Hei,
En ole varma onko nyt ihan oikea palsta,mutta kysympähän kuitenkin..
Eli mistä tälläinen voi johtua?
Verta tullut yhden kerran tänään ja vatsa on aristellut hieman tänään.
En ole harrastanut suojaamatonta yhdyntää pitkään aikaan.
Entä mistä voisi johtua toisinaan palan tunne kurkussa,sellainen karvas?
Onko kirkas veri ulosteessa peräpukaman/haavauman merkki?
Verta siemennesteessä ja vatsakipua
1
2313
Vastaukset
- zey
Olen kokenut kaikkea mainitsemaasi viimeisen parin, kolmen vuoden aikana ja kaksi ensinmainittua vaivaa on nyt päällä. Niitä on myös tutkittu ja pari vastausta omalta kokemuspohjalta.
Veri spermassa voi säikäyttää, mutta kuten varmaan olet googlannut, harvoin merkki jostain vakavammasta. Itselläni on ollut hijattain pientä (ruskeaksi muuttunutta) verilaikkua sperman joukossa. Parina viime päivänä laikut ovat hävinneet, mutta yleisväri muuttunut kellertäväksi ja koostumuksessa pieniä "klimppejä". Syy on selvä ja oireet vaivalle tyypillisiä: muutama kuukausi sitten todettu krooninen eturauhastulehdus, jonka taudinkuvaan nämä joskus kuuluvat. Syyt taas siihen vaivaan lienevät lähes kaikki vaivalle altistavat tekijät: stressi, lantionseudun lihasten jumit ja liika istuminen. Myös vähän alarajoilla oleva testosteroni lisää riskiä. Oikeastaan vain kylmettyminen, joka on yleisin syy eturauhastulehdukseen, ei liene se alkuperäinen ongelma minulla.
http://www.iltalehti.fi/terveyspankki/2013112717767831_tk.shtml
http://www.terve.fi/eturauhastulehdus/eturauhasen-tulehdus
http://www.mehilainen.fi/eturauhastulehdus-piinaava-ja-pitkäaikainen-vaiva?loc=1408
Noin pari kuukautta sitten alkoi myös poikkeava fiilis kurkussa: ääni käheä ja lievää ylimääräisen tunnetta nielussa, ilman että se varsinaisesti on ollut kipeä. Pari kertaa kävin tavallisella lääkärillä ja he katsoivat viljelyillä ja verenkuvilla, että angiinaa tai bakteeritulehdusta ei ollut. Menin lopulta kurkku- ja korvalääkärille — he pystyvät katsomaan tarkemmin ja syvemmälle.
Toisen puolen nielurisa ja äänihuulten ympärillä olevat kannurustot todettiin olevan turvoksissa. Epäilivät refluksin aiheuttamaksi, mutta kun tyypilliset hoidot (happosalpaajat, pystymmässä nukkuminen) eivät tuntuneet vaikuttavan, on jatkettu tutkimuksia. Viimeksi kaula ultrattiin ja löydettiiin iso imusolmuke. Nielurisasta ja imusolmukkeesta otetaan seuraavaksi neulanäyte. Lähinnä tietysti varmistetaan, että kyseessä ei ole mitään vakavampaa. Toistaiseksi moista ei epäillä, sillä syy voi edelleenkin olla esim. refluksi tai joku sitkeä virusinfektio.
Stressihän voi aiheuttaa palantunnetta joko itsessään tai sitten aikaansaada refluksia ja myös altistaa infektioille (kuten ehkä tässä). Pohdin myös homealtistusta ja hiivaa kurkussa mahdollisina syinä, mutta odottelen nyt tutkimuksia ja niiden tuloksia. Tärkeää on minulle, että tutkivat. Kyllä minä tätä potea voin, kunhan saavat vakavat vaihtoehdot poissuljettua tai jopa ihan selvän diagnoosin, jolloin hoito on helpompaa. Epätietoisuus on usein rasittavinta.
Muutama vuosi sitten tuli ajoittain kirkasta verta ulosteen mukana, onneksi se vaiva on nyt häipynyt. Tämä ei liittynyt eturauhastulehdukseen (en edes silloin tiennyt moisen vaivan olemassaolosta). Kertoivat, että jos on punaista verta, se on lähes varmasti peräpukamia, eikä syytä huoleen. Minulle tehtiin kuitenkin kolonoskopia varmuuden vuoksi ja todettiin suoli terveeksi. Jos veri olisi ollut tummaa, se on tavallisesti peräisin ylempää ruoansulatuksesta — usein merkki vakavammasta ja ehdottomasti tutkittava.
Vähän myöhemmin minulle tuli myös sitkeä alavatsan lievä jomottelu (joka ei sekään todennäköisesti ollut vielä tätä eturauhastulehdusta). Lisätutkimuksilla selvitettiin, ettei ainakaan mitään vakavaa. Vaiva kuitenkin jatkui, kunnes parin kuukauden potemisen jälkeen käynti hierojalla ja siellä asian kertominen vei oikeille jäljille.
Jälleen istumatyöläisen perusvaiva, eli keskivartalon lihasjumi taustalla. Minulla oli etureidet juntassa (vaikka eivät olleet kipeät) ja niiden tila heijastui yllättävän kauas, eli alavatsaan. Hierontaa ja venytyksiä, niin sain sen homman hallintaan.
Oikeastaan kaikki tämä liittynee istumiseen. Ilmeisesti aika tyypillistä on, että eturauhasvaivoissa sitten taas lantionpohjan lihakset tai pakaralihaksetvoivat olla juntassa, kuten piriformis ja iskiashermon tienoot. Niitä on työstetty nyt hierojalla pitkään ja se on auttanutkin. Olen myös varannut ajan fysioterapiaan.
Tutkin myös tuota muita mahdollisuuksia, esim. jos vaikka hiivatulehdus olisikin koko miehessä, niin ylhäällä kuin alhaallakin, ja jollain tasolla aiheuttaa, tai ainakin edistää, kaikkia em. vaivoja.
Eli suosittelisin sinuakin hoitamaan näitä ja pohtimaan tuota keskivartalon jumittumista — paljon venytyksiä ja ehkä kevyttä urheilua. Käy urologilla. Vältä stressiä ja koeta vähentää istumista mahdollisimman paljon. Verenkuva ja hormonitasot (testosteroni) mittaukseen auttaa selvittämään syitä. Pohdi, että voisiko olla esim. orastava eturauhastulehdus. Sitä nimittäin kannattaisi välttää parhaansa mukaan; vaikea parantaa tai hoitaa kerran tultuaan, toistuu herkästi tai jää päälle jopa loppuelämäksi — ja on pahimmillaan erittäin ärsyttävä ja tuskallinen vaiva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2473145Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell181750Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231443Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1321275- 1041258
- 761192
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531072Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135972
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967