Mieheni äiti (82v) on vihdoin tullut siihen tulokseen, että palvelutalo voisi sittenkin olla hänelle se paras asumismuoto. Me läheiset olemme yrittäneet sitä hänelle markkinoida jo kymmenisen vuotta. Pääsisi itse liikkumaan mutta tarvittaessa apu olisi käden ulottuvilla samoin seura ja mukavuudet. Tällä hetkellä asuu ok-talossa, jonka ainoat myönnytykset nykyajalle ovat oikeastaan sähkö ja kaapelitv. Ei lämmitä vettä, ei vesivessaa ja muutoksia ei saisi tehdä. Taitaa jopa olla niin, että talo itsessään on suojelukohde (ikää n 200 vuotta).
Nyt ei enää pärjää siellä yksin vaan jalat ovat pariin otteeseen menneet alta ja ambulanssi sitten kuskannut hoitoon. On kuitenkin niin virkeä, että tuskin pitkään vuodeosastolla pitävät. Sielläkin hänelle suositellaan palvelutaloa.
Mitä muita palveluita hänelle voisi siihen oheen hakea, jotta arjen sujumisesta tulisi helpompaa ja mukavampaa? Tietysti itse autamme mahdollisuuksien mukaan, mutta hänellä on käynnissä voimakas "minä itse" -tyyli.
Nyt ei enää pärjää siellä yksin vaan jalat ovat pariin otteeseen menneet alta ja ambulanssi sitten kuskannut hoitoon. On kuitenkin niin virkeä, että tuskin pitkään vuodeosastolla pitävät. Sielläkin hänelle suositellaan palvelutaloa.
Mitä muita palveluita hänelle voisi siihen oheen hakea, jotta arjen sujumisesta tulisi helpompaa ja mukavampaa? Tietysti itse autamme mahdollisuuksien mukaan, mutta hänellä on käynnissä voimakas "minä itse" -tyyli.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tällaisissa tapauksissa, kun omaiset ovat selvästi vanhuksen tukena, mutta työssäkäynnin, ajanpuutteen tms. syyn vuoksi eivät kuitenkaan ehdi tarpeeksi, pitäisi vanhuksille olla kohtuuhintaisia palveluita ja inhimillistä kohtelua enemmän tarjolla. Nykyiset palveluntarjoajat 35 - 50 e/t eivät ole kohtuuhintaisia ja toisaalta esim avustajan palkka ei ole myöskään avustajalle kohtuu palkka. Alle 10 e kukaan elä. Palkkaa voi verrata vaikka Ikean kalusteasentajaan. Kumpi arvokkaampi oma mummo vai keittiön kaappi? Muittenkin asiallisia mielipiteitä olisi mukava kuulla. Olen paljon miettinyt asiaa.
ap jatkaa...
Juuri tuo mukavuuksien puute ja yksin asumisesta johtuva turvattomuus ovat saaneet meidät markkinoimaan hänelle varovasti tuota palvelutaloa asumismuotona. Itsenäinen liikkuminen ja oleminen, mutta samalla oma rauha ovat hänelle olleet ja ovat edelleen erittäin tärkeitä. Esimerkiksi oma osake kerrostalossa olisi ollut myös aikaisemmin harkitsemisen arvoinen asia, mutta nyt noiden terveysongelmien ilmettyä se ei taida kuitenkaan olla paras vaihtoehto. Ei ihmistä voi pakottaa kodistaan muuttamaan, joten tätä valintaa olemme sitten tukeneet, kun hän niin on kerran halunnut ja pärjäillytkin melko hyvin. Onneksi omaa taloa ei tarvitse myyntiin laittaa vaan hänellä on mahdollisuus pitää sitä "kesämökkinä". Pyörällä pistellyt menemään ja muutenkin ulkoillut paljon sekä pitänyt huolta huonommassa kunnossa olevista ystävistään. Tämä alkuvuosi on sitten ollut tuollaista lievää alamäkeä.
