Mielestäni asiallinen ja kysymyksiä herättävä kirjoitus Sansassa.
Kuri on asia, josta puhutaan kuiskaten, jos yleensä edes puhutaan.
Mihin kuria tarvitaan uskovan elämässä ja miksi?
Mitä ovat ja tarkoittavat moraali ja etiikka, sekä kuinka liittyvät uskovaan. Lisäksi yhteydet kuriin, onko sitä?
Tällaista tekstiä syntyi luettuani seur.tekstin, millaista sinulle.
Kuri kuulostaa monen nykyihmisen korvaan lähes kirosanalta. ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”. Tämä sananlasku on kuin kuminaa kumpujen yöstä. Nykyisin monet sekoittavat myös maineen ja kunnian. Hyvinkin kyseenalaisilla tempauksilla voi saada mainetta, mutta kunniasta se on kaukana.
Aikamme käsitys ihmisen hyvyydestä, viattomuudesta, sydämen luontaisesta puhtaudesta tai kyvystä valita oikea väärän sijasta nousee jostakin muusta opista kuin kristinuskon ihmiskuvasta. Jeesus opetti, että ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet. Jeremia profetoi, että ihmisen sydän on ylitse kaiken petollinen ja pahanilkinen.
Monella on omakohtaisia muistoja sotilaskurista, koulukurista ja myös viime vuosituhannen lopun viimeisellä vuosikymmenellä kirkon säädöksistä poistetusta kirkkokurista. Vielä 1990-luvun alkupuolella esimerkiksi silloinen Haukiputaan kirkkoherra Timo Holma pyrki kirkolliskokouksessa saamaan kirkkokurin säädöstasolle nykyiseen kirkkolakiin. Vanhastaan se perustui tunnustuksen pohjalle, niin kuin sanan kirkolle sopiikin. Kirkkokurilla säädettiin ennen muuta kirkon työntekijöiden pysymistä Raamatun sanassa ja luterilaisessa opissa sekä opetuksessa että elämässä.
Kirkkokuri siis poistettiin. Toiko se onnen? Sen voi jokainen itse päätellä. Onko onnea ja autuutta se, että seinät ovat leveällä ja katto korkealla? Vai onko tilanne sittenkään kuvatun kaltainen? Lieneekö kirkko käynytkin ahtaammaksi, kun sitä johdetaan nyt kirkkojärjestys edellä eikä kristillinen uskonoppi edellä? Ainakin sanan edessä omantuntonsa kanssa kamppailevat ovat joutuneet niin kokemaan. Mutta järjestys käskeekin vaientaa omantunnon. Onnistuuko se? Hyvä Jumalamme meitä siitä varjelkoon, varjelkoon koko kirkkoamme.
Myöskään koulumaailma Suomessa ei vaikuta onnelliselta ja onnistuneelta oppimisympäristöltä. Neljännen käskyn mukainen esivallan kunnioitus, jonka piiriin opettajatkin kuuluvat, on osittain kyseenalaistettu. Levottomuus, koulukiusaamiset ja monenlainen muu pahoinvointi näyttävät lisääntyvän. Vahvat jyräävät, heikkoja poljetaan. Keinoja puuttumiseen on vaikea löytää, jos oppilaiden omat vanhemmatkaan eivät kunnioita lastensa kasvattajia ja opettajia, jotka hoitavat esivallan tehtävää.
Kuri on asia, josta puhutaan kuiskaten, jos yleensä edes puhutaan.
Mihin kuria tarvitaan uskovan elämässä ja miksi?
Mitä ovat ja tarkoittavat moraali ja etiikka, sekä kuinka liittyvät uskovaan. Lisäksi yhteydet kuriin, onko sitä?
Tällaista tekstiä syntyi luettuani seur.tekstin, millaista sinulle.
Kuri kuulostaa monen nykyihmisen korvaan lähes kirosanalta. ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”. Tämä sananlasku on kuin kuminaa kumpujen yöstä. Nykyisin monet sekoittavat myös maineen ja kunnian. Hyvinkin kyseenalaisilla tempauksilla voi saada mainetta, mutta kunniasta se on kaukana.
Aikamme käsitys ihmisen hyvyydestä, viattomuudesta, sydämen luontaisesta puhtaudesta tai kyvystä valita oikea väärän sijasta nousee jostakin muusta opista kuin kristinuskon ihmiskuvasta. Jeesus opetti, että ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet. Jeremia profetoi, että ihmisen sydän on ylitse kaiken petollinen ja pahanilkinen.
Monella on omakohtaisia muistoja sotilaskurista, koulukurista ja myös viime vuosituhannen lopun viimeisellä vuosikymmenellä kirkon säädöksistä poistetusta kirkkokurista. Vielä 1990-luvun alkupuolella esimerkiksi silloinen Haukiputaan kirkkoherra Timo Holma pyrki kirkolliskokouksessa saamaan kirkkokurin säädöstasolle nykyiseen kirkkolakiin. Vanhastaan se perustui tunnustuksen pohjalle, niin kuin sanan kirkolle sopiikin. Kirkkokurilla säädettiin ennen muuta kirkon työntekijöiden pysymistä Raamatun sanassa ja luterilaisessa opissa sekä opetuksessa että elämässä.
Kirkkokuri siis poistettiin. Toiko se onnen? Sen voi jokainen itse päätellä. Onko onnea ja autuutta se, että seinät ovat leveällä ja katto korkealla? Vai onko tilanne sittenkään kuvatun kaltainen? Lieneekö kirkko käynytkin ahtaammaksi, kun sitä johdetaan nyt kirkkojärjestys edellä eikä kristillinen uskonoppi edellä? Ainakin sanan edessä omantuntonsa kanssa kamppailevat ovat joutuneet niin kokemaan. Mutta järjestys käskeekin vaientaa omantunnon. Onnistuuko se? Hyvä Jumalamme meitä siitä varjelkoon, varjelkoon koko kirkkoamme.
Myöskään koulumaailma Suomessa ei vaikuta onnelliselta ja onnistuneelta oppimisympäristöltä. Neljännen käskyn mukainen esivallan kunnioitus, jonka piiriin opettajatkin kuuluvat, on osittain kyseenalaistettu. Levottomuus, koulukiusaamiset ja monenlainen muu pahoinvointi näyttävät lisääntyvän. Vahvat jyräävät, heikkoja poljetaan. Keinoja puuttumiseen on vaikea löytää, jos oppilaiden omat vanhemmatkaan eivät kunnioita lastensa kasvattajia ja opettajia, jotka hoitavat esivallan tehtävää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.