Kauan sitten ihminen, joka edusti minulle Jumalaa, sanoi, ettei minusta ole mihinkään ja ettei kukaan voisi koskaan käyttää minua hyväkseen missään ja minä uskoin häntä. Eikä tämä nyt suinkaan ole ollut ainoa valhe elämässäni, mutta hyvinkin perustavanlaatuinen, joten 38 vuotta elin sen mukaan.
Vaikka 18-vuotiaana Matteuksen evankeliumin luettuani sain uskon ja tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, että Jeesus on minunkin puolestani kuollut, eikä vain kaikkien muiden ja että Jumala rakastaa minua, meni hänellä parikymmentä vuotta saada minut luottamaan siihen.
Kauhukseni olen todennut luottaneeni liukuportaisiinkin enemmän, kuin elävään Jumalaan.
Monesti olen koettanut pyristellä valheita ja vääristyneitä ajattelumalleja vastaan langeten niihin aina uudelleen ja vielä pari vuotta sitten kuvittelin olevani liian paha saadakseni edes lähestyä Jumalaa, tehneeni peräti anteeksiantamattoman synnin. (Ellen olisi häntä viimein kuullut, olisin käsittääkseni tehnytkin juuri sen.)
Kesällä 2012 näin unen, jossa olin linja-autossa muiden mukana matkalla jonnekin. Oli leppoisaa ja mukavaa ja tarjolla oli syötävää, juotavaa ja viihdettä. Koin sen aika erikoisena, eihän se nyt kovin tavallista ollut ja mietin, että oliko sen tarkoitus jotenkin hämärtää tajuamasta, mihin oikeastaan oltiin matkalla ja koin tarvetta jäädä pois kyydistä. Ihmettelin asiaa, eihän siinä mitään hätää ollut, eikä kukaan muu tuntunut olevan huolissaan. Mutta se oli niin piinaava ja jäytävä tunne, että lopulta jo koetin saada muitakin jäämään pois. He eivät tahtoneet ja puntaroin olinko ihan hölmö sitä edes miettiessäni. Koin kuitenkin, että asiassa oli tehtävä valinta pian ja päätin jäädä kyydistä, vaikken ihan käsittänytkään, mistä oli kyse ja pidin poisjääntiä tärkeämpänä, kuin toisten seuraa tai mukavuutta. Jotenkin tiesin tehneeni oikean valinnan poistumalla autosta.
Olin jo pitkään hiljaa mielessäni rukoillut apua päästäkseni irti silloisesta tilanteestani ja kaipasin Isän yhteyteen. Kerran kauppamatkalla näin banderollin jossa sanottiin: "Tehdään parannus Jumalan valtakunta on jo täällä" ja jäin miettimään, että joku muukin on sitä mieltä, että tulisi todellisesti reagoida siihen, että Jeesus kohta palaa.
Sitten apu tuli ja pääsin irti. Jumala muistutti rakastavansa ja kolmessa päivässä sulivat pois monet sidokset ja niiden merkitys. Tein parannuksen. Sen varassa olen tässä nyt reilun vuoden opetellut elämään, että hän rakastaa. Sillä ei ole merkitystä, miltä minusta tuntuu, hänen sanansa on totta!
Jeesus tuli, eli, kuoli ja ylösnousi kirjoitusten mukaan. Hänen tulee olla uskoni kohde, ei sen, miten minä onnistun tai en elämään uskoani todeksi.
Melkein unohdin koko unen, kunnes viime kesänä mietin kulunutta vuotta ja totesin, miten radikaalin muutoksen olen jo läpikäynyt. Enkä kertaakaan ole katunut synnin elämästä ulos astumistani!
Viime syksynä näin unessa kuinka rakennukset rapisivat murusina alas uljailta paikoiltaan. Tässä maailmassa ei ole mitään pysyvää. Jos kellään on elämässään mitään, mikä pitää Jumalaa loitolla tai vaikuttaa häntä rakkaammalta, kehotan päästämään irti! Emme voi luopua mistään, niin ettei hän korvaisi sitä satakertaisesti, eikä tällä maailmalla ole tarjota muuta kuin valheita, huonoja korvikkeita ja silmänlumetta. Se kaikki on matkalla kohti kadotustaan.
Itse ainakin tahdon elämässäni toteutuvan täydellisesti Hänen tahtonsa, eikä mikään koko maailmankaikkeudessa käsittääkseni ole kohdallani sen tärkeämpää.
Jos joku kaipaa ottaa yhteyttä tai esim. jakaa oman kokemuksensa, saa minut kiinni [email protected]
Siunausta jokaiselle! "Heräjä sinä joka nukut, niin Kristus sinua valaisee."
Vaikka 18-vuotiaana Matteuksen evankeliumin luettuani sain uskon ja tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, että Jeesus on minunkin puolestani kuollut, eikä vain kaikkien muiden ja että Jumala rakastaa minua, meni hänellä parikymmentä vuotta saada minut luottamaan siihen.
Kauhukseni olen todennut luottaneeni liukuportaisiinkin enemmän, kuin elävään Jumalaan.
Monesti olen koettanut pyristellä valheita ja vääristyneitä ajattelumalleja vastaan langeten niihin aina uudelleen ja vielä pari vuotta sitten kuvittelin olevani liian paha saadakseni edes lähestyä Jumalaa, tehneeni peräti anteeksiantamattoman synnin. (Ellen olisi häntä viimein kuullut, olisin käsittääkseni tehnytkin juuri sen.)
Kesällä 2012 näin unen, jossa olin linja-autossa muiden mukana matkalla jonnekin. Oli leppoisaa ja mukavaa ja tarjolla oli syötävää, juotavaa ja viihdettä. Koin sen aika erikoisena, eihän se nyt kovin tavallista ollut ja mietin, että oliko sen tarkoitus jotenkin hämärtää tajuamasta, mihin oikeastaan oltiin matkalla ja koin tarvetta jäädä pois kyydistä. Ihmettelin asiaa, eihän siinä mitään hätää ollut, eikä kukaan muu tuntunut olevan huolissaan. Mutta se oli niin piinaava ja jäytävä tunne, että lopulta jo koetin saada muitakin jäämään pois. He eivät tahtoneet ja puntaroin olinko ihan hölmö sitä edes miettiessäni. Koin kuitenkin, että asiassa oli tehtävä valinta pian ja päätin jäädä kyydistä, vaikken ihan käsittänytkään, mistä oli kyse ja pidin poisjääntiä tärkeämpänä, kuin toisten seuraa tai mukavuutta. Jotenkin tiesin tehneeni oikean valinnan poistumalla autosta.
Olin jo pitkään hiljaa mielessäni rukoillut apua päästäkseni irti silloisesta tilanteestani ja kaipasin Isän yhteyteen. Kerran kauppamatkalla näin banderollin jossa sanottiin: "Tehdään parannus Jumalan valtakunta on jo täällä" ja jäin miettimään, että joku muukin on sitä mieltä, että tulisi todellisesti reagoida siihen, että Jeesus kohta palaa.
Sitten apu tuli ja pääsin irti. Jumala muistutti rakastavansa ja kolmessa päivässä sulivat pois monet sidokset ja niiden merkitys. Tein parannuksen. Sen varassa olen tässä nyt reilun vuoden opetellut elämään, että hän rakastaa. Sillä ei ole merkitystä, miltä minusta tuntuu, hänen sanansa on totta!
Jeesus tuli, eli, kuoli ja ylösnousi kirjoitusten mukaan. Hänen tulee olla uskoni kohde, ei sen, miten minä onnistun tai en elämään uskoani todeksi.
Melkein unohdin koko unen, kunnes viime kesänä mietin kulunutta vuotta ja totesin, miten radikaalin muutoksen olen jo läpikäynyt. Enkä kertaakaan ole katunut synnin elämästä ulos astumistani!
Viime syksynä näin unessa kuinka rakennukset rapisivat murusina alas uljailta paikoiltaan. Tässä maailmassa ei ole mitään pysyvää. Jos kellään on elämässään mitään, mikä pitää Jumalaa loitolla tai vaikuttaa häntä rakkaammalta, kehotan päästämään irti! Emme voi luopua mistään, niin ettei hän korvaisi sitä satakertaisesti, eikä tällä maailmalla ole tarjota muuta kuin valheita, huonoja korvikkeita ja silmänlumetta. Se kaikki on matkalla kohti kadotustaan.
Itse ainakin tahdon elämässäni toteutuvan täydellisesti Hänen tahtonsa, eikä mikään koko maailmankaikkeudessa käsittääkseni ole kohdallani sen tärkeämpää.
Jos joku kaipaa ottaa yhteyttä tai esim. jakaa oman kokemuksensa, saa minut kiinni [email protected]
Siunausta jokaiselle! "Heräjä sinä joka nukut, niin Kristus sinua valaisee."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaa-a en nyt ala sinun uniasi tai uskoasi arvostelemaan koska et kerro oieastaan mitään uskostasi - vain noin yleisesti ottaen unet eivät ole todisteita kovinkaan usein.. ja jos ovat niin niiden tarkoitus täytyy ymmärtää oikein .. Jos ihmisellä on esimerkiksi paineita tulee se usein esille hänen unissaan, koska ihminen nukkuessaan laukaisee jännittyneisyyttän - se on eräänlainen erittäin tarpeellinen systeemi meissä kaikissa - kaikki ihmiset näkevät unia - vaikka ei niitä aamulla muistaisikaan ..
Osallistu keskusteluun ja kerro uskosi sisällöstä niin saamme tietää mistä on oikeastaan jysymys. Katsos täällä on niin montaa selittäjää että me jotka olemme täällä muutamia vuosia kirjoitelleet kyseenalaistamme mielellämme epäselviä kirjoituksia .. mutta toivotaan että olet iihan oikeilla oluilla ..
alex
Päivi täs vielä hei. Lisännen tänne sen verran, että olen siis adventistilahkolaisten lapsi, kouluni käynyt seurakunnan kouluissa 8/9 vuodesta. En tähän päivään mennessä ole perehtynyt heidän oppiinsa, mutta mitään tarvetta en koe heidän kirkkoonsa kuulua. (He ymmärtääkseni elävät "peitetyin päin"). Kävin ensimmäisen kerran kasteella kahdeksannella luokalla. Asiat kyllä kiinnostivat minua ja laskin, että ei Raamatun periaatteita seuraamalla ainakaan mistään hyvästä paitsi jää, mutta henkilökohtainen usko puuttui. Sen sain, kuten yllä kerron, 18-vuotiaana luettuani Matteuksen evankeliumin.
Perheen kautta tulleen valheen ikeen alta en olisi kuitenkaan kenties päässyt ilman, että -95 aloin tutkia Raamattua todistajien kanssa. Erosin adventtikirkosta, kävin 2000 kasteella ja toimitin erokirjeeni todistajille 2002, koska olin alkanut tupakoida uudelleen, enkä halunnut häväistä Jehovan nimeä juoksemalla kentällä ja elämällä väärin. Kesti 8 vuotta, ennen kuin uskalsin laittaa nettiin hakusanaksi kultin. Hiukan hätkähdin oivaltaessani, että molemmat taustalle jääneet täyttivät silloin löytämistäni kultin määreistä n.8/10.
Olinhan kasvatettu ajatukseen, että meillä on totuus ja muut ovat väärässä... alustani ei todellakaan ole matkan varrella käännetty kovin köykäisin tuulin! Vasta 2010 keväällä uskalsin katsoa ensimmäistä kertaa mm. TV7:ää, jolla näin Pawsonin opettavan Apostolien teoista ja ihmettelin, kun totesin, että olin vuosia ajatellut asioista samoin kuin hän puhui! Rohkaistuin lukemaan Sanaa uudelleen, koin kehotusta kasteeseen ja ehtoolliseen (mille en aiemmin ollut ottanut osaa) ja minut kastettiin kesällä 2010. Parannuksentekoni on antanut odottaa itseään syksyyn 2012, koska Jumalan rakkauden tajuaminen, uskominen ja siihen luottaminen ovat todella olleet vaikeat kohdata kaiken kokemani ja tekemäni jälkeen. Tänään ymmärrän, etten olisi tässä näine mietteineni, ellei Pyhä Henki yhä tekisi työtään minussa. Jumala kutsui minut silloin -91. Tavallaan en ole saanut opetusta näinä vuosina, mikä vaikuttaa monin tavoin suurelta siunaukselta. Olen saanut oppini suoraan Sanasta. Pyrkinyt ymmärrykseni mukaan elämään Jeesuksen antaman mallin mukaan. Ja siis monin paikoin yhtä ymmärtämättömästi kapinoinut vastaan, koska koin Jumalan rakkauden kuuluvan vain muille, tai menneeni yli laidan ja olevani kadotettu (eli mitä väliä millään).
Laiskuus henkilökohtaisessa Sanan tutkimisessa johtaa monet vikateille ja ikeen alle, vaikkeivät sitä tiedostaisikaan. Herran armosta olen päässyt tähän ja minulla on mahdollisuus paikata tilannetta ja oppia kuulemaan Häntä. =) nyt kun luotan siihen, että olen Hänen lapsensa. Toivottu ja vanhurskautettu!
Jos Hän siinä tahtoo ja valitsee minua käyttää, että joku muukin hoksaisi olevansa Jumalan rakkauden ja Jeesuksen lunastustyön kohde, ei armonsa elämässäni totisesti mene hukkaan. Siunausta teille kaikille!
En näistä palstoista niin tiedä, enkä varmaan tämän enempää 'keskustele', mutta ajattelin tuon verran selventää... Olen Hänen! En 'aku' tai todistaja tai mitään muutakaan. Jos "merkki" on oltava, se olkoon JEESUS!
Hei !
Jokainen käy omaa kouluaan.
Olen kirjoittanut erilaisista Raamatun kysymyksistä;
Siellä oikealla yläkulmassa;
http://jarinhotelli.blogspot.com
Jumalan siunausta
yst. t. Jari Laurila