Miksi pitää tehdä silkki- ja muoviruusuja?

Seurasin ateistin ja uskovaisen keskustelua. Ateisti oli sitä mieltä, että ei voi uskoa Jumalaan eikä oikeastaan tarvitsekkaan mitään Luojaa, koska ihminen pystyy luomaan ihan mitä vain.
No siihen uskovainen jatkoi, että miksi sitten pitää valmistaa muovista ja silkistä kukkia, miksi ei voisi tehdä ihan aitoja? Ja miksi sitten ihmisiä kuolee, esim. elinsiirtojonoon? Miksi ei kukaan valmista varasydämiä, munuaisia ym. Eikö niitä voi älykäs ihminen tehdä?
Siinä kun se ateistinen keskustelija antoi ymmärtää, nykyihmiselle on jo kaikki mahdollista. Kuitenkin kuoleman edessä tiedekkin on monesti täysin avuton?
22128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat
  • Keinosydän on vain väliaikainen vempain: sama kuin nuo muoviruusut - korvike: aitojen puuttuessa.

    Kyllä kelpaa. Kiitän Jumalaa itsekkin siitä että Herra on antanut ihmisille älykkyyttä kehitellä lääkkeitä, hoitomuotoja. (verrattain vähän vielä itse niitä tarvitsen) Myös Luukkaan evankeliumin kirjoittaja oli ammatiltaan lääkäri. Ei Jumala ole missään kohti Raamatussa sanonut, ettei ihminen saisi keksiä, käyttää saamiaan lahjoja ja taitoja.
    Tiede on ihmisen tapa tukia ja oivaltaa Jumalan luomistyötä: myös ne muoviruusut kuuluvat tähän.

    Äänestä

  • ateismi = kirjoitti:

    Keinosydän on vain väliaikainen vempain: sama kuin nuo muoviruusut - korvike: aitojen puuttuessa.

    raamattu on paimentolaisten keksimää satua, mitään jumalia ei ole olemassa.

    5. Moos. 25:11 "Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja alakynnessä olevan vaimo yrittää auttaa miestään tarttumalla tämän vastustajaa sukupuolielimistä, 12 naista ei saa sääliä, vaan hänen kätensä on lyötävä ranteesta poikki.

    jumalasi on sadistinen, moraaliton paskiainen. onneksi vain mielikuvituksen tuotetta :)

    Äänestä

  • ateismi = kirjoitti:

    Keinosydän on vain väliaikainen vempain: sama kuin nuo muoviruusut - korvike: aitojen puuttuessa.

    Kyllä kelpaa. Kiitän Jumalaa itsekkin siitä että Herra on antanut ihmisille älykkyyttä kehitellä lääkkeitä, hoitomuotoja. (verrattain vähän vielä itse niitä tarvitsen) Myös Luukkaan evankeliumin kirjoittaja oli ammatiltaan lääkäri. Ei Jumala ole missään kohti Raamatussa sanonut, ettei ihminen saisi keksiä, käyttää saamiaan lahjoja ja taitoja.
    Tiede on ihmisen tapa tukia ja oivaltaa Jumalan luomistyötä: myös ne muoviruusut kuuluvat tähän.

    "" Keinosydän on vain väliaikainen vempain: sama kuin nuo muoviruusut - korvike: aitojen puuttuessa. ""

    Ei sinunkaan sydämesi tule pumppaamaan ikuisesti joten se on aivan yhtä lailla väliaikainen vempain kun keinosydänkin.

    Äänestä

  • eräs ateisti kirjoitti:

    "" Keinosydän on vain väliaikainen vempain: sama kuin nuo muoviruusut - korvike: aitojen puuttuessa. ""

    Ei sinunkaan sydämesi tule pumppaamaan ikuisesti joten se on aivan yhtä lailla väliaikainen vempain kun keinosydänkin.

    Kyllähän minä sen tiedän, siksi kai noita keinosellaisia värkätään. Uskon myös sen että kuolen, mutta Kristuksessa olen kokeva kerran yllösnousemuksen ja olen saava kirkastetun ylösnousemusruumiin. Jumala on elämän ja kuoleman Herra. Hän on myös sanonut että ihmisen on kuoltava voittaakseen elämä.

    Äänestä

  • ateismi= kirjoitti:

    satuihin on mukava uskoa, kai tiedät että koraanin mukaan palat helvetissä harhaoppisi takia?

    Äänestä

Keskustelun pointti pyöri noiden kahden jutustelijan välillä lopussa siinä, että mistä elämä tulee: ihminen ei saa sitä aikaan ja kun se jossain loppuu, niin millään keinoin sitä ei saada enää organismiin takaisin.
Ateistikin loppulla myönsi, että on olemassa asioita, joihin ei järki löydä vastausta.

Äänestä
  • Tämän takia meillä on tiede. Tutkitaan asioita mitä ei tiedetä sen sijaan että keksitään tarinoita jumalista.

    Yhdenkään uskonnon jumalasta ei ole ensimmäistkään todistetta, eikä tule :) mielikuvitusjumalat eivät herää henkiin vaikka miten toivoisit

    Äänestä

Kaikki kuolevat, aloittajakin. Itse en kävelisi, jos ei oli tekoniveliä, ihmisen tekemiä. Aika moni asia on tullut mahdolliseksi tieteen saavutusten myötä. Mutta teillä uskovaisilla on varmaan pienet lääkekulut, koska parannutte rukoilemalla.

Äänestä
  • Miksi tiede, ihminen ei voi aitoja jäseniä vaan vain kenoselliisa ja miksi kaikki kuolevat? Miksi ei voisi vaikka elää?

    No ei ihminen, ei tiedekkään siihen pysty jatkamaan elämää. loputtomiin. Mitä tästä jankkaamaan, kun vastaus on: ihminen ei ole Jumala.

    Äänestä

  • ateismi = kirjoitti:

    Miksi tiede, ihminen ei voi aitoja jäseniä vaan vain kenoselliisa ja miksi kaikki kuolevat? Miksi ei voisi vaikka elää?

    No ei ihminen, ei tiedekkään siihen pysty jatkamaan elämää. loputtomiin. Mitä tästä jankkaamaan, kun vastaus on: ihminen ei ole Jumala.

    Miksi hampaat reikiintyvät? miksi ne eivät vain voi pysyä ehjinä.

    No mitä tästä jankkaamaan, kun vastaus on: hammaspeikkoja on olemassa

    Äänestä

  • peikkojako kirjoitti:

    Miksi hampaat reikiintyvät? miksi ne eivät vain voi pysyä ehjinä.

    No mitä tästä jankkaamaan, kun vastaus on: hammaspeikkoja on olemassa

    Hampaat reikiintyvät, koska synnin, sairauden ja kuoleman laki jäytää ihmistä. Ihminen ei kehity vaan rapistuu.

    Äänestä

  • lankesi Eedenissä kirjoitti:

    Hampaat reikiintyvät, koska synnin, sairauden ja kuoleman laki jäytää ihmistä. Ihminen ei kehity vaan rapistuu.

    hammaspeikko vaikuttaa paljon järkevämmältä selitykseltä kuin jumala joka veti itkuraivarit hedelmän syömisestä :D

    Äänestä

  • ateismi = kirjoitti:

    Miksi tiede, ihminen ei voi aitoja jäseniä vaan vain kenoselliisa ja miksi kaikki kuolevat? Miksi ei voisi vaikka elää?

    No ei ihminen, ei tiedekkään siihen pysty jatkamaan elämää. loputtomiin. Mitä tästä jankkaamaan, kun vastaus on: ihminen ei ole Jumala.

    *Miksi tiede, ihminen ei voi aitoja jäseniä vaan vain kenoselliisa ja miksi kaikki kuolevat? Miksi ei voisi vaikka elää?*

    Niin miksi? Miksi kaikki maapallolle syntyneet eliöyksilöt eivät elä ikuisesti? Vastaus on helppo, kun ymmärtää perusteet elämästä, lisääntymisestä ja kuolemasta. Kun ymmärtää edes alkeet ekologiasta, ympäristönmuutoksista, sopeutumisesta ja evoluutiosta. Kysymyksesi perusteella sinä et ymmärrä, etkä tiedä.

    Äänestä

"Ateisti oli sitä mieltä, että ei voi uskoa Jumalaan eikä oikeastaan tarvitsekkaan mitään Luojaa, koska ihminen pystyy luomaan ihan mitä vain."

No ei se Jumalakaan mitään sydämiä luo, joten se siitä. Jumalahan ei luo yhtään mitään, joten jos perustelusi on se, että ihminen ei voi luoda jotain, niin ei se eoikein toimi.

Äänestä

"miksi sitten pitää valmistaa muovista ja silkistä kukkia, miksi ei voisi tehdä ihan aitoja?"

Muoviset ja silkkiset kukat eivät kuihdu ja lakaistu ja ne sopivat myös allergikon elinympäristöön.

Miksi ihmisen pitäisi pystyä valmistamaan luonnontuote, jonka kehittyminen on vienyt miljardeja vuosia?

Jumala ei pysty luomaan edes tekokukkia. Miten olematon pystyisikään?

Äänestä

''Ateisti oli sitä mieltä, että ei voi uskoa Jumalaan eikä oikeastaan tarvitsekkaan mitään Luojaa, koska ihminen pystyy luomaan ihan mitä vain.''
Olipa typerä ateisti. Uskottavampi vaihtoehto on tosin se että valehtelet.

Äänestä
  • Kuulin keskustelun tänään seurakunnan ruokailussa. No sinä saat tehdä oman johtopäätöksesi. Eikö ole tyhmiä ateisteja?

    Äänestä

  • ateismi = kirjoitti:

    Kuulin keskustelun tänään seurakunnan ruokailussa. No sinä saat tehdä oman johtopäätöksesi. Eikö ole tyhmiä ateisteja?

    Ai siellä mielikuvitusjumala kerhossasi :)

    Aika herttaista. No missä on todisteet tästä sinun jumalastasi?

    Odota minäpä yritän nopeaa todistusta. Hei jumala? sinä persläpi siellä taivaissa? zappaa minut heti nyt helvettiin todistaaksesi olemassaolosi!

    ...
    ..
    ..

    Joo, ei mitään :( Eipä se mielikuvitusjumala paljoon pysty :D

    Äänestä

  • mielikuvitustavain kirjoitti:

    Älä nyt ihan riehaannu. Menetät pian yöunesi. Itse aion nyt nukkumaan.
    Hyvää yötä, Jeesus myötä! Huomenna jälleen uus armonpäivä, kenelle vielä Herran luoma sydän lyö.

    Äänestä

  • ateismi = kirjoitti:

    Älä nyt ihan riehaannu. Menetät pian yöunesi. Itse aion nyt nukkumaan.
    Hyvää yötä, Jeesus myötä! Huomenna jälleen uus armonpäivä, kenelle vielä Herran luoma sydän lyö.

    Minä nukun aivan mainiosti :D Mielikuvitusjumalasi ei minun mielenrauhaani järkytä :D Eikö olekkin sääli että se ei pysty mihinkään :D

    Äänestä

  • ateismi = kirjoitti:

    Kuulin keskustelun tänään seurakunnan ruokailussa. No sinä saat tehdä oman johtopäätöksesi. Eikö ole tyhmiä ateisteja?

    ''Kuulin keskustelun tänään seurakunnan ruokailussa.''
    Ateisti seurakunnan ruokailussa? Yhä hämärämpää.

    ''No sinä saat tehdä oman johtopäätöksesi.''
    Niinkuin aina teenkin, onko johtopäätös aina oikea, se onkin ihan eri asia.

    ''Eikö ole tyhmiä ateisteja?''
    Tottakai on, jos ateisti todellakin sanoi noin se todistaa sen. Ja on tyhmiä teistejäkin, sen todistat suunnilleen joka kerta kun kirjoitat jotain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateismi = kirjoitti:

Seurasin ateistin ja uskovaisen keskustelua. Ateisti oli sitä mieltä, että ei voi uskoa Jumalaan eikä oikeastaan tarvitsekkaan mitään Luojaa, koska ihminen pystyy luomaan ihan mitä vain.
No siihen uskovainen jatkoi, että miksi sitten pitää valmistaa muovista ja silkistä kukkia, miksi ei voisi tehdä ihan aitoja? Ja miksi sitten ihmisiä kuolee, esim. elinsiirtojonoon? Miksi ei kukaan valmista varasydämiä, munuaisia ym. Eikö niitä voi älykäs ihminen tehdä?
Siinä kun se ateistinen keskustelija antoi ymmärtää, nykyihmiselle on jo kaikki mahdollista. Kuitenkin kuoleman edessä tiedekkin on monesti täysin avuton?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu