Suosiiko media kirkkoa vai vapareita?

Arkkipiispahan muutamia viikkoja sitten esitti että pitöäisi rukoilla median puolesta, että se kohtelisi kirkkoa paremmin. Ei kai sitä muuten voi tulkita kun hän tuota esitti sen yhteydessä kun mediaa suutettiin vapareiden suosimisesta, heidän tiedotteidensa kritiikittömästä julkaisemisesta.

Ja kyllä joku kirkon mies esitti mielstäni peiteltyjä vaatimuksiakin mediaa kohtaan tässä asiassa. Vapareista ja kirkosta eroamisluvuista olisi media syytä vaieta.

Tänään kuuntelin taas YLEn Radio Suomea. Siellä mainostetiin VAMOSTA, kirkon etäpesäkkeen, DL:n, projekti, ja sitä että jossain SRK:ssa järkätään kisakatsomo lätkän olympiamitaliotteluihin.

Ja kun haastateltiin mitä koululaiset tekee hiihto-, nykyisin nimeltään talvilomallaan, ni heti kättelyssä toimittaja oli löytänyt 2 lapsosta, jotka vastasivat että menevät rippikouluun. Saakohan siellä yhtään liikuntaa, ehkä siellä kävellään/juostaan vetten päällä.

Tosta kisakatsomosta YLE:n toimittaja oli lukenut Hgin Uutisista, ja leviti olisanomaa eteenpäin Radio Suomessa. Hyvä se on kirkon näyttää olympialätkää tiloissaan kun kirkon ei tarvitse edes YLE-veroa maksaa, eikä varmasti muutakaan korvausta. Vaikka kilpailee ravintoloiden kanssa etuoikeutetussa asemassa.

Mut ku YLE julkaisee vaika kauppakeskukssa isolla näytöllä uutisiaan niin heti on kaupallinn mmedia kimpussa, syttämässä YLEn kilpailuedusta ja etuasemasta verorahoitteisena. Mutta sama perustelu ei jostain syystä päde kirkkoon se saa tehdä ihan mitä lystää vaikka se on etuoikeutettu, kun sillä on verotusoikeus. SPR ja UNICEF ja mut puolueettomat on altavastaajia.

Kirkkoa puffataan koko ajan kaikessa mediassa, mut sitä krisselit ei noteeraa, mut ku vaparit, kirkosta eroominen, uskonnottomuus saa kerrran kuussa huomiota mediassa niin taivas putoo krisseleiden niskaan, ja yöunet menee sen siliän tien viikoksi.

Kaikki e.m. kirkon mainostaminen muutaman tunnin aikana Radio Suomessa. Jos vaan kirkko jotku touhukristilliset kissanristiäiset järkkää, niin media mainostaa urakalla.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kirkkoahan se suosii "vaikka ei sitä tyhmempi heti huomaa", niin ku jossain vanhassa laulussa sanotaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

bjklgu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu