sisäministeriön asettama työryhmä.

Työryhmän mukaan tiedonkulussa on havaittu useita ongelmia. Osa ongelmista liittyy epäselvään lainsäädäntöön ja osa viranomaisten osaamattomuuteen. Työryhmän mukaan tällä hetkellä viranomaisten välinen yhteistyö toimii vaihtelevasti eri puolilla Suomea.

Aiemmissa perhesurmia koskevissa selvityksissä on käynyt ilmi, että perheet ovat oireilleet ennen surmatöitä ja että perheillä on ollut myös kontakteja eri viranomaisiin. Tilanteisiin ei ole kuitenkaan osattu puuttua. Ongelmaksi on koettu erityisesti tiedonkulku eri viranomaisten välillä erilaisten salassapitosäännösten vuoksi.

Työryhmän mielestä keskeistä on eri viranomaisten koulutus ja opastaminen. Lisäksi lainsäädännöstä pitäisi siivota pois tulkinnanvaraisia kohtia. Osassa kunnista pitäisi myös parantaa eri viranomaisten välisiä yhteistyömalleja.

Työryhmä esittää myös, että eri viranomaisille pitää olla jatkossa selkeästi säädetty oikeus kertoa oma-aloitteisesti poliisille ja sosiaaliviranomaisille vakavasta väkivallan uhasta salassapitosäännöksistä huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu