Naiskalastajat

Heippa! Täällä on yksi naiskalastaja.Asun Tammisaaressa ja totta puhut kun kalakaveria ei ole niin on aika yksinäistä.Olin täkäläisen kalaseurassa vuoden ajan mutta se loppui lyhyeen kun tunsin itseäni ulkopuoliseksi.Missäpäin käyt kalassa?

Heippa! Täällä yksi 22-vuotias nainen myös joka nauttii kalastamisesta! Olen Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin, pienestä asti olen kulkenut isäni ja pappani mukana kalastelemassa. Yksinäni olen kalastellut myös pienestä pitäen pääasiassa onkimalla ja katiskalla.

Opiskelemaan lähdettyä ei ole asialle ollut juurikaan aikaa (ympäri vuoden töissä ja koulussa) mutta nyt olen taas innostunut kalastamaan. Kalastus on ollut lähinnä nykyään onkimista, pilkkimistä sekä katiskalla kalastusta kesäisin.

Joskus isän kanssa myös porukalla laitettu verkkoja, sekä kesällä että talvella. Uisteluakin on kokeiltu silloin tällöin :)

En tiedä itseni lisäksi ketään naiskalastajaa, enkä yleensä sitä ihmisille juurikaan mainosta. Kaupungissa ihmiset ovat pitäneet asiaa ihmeellisenä, enkä halua asiasta kummempaa haloota. Olisi kuitenkin mukavaa tietää/tuntea muitakin kalastajia :)

Tervehdys,
Kirjoitan miespuolisena kommentin tähän.
Oman tyttäreni kohdalla kävi niin, että innostus loppui kalakaverin puuttuessa.
Käytiin yhdessä paljon kalastamassa ja innostus tuntui olevan kovempi, kuin vanhemman poikani innostus. Nyt ovat reissut huvenneet, mutta uskon, että jossain kohtaa tuo innostus alkaa uudestaan, kunhan opiskelu kiireet hellittää. Se on kipinä, joka vielä leimahtaa, toivon :)
Oikean kalakaverin löytäinen on hirmu haastavaa. Itse olen liikkeellä lähes aina yksin, mutta nyt kun iltatähti on kasvanut kouluikään ollaan reissuja tehty yhdessä.
Kalakaverin löytäminen on ollut omalla kohdallani niin vaikeaa, että olen luopunut koko jutusta.
Ainoa jonka kanssa olen tehnyt vuosia reissuja on oma isäni. Nyt vaan ikä on hänelle ylivoimainen haaste kalareissuille.
Löysin joskus kirjoituksen, jossa oli hienosti oivallettu, minkälainen kalakaverin pitäisi olla ja kirjoitan sen tänne, jos vaan löydän kirjoituksen.
Kalakaverin löytäminen naisilla on toki ehkä vieläkin haastavampaa, mutta miksi ei miespuoliset kelpaa, kyllä niitä ihan varmaan löytyy sellaisia, jotka eivät lähde vonkauslinjalle vaan puhtaasti kalastusharrastuksen takia. Myönnän kyllä, että jos vaikka näille palstoille laittaa kaverihakuilmon niin paskaa tulee tuutin täydeltä, vaikka kuinka asiallisesti koittaakin asian ilmaista.
Olen muutaman kerran ollut naispuolisen kalakaverin kanssa liikkeellä ja voin kyllä todeta, että opin itse reissuilla uutta, jota miespuolisten kanssa en ollut huomannut. Esim. opin yhdellä reissulla asian, joka omalla kohdallani oli ominaisuus, jota en edes enää huomannut. Siitä mainittiin tuimaan äänensävyyn. Pakkokalastus pakkosaaliilla. Nyt osaan hellittää, ottaa rennosti, nauraa itselleni, eikä kalan tulo ole pääasia, se on bonus. Nyt nautin luonnossa olemisesta aivan erillälailla ja koitan pikkumiehelle opettaa tuon rennon meiningin jo heti alussa. Vaikka se taito ei ole suoraan kalastukseen liittyvä on se kuitenkin juttu, minkä oppimisesta olen tyytyväinen.
Varsinkin näin ikääntyvänä ihmisenä rauhallisempi meininki tuottaa vähemmän epäonnistumisia ja haavereita :)
Mukavaa kalastusvuotta kaikille!

Moikka taas! Hyvin kirjoitettu turkuvesi!Kyllähän mieskin kelpaa kalakaveriksi mutta kun he olettavat että ollaan miestä hakemassa.Mulla ei ole väliä kumpaa sukupuolta kalakaveri on ,nuori taikka vanha.Jotenkin hävettää mennä tuonne rantaan yksin kalaan.En tiedä miksi.No, elämä on...

Tervehdys,
Tiedän tunteen tuosta yksin rantaan menosta. Odottaa, kyttää ja pelkää, että joku tulee kyselemään joutavia. Kaikkein kamalampaa, kun joku tulee kehuskelemaan omia kalajuttuja ja neuvomaan.
No, tää menee jo ohi aiheen eli loppu.
Mä kalastastan Paraisten ja Rymättylän alueilla ahventa, kuhaa, haukea ja silakkaa.
Onkiminen, heittouistelu ja vetouistelu (kesälämpimällä kuhaa ja ahventa) on mun juttuja.
Onkipaikoilla keväisin joskus näkee tyttökalastajia, jotka ovat ukkojen tyttäriä ja vaimoja. Se on hienoa, että ovat mukana.
Itse pörrään alueille jossa harvoin ketään tulee selkään koputtamaan.
Samoilla kuhavesillä uisteli viimevuonna eräs tyttö igfa-maailmanennätyksen kuhalla Airistolta. Nostan hattua, hienoa!
Liikkeelle vaan rohkeesti ja ottakaa kantaa myös noilla kalastus foorumeilla. Vaikka aina ei siellä mitään järkevää keskustelua oikaan, niin tärppejä löytyy!
Pitää myös muistaa, että kalastusharrastus on kaikkea muutakin, kuin kalassa käyntiä.
mm Kalastusvälineistöä, luonnossa liikkumista/retkeilyä, suunnistusta maalla ja merellä, vaikka kanootti/venehommia, solmuja, kalankäsittelytaitoa, savustusta (lämmin/kylmä) savustusvälineistöä, sään/luonnon tarkkailua ja sitten vielä vaikka muistelmien tekoa ja vanhojen kalastusvälineiden keräilyä.
Noita kaikkia mun lajistoon kuuluu, eikä töihin kerkeis ollenkaan :)

Olen päälle kolmekymppinen savolainen joka pienenä tyttönä kulki isän mukana kalalla. Opiskeluvuosina kalastelu jäi vähäisemmäksi, mutta näin aikuisemmalla iällä kalastusharrastuksesta on tullut todella tärkeä. Aikaisemmin olen uistellut ja pilkkinyt. Virvelillä ennätin kolme vuotta joella kulkea kunnes viime kesänä vihkiydyin perhokalastukseen. Suosittelen lämpimästi! Vaatii aikaa ja hermoja, mutta on todella palkitsevaa varsinkin jos Norjaan ja Lappiin retkiä suunnittelet.

Pilkkihommissa ja uistelussakin näyttää naisia nykyään jo ihan mukavasti olevan, mutta moni on vain oman kumppanin matkassa siellä. Perhopiireissä naisia taitaa olla aika vähän. Harrastuksen parissa tosiaan miehiä tapaa..monenlaisia... Naiskalastajana saa varmasti keskivertokalastajaa enemmän kuulla kaikenmaailman neuvomista sekä uteliaita katseita, mutta niistä ei pidä välittää. Ei muuta kun rohkeasti ja innolla vain sieltä kalalle! Jos hyvin käy niin reissulla tai harrastuksen parissa saattaa tulla vastaan joku mukava ihminen jonka kanssa voi kalatarinoita vaihtaa ja kalastella. Itse tapasin viime kesänä erään mukavan iäkkäämmän eläkelläismiehen joka minut perhokalastamaan opasti ja neuvoi vavan hankinnassa.

Mikäli et pelkää yksin oloa, niin älä ihmeessä lopeta tuota hienoa harrastusta seuranpuutteen vuoksi. Ainakin itselleni se on niin suuri henkireikä arjen keskellä. Vaikka toki on mukava joskus kaverin kanssa kalassa käydä, niin ainakin näin vanhemmiten olen oppinut rakastamaan itsekseen liikkumista, toki turvallisuus huomioiden. Mikäpä sen ihanampaa kun patikoida ja kalastella kaikessa rauhassa luonnon hiljaisuutta kuunnellen ja komeutta katsellen. Eikäpä kalastus sinällään mikään seuralaji ole, joten yksin oloa ei pidä häpeillä. Ja kalamiesten "neitittelyistä" ja neuvoista ei kannata välittää.. Äijienhommaako? NOT- sanon minä! ;) Joten ei muuta kun kireitä siimoja!

Itse miehenä on myönnettävä kyllä että on mennyt jokunen kalastusreissu niin pilalle kun olla ja voi selkään tökkijöiden takia. Sitä on alettu jaarittelemaan kaiken maailman asioita kun itse yritän nauttia hiljaisuudesta ja luonnosta.
Itse olen kalastanut käytännössä katsoen aina yksin ihan pienestä pojasta lähtien.
Nuorempana varsinkin toivoin että olisi ollut kalakaveri, poika tai tyttö tai joku aikuinen vaikka. Mutta nykyään ei niin väliä onko seuraa niinkään. Kaveri joskus lähtee seuraksi lähinnä kittaamaan kaljaa ja juttelemaan muista asioista kun kalastamisesta. Ihan mukavia nämäkin päivät.

Myönnettävä että harvoin on tullut nähtyä tyttöjä / naisia kalassa. Todetta että hyvin harvoin tulee nähtyä kalastajia ylipäätänsä yksin. Vanhemmat ihmiset kulkevat usein veneillä yksin kalassa mutta noin muuten tulee harvoin nähtyä yksin kalassa ketään.

Toisaalta, aika vähän ylipäätänsä tulee nähtyä kalastajia näillä nurkilla.

Nekin vähät mitä on tullut jonain vuosina nähtyä ovat luovuttaneet kai koska heitä ei ole enään näkynyt rannoilla.
Paikka missä kalasta tuntuu olevan varsin haasteellinen paikka koska monet lähtevät tyhjin käsin useinkin järveltä.

Toivottavasti teille nyt löytyisi joku kalakaveri mukaan jonka kanssa nauttia siitä luonnosta ja yhteisestä harrastuksesta. Seuroja voi toki koittaa mutta olen käsittänyt että nämä ovat vähän sisäänpäin lämpeävää porukkaa.
Rannalla jos näkee jonkun niin toki voi röyhkeästi lyöttäytyä seuraksi ja tutustua, pahoitella jos häiritsee (jotkut tykkää olla yksin ).
Rohkeasti sitten pitää vain vaikka sopia tapaaminen tai pyytää toisen puhelin numeroa. Tai antaa omansa ja jättää pallo toiselle sen suhteen että haluaako lähteä yhdessä.

Arvon naiskalastajat,

Tsekatkaapa Facebook ryhmä Hauenkalastajat. :)

MOI
Täällä nelikymppinen naiskalastaja. Kalastan lähes kaikin mahdollisin tavoin. Kalakaverina toimii oma mies ja veli joskus. Kalastusseurassamme tapaan aina kisojen merkeissä n 15 naista. Ja isommissa kisoissa muiden seuran naisia. Eli mullakaan ei sellaista omaa kalakaveria naisissa ole mut nään heitä viikottain kisoissa niin ei niin haittaa. Ja vapaa-ajalla kalastan mieheni kanssa.
Vähänhän meitä alle 40v kalastajia on. Ikävä kyllä. Ja ihmetystä miehissä herätän usein että nainen kalastaa. Ja neuvojia riittää..... Mut hymyilen vaan niille et joopa joo :) Tsemppiä sulle kalastukseen!

Tervehdys,
Joo tuo pikkuihmisen turvallisuusasia mietityttää monia ja samoin pitkästyminen.
Ratkaisin aikoinani tuon pulman pohjaonginnalla.
Tuo tapa on erittäin mukava laji ja vapauttaa hieman itseä seuraamaan ja seurustelemaan lapsen kanssa.
Keväällä ja syksyllä oiva kalansaalis voi odottaa ja miksei kesälläkin. Kesällä tuppaa vaan särkikalat syävän herkkupalat.
Kokeile jos on mahdollisuus. Kalastuspäivästä voi saada yllättävän pitkän ja saalisrikkaan retkireissulla lapsen kanssa.
Itse jäin pohjaongintakoukkuun : )

Olen kesäkalastaja.
Mökkijärvellä olen useasti, toisinaan on veli kavarina, toisinaan poika, tai sitten molemmat.
Yksinkin viihdyn järvellä hyvin.