Hän on itse päässyt läheltä tutustumaan siihen, mitä tuo palveluasuminen on, sillä ystäviä asuu samassa pihapiirissä.
Taksikortti olisi hieno homma, saunapalvelut olisivat iso apu ja selvityksen alla onkin, että olisiko siellä vapaata paikkaa. Ateriapalvelut otettiin juuri käyttöön, mutta samaan aikaan alkoi sairasteluputki. Turvapuhelin on ja toivoisin, että niin olisi jatkossakin, mutta eipä meillä siihen ihan kovaa luottoa enää ole. Nämä kaksi viimeistä kertaa, jolloin hänet on kotoa vuodeosastolle toimineet, on jouduttu hoitamaan muuta kautta, kuin turvapuhelimen, sillä laite ei toiminut (laite asennettiin joulukuussa -13 ja nämä kaksi kertaa ovat ainoat, jolloin sitä olisi tarvittu). Ranneke otti kontaktia lähettimeen, mutta ei välittänyt avunpyyntöä keskukseen. Ketuttaa suuresti, sillä näinä kertoina normaalitilanteessa me kaikki läheiset olisimme olleet töissä. Entä jos? on kysymys, joka on pyörinyt enemmän ja vähemmän meidän jokaisen mielessä.
Hienoa, että meissä vielä on noita vanhan ajan sitkeitä tervaskantojakin, jotka eivät turhista valita, mutta tietysti raja aina joskus tulee vastaan heilläkin. Ei meidänkään mummolla ollut mitään apua turvapuhelimista. Ei oikein oppinut käyttämään. Yleensä lähdettiin parinkymmenen kilometrin päästä hätiin. Onneksi naapurissa asui yksinäinen mies, joka hälytti ja piti vähän silmällä, jos suuremmin apua tarvittiin. Kunnan kotipalveluhenkilökunta muuttui pian hienon hoitosuunnitelman jälkeen kylällä vapaana olevaan taksiin, joka heitti oventaosta mauttoman ja hajuttoman ruoka-annoksen joka toinen päivää, mikä melkein aina jäi syömättä.
No niin, nyt on tässä anoppi sitten parisen viikkoa kotona ollut. Toistaiseksi menee hyvin. Aina vilkkaasta sosiaalisesta elämästä on ollut hänelle nyt meidän läheisten lisäksi iso apu ja turva. Saunapalvelu oli häntä lainatakseni "hieno asia", joten sitä jatketaan. Ateriapalvelusta saa kuulemma hyvää ruokaa ja riittävästi, joten sitäkin jatketaan. Kotipalvelujen käynnit tekevät hänen olonsa turvalliseksi ja turvapuhelimen toimintaa tarkkailemme säännöllisesti. Palvelutaloon jonotamme ja kunto on noussut hyvin, joten nyt tarkkailemme mahdollisesti vapautuvia kerrostaloyksiöitäkin.
Itse kuskailemme häntä virallisia asioita hoitamaan ja lääkärikäynneille lähelle ja kauas, sillä hän tarvitsee melko usein tulkkia mukaan. Aina tuo asiointi ruotsiksi ei ihan lääkärissä suju, suhtautuu kuitenkin tähän huumorilla :). Selvästi huomaa, että itsenäinen asuminen sopii hänelle paremmin kuin vuodeosastoelämä. Kotona kun on kissa ja kaverit sekä omat tavarat, perhe lähellä ja yhteydenpito entisestään tiivistynyt. Hienoa huomata, kuinka olo paranee ja ystävät kulkevat rinnalla tilanteesta huolimatta. Nyt ymmärtää jo apuakin soittaa heti tarvitsee, eikä vasta sitten kun tavallaan on jo vähän myöhäistä.
Näistä kokemuksista viisastuneina ja muutaman valtakirjan allekirjoittamisen myötä katsomme toiveikkain mielin jatkoa. Homma pelaa ja se on hieno juttu :).