http://www.hs.fi/kotimaa/Kirkon rahahuolet ajavat pappeja pätkätöihin/a1387261114362
Sellainen muistikuva oli että jotain olisi sanottu siitäkun kirkko alkoi syntuihyväksymään naispappiensa johdolla niin siitä tulee uutisen mukaiset seuraukset ja otsikot?
Sellainen muistikuva oli että jotain olisi sanottu siitäkun kirkko alkoi syntuihyväksymään naispappiensa johdolla niin siitä tulee uutisen mukaiset seuraukset ja otsikot?
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kirkon heikkenevä taloustilanne ja edessä oleva rakennemuutos näkyvät jo pappisvirkojen jäädyttämisenä ja palvelujen karsimisena.
Pappisliiton keräämien tietojen mukaan seurakunnat ovat viime aikoina alkaneet jättää eläkkeelle jääneiden pappien virkoja täyttämättä.
Lisäksi esimerkiksi sairaalasielunhoitoa on vähennetty jo koko 2000-luvun ajan."
Raamatun tuntevat tietävät, että seurauksia tulee Jumalan sanan vääntämisestä.
Nyt on seuraukset näkyvissä. Hyvään suuntaan menee ja vielä piispat uusiksi, niin tilanne kääntyy kansalle edulliseksi kehitykseksi.
Kukas ne piispat vaihtaa. Homotko?
Suomen valtion kirkko on pelkkä leipäpappien kirkko. Saarnataan vain, koska siitä saa palkan!
Raamatun käskyissä pitäytyminen ei kiinnosta pätkääkään, kuin vain joitakuita heistä ja hekin yleensä erotetaan hetikohta!