Keskustelu Suomen puolueiden tekosista ennen ja nyt, niin ennen EU:ta olimme kansakunta, jolla oli omat prioriteetit, joiden suurin anti oli itsenäisyys ja riippumattomuus, joka korostui Neuvostoaikana hyvin voimakkaasti. Vastustettiin YYA:ta hyvin kielteisenä asiana, mutta joka kuitenkin vuosikymmenten aikana oli suomelle etu, jota oikeistosiipi hyvin voimakkaasti arvosteli.
Nyt olemme sitten Euroopan sydämessä ja rakennamme valtiotamme Eurokelpoiseksi, kelpaa kysyä,miten tässä näin kävi? Aikoinaan, kun Suomen työttömyys nousi 60 000 henkeen, kutsui Kekkonen hätätilahallituksen koolle, mutta entä nyt. Missä on tuo Kekkosen perintö? Nyky Pressat kun eivät tuon taivaallista välitä Suomen tilasta, eikä hallituskaan muusta puhu, kuin EU:sta ka eurovaluutasta.
Miettivät leikkauksia ja kun akateemikot puhuvat leikkausten turmiollisuudesta Suomen nykytilanteessa, niin jopas Juttakin heräsi. Miten muuten on mahdollista, että Demarit istuvat kahdella tuolilla? Ennen niin vahva työläistausta, on muuttunut kahden kerroksen väeksi, jota tukemaan on tuotu ruotsista Juhana Vartiainen, jolle tärkeintä on tuoda maahan uutta verta Mustan Afrikan sydämestä ja jättää omat työttömät oman onnensa nojaan.
Ruotsi kun on omalla maahantuontipolitiikallaan noussut supervallaksi niin pitäähän suomenkin ottaa mallia siitä.
Mitä tulee Kepu politiikan uskottavuuteen, iin huonosti on Kaepuväki kirjansa lukenut. Esimerkkinä mainittakon, että Johtaja Sipilä loisi heti 150 000 työpaikka`? Jos MINÄ olisin puolue johtaja, loisin niitä toisen mokoman lisää, eli 300 000, niin kas! Suomi olisi työttömistä vapaa!
Nämä kaikki spekuloinnit ovat turhia. Päinvastoin nyt pitäisi satsata enemmänkin koko Euroalueen muutokseen, jossa valtioilla olisi enemmän mahdollisuuksia toimia oman maansa vahvuuksissa, ilmna että siihen puututtaisiin Eurooppa tasolla. Suomessa kohutusta väestön vanhenemisesta on turha huutaa, se kun on tietty jo pitkään, mutta se, että heidän avukseen tuodaan mustia tuolta Afrikasta, on tyhmyyden huippu. Ennen kuin nämä papat ja mammat saavat heiltä todellisen avun, on jo tuo vanhuussukupolvi manan majalla.
Toisaalta uusi vanhuus sukupolvi on kasvamassa noista hyvin sikiävistä heimoista, joita sitten hoivaa sukupolvi, joka on syntynyt maahan muuttajien lapsista. Tähän siis kuluu aikaa parisukupolvea, mutta ei se mitään. Parempi myöhään, kuin milloinkaan. Ja se kaiken kattava Moniarvoisuus on siis vihdoinkin toteutunut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Euroopan pelastaa vain paluu omiin valuuttoihin ja
amerikkalaisen konsulttitoimistojen porukoiden
karkoittaminen poliitikkojen ohjailusta Kiinaan.