TAVARATALOJA ALETAAN SULKEA

Kauppakonserni Kesko karsii kovalla kädellä Anttila-tavarataloja.
Yhtiö kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä, että kannattavuuden parantamiseksi osa vuokratuista kauppapaikoista suljetaan seuraavien kahden vuoden aikana.
1893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Surkuhupaisaa Keskon perusteluissa on, että postimyynti on syönyt Anttila-ketjun tavaratalojen kannattavuutta.

Me vanhemmat sukupolvet muistamme, että ketjun perustaja Kalle Anttila itse aloitti kulutustavaroiden laajapohjaisen postimyynnin Suomessa. Tavarataloja Anttilalla ei ennen 1970-lukua tainnut olla kuin Helsingissä korkeintaan.

Anttilalla oli postimyynnissä pitkään vain pari kilpailijaa, käytännössä sillä oli postimyyntimonopoli. Erona nykypäivään oli, että tavarat tilattiin selailemalla paksuja luetteloita ja lähettämällä tilauslomake. Nyt tavaraa voi tilata melkein mistä vain netin kautta.

Keskoa kismittää erityisesti se, että ihmiset käyvät nykyään tutustumassa tavaroihin Anttilan tavarataloissa ja löydettyään myyjän avustuksella tai vaatteita sovittamalla oikean tuotteen, lähtevät pois ja tilaavat haluamansa tavaran halvemmalla joltain kilpailijalta. :D

Äänestä
  • Muistan kun meillä maalla odotettin Anttilan kataloogia. Monista syistä sitä odoteltiin eivätkä kaikki liittyneet tuotteiden tilaamiseen.

    Äänestä

  • aito-arska (ei kirj) kirjoitti:

    Muistan kun meillä maalla odotettin Anttilan kataloogia. Monista syistä sitä odoteltiin eivätkä kaikki liittyneet tuotteiden tilaamiseen.

    tuon ajan..

    Äänestä

  • Muistan, kirjoitti:

    tuon ajan..

    Suome luetuin opus -70 luvulla..

    Äänestä

  • Taisi olla kirjoitti:

    Suome luetuin opus -70 luvulla..

    tiilikivi..

    Äänestä

Se on hyvä. Ei maaseudulla niitä ole koskaan ollut.

Äänestä
  • noin että maalaisten pitää tuoda rahasa kaupunkeihin ja nyt otettu pakko käytäntöön !

    Äänestä

Seppälä !

Äänestä

Eihän kaupunkeja muuten olisikaan, jos ei maakunta tuo rahaa sinne.
Muukuntahan kaupungit elättää.
Kaupungeissa olisi mahdoton elää ilman tukeja.

Äänestä
  • "Eihän kaupunkeja muuten olisikaan, jos ei maakunta tuo rahaa sinne.
    Muukuntahan kaupungit elättää."

    Hölmöytesi on ällistyttävällä tasolla. Jatka vain kirjoittamista, niin saamme nauraa.

    Äänestä

  • Himmeät lyhdyt kirjoitti:

    "Eihän kaupunkeja muuten olisikaan, jos ei maakunta tuo rahaa sinne.
    Muukuntahan kaupungit elättää."

    Hölmöytesi on ällistyttävällä tasolla. Jatka vain kirjoittamista, niin saamme nauraa.

    Ei tuo naurettava väite ollut. Nimittäin kaikki Ruotsin vallan aikana perustetut kaupungit pohjautuvat kauppapiireihin niin, että kruunu määritteli tietyt kylät, joissa ainoastaan kauppaa sai käydä.

    Esimerkiksi Helsinki perustettiin pieneen kalastajakylään, joka ei kiinnostanut ketään, mutta kun Suomenlahden toisella puolella sattui sijaitsemaan eurooppalaisittain kiinnostava kaupunki Tallinna, Kustaa Vaasa päätti merkantilisimin hengessä perustaa sille kilpailijan Suomenlahden pohjoisrannalle ja määräsi Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit muuttamaan sinne. Ruotsin mielenkiinto Helsinkiin lopahti, kun se valtasi itse Tallinnan. Kitukyläksi Helsinki jäi pitkäksi aikaa, eikä vauhtia antanut edes kaupungin siirto lähemmäksi merta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsinki#Historia

    Samankaltainen historia on muillakin Suomen vanhoilla kaupungeilla. Jos jo 1500-1700 -luvuilla olisi vallinnut vapaa markkinatalous, Suomen kaupunkien nimet ja paikat olisivat useimmissa tapauksissa vallan toisia.

    Äänestä

mitä kepu - sulkeeko Sirkka-Liisa Anttilan?

Äänestä
  • tuleva ministeri..

    Äänestä

  • myyvät tavaratalot ovat pikkutekijöitä kaupan alalla, järjestelyt ovat sielläkin käynnissä..

    Äänestä

  • Kiinan krääsää kirjoitti:

    myyvät tavaratalot ovat pikkutekijöitä kaupan alalla, järjestelyt ovat sielläkin käynnissä..

    Leijonanosa vaatteista ja monesta tavararyhmistä ovat kaikissa kaupoissa kaukoidässä valmistettua tavaraa. Joidenkin brändien hoito vain on toista nokkelampaa. Taitaapa kuitenkin olla niin, että tuleva Tokmanni on Anttiloita ja jopa
    S-kirjaimella alkavaa velipuoltaan suurempi.

    Äänestä

puikkoihin ja nopeasi!

Äänestä
  • Eipä taida hallituksenvaihdos jarruttaa väistämätöntä rakennemuutosta kaupan alan sisällä. Vastaavia muutoksia siellä on tapahtunut joka vuosikymmenellä ja tulee tapahtumaan jatkossakin.

    Eikä valtiovallan ole tarviskaan jarruttaa muutoksia. Huonosti johdetut ketjut sekä liikkeet, jotka eivät kykene vastaamaan kuluttajien vaatimuksiin, joutavatkin supistua tai kuolla.

    Voitanee luottaa jatkossakin siihen, että joku paremmin johdettu tai hoidettu liike täyttää tyhjän paikan. Valtionohjausta siihen ei tarvita, kunhan pidetään huolta kilpailulainsäädännöstä, eikä tilanne johda kaupan alan monopolisoitumiseen.

    Nettikauppa on kyllä sikäli ongelmallista, että se voi yleistyessään viedä asioimismahdollisuudet niiltä, jotka eivät osaa tai halua käydä kauppaa netissä. Vaarana on sekin, että merkittävä osa kaupankäynnistä siirtyy maamme rajojen ulkopuolelle. Paha on silti mennä tätä kaupan uutta muotoakaan kieltämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HYVÄ HALLITUS ! kirjoitti:

Kauppakonserni Kesko karsii kovalla kädellä Anttila-tavarataloja.
Yhtiö kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä, että kannattavuuden parantamiseksi osa vuokratuista kauppapaikoista suljetaan seuraavien kahden vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu