Jutta Urpilainen lupasi 100 000 uutta työpaikkaa vaalilupauksenaan. Missä ne ovat?
SDP:n työministeri Lauri ihalainen oli tyhjänpäinen höpöttäjä vain.
Toiten tekosilla elävä.
Itse ei saa avattua mitään.
Palkkaa kyllä juoksee kiitettävästi 250 000 € v
SDP:n työministeri Lauri ihalainen oli tyhjänpäinen höpöttäjä vain.
Toiten tekosilla elävä.
Itse ei saa avattua mitään.
Palkkaa kyllä juoksee kiitettävästi 250 000 € v
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uusia työpaikkoja on kyllä syntynyt koko vaalikauden ajan. Määristä ainakaan minulla ei ole tietoa, mutta esim. avoimia työpaikkoja on tilastokeskuksen vuosineljännetarkasteluissa ollut noin 25 000 - 55 000. Uudet työpaikat syntynevät etupäässä pk-yrityksiin ja usein palvelusektorille. Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt selvityksenkin siitä, mille aloille uusia työpaikkoja syntyy. Aineisto lienee parin vuoden takaista, mutta siitä varmaan löytyy osviittaa, mihin niitä uusia työpaikkoja syntyy.
Ongelmana on se, että uusia työpaikkoja syntyy suhteessa liian vähän. Vanhoja työpaikkoja on siis hävinnyt enemmän kuin uusia syntynyt. Tilanne tietysti väkisinkin paranee vuosien mittaan, mikä johtuu ikärakenteen voimakkaasta muutoksesta. Työttömyyden vähentämisen ohellata sijasta melkein tärkeämpää olisikin lisätä työllisyyttä. Tästä hallituksella ja työmarkkinajärjestöillä on ja tulee olemaan tällä hallituskaudella esityksiä.
Väität, että mittavat irtisanomiset ovat SDP:n syytä. Väittämän tueksi ei sitten muuta olekaan. Mihin tällainen väite mahtanee perustua? Itse olen sitä mieltä, että irtisanomiset johtuvat globaalista talousvaikeuksista ja Suomen kohdalla yritystoiminnan rakennemuutoksesta, joihin yhdelläkään puolueella tuskin on paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa.
"Ongelmana on se, että uusia työpaikkoja syntyy suhteessa liian vähän. Vanhoja työpaikkoja on siis hävinnyt enemmän kuin uusia syntynyt."
Oikeusoppinut Mielipidepankki tietää.
-kuten kapi sanoo.
Jotenkin oli odotuksia esim Lauri Ihalaiseen osaamiseseensa.
Mutta mieshän on tyhjän höpötäjä vain.
Ei saa avattua ministerinä mitään.
Nuorisotyöttömyydestäkin puhui niin osaavan tuntuisesti.
-miten kävi ?
Demarit on säilyttäjiä, ei avaajia. Tuli piankin ilmi.
Pitää sanoa " olemme epäonnistuneet " "pitää nyt koittaa parempaa "
SIIS ME OLEMME EPÄONNISTUNEET.
Ei edelliset hallitukset, kun he ei voi paikata taaksepäin.
Kuin anteeksipyyntö, kun vahinkoa tehty.
Jos jollekkin pikku vahinkoa tehdään ( ei tahallaan )
Ja pyydetään anteeksi siinä samalla.
Eikä syttellä sitä oven asentajaa, kun ovella pukattiin jotakuta.
Sosialisteillä puuttuu tämä "osaaminen"!.
Näkeehän palstallakin, aina muitten syy, kuin demareilla.
Ei se pahalta edes näytä, kun tunnestetaan oma moka.
Sanotaan " pyrin parempaan ".
Tuolla asenteella demarit on Lipposen kanssa samoilla luvuilla hyvin pian.
rahaa kyllä sdp eliitillä juoksee tileillensä, muttei se auta puolueen tilaa.
Edes Tarja Halosta ei saatu oikeudenmukaiselle verolle.
Kun malli, että kaiki maksaa yhteiskunnassa veroja.
"Työttömyyden vähentämisen ohella sijasta melkein tärkeämpää olisikin lisätä työllisyyttä. Tästä hallituksella ja työmarkkinajärjestöillä on ja tulee olemaan tällä hallituskaudella esityksiä."
toimikuntia...toimikuntia.
Ei demarit muuta osaa kuin toimikuntia vain laittaa.
JA TÄLLÄ HALLITUSKAUDELLA ?
"Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt selvityksenkin siitä, mille aloille uusia työpaikkoja syntyy. Aineisto lienee parin vuoden takaista, mutta siitä varmaan löytyy osviittaa, mihin niitä uusia työpaikkoja syntyy."
-parinvuoden takaa ?
Aika muuttunut rajusti siitä.
Ei työmarkkinajärjestöt saa olla osa hallitusta.
Ei se ole demokratiaa.
Piti tämäkin nähdä, miten asioita hoidetaan täysin pilalle.
Työ se vain josta oikea raha tulee.
Ei tyhjänhöpöttämisestä seminaareissa..jankutetaan sitä tyhjää vuosia.
Sitten kun työtä on, ollaankin lakossa jostain tyhjästä.
Sikskini pitäsi pieniäkin yrityksiä perustaa työlle.
Saadaan se lois armeija piennemmäksi.
kts SAK / Ay organisaatiota.
Heh heh!
Keputollolle tiedoksi jälleen: Sana on KONKRETIA ei siis kongretia.
Tämä avuton tollo viettää näillä palstoilla 24/7. Hänen onneton tyylinsä on helppo tunnistaa mm. kielivirheistä sekä avuttomista mielipiteistä.
"sekä avuttomista mielipiteistä. "
"Jos hallituksella menee kaikki pieleen, edessä on todella mittava vaalitappio molemmille päähallituspuolueelle. Jos nyt tappio on väistämätön, mutta asiat voivat edelleen pahentua siihen pisteeseen, että tästä tulee täysi kriisi. Katainen saisi silloin nimensä yhdeksi kaikkien aikojen surkeimpien pääministerin joukkoon. Kataisen ilme on jo sen näköinen, että hän toivoisi siirtoa Brysseliin ja pian. Katainen ei enää anna mielellään lausuntoja julkisuudessa ja fantastista hehkutukset ovat loppuneet jo aikapäiviä sitten."
Pitäisi kepulaisten muistaa myös omat rikotut vaalilupaukset. Miten se tuo Liisa Hyssälä kehtasikin luvata enne vaaleja eläkeläisille 300 euron korotuksen eläkkeisiin? Kyllähän tuolaisella rahasummalla jo Suomessa hallitukseen pääsee, mutta Liisa Hyssälän puheet lakaistiin oitis maton alle. Ministeriksi päästyään suuren tappelun kanssa hän antoi 20 euroa eläkeläisillie ja on ollut oikea vanhuksien ja eläkeläisten syöjä. Naama punaisena aina ja aina ministerisaitiosta syyllisti koko ajan eläkeläisiä ja vanhuksia, että miten kalliiksi he yhteiskunnalle tulevatkaan. Siksipä kepulaisten hallitusvastuun jäljeltä eläkeläisten ja vanhuksiemme asema oli Euroopan hirvittävimmässä kunnossa. Nyt sentään on tämä hallitus saanut edes jotain liikettä hyvään suuntaan vanhuksiemme aseman parantamisessa ja vanhuksiamme varten saatiin tuo laki pystyyn parissa vuodessa. Kiitokset tästä pitäisi antaa SDP:n Maria
Guzenina-Richardsonille, joka suuresta vastustuksesta ja kepuräkyttämisestä huolimatta taisteli tämän asian loppuun.
Nyt siellä KELA:ssa tuo Liisa Hyssälä on pistänyt vanhuksille enemmän maksettavaa lääkkeistä, kun sellasiten lääkkeiden, joita ilman ei pärjää omavastuuosuutta on korotettu korottamasta päästyään. Paljon on nyt myös sellaisia tarpeellisia lääkkeitä, joista ei saa KELA-korvausta ollenkaan.
palaa aikaan.
Nyt istunut ussi eduskunta jo kohta 3 vuotta.
Siinä ei hyysälät enään vaikuta.
Menneeseen ei palaamista.
Ei ole aikakonetta kui sdp puoluetoimistossa vain.
Sieltähän kuuluu tuontosta aikakoneen ääniä.