Hei, oon 15-vuotias tyttö.
Oon jostain tosi pienenä nyhtänyt pelkoni yliluonnollisuutta vastaan. Oon syntynyt keskosena, ja mun aistit on osalta yliherkkiä. Mulla on ollut masennus ja oon muutenkin mieleltäni todella herkkä (säikähdän pienestä ja saatan pelätä kyseistä tilannetta viisikin vuotta kyseisen tapahtuman jälkeen)
No, eli itse asiaan. Pelkään näkeväni ufoja, tai henkimaailman otuksia. Kuten edesmenneen hevosen, tai pimeässä erottavani ufon ääriviivat ja silmät.
Mun pelko tavallaan räjähti syksyllä. Olin sisällä ja siskoni juoksi paniikissa sisälle, huutaen että tallin takana taivaalla on jotain. Juoksin ulos tämän kanssa.
Taivaalla näkyi punainen piste, jossa oli keltaista ympärillä. Se katosi yhtäkkiä ja ilmestyi toisella puolella taivasta. Kun se liikkui, sen jälkeen jäi oudot jäljet.
Kuten jos kursotilla on asetuksissa että siitä jää sellanen "häntä" niin sentapasia jälkiä jäi näistä aluksista. Niitä parveili ulkona noin puoli tuntia, ja niitä oli lisää, ehkä noin 5 kappaletta. Kun kaksi niistä lähestyi toisiaan, niiden valo voimistui ja ne tekivät outoa liikettä.
Ne eivät olleet valonheittimiä. Sellaisiakin oon nähnyt. Eivätkä olleet satelliitteja. Niillä ei ole tapana matkustaa tuhansia kilometrejä silmänräpäyksessä.
Oon tuon tapahtuneen jälkeen ruvennut pelkäämään pimeää entistä enemmän. Pelkään että ulkona pimeässä erotan ufon katsovan minua kauempaa, tai pelkään niiden tulevan rohkeammiksi ja ilmestyvän maan pinnalle. Se on jokapäiväinen pelkoni. Tai pelkään henkiolennon yrittävän tavoittaa minut tai yrittää säikyttää minut vaikkapa repimällä yöllä peiton päältäni.
Se ei perjaatteessa ole mahdollista. Tämä talo rakennettiin n. 10 vuotta sitten ja pappi siunasi sen veljeni kastetilaisuudessa.
Silti vilkas mielikuvitukseni ei anna minulle rauhaa. En ikinä pysty olemaan kasvot huonetta kohti kun yritän nukahtaa, vaan olen aina seinää päin.
Tämän asian kirjoittaminen saa minut varmaan suunniltaan taas vaihteeksi. On jaksoja, jolloin olen melko rentona ja toisaalta aikoja jolloin olen koko ajan henkisesti pakotilassa. Se on kamalaa, stressintäyteistä elämää.
Kiitos jo etukäteen avustanne. Kivi vierähti sydämeltäni kun viimeinkin myönnän tämän. Tekee mieli itkeä.
Oon jostain tosi pienenä nyhtänyt pelkoni yliluonnollisuutta vastaan. Oon syntynyt keskosena, ja mun aistit on osalta yliherkkiä. Mulla on ollut masennus ja oon muutenkin mieleltäni todella herkkä (säikähdän pienestä ja saatan pelätä kyseistä tilannetta viisikin vuotta kyseisen tapahtuman jälkeen)
No, eli itse asiaan. Pelkään näkeväni ufoja, tai henkimaailman otuksia. Kuten edesmenneen hevosen, tai pimeässä erottavani ufon ääriviivat ja silmät.
Mun pelko tavallaan räjähti syksyllä. Olin sisällä ja siskoni juoksi paniikissa sisälle, huutaen että tallin takana taivaalla on jotain. Juoksin ulos tämän kanssa.
Taivaalla näkyi punainen piste, jossa oli keltaista ympärillä. Se katosi yhtäkkiä ja ilmestyi toisella puolella taivasta. Kun se liikkui, sen jälkeen jäi oudot jäljet.
Kuten jos kursotilla on asetuksissa että siitä jää sellanen "häntä" niin sentapasia jälkiä jäi näistä aluksista. Niitä parveili ulkona noin puoli tuntia, ja niitä oli lisää, ehkä noin 5 kappaletta. Kun kaksi niistä lähestyi toisiaan, niiden valo voimistui ja ne tekivät outoa liikettä.
Ne eivät olleet valonheittimiä. Sellaisiakin oon nähnyt. Eivätkä olleet satelliitteja. Niillä ei ole tapana matkustaa tuhansia kilometrejä silmänräpäyksessä.
Oon tuon tapahtuneen jälkeen ruvennut pelkäämään pimeää entistä enemmän. Pelkään että ulkona pimeässä erotan ufon katsovan minua kauempaa, tai pelkään niiden tulevan rohkeammiksi ja ilmestyvän maan pinnalle. Se on jokapäiväinen pelkoni. Tai pelkään henkiolennon yrittävän tavoittaa minut tai yrittää säikyttää minut vaikkapa repimällä yöllä peiton päältäni.
Se ei perjaatteessa ole mahdollista. Tämä talo rakennettiin n. 10 vuotta sitten ja pappi siunasi sen veljeni kastetilaisuudessa.
Silti vilkas mielikuvitukseni ei anna minulle rauhaa. En ikinä pysty olemaan kasvot huonetta kohti kun yritän nukahtaa, vaan olen aina seinää päin.
Tämän asian kirjoittaminen saa minut varmaan suunniltaan taas vaihteeksi. On jaksoja, jolloin olen melko rentona ja toisaalta aikoja jolloin olen koko ajan henkisesti pakotilassa. Se on kamalaa, stressintäyteistä elämää.
Kiitos jo etukäteen avustanne. Kivi vierähti sydämeltäni kun viimeinkin myönnän tämän. Tekee mieli itkeä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ota iisisti vaan, ei sinulla ole hätää, kaikki menee kuten menee jos olet ihan oma itsesi.
Jos vaivat lisääntyy vaan, niin mene kouluterkalle kertomaan, hän ohjaa sut avun luokse.
Oot väärällä palstalla, Meneppä tuonne, koska kärsit selvästi ahdistuneisuudesta. Liittyy varmasti ikääsikin. Nuorena saattaa tulla outoja juttuja, jotka alkaa ahdistaa. Varmaan meillä kaikilla on ollut niitä. En juuri kaipaa nuoruuttani, vaikka silloin aika oli parempi. Ihmisillä oli töitä ja tulevaisuudenkin näkymiä. Nykyään niitä on aina vaan harvenevalla joukolla.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6095
Oikeasti et pelkää pimeää. vaan itse pelkoa. Pelko on mielessä ärjyvä leijona, joka sinun tulee voittaa. Hommaa vaikka poikakaveri tai hanki harrastuksia. Käy enemmän ulkona ja älä mieti turhia asioita.
Sinä herkkä nuori, turvaa kaiksesta sydämestäsi Herraan Jeesukseen. joka vakuuttaa sinullekin: Älä pelkää.
Vierelläsi on joka hetki oma suojelusenkeli. Rukous Jumalan puoleen
antaa levon sisimpääsi.