Viime vuonna melkein 18.000 mamua Suomeen

Vuonna 2013 Maahanmuuttovirasto myönsi oleskeluluvan 17 503 hakijalle.
Suurin osa luvista myönnettiin joko perhesiteen, opiskelun tai työn vuoksi. Perhesiteen perusteella luvan sai 37 prosenttia kaikista luvan saaneista (6 460 henkilöä). Toiseksi eniten lupia saivat opiskelijahakijat, joita oli 31 prosenttia kaikista luvan saaneista (5 426 henkilöä), ja kolmanneksi eniten oleskelulupia myönnettiin työnteon perusteella, yhteensä 28 prosenttia (4 938 henkilöä).

Kielteisen päätöksen sai 22 prosenttia hakijoista (5 005 henkilöä).

Vuoden 2013 oleskelulupatilastoissa ei ole merkittäviä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Myönnettyjen oleskelulupien määrä on pysynyt samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. Suurimmat hakijakansalaisuudet olivat samat ja oleskelulupien hakemusmäärä oli vain muutama vähemmän kuin edellisenä vuonna (21 259, 2012: 21 264).

Venäläiset suurin hakijakansalaisuus

Oleskelulupaa haki vuonna 2013 yhteensä 21 259 henkilöä (2012: 21 264). Eniten oleskelulupia hakivat venäläiset (4 128; 2012: 4 731). Toiseksi eniten lupia hakivat intialaiset (1 744, 2012: 1 179) ja kolmanneksi eniten kiinalaiset (1 698, 2012: 1 566).

Hakuperusteista suosituin oli edellisvuosien tapaan perheside, kaikkiaan 42 prosenttia (8 950, 2012: 8 614) hakijoista halusi muuttaa perheenjäsenensä luokse Suomeen. Toiseksi eniten lupia haettiin työnteon (5 800, 2012: 5 744) ja kolmanneksi eniten opiskelun perusteella (5 755, 2012: 6 023).

Hakemuksista 18 prosenttia (3 888) jätettiin sähköisen asiointipalvelun kautta. Erityisesti opiskelijat hakivat lupaa sähköisesti: opiskelijahakemuksista yli puolet (54 %) pantiin vireille sähköisesti.

Useimpia Maahanmuuttoviraston myöntämiä oleskelulupia voi hakea sähköisesti. Sähköinen asiointi nopeuttaa hakemuksen käsittelyn aloittamista, sillä hakemus siirtyy nopeasti viranomaiselta toiselle. Hakija voi myös seurata hakemuksensa etenemistä sähköisen palvelun kautta.

Paluumuuttajia on vähemmän ja erityisasiantuntijoita enemmän

Entisen Neuvostoliiton alueelta muuttavien paluumuuttajien määrä vähenee tasaisesti. Hakijoita oli vuonna 2013 enää 250 (2012: 326). Paluumuuttojono suljettiin 1.7.2011, ja jonoon ennen sitä ilmoittautuneet pystyvät hakemaan oleskelulupaa Suomeen viiden vuoden määräaikana, joka päättyy 1.7.2016.

Pientä kasvua näkyi esimerkiksi erityisasiantuntijoiden määrässä. Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi IT-alan erityisosaajat. Erityisasiantuntijan työperusteista oleskelulupaa haki vuonna 2013 995 henkilöä (2012: 748).

Oleskelulupien tilastointitapaa on tehostettu

Maahanmuuttovirasto muutti tilastointiperusteitaan vuonna 2013 entistä täsmällisemmäksi. Nykyisin oleskelulupatyyppi tilastoidaan päätöksen eikä hakemisperusteen mukaan. Jos asiakas on pannut hakemuksen vireille virheellisesti esimerkiksi muun ulkomaalaisen muuna omaisena, mutta päätöstä tehtäessä hakuperuste on korjattu kansainvälistä suojelua saaneen muuksi omaiseksi, päätös tilastoidaan kansainvälistä suojelua saaneen muuksi omaiseksi.

Tästä johtuen jotkin luvut saattavat poiketa hieman edellisinä vuosina julkaistuista luvuista. Erot tilastoissa ovat kuitenkin hyvin pieniä.

Tarkempi tilastokatsaus verkossa

Tarkempi katsaus vuoden 2013 oleskelulupa-asioista löytyy Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta www.migri.fi > Medialle > Tilastot > Oleskelulupatilastot.
674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Just niin. Oleskelu lupia. Tajuatteko mitä tuo tarkoittaa todella???

Äänestä
  • Lupaa oleskella Suomessa tekemättä työtä.

    Äänestä

  • oloneuvosta?

    Äänestä

  • jokainen oleskelija aiheuttaa elämänsä aikana noin 500000 euron kulut Suomelle, repikää siitä hyysärit

    Äänestä

Noista saa varmaan 80% asumistukea,asumistuki räjähtää käsiin,mistä joutuu loppupelissä kärsimään oman maan kansalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olekelulupia kirjoitti:

Vuonna 2013 Maahanmuuttovirasto myönsi oleskeluluvan 17 503 hakijalle.
Suurin osa luvista myönnettiin joko perhesiteen, opiskelun tai työn vuoksi. Perhesiteen perusteella luvan sai 37 prosenttia kaikista luvan saaneista (6 460 henkilöä). Toiseksi eniten lupia saivat opiskelijahakijat, joita oli 31 prosenttia kaikista luvan saaneista (5 426 henkilöä), ja kolmanneksi eniten oleskelulupia myönnettiin työnteon perusteella, yhteensä 28 prosenttia (4 938 henkilöä).

Kielteisen päätöksen sai 22 prosenttia hakijoista (5 005 henkilöä).

Vuoden 2013 oleskelulupatilastoissa ei ole merkittäviä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Myönnettyjen oleskelulupien määrä on pysynyt samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. Suurimmat hakijakansalaisuudet olivat samat ja oleskelulupien hakemusmäärä oli vain muutama vähemmän kuin edellisenä vuonna (21 259, 2012: 21 264).

Venäläiset suurin hakijakansalaisuus

Oleskelulupaa haki vuonna 2013 yhteensä 21 259 henkilöä (2012: 21 264). Eniten oleskelulupia hakivat venäläiset (4 128; 2012: 4 731). Toiseksi eniten lupia hakivat intialaiset (1 744, 2012: 1 179) ja kolmanneksi eniten kiinalaiset (1 698, 2012: 1 566).

Hakuperusteista suosituin oli edellisvuosien tapaan perheside, kaikkiaan 42 prosenttia (8 950, 2012: 8 614) hakijoista halusi muuttaa perheenjäsenensä luokse Suomeen. Toiseksi eniten lupia haettiin työnteon (5 800, 2012: 5 744) ja kolmanneksi eniten opiskelun perusteella (5 755, 2012: 6 023).

Hakemuksista 18 prosenttia (3 888) jätettiin sähköisen asiointipalvelun kautta. Erityisesti opiskelijat hakivat lupaa sähköisesti: opiskelijahakemuksista yli puolet (54 %) pantiin vireille sähköisesti.

Useimpia Maahanmuuttoviraston myöntämiä oleskelulupia voi hakea sähköisesti. Sähköinen asiointi nopeuttaa hakemuksen käsittelyn aloittamista, sillä hakemus siirtyy nopeasti viranomaiselta toiselle. Hakija voi myös seurata hakemuksensa etenemistä sähköisen palvelun kautta.

Paluumuuttajia on vähemmän ja erityisasiantuntijoita enemmän

Entisen Neuvostoliiton alueelta muuttavien paluumuuttajien määrä vähenee tasaisesti. Hakijoita oli vuonna 2013 enää 250 (2012: 326). Paluumuuttojono suljettiin 1.7.2011, ja jonoon ennen sitä ilmoittautuneet pystyvät hakemaan oleskelulupaa Suomeen viiden vuoden määräaikana, joka päättyy 1.7.2016.

Pientä kasvua näkyi esimerkiksi erityisasiantuntijoiden määrässä. Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi IT-alan erityisosaajat. Erityisasiantuntijan työperusteista oleskelulupaa haki vuonna 2013 995 henkilöä (2012: 748).

Oleskelulupien tilastointitapaa on tehostettu

Maahanmuuttovirasto muutti tilastointiperusteitaan vuonna 2013 entistä täsmällisemmäksi. Nykyisin oleskelulupatyyppi tilastoidaan päätöksen eikä hakemisperusteen mukaan. Jos asiakas on pannut hakemuksen vireille virheellisesti esimerkiksi muun ulkomaalaisen muuna omaisena, mutta päätöstä tehtäessä hakuperuste on korjattu kansainvälistä suojelua saaneen muuksi omaiseksi, päätös tilastoidaan kansainvälistä suojelua saaneen muuksi omaiseksi.

Tästä johtuen jotkin luvut saattavat poiketa hieman edellisinä vuosina julkaistuista luvuista. Erot tilastoissa ovat kuitenkin hyvin pieniä.

Tarkempi tilastokatsaus verkossa

Tarkempi katsaus vuoden 2013 oleskelulupa-asioista löytyy Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta www.migri.fi > Medialle > Tilastot > Oleskelulupatilastot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu