Täällä kun puhutaan autoverosta, niin sekoitetaan eri asiat keskenään. Tässähän on erotettava toisitaan:
1. Autovero eli autoverolaki
2. Liikenteen verotus
3. Valtion budjetti eli verotuksen taso
Tietenkin asiat ovat kietoutuneina toisiinsa, mutta kun esimerkiksi vaaditaan syrjimätöntä ja oikeudenmukaista autoverotusta, niin mitä silloin tarkoitetaan ? Syrjimättömyys sisältyy pelkästään kohtaan 1. Oikeudenmukaisuus voin liittyä kaikkiin 3:een.
1. Autoverolaissa määritellään pelkästään autoverotusmenettely ja verotaso. Autoveron syrjivyys ei ole riippuvainen siitä paljonko veroa yleisesti peritään, vaan siitä että ovatko EU-valtioiden ja suomalaiset toimijat samassa asemassa. Mikäli autoverolla tarkoitetaan auton arvoon perustuvaa hankintaveroa, ovat tietyt ongelmat järjestelmään sisäänrakennettuja eli ne eivät ole kokonan poistettavissa lakia muuttamalla. Verotuksen tason aleneminen tietenkin aina helpottaa tilannetta. Ts. eurooppaoikeudellisesti ongelmattomaan verotukseen päästään vain muuttamalla sitä perustetta, jonka mukaan autovero määrätään. Tämä voisi olla auton paino, moottorin jokin ominaisuus tms. arvon sijasta.
2. Liikenteen verotus voidaan painottaa eri veromuotojen, autovero, käyttömaksu ja polttoaineen verotus, kesken. Ts. voidaan verottaa auton hankintaa, omistamista ja käyttöä.
Vielä on erikseen ammattimainen liikenne ja yksityinen liikenne.
Tässä ei EU:lla ole periaatteessa tällä hetekellä sananvaltaa. Polttoaineveroille on säädetty vähimmäistaso. Suomessa diesel oli pitkään lähellä alarajaa. Hankinnan verotuksesta eli autoverosta ei EU:ssa ole erityismääräyksiä, kuten ei myöskään käyttömaksuista. On vain komission selvitys ja suositus siirtyä painottamaan verotusta päästöihin perustuviin käyttömaksuihin ottaen huomioon kunkin jäsenvaltion budjettitalous.
Painopisteen muutokset näiden kolmen veromuodon välillä vaikuttavat aina erilaisten kuluttajaryhmien, autokaupan, öljyalan ja valtion talouteen. Mitä suurempia muutokset ovat, sitä enemmän jonkun tahon varpaille astutaan ja sitä vaikeammaksi asia poliittisesti menee.
3. Se paljonko liikenteestä veroja peritään on täysin budjettipoliittinen kysymys. Suomessa liikenteen verotuksen osuus kaikista verotuloista on viime vuosina noussut jonkinverran yli EU15:n keskitason. Mikä rooli autoverolla on valtion budjetissa ? 2005 budjetin loppusumma on 37 mrd.
Verotulot 31,5 mrd, josta autoveron (sis. elvi) tuotto on n. 1,5 mrd. Autovero tekee siis n. 5 % valtion verotuloista. Valtionvelan korot tekevät n. 2,5 mrd.
Suomen julkinen talous on huippukunnossa. Ylijäämä 2,3% oli EU15-maiden korkein ja velkaantumisastekin pienimpiä n. 45%. Vain Luxemburg lienee sen alla ihan omassa kastissaan. Julkisen talouden alijäämähän vaivaa euroaluetta.
Saksa -3,8%, Ranska 4,1%, Kreikka 4,6% jne.
Velkaantumisaste suhteessa BKT:een Saksa ja Ranska yli 60%, Kreikka, Belgia, Italia yli 100%.
Suomen BKT on n. 143 mrd, eli autoveron poisto kokonaan alentaisi julkisen talouden ylijäämää yhdellä prosentilla, eli 1,3 prosenttiin. SE ei vielä pudottaisi Suomea EU15:n kärkipaikalta, koska kakkosena olevan Luxenburgin ylijäämä on 0,8%. Koko euroalueen alijäämä on 2,7%.
Tämä on vain yksi näkökulma autoveroon ja on korostettava, ettei asia tietenkään ole läheskään näin yksiselitteinen.

Vastaukset 15
Vanhimmat
http://www.tulli.fi/fi/03_Yksityishenkilot/02_Autoverotus/12_Autoveropaatokset/paatosmaaratilastokayajoweb20047.jsp
Vuosikasvua 5,5 % vaikka kesä-, heinä- ja elokuu olivat hienoista alamäkeä.
Pakettiautoissa kasvua 146.8 %
http://tietopalvelu.ake.fi/servlet/tulkku?url=index_palvelut&language=fi&down=rekisteritil&mainf=ajoneuvorekisteritilastot
Et näköjään ymmärtänyt rumpalin analyysistä mitään, koska vastauksesi ei liity vähääkään avaukseen.
Rekisteröintimäärä ja autojen arvo määrää verotuoton.
Rumpalin hyvä analyysi, mutta otsikkohan oli "asiaa välillä"
Joten mikä on sen merkittävämpää, kuin tullitilastot ?
Sen jo tiesinkin, ja olinkin maininnut jokunen päivä sitten, että veron tuotto odotus oli vuodelle 2003 0,850 miljardia ja kas kun tulikin 1,25 miljardia.
Nyt 2-3 kuukautta on ollut laskeva tuontimäärä henkilöautoissa niin käytetyissä, kuin uusissakin.
Lisäystä on mopoissa ja pakettiautoissa.
Se merkitsee valtiolle tulojen menetyksiä....koska vero peritään siitä kun hakee ne s..tanan Suomikilvet.
Usein puhuttaessa autoveron tuoton tasosta käytetään vertailuna viime vuoden ennätyksellisen suurta autoveron tuottoa.
Viime vuonnahan myytiin uusia autoja enemmän kuin yli kymmeneen vuoteen, johtuen autoveron laskusta.
Autoveron tuottoa lisäsi n. 15 %:lla lisäksi viime vuonna uutena ilmiönä tullut käytettyjen autojen tuonti, joka tietysti johtui siitä, että uusi autoverolaki antoi käytännössä ensimmäisen kerran jonkinlaisen mahdollisuuden käytettyjen tuontiin.
Tämä viime vuoden poikkeuksellinen autoveron + elvin tuotto oli n. 1,5 miljardia euroa.
Kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana uusien autojen autoveron + elvin keskiarvotuotto on ollut vain n. 1,0 miljardia euroa.
Tuntuu kovin epärealistiselta perustaa vertailulaskelmia sille, että tällainen 50 %:n poikkeama keskiarvosta otetaan faktiseksi lähtökohdaksi. Vertailun vuoksi voi todeta, että esim. valtion budjetti on noussut vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna vain muutamia prosentteja.
Kun tehdään vertailulaskelmia autojen hankintaverotuksen siirtämisestä muuhun vertukseen, kuten esim. auton käyttön (esim. päästöperustainen käyttömaksu, polttoainevero) tai muuhun verotukseen, ovat laskemat aivan eri näköisiä, kun niihin käytetään pidempään toteutumaan perustuvia todellisia keskimääräisiä tuottoja, eikä näitä 50 % suurempia lukuja, kuten nyt yleisesti ollaan tekemässä.
Huomioimatta yleensä on myös jätetty se tosiasia, että kuluttajilta autoveron maksusta säästyneestä rahasta suurin osa kanavoituu kuitenkin muuhun kulutuskysyntään. Tällöin jo arvonlisäverona palautuu käytänössä merkittävä osa autoveron laskun osuudesta takaisin valtiolle. Eli jokseenkin viidennestä autoveron laskemisen aiheuttamasta valtion verotulojen vähenemisestä ei ole lainkaan tarvetta siirtää esim. auton käytön verotukseen.
Kokonaan selvittämättä on, kuinka suuri osuus jäljelle jäävästä n. 0,8 miljardin euron vajauksesta, (jonka uusien autojen hankitavertuksen kokonaan poistaminen aiheuttaisi) korvautuisi yhteiskunnalle lisääntyneen kulutuskysynnän myötä syntyvillä (tai säilyvillä) työpaikoilla.
Tässä oli hieman ajatuksia autoverotuksen realistiseen pohdiskeluun.
Terv. Näköalapaikka
Olen aiemminkin sanonut, että autoon laitetaan se tietty summa, joka omalle kukkarolle sopii.
Tämä käytännössä tarkoittaa, että jos rahaa säästyy muuhunkin, se nimenomaan synnyttää muuta kysyntää eli työllistää. Rahaa käytetään vapaa-aikaan, kiinteistöihin, parempaan ravintoon ( kenties luomu ) jne.
Ihan omakohtainen kertomukseni on, että ennen kun bensa oli edullisempaa ja oltiin mökille menossa viikonloppuisin usein tuli matkan varrelta ostettua sitä sun tätä ( ruokaa, tarvikkeita ) ym . Nykyään, kun autoilu on niin SIKAkallista ajan ainoastaan mökille suoraan ja tavarat ostan tarjouksista tai LIDL.
Itseäni harmittaa pienten yritysten puolesta esim Mäntyharjun lihasavustamo - anteeksi etten enää pysähdy.
Autoveron poisto palautuisi yhteiskuntaan moninkertaisena työlistävyyden ja uuden kanavoitumisen ansiosta. Ihmisillä olisi taas rahaa muuhunkin.
Ja juuri tätähän sanotaan "dynaamiseksi vaikutukseksi". Eli verotuoton maksimointi ei aina tarkoita veroprosentin maksimointia. Tämähän näkyi aiemmin yritysverouudistuksessa ja nyt ainakin lyhyellä tähtäimellä edellisessä autoveromuutoksessa. Mutta ei vaan mene perille Arkadianmäelle...
Ehkä tässä nyt mennään hieman kauaksi itse asiasta, ja kokonaiskuvakin esitetään liian optimistisena, sillä esim. julkisyhteisöjen velkautumisasteen vertailu johtaa harhaan, koska prosenttilukua suurempi merkitys on sillä, mistä velka on otettu, kotimaista, vai ulkomaista, siis kenelle lyhennykset ja hoitokulut maksetaan.
Ja vuodelle 2004 ilmoitetaan julkisyhteisöjen kokonaisrahoituksen ylijäämäksi 1.7% BKT.sta, josta valtio -0.7%, kunnat -0.4%, ja sos.turvarahastot +2.8%.
Vaikka autoveron poisto tiputtaisikin kokonaisylijäämää vain 1%, niin koko vähennys kohdistuisi valtion osuuteen, ja täällä jo esitettyyn valtiovarainministerin lausunnosta lahja-ja perintöveron poistosta, voidaan vetää johtopäätös, että valtiontalous ei kestä autoverotuoton radikaalia pienentämistä, tai ainakaan asiaa ei haukata kuittauksella.
En ole erikoisen hyvin selvillä kokonaisuudesta, mutta voisi päätellä, että verotuksen ohjausvaikutus on johtanut kansantalouden kannalta väärään suuntaan, ja valtion taloudesta huolehtivat tahot eivät ilmeisesti ole paljon käsiään taputelleet.
Ehkä selvimmin asia on esitettävissä esimerkin valossa.
Oletetaan että Suomessa uutena myytävän auton hinta on 40000€, ja jos samanlaisen n.2v käytetyn hinta Saksasta tuotuna olisi vain reilu puolet em. hinnasta, niin autojen keski-iän huomioonottaen, uuden auton ostajaa voitaisi hyvällä syyllä pitää hieman omituisena.
Tästä on ollut seurauksena, että käytettyjen tuonti on kasvanut, ja myös autokauppiaat ovat huomanneet vääristyneen hintasuhteen, ja käyttäneet sitä hyväkseen, ja autojen tuonnista jo liki kolmannes on käytettyjä.
Kansantalouden kannalta tilanne on se, että kun yksityinen hakee Saksasta n. 2v käytetyn auton, hän joutuu maksamaan siitä hinnan (alv+ kauppiaan kate sisältyy ostohintaan), joka on likimain sama, kuin mitä virallinen maahantuoja maksaa tehtaalle vastaavasta uudesta. (nimim. Ahonen kai yritti selittää tätä samaa asiaa eritasoisin tuloksin)
Siis Saksasta saadaan samalla summalla, joko uusi, tai n. 2v käytetty, riippuen siitä kuka ostaa.
