Taas olemme päässeet talven käännekohtaan.

Odottelemme kevät kuukausia,helmikuu lyhyenä heilahtaa ja maaliskuussa
sormet jo multaan syyhyää.
Pitkä oli pimeää,mutta niin se vaan hurahti. Kaikki on jo varmasti hyvillä mielin
voi aurinkoisena päivänä pienen lenkin pyörähtää. Ei huomista,ei eilistä vaan tämän hetken ,eihän kukaan ole sanonut, että elämä olisi helppoa ainakaan
vanhana.

3

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loppiaisen seudusta alkanut pakkasjakso tänään vihdoin kääntyihe lauhempaan suuntaan. Lunta häpsi pikkuisen jo aamupäivällä.
      Alkunylkyä, koska aamulla sitä on jo kolata asti. Näät kun mahdollinen lumiaura voisi tehdä pienen vallin portille.
      Oikeasti pimeyttä on kestänyt 10 viikkoa, viisi ennen ja viisi jälkeen talvipäivänseisauksen. Pilvisinä päivinä pimeyttä vielä riittää, mutta pahin taas ohi.

    • luinen lyylinne.

      Iloitkaamme nyt kun kevät kohisten valona näkyy...

      Taas nuorrumme muutamalla vuodella -on se kevät ihmeellistä aikaa.

      NYT saunaan..

    • m Lemi

      Vaikka taivas oli vahvsti pilvinen niin silti näki vielä klo 17 häivähdyksen päivän kajosta. Lunta tuli 12 sm, joten kolaamaan pääsi ekakertaa tänä talvena.
      Kun Saimaan lumikerros ennen tätä säärintaman satamaa oli 5 sm, se on hyvin harvinaista, koska Etelä-Karjala on tavallisesti runsaslumista seutua helmikuun alussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7274
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4702
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4624
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3368
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1985
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1768
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1747
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1610
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1509
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1277
    Aihe