Minä uskon että on tullut aika paljastaa sinulle joitakin tyrmistyttäviä asioita, joista sinä olet kohdannut ”kaikuja” viimeaikoina.
Maailman talous on eräiden äärettömän rikkaitten sukujen eliittiin kuuluvien tahojen käsissä ja he omistavat myös Yhdysvaltojen keskuspankin (Federal Reserve) lisäksi Euroopan keskuspankin (EKP) sekä maailmanpankin (IMF). He siis ovat saamassa par´aikaa kartellilla koko maailman valtiot oman pikkusormensa ympärille, ja he pitävät tätä vieläpä erittäin onnistuneena petoksena. Heillä on miltei täysin hallinnassa maapallo ja sen rahoitusjärjestelmä ja median propagandakoneisto. He hallitsevat kohta miltei koko maailmaa, eikä maailma saa edes selville, kuka sitä hallitsee. Mikään tai kukaan ei voi vetää heitä oikeuteen, koska kukaan ei näe heitä ja myös siksi, että oikeuslaitos on heidän palvelijansa. Heidän kartellinsa lonkerot soluttautuvat kaikkeen, ja tämän kaiken takana on ajatus luoda Uusi Maailman Järjestys eli UMJ (englanniksi NWO, New World Order).
NWO (UMJ) ei ole enää utopiaa vaan tosiasia, jota toteutetaan systemaattisesti koko ajan. Ovatko Ilmestyskirjan ennustukset antikristuksen maailmanjärjestyksestä pian totta? Tähän vastaan, että: Pahalta näyttää. Tätä uhkakuvaa ei voi enää sivuuttaa.
Maailma muuttuu tiuhaan tahtiin, mutta muuttuuko se luonnollisesti omalla painollaan, vai ohjataanko sitä jotain meille tuntematonta päämäärää kohti? Jos näin on, täytyy suunnitelmia kehitellä siinä tapauksessa yleisöltä salassa, ja näin vääristyy pikku hiljaa ja huomaamatta yleinen käsitys maailmasta. Ja tämä onkin ollut ”Illuminatin”, UMJ-sisäpiiri-jäsenten tarkoitus.
Sinä et elä .... sinua eletään ... ja jollet tottele sinua vainotaan
He valvovat kaikkea rahaa jota sinä käytät. Halutessaan ”he” (illuminatistit tai illuminaatit) voivat pysäyttää rahan virtaamisen tai saada aikaan täydellisen romahduksen. Sitten he voivat määrätä maitten hallitukset julistamaan kaiken rahan arvottomaksi. Sillä hetkellä kaikki sinun rahasi häviävät savuna ilmaan. Ei kestä kauaakaan kun et voi ostaa tai myydä mitään ilman heidän (antikristuksen) mikrosirua, ”pedonmerkkiä” (lue enemmän tästä Raamatusta, Ilmestyskirjasta).
Tarvitsetko sinä ruokaa? Jos tarvitset, he voivat aiheuttaa kuljettajien lakon, joka lopettaisi ruoan jakamisen kauppoihisi. Ammattiyhdistykset ovat täysin heidän talutusnuorassaan ja manipuloitavissa. He voivat näännyttää sinut nälkään milloin vain he haluavat.
Jos sinun lapsesi eivät omaksu koulussa heidän iskostamiaan malleja, he voivat syyttää sinua laiminlyönnistä ja viedä lapsesi pois. Uskonnon opetus kielletään kouluissa. Sinun lapsesi eivät ole sinun, ne ovat heidän. Sinun täytyy rokottaa heidät ja sinun täytyy tuoda lapsesi heidän sairaaloihinsa, jos he niin määräävät, tai he hakevat heidät pois. Elektronisen kaupankäynnin kautta he kykenevät näkemään miten sinä toimit ja mitä ostat. Internetin ja muiden lähteiden kuten kännykän kautta he voivat jopa saada selville mitä sinä ajattelet, sanot ja teet ja missä sinä olet.
Sinut on ohjelmoitu pitämään väkivallasta, niin että sitten kun he lähettävät sinut tappamaan, sinä tottelet mielelläsi. He ovat tuottaneet väkivaltaisia toimintapelejä valmistellaksemme sinun lastesi mielet sodan raakuuksiin. He ovat panneet sinut näkemään armeijansa ja poliisinsa hyvinä osapuolina ja altistaneet sinut asioille, jotka olivat mahdottomia vain muutama vuosikymmen sitten. Jopa heidän taiteelliset ja kultturellit ohjelmat on suunniteltu niin, että sinä alistuisit, etkä kehtaisi sanoa eriävää mielipidettäsi ja jopa auttaisit Uuden Maailman Järjestyksen luomisessa.
Seksi ja väkivalta ovat parhaimmat voimat, jotka auttavat heitä saavuttamaan päämääränsä. Tällä tavalla he pitävät ihmiset niin kylläisinä, että heillä ei ole hyveellisyyttä tai aivokapasiteettia miettiä todella tärkeitä asioita, jotka on jätetty kokonaan tämän valtaeliitin käsiin. Ihmisten jakaminen alempaan ja ylempään kastiin on todellisuudessa alkanut jo n. 20 v. sitten tuhoamalla ei toivottua ainesta myrkyllisillä lisäaineilla, alkoholilla, tupakalla, huumeilla ja roskaruualla ja lamaannuttamalla heidät masentuneina liikkumattomiksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja tässä on seuraus, kun annetaan elämä paholaisen haltuun:
http://yle.fi/uutiset/lapsipornokohu_heiluttaa_saksan_hallitusta/7088323
Eiköhän tuollaisiin paneutuminen ole aika lopettaa. Tai jos et ole uskossa, niin vietä aikasi tuollaisten asioiden parissa. Me uskossa olevat emme tuhlaa aikaamme tuollaiseen, vaan luotamme kaiken luojaan.
"Seksi ja väkivalta ovat parhaimmat voimat, jotka auttavat heitä saavuttamaan päämääränsä."
Samat asiat olivat kristinuskon leviämisessä keskeisiä. Seksistä piti kieltäytyä ja väkivalta oli suotavaa.
Kristinuskon mukaan seksi kuuluu vain avioliittoon ja väkivallasta on suotavaa kieltäytyä.