Yle: Asiantuntijat eivät usko EU-kriittisten ”jytkyyn”

Yle: Asiantuntijat eivät usko EU-kriittisten ”jytkyyn”

30.01. 08:46

Kansallisen päätösvallan alaisista asioista on turha syyttää EU:ta, Sixten Korkman muistuttaa.

Yle Uutisten haastattelemien asiantuntijoiden mukaan EU-kriittisten eurooppalainen ”jytky” saattaa jäädä kokematta. Paras ajankohta EU-kriittisten puolueiden suureen vaalivoittoon olisi ollut pari vuotta sitten, arvioivat äskettäin eläkkeelle jäänyt EU-suurlähettiläs Jan Store ja Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman.

– Nyt ollaan vähän eri asemissa kuin kaksi vuotta sitten, jolloin monet poliittisesti kriittiset voimat katsoivat, että euro ei säily järjestelmänä, toteaa Jan Store Ylen haastattelussa.

Storen mukaan nyt näyttää siltä, että euro on selviämässä kriisistään.

SIXTEN KORKMAN huomauttaa, että markkinat pysyivät rauhallisina koko viime vuoden. Tämän hän katsoo olevan merkki siitä, että tukitoimet purivat.

– Irlanti on pääsemässä kuiville. Näin jälkeenpäin voi ehkä todeta, että se oli järkevä operaatio, että heitä autettiin tilapäisesti. Espanjastakin tulee ihan hyviä signaaleja. Kreikka on minusta edelleen suuri ongelma, mutta ei se koske Euroopan parlamenttia. Se murhe on enemmän kansallisilla poliitikoilla, komissiolla ja Kansainvälisellä valuuttarahastolla.

KANSALLISEN päätösvallan alaisista asioista on turha syyttää EU:ta, Korkman muistuttaa. Hänen mukaansa kritisoijilla on peiliin katsomisen paikka.

– Miten toimivat työmarkkinat, mikä on sosiaalipolitiikka, verotus, hyvinvointivaltion tulevaisuus, koulutuspolitiikka – kaikki nämä alueet ovat kansallisen päätösvallan piirissä.

Korkmanin mukaan on ylipäätään turha syyttää Euroopan unionia siitä, jos Suomessa on ongelmia.

– Paljon suurempi ongelma on se, että kansalliset päättäjät eivät ole kyenneet kantamaan vastuutaan.
1067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

EU kiima ohjailee mediaa

Äänestä

Avaus on pelkkä YLEn kopioitu uutinen, eli lähes "pelkkä linkki"

Äänestä

Tullee mahtava EURO JYTKY

Äänestä

Kukas vastustajista uskoi 2011 jytkyynkään, kun tääläkin veikaukset pyörivät alle 10% vastustajien leirissä, mutta Jytky vain tuli.

Ei kansa ole niin tyhmää, kun nämä "valitut valaistuneet tietäjät" usein kuvittelevat ja näitä selityksiä tullaan näkemään enenemässä määrin, joita media hyyssää.

Totuus on kuitenkin, että laittomat/tyhmät tukipaketit on Suomestakin järkätty ja laskut meillepäin tulevat tulevaisuudessa EU:sta kasvamaan ja velkaa on jo yli kriittisen rajan yli 60%. On salailtu, valehdeltu, tehty laittomuuksia, siis kaikki aivan hanurista hallituksen toimesta.

Kyllä kansa tämän tajuaa, ei niitä selittelemällä hyväksi saa ja EU- jytky odottaa perussuomalaisia ja myöskin EU:n kriittisiä puolueita, josta on tehty asian vahvistama tutkimuskin.

Kyllä kansa tietää! Selitykset ovat naurettavia.

Äänestä
  • Viime vaaleissa persu-uskovaiset uhosivat KUNTAJYTKYSTÄ.

    Tulos 12% ja neljäs sija.

    Soini tuli niin reteästi vaalivalvojaisiin voittajana, sitten tuli tulokset ruudulle, soinin leuka romahti, ja soini poistui selitellen että kyllä me voitettiin.

    Äänestä

Presidentinvaaleissa se vasta jytky tuli. Useimmat perussuomalaisten entiset kannattajat kääntyi Väyrysen taakse.

Äänestä
  • Turha siitä jytkystä enää jauhaa. Se on kaukana menneessä. Sen jälkeen on ollut lukuisia vaaleja. Se jytky oli kuitenkin vain yksi vaali - ei sen enempää eikä vähempää.

    Äänestä

  • ps.jumahtanu.jytkyyn kirjoitti:

    Turha siitä jytkystä enää jauhaa. Se on kaukana menneessä. Sen jälkeen on ollut lukuisia vaaleja. Se jytky oli kuitenkin vain yksi vaali - ei sen enempää eikä vähempää.

    EUROJYTKY tulloo

    Äänestä

" Turha siitä jytkystä enää jauhaa. Se on kaukana menneessä. Sen jälkeen on ollut lukuisia vaaleja. Se jytky oli kuitenkin vain yksi vaali - ei sen enempää eikä vähempää."

Kyllähän jytky on edelleen historiallispoliittisesti erittäin poikkeuksellinen ja merkittävä tapahtuma Suomessa, joka noteerattiin myös kaikkialla muualla maailmassa, koska vastaavaa nousua lilliputtipuolueesta jytkypuolueeksi kertaheitolla ei löydy mistään muualta maailmasta. Ei ihme, että Soini kiinostaa myös EU-kriittisiä ryhmiä myös Euroopassa ja luentoja sinne tulee varmaan myös riittämään.

Äänestä

JYTKY TAI EI, MUTTA EU:n JÄSENENÄ MEILLÄ MENEE HUONOSTI.
Nyt takki kääntyy ja housun puntit vaöisevat, kun tulee vaalit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastuuta kaivataan kirjoitti:

Yle: Asiantuntijat eivät usko EU-kriittisten ”jytkyyn”

30.01. 08:46

Kansallisen päätösvallan alaisista asioista on turha syyttää EU:ta, Sixten Korkman muistuttaa.

Yle Uutisten haastattelemien asiantuntijoiden mukaan EU-kriittisten eurooppalainen ”jytky” saattaa jäädä kokematta. Paras ajankohta EU-kriittisten puolueiden suureen vaalivoittoon olisi ollut pari vuotta sitten, arvioivat äskettäin eläkkeelle jäänyt EU-suurlähettiläs Jan Store ja Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman.

– Nyt ollaan vähän eri asemissa kuin kaksi vuotta sitten, jolloin monet poliittisesti kriittiset voimat katsoivat, että euro ei säily järjestelmänä, toteaa Jan Store Ylen haastattelussa.

Storen mukaan nyt näyttää siltä, että euro on selviämässä kriisistään.

SIXTEN KORKMAN huomauttaa, että markkinat pysyivät rauhallisina koko viime vuoden. Tämän hän katsoo olevan merkki siitä, että tukitoimet purivat.

– Irlanti on pääsemässä kuiville. Näin jälkeenpäin voi ehkä todeta, että se oli järkevä operaatio, että heitä autettiin tilapäisesti. Espanjastakin tulee ihan hyviä signaaleja. Kreikka on minusta edelleen suuri ongelma, mutta ei se koske Euroopan parlamenttia. Se murhe on enemmän kansallisilla poliitikoilla, komissiolla ja Kansainvälisellä valuuttarahastolla.

KANSALLISEN päätösvallan alaisista asioista on turha syyttää EU:ta, Korkman muistuttaa. Hänen mukaansa kritisoijilla on peiliin katsomisen paikka.

– Miten toimivat työmarkkinat, mikä on sosiaalipolitiikka, verotus, hyvinvointivaltion tulevaisuus, koulutuspolitiikka – kaikki nämä alueet ovat kansallisen päätösvallan piirissä.

Korkmanin mukaan on ylipäätään turha syyttää Euroopan unionia siitä, jos Suomessa on ongelmia.

– Paljon suurempi ongelma on se, että kansalliset päättäjät eivät ole kyenneet kantamaan vastuutaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu