Kimmo Tiilikaiselta paloi käämit totaalisesti eduskunnassa. Tyypin silmät pullistuivat ulos ja hän huusi kuin palosireeni. Taisivat kepun alenevat kannatusluvut olla liikaa Kimmo-pojulle.
Kimmo Tiilikainen sai itkupotkuraivarin
olavi ala-tissilä
1264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Urpi väitti että valtiontalouden tilaa ja lähitulevaisuttaa ei kukaan soannut atvioida. Mistähän se johtuu?
Olisko yksi syy kuntasohellus? Hallitus on pannut kaikki paukkunsa kunakarttaharjoituksen läpiviemiseen. Entä jos hallitus olisi toiminut toisin, olisiko ennusteet toteutuneet?
Jos kunatkarttaharjoituksen nsijaan hallitus oliskin painottanut tekemisensä yritystoiminnan ja elinkienoelämän edellytysrten parantamiseen? Uusien yrityksien luomiseen ja olemassa olevien yritysten toimintaedellytysten parantamiseen.
Olisi ensinnnäkin bioenergiateknologian kehittämisrahat antanut olla Keskustavetoisen hallituksen jäljiltä olevalla tasolla. Olisi jättänyt sen kivihiiliveron alentamisen ja tuerpeen veron nostamisen pois.
Entä jos olisi isoja yrityksiä suosivalta varakkaiden yritysten ja yrittäjien hyysäämisen sijasta hyysännyt pienien yritysten toiminatedellytyksiä. Entä jos olisi toteuttanut lupauksensa johtajien ylisuurten palkkojen rajoittamisen?
tai jos olisi keskittynyt varmistamaan että yrityksille riittää rahaa? Olsi toteuttanut vaikka valtiontakausia tai muita toimia pankkilainoille silloin yrityksellä on ollut suurten tilausten kanssa rahoitusvaikeuksia pankkien kanssa.
Entä jo...olisi panostanut uusien yritysten määrän lis'äämiseen?
Entäjos...
Hallitus voi vaikuttaa hyvin paljon siihen miten nuo laaditut ennusteet toteutuu. leikaamalla ja kurjistamalla ne harvoin toteutuu.
Tämä hallitus painuu historiaan hallituksena joista kirjoitetaan vielä paljon. Siinä Urpi oli oikeassa. Painuu historiaa verojen kiristys, leikkaus ja kunta- ja sotesohellushallituksena.
Hallituksena josta tärkein uutinen oli se että se sai tehtyä edes jotakin päätöksiä seuraavaan budjettiriiheen siirrettäväksi. Siis Siirrettäväksi:D
JA Ihan Justiisa Näin.
Todella hyvä tiivistys hallituksen tekemisistä kysymyksien muodossa.
Ennusteet laaditaan sille pohjalle että tehdään asiat niin kuin niitä pitää tehdä, niin että ideologia ei sanenele asioita vaan tehdään ne ASIANTUNTEVASTI
Hallituksen sohelluksistahan on asiantuntijatkin olleet koko ajan eri mieltä. Ei oikeastaan yhtään asiaa josta asiantuntijat olisi jakaneet kiitosta. Joka asiasta on tullut moitteet.
Tiilikaisen huutoa kun kuulee, luulee vähintään ilmahälytyksen olevan menossa. Tyypin äänestä kuulee epätoivon ja jatkuvien pettymysten tuoman katkeruuden.
Tiilikainen ei ollut läsnä, kun järkeä jaettiin.
Jutta Urpilaisen paloi käämit totaalisesti eduskunnassa. Nuttura oli vedetty tiukalle ja tyypin silmät pullistuivat ulos ja hän huusi kuin palosireeni. Taisivat demarin alenevat kannatusluvut olla liikaa Jutta-blondille.
Urpilainen ei ollut läsnä, kun järkeä jaettiin.
Tiilikaisella alkaa näköjään jo mielenterveys rakoilla. Koskahan jää sairaslomalle?
Tiilikainen on tyypillinen kahdensuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä mies.
Muistamme varmaan, kuinka Urpilainen on tyypillinen kahdensuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä nainen. Viime vaalikaudella ehdottomasti kielsi antamasta miljardeja Kreikalle, mutta kahdensuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivänä antoi kuitenkin ja tietysti korottomana.
Kimmo Tiilikaisen sairastama kaksisuuntainen mielialahäiriö on tautiluokituksissa luokiteltu sairaudeksi. Kuten muissakin sairauksissa pelkät oireet tai subjektiivinen kokemus tai ympäristön toteamus oireista ei riitä, vaan oireiden lisäksi oireisiin liittyy merkittävä toimintakyvyn heikkeneminen edeltävältä tai oletetulta tasolta.
Äärimmillään potilaan mieliala vaihtelee kahden ääripään välillä, poikkeavasta kiihtymyksestä tai epärealistisesta vauhdikkuudesta eli maniasta syvään epärealistiseen masennukseen tai epätoivoon eli psykoottiseen masennukseen. Masennus on samantyyppistä kuin "yksisuuntaisessa" (unipolaari) depressiossa.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on eri tyyppejä. Joillakin potilailla mieliala vaihtelee voimakkaasti manian ja depression välillä, toisilla maaniset jaksot ovat lievempiä, niin sanottuja hypomaanisia jaksoja, ja sekamuotoisen jakson aikana potilaalla on samanaikaisesti sekä masennuksen että mielialan kohoamisen oireita.
Kimmo Tiilikaisen esiintyminen on ollut Keskustan edunkuntaryhmän johdossa hyvin vakuuttavaa. Kuten muissakin puolueissa pelkät tyhjät puheet tai subjektiivinen kokemus tai mututietämys ympäristön tilasta ei riitä, vaan asiaosaamisen lisäksi tarmokkaaseen esiintymiseen liittyy merkittävä toimintakyvyn hallitseminen oletetulta korkealta tasolta.
Äärimmillään politiikan mieliala vaihtelee kahden ääripään välillä, poikkeavasta kiihtymyksestä tai epärealistisesta vauhdikkuudesta eli maniasta syvään epärealistiseen epätoivoon eli psykoottiseen masennukseen, kuten vasemmistopuolueille on valitettavasti käynyt. Masennus on samantyyppistä kuin sisällissodan synkkinä hetkinä antautumisen edellä.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on eri tyyppejä. Joillakin politiikoilla mieliala ja takki kääntyy varjoakin nopeammin, näin on käynyt sdp:n muun muassa puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle. Mielipiteet vaihtelee voimakkaasti äärilaitojen välillä, toisilla aatteelliset maaniset jaksot ovat lievempiä, niin sanottuja lumiukko pihalla mentaliteettiä, ja sekamuotoisen jakson aikana puolueilla on samanaikaisesti sekä masennuksen että mielialan kohoamisen oireita.
Kepussa hypomaanisia jaksoja on leimannut mielialan kohoaminen, eli ahaa elämys, joka johtuu maanisen jakson epärealistisen odotuksen kontekstin harhaisuuden olettamuksen epäonnistuneesta virhearviosta.
Kimmo Tiilikaisen sairastama kaksisuuntainen mielialahäiriö on tautiluokituksissa luokiteltu sairaudeksi. Kuten muissakin sairauksissa pelkät oireet tai subjektiivinen kokemus tai ympäristön toteamus oireista ei riitä, vaan oireiden lisäksi oireisiin liittyy merkittävä toimintakyvyn heikkeneminen edeltävältä tai oletetulta tasolta.
Äärimmillään potilaan mieliala vaihtelee kahden ääripään välillä, poikkeavasta kiihtymyksestä tai epärealistisesta vauhdikkuudesta eli maniasta syvään epärealistiseen masennukseen tai epätoivoon eli psykoottiseen masennukseen. Masennus on samantyyppistä kuin "yksisuuntaisessa" (unipolaari) depressiossa.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on eri tyyppejä. Joillakin potilailla mieliala vaihtelee voimakkaasti manian ja depression välillä, toisilla maaniset jaksot ovat lievempiä, niin sanottuja hypomaanisia jaksoja, ja sekamuotoisen jakson aikana potilaalla on samanaikaisesti sekä masennuksen että mielialan kohoamisen oireita.