http://uutiset.perussuomalaiset.fi/katainen-syytti-aiempia-hallituksia-ja-siirsi-paatoksia-seuraaville/
Voiko enää niljakkaampaa olla. Syyttää entisiä hallituksia ja sysätä vaikeat ratkaisut tulevalle.
Katainen syyttää muita hallituksia
12
96
Vastaukset 12
Niinpä. Tyyppi, jonkalaisia on tusinassa kolmetoista.
Nykyään ei olekaan valtiomiehiä. Vai onko? Osoittakaa yksikin.- Pave is the best
No ei ole hallituksessa, ei, mutta Väyrysen Paavo olisi Keminmaalla vielä voimissaan. Pressanvirka olisi kuulunut Paavolle.
- äänet menetetty
Kokoomus ei ole seuraavassa hallituksessa, joten aika alhaista laittaa vaikeat päätökset tulevalle hallitukselle. Ei ihme että kokoomuksen kannatus on romahtanut.
Kokoomuksessa taidetaan laskea sen päälle, että Sipilä on kokoamassa hallitusta ja Soini on toisena oleellisena. Jos nämä kaksi puoluetta saavat yhteensä esim. 80 kansanedustajaa, eivät ne enää paljon muiden tukea tarvitse. Sipilää lienee hyvä "haistelemaan ilmoja", ja vaikka kokoomus hänelle kaveriksi muuten kelpaisikin, hän kyllä hoksaa kokoomuksen aiheuttaman syvän ärtymyksen kansassa ja perussuomalaistenkin keskuudessa, ja valitsee tilkepuolueeksi jonkun muun häviäjän, esim. demarit.
- uusi aika tulee
jjeeves kirjoitti:
Kokoomuksessa taidetaan laskea sen päälle, että Sipilä on kokoamassa hallitusta ja Soini on toisena oleellisena. Jos nämä kaksi puoluetta saavat yhteensä esim. 80 kansanedustajaa, eivät ne enää paljon muiden tukea tarvitse. Sipilää lienee hyvä "haistelemaan ilmoja", ja vaikka kokoomus hänelle kaveriksi muuten kelpaisikin, hän kyllä hoksaa kokoomuksen aiheuttaman syvän ärtymyksen kansassa ja perussuomalaistenkin keskuudessa, ja valitsee tilkepuolueeksi jonkun muun häviäjän, esim. demarit.
Sipilän kunto ei taida riittää enää mihinkään. Myös kokoomuksen taru on loppu. Sitten täytyy saada poistettua kokoomuslaiset tärkeistä viroista esim EK:sta.
uusi aika tulee kirjoitti:
Sipilän kunto ei taida riittää enää mihinkään. Myös kokoomuksen taru on loppu. Sitten täytyy saada poistettua kokoomuslaiset tärkeistä viroista esim EK:sta.
Kansalaiset eivät kuitenkaan näe nykyisissä hallituspuolueissa vaihtoehtoa, joten nämä kaksi oppositiopuoluetta saavat hyvin ääniä, vaikka niiden johdossa olisivat varapuheenjohtajat! Ne saavat sen verran hyvin ääniä, että niiden ei tarvitse muodostaa kuuden puolueen hallitusta. Korkeintaan neljän.
- Pekkarinen Kalju
Maataloustuet poistettava
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Tahan joukkoon keskusta kuuluu-15453 - Tosi on
No nyt se Kattainen sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että Suomesta puuttuu palkanmaksajia. Mistäs nyt tuulee alkaako se seota todella vai mikä nyt on?
- ei päässy karkuu
Onkohan EU porukka ilmoittanut että Kataisen hakemus on hylätty.
Nyt tavoittelee jotain säätiötä mikä maksaisi saman kuin Verman pomolle. Puuttuuhan Suomesta palkanmaksajia, kun pienet ja keskisuuret yritykset ajetaan ahtaalle. Niiden tilanteesta ovat tätä mieltä suuremmatkin asiantuntijat kuin minä!
- waler
Puuttuu palkanmaksajia.
No kuulostaahan se hienommalta kuin puhua työttömyydestä.
Ne palkatut on ulkomailla,halpamaissa,mihin suurella kiireellä ulkomaalaiset
ostaessaan Suomalaisyrityksiä ,on siirtänyt ja tulee siirtämään
tuotantoaan.
Se on sitä kilpailubisnestä,jota kokoomus kannattaa,vaikkei itse edes
osaa kilpailuttaa(himanen,Turunen).
Ja jotta oikein alkais vitt,.niin meidän "nalle",on edelleen maatalous-
hommissa.Onhan se kiva,että eu muistaa tukea meidän "köyhää
maanviljelijää"
Sitten ihmetellään,kun ei ole rahaa,mutta on tällaisia - vastuun kanto
Tuo on sitä vastuullista politiikkaa, jotka hölmöt äänestäjämme halusi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2242265
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521332Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861167- 811006
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 76875
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77757Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.360741- 40731