Olen pohtinut sellaista asiaa, että kun aina kääntymistä pohtiville tai katolisesta kirkosta kiinnostuneille sanotaan, että "tule vaan osallistumaan kirkkokahveille ja tule juttelemaan meidän kanssamme", niin onko kaikille muille jotenkin tosi helppoa mennä tuntemattomien joukkoon, kun selkeästi kaikki muut tuntevat toisensa?
Itse olen jo vuosia kypsytellyt kääntymistä katoliseen kirkkoon ja olen monta kertaa pohtinut, että kävisin säännöllisesti messussa ja tulisin sinne kirkkokahveille, mutta ihan aidosti: rohkeus puuttuu. Pelkään, että mokaan messussa (en tiedä mitä pitää vastata ja koska, milloin istutaan, milloin seistään, milloin polvistutaan, sanon vääriä asioita väärissä kohdissa jne) ja se, että rohkenisin yksin astua ovesta sisään sinne kahvitilaisuuteen, on kaukaiselta tuntuva asia. Pelkään, että ihmiset tuijottavat ja tulevat kyselemään kaikkea, mutta pelkään toisaalta sitä, että kukaan ei edes noteeraa ja luikin paniikissa sitten oven raosta takaisin pihalle. En ole itse vielä ihan varma siitä, että haluanko kääntyä vai en, eli pelkään, että jos sanon tämän suoraan, minua pidetään jonain "hylkiönä" ja käsketään lähteä pois, että se pitäisi jotenkin _tietää_ haluaako mukaan vai ei, ja toisaalta jos _en_ sano sitä, minut vedetään mukaan johonkin joukkoon, johon en ole edes varma, että haluanko kuulua.
Eli onko kaikille muille ollut kääntyminen jotenkin tosi helppoa ja ongelmatonta, olenko yksin kaikkine pelkoineni, epäröinteineni jne, vai voisiko joku sanoa rohkaisun sanan, että tämä on ihan "normaalia". Ja että mistä te muut olette saaneet sen rohkeuden mennä tutustumaan ihmisiin&toimintaan, jos päässä velloo kaikenlaisia epäilyksiä ja taas joinakin hetkenä on ihan "varma"?
Olen tätä keskustelua seuratessani ihan sekaisin, kun en enää tiedä, että ketä ovat ns. hyvikset ja ketä pahikset ja esim. Marko Tervaportti vaikuttaa minun mielestäni täysijärkiseltä ja mukavalta, mutta täällä (ja katkirkon puolella) häntä nimitetään ties miksi ja hänestä kerrotaan ties mitä juttuja, enkä enää tiedä, että mikä on ns. paholaisen johdatusta ja mihin ylipäänsä pitää uskoa.
Olen todella hämmentynyt monista asioista :/
Itse olen jo vuosia kypsytellyt kääntymistä katoliseen kirkkoon ja olen monta kertaa pohtinut, että kävisin säännöllisesti messussa ja tulisin sinne kirkkokahveille, mutta ihan aidosti: rohkeus puuttuu. Pelkään, että mokaan messussa (en tiedä mitä pitää vastata ja koska, milloin istutaan, milloin seistään, milloin polvistutaan, sanon vääriä asioita väärissä kohdissa jne) ja se, että rohkenisin yksin astua ovesta sisään sinne kahvitilaisuuteen, on kaukaiselta tuntuva asia. Pelkään, että ihmiset tuijottavat ja tulevat kyselemään kaikkea, mutta pelkään toisaalta sitä, että kukaan ei edes noteeraa ja luikin paniikissa sitten oven raosta takaisin pihalle. En ole itse vielä ihan varma siitä, että haluanko kääntyä vai en, eli pelkään, että jos sanon tämän suoraan, minua pidetään jonain "hylkiönä" ja käsketään lähteä pois, että se pitäisi jotenkin _tietää_ haluaako mukaan vai ei, ja toisaalta jos _en_ sano sitä, minut vedetään mukaan johonkin joukkoon, johon en ole edes varma, että haluanko kuulua.
Eli onko kaikille muille ollut kääntyminen jotenkin tosi helppoa ja ongelmatonta, olenko yksin kaikkine pelkoineni, epäröinteineni jne, vai voisiko joku sanoa rohkaisun sanan, että tämä on ihan "normaalia". Ja että mistä te muut olette saaneet sen rohkeuden mennä tutustumaan ihmisiin&toimintaan, jos päässä velloo kaikenlaisia epäilyksiä ja taas joinakin hetkenä on ihan "varma"?
Olen tätä keskustelua seuratessani ihan sekaisin, kun en enää tiedä, että ketä ovat ns. hyvikset ja ketä pahikset ja esim. Marko Tervaportti vaikuttaa minun mielestäni täysijärkiseltä ja mukavalta, mutta täällä (ja katkirkon puolella) häntä nimitetään ties miksi ja hänestä kerrotaan ties mitä juttuja, enkä enää tiedä, että mikä on ns. paholaisen johdatusta ja mihin ylipäänsä pitää uskoa.
Olen todella hämmentynyt monista asioista :/
Vastaukset 8
Vanhimmat
suosittelen Sinulle, että soittaisit vaikka tiedotuskeskukseen tai jommankumman seurakunnan kirkkoherralle, voidaksesi rauhassa keskustella niistä asioista, mitkä mieltäsi painavat. Rohkeasti vaan ...
Tällä palstalla on aina se vaara, että joku tulee väliin "hämmentämään".
Nuo ajatukset ovat aivan normaaleja. Ei niissä mitään kummallista ole.
Toisille "kääntyminen" on itsestään selvä, toisille se kypsyy vuosien myötä tai ei kypsy.
Ei messussa voi "mokata".
P.s. Parasta aikaa on meneillään ns. info-kurssi. Kurssi on tarkoitettu sekä niille, jotka haluavat liittyä katoliseen kirkkoon että myös niille, jotka vain haluavat tulla kuuntelemaan luentoja.
Ohjelman näet tiedotuskeskuksen sivuilta.
Käy messuissa, äkkiä sillä oppii milloin polvistutaan ja milloin taas seistään. Info-kurssi on hyvä tapa aloittaa tutustuminen katoliseen kirkkoon. Sehän on juuri alkanut, joten mukaan vaan. Hyvä opas messuun on Pyhä Messu -kirjanen , sen voi ostaa teidotuskeskuksesta. Pyhä Messu -kirjanne opastaa koko messun suomeksi, ruotsiksi ja latinan kielellä. Henrikissähän päämessu on latinan kielinen, on hyvä osata joitakin asioita myös latinan kielellä.
Yksi tapa tutustua on ottaa yhteyttä Marko Tervaporttiin ja keskustella hänen kanssaan katolisesta kirkosta. Tiedotuskeskuksesta voi ostaa erilaisia katolisuutta käsittelviä kirjoja ja saada kaikenlaista tietoa. Tiedottajana siellä toimii birgittalaissisar Marja-Liisa, joka tuntee hyvin kirkkokuntamme.
Tervetuloa tutustumaan, ehkä jonain päivänä olet katolilainen.
1) ei kukaan voi infokurssin alussa olla rehellisesti sanottuna varma kirkkoon liittymisestään (ainakaan oikein perustein). viimeiseen asti voi olla epävarmuutta, mutta ei kannata antaa sen hämätä, sillä useimmiten riittää esittää itselleen seuraavat ajatukset tai kysymykset:
= Katolinen kirkko on maailman suurin ja vanhin kirkko (se ainoa alkuperäinen), jos johonkin on turvallista liittyä, niin juuri siihen.
- Onko kristittynä eläminen minulle tärkeää?
- Miten voisin tätä uskon omaksumisen tunnetta toteuttaa käytännössä, jos en liittyisi?
= Katolinen kirkko tarjoaa varman uskonopin ja yhteisöllisen uskon, jossa koko yhteisö rukoilee ja "elää" yhden ja jokainen yksilö koko yhteisön puolesta.
Mitä tulee tuohon varmuuteen, tunnen tapauksia, joissa ihminen saattaa vuosikausia miettiä ja pohtia ja pähkäillä. Eikä tee ratkaisua. Hän on siis aika tyhjän päällä, sanoisin.
Rohkeasti mukaan vaan! Tosiasiassa ei kukaan aikuisena kääntynyt eikä lapsena kastettu katolilainen ole koskaan valmis, aina on asioita, opinkohtia, joissa on ainakin vähän epävarma, mutta siinähän se kauneus onkin, että kirkon usko kantaa meitä epävarmojakin!
Ja kyllä sen verran luulen tietäväni, että voin sanoa, että katolisen kirkon työntekijät ovat Suomessa ihan tervejärkisiä. Samaa ei voine sanoa kaikista niistä, jotka heitä jatkuvasti mollaavat.
"--niin onko kaikille muille jotenkin tosi helppoa mennä tuntemattomien joukkoon, kun selkeästi kaikki muut tuntevat toisensa?"
No ei tosiaankaan! :) Kaikki muutkaan eivät muuten taatusti tunne toisiaan, vaikka siltä voisi aluksi näyttää.
"Itse olen jo vuosia kypsytellyt kääntymistä katoliseen kirkkoon ja olen monta kertaa pohtinut, että kävisin säännöllisesti messussa ja tulisin sinne kirkkokahveille, mutta ihan aidosti: rohkeus puuttuu."
Messu ja kirkkokahvit ovat toki kovin eriarvoisia asioita. Eli siis rohkeasti Messuun mukaan vaan ja kirkkokahveille sitten, kun se hyvältä tuntuu. Messussa ei voi 'mokata', jos on varustettu normaalilla hienotunteisuudella kanssaeläjiään kohtaan. Mitään ei ole pakko sanoa ja seisomiset, polvistumiset, jne., voi kopioida edessä istuvalta. (Eikä kukaan siitä pahastu, vaikka tekisi eri tavalla. Eivät kaikki pysty esim. polvistumaan.)
Katolisissa seurakunnissa on totuttu luterilaisiin ja muihin vierailijoihin, ovathan monen katolilaisen sukulaiset ja osa ystävistä ei-katolilaisia. (Mielestäni lähes ainut 'moka' on se, kun kirkossa huudetaan, juostaan, puhutaan kovaäänisesti ennen Messun alkua, jne. Niin kuin sanottu, en kuitenkaan usko, että kukaan normaalilla hienotunteisuudella varustettu henkilö näihin syyllistyy.)
"Pelkään, että ihmiset tuijottavat ja tulevat kyselemään kaikkea, mutta pelkään toisaalta sitä, että kukaan ei edes noteeraa ja luikin paniikissa sitten oven raosta takaisin pihalle."
Kukaan ei tiedä, oletko katolilainen vaiko et. Kukaan seurakunnissa ei myöskään tunne kaikkia muita... Luultavaa on mielestäni, että kukaan ei tosiaan noteeraa, ainakaan liiaksi. Ehkäpä olisi hyvä juttu, että menisit jo vaikkapa etukäteen jonkin papin tai tiedotuskeskuksen työntekijän puheille. Tällöin sinulla on joku tuttu, jota voi kirkkokahveilla tervehtiä ja joka kyllä nopsaa löytää sinulle mukavaa seuraa, jos niin toivot.
"En ole itse vielä ihan varma siitä, että haluanko kääntyä vai en, eli pelkään, että jos sanon tämän suoraan, minua pidetään jonain "hylkiönä" ja käsketään lähteä pois..."
Seurakunnissa on paljon ihan samoja tunteita kokeneita. Kukaan ei tule sinulle sanomaan, että liity nyt äkkiä tai muutakaan vastaavaa. Se aika, jolloin rukoilet, opiskelet uskoa, jne., on tärkeää! Kukaan ei halua, että kirkkoon liitytään kauniiden patsaiden tai kirkon 'eksoottisuuden' vuoksi. (Mitäs eksoottista maailman suurimmassa kristillisessä kirkossa edes on, paitsi joidenkin mielestä Suomessa...) Eli siis epävarmuuden aika on ihan hyvä asia ja perusta tulevalle. Ei siinä ole mitään hävettävää. Myös infokurssilla on totisesti totuttu kaikenlaiseen... :)
"Eli onko kaikille muille ollut kääntyminen jotenkin tosi helppoa ja ongelmatonta, olenko yksin kaikkine pelkoineni, epäröinteineni jne, vai voisiko joku sanoa rohkaisun sanan, että tämä on ihan "normaalia"."
Normaaliahan se on! Enemmän pelottaisi puolestasi, jos olisit pohtimassa näin isoa päätöstä ilman huolen häivää. Itseltäni meni muuten vuosi Messussa käyntiä, ennen kuin totesin, että oli aika tutustua ihmisiin ja pakotin itseni juttelemaan jollekulle Messun jälkeen nopsan pois luikkimisen sijasta. (Koin tarvinneeni tuon ajan ihan vain 'olla ja käydä Messussa', vaikkakin olin katoliseen elämään osallistunut ulkomailla ja kääntymistä pohtinut jo pitkään. Jälkikäteen ajatellen kyse taisi kuitenkin olla ujoudesta ja olisi ollut fiksumpaa uskaltautua tutustua ihmisiin jo paljon aiemmin.)
"Olen tätä keskustelua seuratessani ihan sekaisin, kun en enää tiedä, että ketä ovat ns. hyvikset ja ketä pahikset"
'Ihana' internetin maailma... ;) Yksinkertaistaen voisi sanoa, että mainitsemistasi ryhmistä lähinnä vain toiseen kuuluvia tapaat säännöllisesti Messussa. Ei mene kauaa, kun kykenet itse päättelemään, 'kuka on kukin' kirkossa. Tämän prosessin olet jo aloittanutkin. (Ikävä kyllä sanomalehtiä ei kannata käyttää apuna. Hyvääkin tarkoittavat toimittajat ovat aivan liian kiireisiä perehtymään asioihin syvällisesti.)
"Olen todella hämmentynyt monista asioista :/ "
Kyllä se siitä! Heittele lisää kysymyksiä, jos niitä on. (Jos jaksat yrittää keskustella kaikista 'väliheittelyistä' huolimatta.)
Siunausta ja rauhaa toivotellen...
Kaikki katolilaiset eivät ole käännynnäisiä siinä mielessä, että olisivat joskus aikaisemmin kuuluneet johonkin toiseen uskonnolliseen yhteisöön tai olleet kuulumatta. Vaikka olisit ollut katolilainen koko ikäsi, et välttämättä tunne kaikkia kirkkokahveilla tai kirkossa kävijöitä - saatikka juttele heidän kanssaan. Ventovieraille juttelemaan meneminen ei ole heillekään yksiselitteisen helppoa.
Vaikka olisit ollut katolilainen koko elämäsi ajan ja varsinkin silloin saattaisit pelätä, epäröidä ja epäillä. Enpä usko, että sinut työnnetään pois, jos et osaa käyttäytyä messussa. Toisaalta sinua ei uskoakseni myöskään viedä väkisin mukaan mihinkään joukkoon. Eli jos haluat käy tutustumassa messuun ihan kuunteluoppilaspohjalta. Istu ja hiljenny.
Tämä kuten käsittääkseni katkirkkokin on keskustelupalsta ei viimeinen tuomio eli tämän palstan tai katkirkon kirjoittajilla tuskin on valtuuksia jakaa väkeä jyviin ja akanoihin, vaikka sitä tekisivätkin. Kannattaa itse muodostaa omat mielipiteensä, eikä luottaa toisen tai kolmannen käden tietoihin henkilöistä ja asioista. Loukkaantuneiden/loukattujen ihmisten ja heidän ystäviensä kirjoitukset ovat katkeria ihan ilman minkään henkiolennon ohjaustakin. Ihminen on sellainen, että puollustaa itseään ja tovereitaan ja hyökkää, jos tuntee itsensä tai läheisensä uhatuksi. Lisäksi ihminen on luonteeltaan vallanahne ja haluaa yleensä pitää langat käsissään. Koska me lähes kaikki olemme tällaisia, tulee väistämättä yhteentörmäyksiä. Elämä ei ole mustavalkoista, joten aina ei ole olemassa selkeitä hyviksiä ja pahiksia. Vikaa on sysissä jos sepissäkin.
Kiitos teille kaikille todella paljon järkevistä ja lohduttavista vastauksista! Ehkäpä nyt rohkaisen itseni ja suuntaan askeleeni kirkkoon, ulkomailla olen messussa ollut, mutta sekin meni tietysti sen takia ohi, että en tuntenut kieltä enkä "rituaaleja", mutta yritin vain "hengailla mukana"...
Silloin sentään tajusin (vahingossa) olla menemättä ehtoolliselle, vaikka en oikeasti tiennyt, että en olisi saanut mennä. Jos olisin heidän käytäntönsä tiennyt (kukin messuun tulija laittaa itse ehtoollisleivän lautaselle valmiiksi), olisin varmasti vahingossa eteen mennyt. Onni onnettomuudessa siis tässäkin - vasta jälkeenpäin minulle on selvinnyt, miten lähellä suuren suurta virhettä olin silloin.
Kylläpä olet paljosta säästynyt. Itse kävin infokurssiaikaan messussa aina silloin tällöin ja ensi kerralla eksyin ehtoollisjonoon (katolisessa kielenkäytössä: kommuuniojonoon). Onneksi isä Teemu tunnisti minut eikä antanut kommuuniota.
Eipä silti, ei se suuri synti olisi ollut, kun en kerta kaikkiaan virhettä tiennyt! Omatuntoni oli puhtoinen, sillä kertaa ja siinä asiassa... eli ei kannata pelätä.
Sen sijaan kannattaa kyllä yrittää ymmärtää, ja hiljaa rukoilla, että voisi tajuta, kuinka suuri lahja eukaristia oikein on. Jumala meitä vastassa!
yksi asia.
Vaikka et voi osallistua ehtoolliseen, voit mennä "jonon" mukana papin eteen siunattavaksi. Eli se tapahtuu näin: laitat oikean kätesi kämmenen vasemman olkapääsi päälle. Siitä pappi sitten tietää, että tulet siunattavaksi.