Kun ostokset rekisteröidään suomeen, niin valtio haukkaa uudesta vero+alv maksuja yli
17000€ + mahdollinen vero maahantuojan voitosta, ja käytetystä vain reilu puolet em.määrästä, ja vuodenvaihteen jälkeen on odotettavissa alv-kikkailua uudempienkin tuonnissa(tällähän poikkeuslakia perusteltiin)
Edellisestä kai käy selväksi, että kansantalouden kannalta käytetyn tuonti on täysin hölmöläisten puuhaa, ja ainoastaan verottajan ahneus tekee typeryydestä kannattavan, sillä yksityinen autonostaja, tai automyyjä ei juuri uhraa ajatustakaan kansantaloudelle, vaan tarkastelun kohteena on vain oma budjetti, ja kun suomalaiseen perusluonteeseen vielä kuuluu, että jonkinlainen tappiokin on hyväksyttävissä, kunhan ei tarvitse maksaa valtiolle, tai autokauppiaille, niin tilanne ilman muutosta jatkunee samanlaisena.
Koska EU ei hyväksy mitään keinotekoisia kaupan esteitä, niin tämä epäkohta on poistettavissa vain alentamalla kotimaisten käytettyjen ja uusien hintataso kilpailukykyiseksi, kuten Ruotsissa.
Kuinka se sitten ratkaistaan, jää nähtäväksi, mutta varmaa lienee että liikenteestä perittävien maksujen kokonaismäärä tuskin vähenee.
"tämä epäkohta on poistettavissa vain alentamalla kotimaisten käytettyjen ja uusien hintataso kilpailukykyiseksi, kuten Ruotsissa."
Näin se on, ikävältähän tuo tuntuu heille joiden autojen arvo laskee. Mutta kerran se vain kirpaisee.
Esimerkkisi oli hyvä. Ja myös toteamuksesi siitä, että yksityinen kuluttaja (kuten yrityskin) ei voi tehdä päätöksiään minkään muun kuin omien taloudellisten realiteettiensa pohjalta. Ja lainsäädännön on hyväksyttävä nämä tosiasiat.
Kun ulkomaankauppaan ei voi EU:ssa rakentaa lainsäädännöllä mitään esteitä tai etuisuuksia kotimarkkinoiden tukemiseksi, ainoa mahdollisuus tässä autovero-asiassa on hankintaverotuksen alentaminen.
Tuohon lahja- ja perintöverotuksen lopettamiseen tuskin Suomessa lähiaikoina mennään. Ainakaan mikään ei siihen pakota, tosin kuin tähän autoveron uudistukseen. Idean äiti 2. valtionvarainmineisteri ei ole saanut yhtään näistä "päähänpistoistaan" läpi, eikä varmaankaan saa tätäkään. Perustelut kun ovat muutokselle kovin heppoiset ja läpinäkyvät. Vaikea uskoa, että tällainen säätykiertoa estävä laki saisi kovin laajaa kannatusta.
Kun Suomeen tuodaan uusia autoja 1 mrde tehdashinnoilla, niin se vähentää Suomalaisten ostovoimaa 3 mrde.
Miten niin:
Kun tehdashinnan päälle lasketaan maahantuojan ja piirimyyjän katteet ja kuljetuskustannukset sekä ALV, rekisteröintiverot ja niile ELV on auton tehdashinta KOLMINkertaistunut.
On hölmöläisten touhua vähentää Kotimaan sisämarkkinoilla olevaa ostovoimaa ihan yksinkertaisen käyttötavaran vuoksi.
KUN autovero poistuu, jää rahaa kiertoon 1 mrde enemmän, sama summa kuin on aiottu tuloveronalennuksiin. Se 1 mrde elvyttää kotimaista kysyntää ja parantaa työllisyyttä, sekä siitä virtaa kokonaisveroasteemme (57%) mukaan 0,57 miljardia valtion kassaan, työllistäen samalla tuhansia ihmisiä.
Panin astetta paremmaksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000004792503
Ei TEHDASHINTA ole kolminkertaistunut, myyntihinta ehkä. Ja ALV:t, maahantuojan ja piirimyyjän katteet ja verot jää kotimaahan eikä mene autotehtaalle.
Jos uutta kulutuskysyntää siirtyy autoverona kerätyn rahamäärän verran muuhun tavaraan, niin se ei lisää valtion alv-kertymää, koska sama veromäärä (elv) kannetaan jo autoverostakin.
Ainoastaan jos ko. kysynnän siityminen kohdistuisi johonkin korkeasti verotettuun tuotteeseen valtio saisi edes osan ko. tuotosta. Taloudellisen toiminnan muu kasvu on enemmän tai vähemmän kuvitelmaa tässä yhteydessä.
Provohan tää oli, eiks vaan ?
Eihän kukaan kirjoitus- tai tietskarinkäyttötaitoinen voi olla NIIN tyhmä, että esittää tollasta tosossaan.