Minulla on siis velkajärjestelyssä mukana 3 velkaa, joita järjestelyä hakiessa ei velkoja ollut lähettänyt oikeuteen ulosottopäätöksen saamiseksi.
Näistä veloista sain haasteen pari viikkoa ennen järjestelypäätöksen saamista, jolloin luonnollisesti oletin, että velkoja vetää haasteen pois, koska saamani tiedon mukaan se on tilanteessani (järjestelypäätös tehty) käytännössä merkityksetön.
No, nyt joitain päiviä sitten sain täsmälleen samoista veloista uuden haasteen, ja en tiedä, että mitä tämä nyt sitten tarkoittaa ja mitä minun pitäisi tehdä, sillä velkajärjestelijän mukaan kyseiset velat ovat mukana järjestelyssä
Olen siis tosiaan ottanut yhteyttä velkaneuvojaan, -järjestelijään, (velkojaa yritin, mutta en tavoittanut), ja kaikki näistä kehottavat vain soittamaan jollekin toiselle henkilölle.
Olisi vaan ihan kiva tietää, että mitä minun nyt sitten pitäisi tehdä, että ne velkatiedot (ja oikeat summat) tosiaan oin siellä missä pitääkin, ja että tässä nyt ei tule mitään ongelmia sitten jälkikäteen kyseisten velkojen (tai muidenkaan) kanssa

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pari viikkoa sitten? Eli et ottanut alkup velkojaan yhteyttä ja sopnee asiasta? No nyt on jo myöhäistä. Olisit voinut lähettää vastineen käräjäoikeudelle ja kertonut asian laidan. Yksi YVK lisää taas.... Älä KOSKAAN oleta mitään näiden firmojen yms kanssa :/
kaikki lainat mitkä ovat syntyneet ennen! velkajärjestelyn aloituspäätöstä ovat mukana velkajärjestelyssä.vaikka niist velkojat pimittäisivätkin ens alkuun tietoja, ne voidaan lisätä missä tahansa vaiheessa velkajärjestelyyn mukaan.niin jouduin minäkin tekemään kun intrum justitta ei "muistanut" antaa yhä lehti velkaa mukaan aikoinaan velkajärjestelyyn, vaan alkoivat kesken velkajärjestelyn periä valtavilla koroilla kuluilla ja uhkausillaan velkaa takaisin. eivät osaaneet selittää miksi velkaa eivät olleet "muistaneet" kertoa,enkä minäkään siinä kaiken keskellä erot yms samaan aikaan edes tajunnut koko asiaa.että näin voi käydä