Kunto-ohjelma täysin kunnottomalle suokille

Olen saanut alkaa ratsastaa 18-vuotiasta suomenhevostammaa, jolla ei ole ratsastettu pariin vuoteen.
Tammalla on nyt varsa alla. Varsaa on vieroiteltu sen verran että hieman yli puoli tuntia osaa itsekseen olla. Varsa vieroitetaan marras-joulukuussa.
Olen ratsastanut hevosella nyt 3 kertaa, lähinnä pelkkää käyntiä. Tänään aivan pienen pätkän ravia otin.
Itse olen suhteellisen kokematon ratsastaja, enkä oikein tiedä, miten tuon kunnon saisi nostettua niin, että myös hevonen nauttii työskentelystä.
Osaako siis kukaan viisaampi antaa edes viitteitä, miten tästä pitäisi jatkaa? (edistyshän on myös hevoskohtaista..)
Tamman kunto on aikasen nollassa, hikoaa vähän kaulalta ja kupeilta jo 20 min kävelystä..
4411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos tiedossa ois ihminen joka osais opettaa sulle,miten juoksutetaan hevosta liinassa,siinä ois hyvä pohja kuntoutukselle.sitten vähennät ylimääräisten herkkujen antoo,ja käyttelet sitä pitkillä kävelyillä,ja ihan vaan meet käyntii ja pientä pätkää ravia.sit talvella(jos mahollista)hyvää harjotusta lihaksille on tasasella maalla umpihangessa tarpominen.se kasvattaa lihaskuntoo paljon! (mutta varmista ensin,että siel ei ole monttuja eikä kiviä!)ja kesällä uitto hyvää harjoitusta myös!(silloin varmistettava se,että ranta on tasainen ja tarpeeksi kovaa maata)ja ja..kauran määrää vois myös vähän pienentää,ja tuoretta heinää.(ei kuitenkaan tarvii kokonaan antoo lopettaa :)sitten kun polle alkaa olla enemmän yhteistyö kykyisempi,aloitat ravityöskentelyn,ei haittaa jos hikee tulee,se on vaan sen merkki että jotain tapahtuu.mutta älä kuitenkaan tee pitkiä treenejä!muista kuitenkin harjata ja pyyhkiä hiet pois hyvin.joka päivä jotain erilaista,mistä hevonen pitää,kävelylenkit,vaikka ihan tarhaa ympäri tai vaikka pihatietä pitkin jos muualle ei pääse. en nyt muuta keksi tähän hätään! :) toivottavasti oli ees jotain apuu!

Äänestä
  • ensin kannattaa käydä tosi pitkia lenkkejä kävelemässä tamman kanssa, maastossa(jos mahollista) olisi hyvä mennä koska hevonen on yleensä maastossa rento ja valpas, eikä turhia jännitä mitään, lihakset pääsee rentoutumaan. jos haluat pitää tamman mielenkiintoa yllä niin käy mahdollisimman paljo eri paikoissa lenkillä, omalla ponillani huomasin heti et se kyllästyy samoihin maisemiin, vaihtelu virkistää! anna joku makupala palkkana vasta lenkin jälkeen, ettei hevonen totu siihen että se saa jotain hyvää aina kun tulet sen tykö, muuten lihoo.

    hevonen ei periaatteessa tarvi kauraa, siitä tulee vain turhaa energiaa ja lihottaa. itse annan kylläki "ponilleni ihan vähä kauraa, silleen että saan sekoitettua kivennäiset sun muut siihen. pidä huoli että tamma saa muuten kivennäisiä, aineenvaihduntakin on silloin hyvä.

    jos tamma tulee heti hikeen, se on jännittynyt, yritä ite olla tosi rento ja lisää pikkuhiljaa juoksua käynnin sijaan, aluksi voit vaikka juosta ite vieressä, satula selässä.

    muista ettei tamma ole enää nuori ja viriili, mene aina sen mukaan miten se jaksaa liikkua, et voi vaatia näin siltä liikoja.

    ja muista, hiljaa hyvä tulee! oma hevoseni oli läski ja aivan liian superenerginen kun se sain ja opetin sille ratsastuksen vasta sen ollessa 8vuotias, näillä menetelmillä sain siitä loistavan ratsun. onnea!

    Äänestä

  • alexandra kirjoitti:

    ensin kannattaa käydä tosi pitkia lenkkejä kävelemässä tamman kanssa, maastossa(jos mahollista) olisi hyvä mennä koska hevonen on yleensä maastossa rento ja valpas, eikä turhia jännitä mitään, lihakset pääsee rentoutumaan. jos haluat pitää tamman mielenkiintoa yllä niin käy mahdollisimman paljo eri paikoissa lenkillä, omalla ponillani huomasin heti et se kyllästyy samoihin maisemiin, vaihtelu virkistää! anna joku makupala palkkana vasta lenkin jälkeen, ettei hevonen totu siihen että se saa jotain hyvää aina kun tulet sen tykö, muuten lihoo.

    hevonen ei periaatteessa tarvi kauraa, siitä tulee vain turhaa energiaa ja lihottaa. itse annan kylläki "ponilleni ihan vähä kauraa, silleen että saan sekoitettua kivennäiset sun muut siihen. pidä huoli että tamma saa muuten kivennäisiä, aineenvaihduntakin on silloin hyvä.

    jos tamma tulee heti hikeen, se on jännittynyt, yritä ite olla tosi rento ja lisää pikkuhiljaa juoksua käynnin sijaan, aluksi voit vaikka juosta ite vieressä, satula selässä.

    muista ettei tamma ole enää nuori ja viriili, mene aina sen mukaan miten se jaksaa liikkua, et voi vaatia näin siltä liikoja.

    ja muista, hiljaa hyvä tulee! oma hevoseni oli läski ja aivan liian superenerginen kun se sain ja opetin sille ratsastuksen vasta sen ollessa 8vuotias, näillä menetelmillä sain siitä loistavan ratsun. onnea!

    Kyllähän nuilla jo alkuun pääsee..:)
    Tammahan ei ole omistuksessani, enkä usko, että esim. sen kaura määriin pääsen kauheasti vaikuttamaan.
    Olen kävellyt tammuskaisen kanssa niin maastossa, maneesissa kuin kentälläkin, parhaiten on mennyt ehkä kentällä. Hevonen on kuitenkin suhteellisen säikky, ja esim. ohi ajavat pyörät, samaten kuin tavalliset pyöröpaalit pellolla, ovat aivan totaalisen kauheita!:)
    Vapaa päiviä pidän viikosta riippuen 1-2, max. 3 pvää.
    Yllättävän rauhallinen muuten tuo on, ei yritä mitään venkuiluja (jos niitä säikkymisiä ei oteta mukaan), mitä nyt kotiinpäin mentäessä vauhti kiihtyy:)

    Äänestä

  • Moik kirjoitti:

    Kiipeilepäs heposi kanssa maastossa mäkiä. Anna tamman ravata niin kauan kuin se jaksaa. Ja ratsasta sillä kerrallaan niin kauan kuin se jaksaa. Eli yli 20min lenkkejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Moik kirjoitti:

Olen saanut alkaa ratsastaa 18-vuotiasta suomenhevostammaa, jolla ei ole ratsastettu pariin vuoteen.
Tammalla on nyt varsa alla. Varsaa on vieroiteltu sen verran että hieman yli puoli tuntia osaa itsekseen olla. Varsa vieroitetaan marras-joulukuussa.
Olen ratsastanut hevosella nyt 3 kertaa, lähinnä pelkkää käyntiä. Tänään aivan pienen pätkän ravia otin.
Itse olen suhteellisen kokematon ratsastaja, enkä oikein tiedä, miten tuon kunnon saisi nostettua niin, että myös hevonen nauttii työskentelystä.
Osaako siis kukaan viisaampi antaa edes viitteitä, miten tästä pitäisi jatkaa? (edistyshän on myös hevoskohtaista..)
Tamman kunto on aikasen nollassa, hikoaa vähän kaulalta ja kupeilta jo 20 min kävelystä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu