Millä me nuo riistäjät syrjäytämme?

1765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Työnteon pitää kannattaa joten sen verotusta ei tule nostaa. On hyvin rajoitetusti kohteita joiden veron nosto saisi meidät hurraamaan. Meidän on kuitenkin koottava joukolla se summa joka tarvitaan yhteiskunnan rahoitukseen ja alv on yksi hyväksi koettu. En tosin niinkään nostaisi ruuan vaan laittaisin lisäveroa tupakalle ja alkoholille sekä vaikka sokerille ja muille ei niin terveellisille ruoka- ja nautintoaineille.

Maahan tuotavasta alkoholista ja tupakastakin pitäisi tuo vero rajalla koota ja sama koskee makeisia.

Valtiohan olemme me joten emme me itseämme riistä mutta osa meistä riistää valtiota koska on siihen oppinut ja tottunut ja siitä pitäisi päästä eroon aikuisten, terveiden ja työkykyisten osalta. Siinä olisi ollut parempi aloitus aihe!

Äänestä

Tarkoitatko riistäjillä niitä jotka sinullekin toimittavat jokapäiväisen leipäsi vai mikä sinun määritelmäsi on?

Sosialismi ja kommunismi ovat opettaneet meille, että tarvitaan kansalaisia joilla on kykyjä ja ideaa yli tavisten jotta taviksillakin riittäisi sekä puuhaa että limppua. Keskimääräinen kansalainenhan ei juurikaan pysty itseään itse työllistämään vaan siihen vaaditaan aina joku jolla on muutakin näkemystä kuin mistä saisi seuraavan oluen.

Äänestä

syrjäyttää. Päinvastoin. Mutta semmoinen juttu voitaisiin tehdä, että riistäjät alkaisivat vapaaehtoisesti tukemaan Suomen kommareiden sisäruokintaa. Kommareita on niin vähän, että komujen syöttäminen olisi riistäjille vain pisara meressä. Komut voitaisiin koota aterioille yhteen ja samaan paikkaan - heitä voisi sitten käydä vaikkapa katsomassa pientä maksua vastaan. Korkeasaari on varattu, mutta varmasti joku vastaava paikka löytyy - tilaahan ei paljon tarvita. Eikös olekin "ilimi tuuma"?

Äänestä
  • Naantalissa Muumimaan vieressä on pieni saari jossa on vain yksi vanha mökki, siitä saisi uuden nähtävyyden noiden komujen avulla Komumaan jonka voisi yhdistää Muumimaan lippuun samaan tapaan kuin Väskin seikkailusaarenkin.

    "Näe ja koe oikea Komumaa" vain 10€ lisähintaan Muumimaan lipun oston yhteydessä ja näin kommunismistakin voisi ensikertaa tulla kannattavaa bisnestä. Komuthan voisivat siinä kolhoosissaan askarrella vaikka Maon ja Stalinin pienoispatsaita Pietari Suuren mallin mukaan ja myydä vierailijoille.

    Äänestä

Sixten Korkman, Aalto yliopiston professori:
–Täytyy muistaa, että kiinteistöstä ei tule veropakolaisia, hän sanoi.

Työeläkeläinen:
- Työnteon pitää kannattaa joten sen verotusta ei tule nostaa.

Kaksi herraa, erilaiset lauseet, sama sisältö. Ideat ovat samasta ahterista.
Aalto tietää, että rikkaat kiertävät veronmaksua eikä puhu mitään veronkiertäjien pistämisesestä linnaan (mieluummin Pohjois-Koreaan). Muutama linnaan opiksi ja verohallinto töihin 2-3 kertaisten mätkyjen avulla saatavia perimään. Elleivät maksa, yritykset työntekijöiden omistukseen.

Työeläkeläinen laulaa suuryritysten lauluja uskollisesti. "Kiertäkää säädettyjen verojen maksua, työkansan kuuluu maksaa varastetut varat".

Oleellista on myös se, että demareiden johtama Palkansaajien tutkimuslaitos säestää kapitalistien sävellyksiä. Kaikki mustat voimat vyöryvät palkkatyöläisten kimppuun. Kilpailua käydään kuka huutaa suurimmat leikkaukset.
Eikä se tähänkään pääty. Nyt kampitellaan 3 mrd leikkauksista ja taakse on huudettu 6 mrd lisää.
Asiassa ei ole mitään muuta kuin kähvellys palkkatyöltä pääomalle. Työllisyyden kanssa rikkaiden verohelpotuksilla, sitähän esitykset ovat, ei ole mitään tekemistä.
Työeläkeläinen lisäksi yrittää göbbelsin natsi-ideologian tavalla syyllistää työväenluokan.


Voidaan aiheellisesti todeta, että koska kansa ei nouse etujensa edessä, rikkaiden ruokahalu vain kasvaa.

Äänestä
  • Älä yritä s.p olla niin kova komu jotta laitat muiden suihin sanoja joita sieltä ei ole tullut olkoot tulkintasi sitten niin pehvasta kuin ovat.

    Työkansaahan me kaikki olemme eikä sillä koko kansalla olisi edes pilkun verran merkitystä jos se vain kommunistit käsittäisi. Olen aina maksanut säädetyt verot joten tuo hyökkäyksesi minua kohtaan veroista on törkeää, osoita ainakin paljonko ja miltä vuodelta minulla on maksamatta!

    Jos työnteko ei kannata niin miksi sitä joku tekisi? Ihanko vaan huvikseen jotta sinä saat kunnan avustuksesi? Työ on se joka maailman pitää pystyssä ja sitä pitää suosia kuten myös niitä joilla on ideaa saada jopa muillekin työtä kun oma pää ei sen kehittelyyn anna riittäviä eväitä.

    Palkkatyölle maksetaan sovittu palkka eikä siinä pitäisi olla valittamista, ainahan sinäkin voit perustaa yrityksen jos viitsit tehdä muutaman vuoden pitkää päivää hyvin pienin ansioin. Minä ja pari kaveriani aikoinaan teimme niin vaikka meillä jokaisella oli melko varma työpaikka olemassa. Vaikka otti alkuun kehittelyvaiheessa koville niin se kuitenkin kannatti ja vielä melko hyvinkin. Niiden alkuvuosien palkkavajettakin saatiin myöhemmin korjattua osinkojen maksulla. Se antoi minulle työtä yli 30 vuoden ajalle ja antaa vieläkin joukolle kansalaisia vaikka en enää siinä mukana olekaan.

    Kansannousu ei johda yleensä mihinkään positiiviseen ainakaan lyhyellä aikavälillä, parempi tulos saadaan kun yksilöt alkavat hoitaa omia asioitaan ja lopettavat yhteiskunnan kuppaamisen. Avun entinen mainos "Oma Apu paras apu" on edelleen voimissaan kunhan vaan tarttuu itseään niskasta kiinni.

    Äänestä

  • Kerrohan, että miten luokkataistelu näkyi neukkutyöläisen arkipäivässä?

    .................

    Äänestä

Kyllähän ne pahimmat ja todelliset riistäjät on jo voitettu. Jos et muista tai et halua tätä muistaa, niin tässä muistin virkistystä:
Kansan ja työläisten riisto loppui silloin, kun koomunismi kaatui ja Neukkula tuhoutui sekä muut Itä-Euroopan maat vapautuivat sen kahleista ja miehtiyksestä.

Äänestä

Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa on aikamoinen kansan kärventäminen. Lienee normaalia korkeampaa riistoa.
Hallituspuolueet, Perusuomalaiset ja Keskustapuolue ovat tukeneet riiston voimistamista
Plussat kommunistelle kun ovat ilmaisseet tukensa sorretuille.

Persut tukevat myös Suomen hallituksen leikkauspolitiikkaa.

Äänestä
  • Mainitsemissasi maissa "kulle" oli talous hoidettu huonosti ja eletty velkarahalla kuten nyt Suomessakin tehdään. Nuo maat eivät aikanaan laittaneet asioitaan kuntoon ja saavat kärsiä valitsemiensa luottomiesten ja naisten leväperäisyydestä kun oli kivempaa jakaa velkarahaa kuin kiristää suitsia.

    Ehdotankin ensivuoden vaaleista sen verran, että jos joku sanoo jottei ole tarpeen leikata niin jättää sen kaverin ilman ääntä koska mitä pidemmälle velkaantuminen jatkuu sen enemmän sattuu kun asiaa aloitetaan laittamaan kuntoon.

    Vai haluatteko oilla pohjolan kreikkalaisia?

    Äänestä

Et sitten halua veronkiertäjiä verolle!
Plussaa kommunisteille kun huolehtivat lakien noudattamisen puolesta.

Äänestä
  • Riittää kun jokainen maksaa lain mukaiset veronsa.

    Kommunistit tuskin pystyvät mitään asialle tekemään ennen kuin he saavat taas kansan luottamusta osakseen. Jotta voi vaikuttaa ei riitä jos pari kolme sekopäätä tänne kirjoittaa komupropagandaa vaan pitää pystyä voittamaan äänestäjien luottamus jotta saa edustajia.

    Miten ajattelisit komujen tuota huolehtimista toimittavan tuolla ei yhtään edustajaa politiikallaan?

    Äänestä

Et siis halua veronkiertäjiä verolle ja vastuuseen rikoksestaan?

Hyvä kommarit, että jaksatte muistuttaa konnista. Konnia ei pidä armahtaa.

Äänestä

Neljä keinoa on on riistäjien syrjäyttämisessä tai ainakin niiden asettamisessa ottamaan huomioon varsinaiset tuottajat ts. työläiset.

1. Kreikan työväestö ei ole alistunut porvarien metkuihin murisematta. Parlamentin ja Ateenan keskutassa on ollut valtavia mielenosoituksia.
Riesana siellä ovat olleet paikalliset persut, natsilainen ulkolaisvihamielinen puolue. Luultavasti äärioikeisto on saatu kuriin

2. Espanjan yleisvaltakunnallinen mielenosoitusliike, joka järjestää yleisiä suuria tapahtumia tai joustavasti kaupungionosatapahtumia.
Liike on sekalainen mutta siinä on myös anti-imperialistisia piirteitä. Kansa vaatii työtä, leikkauksista luopumista yms.

3. Portugalin suurin ammattiliitto CGTP järjestää yksin tai muiden järjestäjen kanssa yhteisiä joukkotapahtumia Lissabonissa.
Portugalissa on sama ongelma kuin Suomessa. Työkansan etuja leikataan jatkuvasti. Mielenosoituksissa vaaditaan oikeistolaisen hallituksen kaatamista.

4. Neljäs ja paras keino on yhdistää valtioiden sisäiset liikehdinnät yleiseksi yleiseurooppalaiseksi liikkeeksi. Kuripolitiikan takana on EU. Se hoitaa tuomarin virkaa ja käskee missä ja milloin ja miten paljon tulee leikata.

Euroopan ay-liike on päättänyt yhteisestä toimintapäivästä 6.4. Jäsenten tulee kysyä liitoiltaan, mitä ne aikovat tehdä. Akava tuskin tulee mukaan mutta muut edustavat tavallista rahvasta.
Ihalaista ei saa päästää puhujaksi. Kuulin jo kerran n. 1992 hänen mahtipontisen puheen Hakaniemessa ja seuraavana päivänä pyörsi kaiken sanomansa teoilllaan.

Äänestä
  • Eipä ole arvoisa "aykonsultti" noissakaan maissa euroakaan saatu plussaa lisää noilla rähinöillä, mieluumminkin on saatu aikaan lisää tuhoa. Tuhoamallako se kommunisti maailmaa järjestää edelleen? Ettekö ole mitään oppineet vaikka kaikki on mennyt päin sitä mihin päivä paistaa ainoastaan miestenlehtien keskiaukealla.

    Äänestä

"3. Portugalin suurin ammattiliitto CGTP järjestää yksin tai muiden järjestäjen kanssa yhteisiä joukkotapahtumia Lissabonissa.
Portugalissa on sama ongelma kuin Suomessa. Työkansan etuja leikataan jatkuvasti. Mielenosoituksissa vaaditaan oikeistolaisen hallituksen kaatamista."

Otamme rinnalle meidän hallituksen propagandan. Jäämme jälkeen, koska meillä olisi kilpailukyvyn rasitteena liian suuri julkinen sektori ja palkat.
Miksi sitten Portugalissa leikataan ja lasketaan palkkoja ja eläkkeitä? Heidän palkkataso oli jo ennen leikkauksia noin neljäsosa kuin Suomessa. Nyt siellä ja täällä leikataan ja se on puhtaasti tulonjakoa työltä pääomalle molemmissa maissa, eikä vaikuta kilpailukykyyn sentin vertaa.

"Tuhoamallako se kommunisti maailmaa järjestää edelleen?"
Käsittääksen EU ja Suomen hallitus tuhoaa tuotannon ja sosiaalisen yhteiskunnan perusteita. Ne lisäävät toimillaan työttömyyttä ja turvattomuutta.
Sitten kapitalistit synnyttävät, hyvä esimerkki Kreikka, rasistisia oikeistopuolueita suuntamaan työmiehen ajatukset väärille urille. Siellähän äärioikeisto aloitti jo murhat. Se pitää ammattiliittojen ja töväenjärjestöjen ottaa huomioon. Mielenosoituksissa ja mahdollisissa lakkotaisteluissa tulee olla varpaillaan. Äärioikea Suomessakin osaa tunkeutua niihin väkivaltaisin keinoin. Työväen tulee valvoa järjestystä mielenilmauksissa ja estää provokaatiot.
Kiakkovierastapahtumassa oli persuihin majoittuneet uusnatsit rähinöimässä. Nuorille tiedoksi, että olkaa tekin valppaita. Ikkunoiden särkijät ajavat kapitalistien asiaa.

Äänestä

Taas lykkää "ammattiliitto" tyypillistä houruiluaan kun asiaa ei ole mutta päätä kiristää.

Mitä on työkansa? Siihen en ole vielä kysyessänikään saanut vastausta. Minun työkansani on suomalaiset työikäiset ja heidänhän elämästään on kyse. Olosuhteethan on saatettava kohdalleen muun maailman kanssa jotta eläminen tulee edes mahdolliseksi pitkän päälle. Siihenhän nyt pyritään vaikka liian hitaasti koska velka sen kun kasvaa kasvamistaan.

Ei EU eikä Suomen hallitus ole mitään tuhonnut vaan pyrkinyt saamaan olosuhteita paremmalle tolalle jotta kauppa ja sen mukana työt voisivat jatkua. Työtä ei ole jos kauppa ei käy ja se on ihan sama onko kapitalistinen, porvarillinen, sosialistinen vaiko kommunistinen järjestelmä. Mikään ei siitä pelasta. Toinen vaihtoehtohan on keräilytalous mutta tuskin olet innostunut käpyjen keräilystä!

Todellisuudessa meillä ei edes ole mitään äärioikeaa vaan jokunen huligaani. Sen sijaan meillä on äärivasemmisto, kommunistit ja heidän hännystelijänsä joita kaikkiaan on onneksi kovin minimaalisesti maassamme. Huligaanius ei tee kenestäkään poliittista olijaa vaan pelkän huligaanin.

Koko kiakkovieras tapahtuma oli pölvästien puuhaa, meillä pääsee kyllä muutoinkin esille vaikkapa keräämällä ääniä vaaleissa joita on tuon tuostakin. Se, ettei oikeastaan kukaan äänestä komuja ei ole kansan vika vaan komujen ja heidän ohjelmansa sekä historiansa.

Tuhoamallahan kommunismi on aina pyrkinyt saamaan valtaa, niin kävi aikoinaan Venäjälläkin kun kymmeniä miljoonia kansalaisia tuhottiin eri tavoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansannousu? kirjoitti:

Nämä varakkaat eivät ajattele kuin itseään: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/66587-talousviisaat-nostaisivat-ihmisten-tarkeinta-veroa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu