Selatessa Uuden Suomen blogeja silmiini osui Tere Sammallahden kirjoitus Kimmo "Vietinpä seksiloman Anna Kontulan kanssa" Kiljusen uudehkoihin kiljahteluihin liittyen:
http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156844-kiljunen-ryöstettiin-karmaa-ironiaa-vai-molempia
Kiljusen kiljahteluihin oli tällä kertaa syynä se, että valtio ryösti hänen rahojaan Helsingin satamassa tullimaksujen ja alv:n muodossa. Onhan tuollainen valtion tekemä ryöstely jopa ikävämpää kuin yksittäisten rosvojen harjoittama, sillä valtio ei ryöstön so verotuksen jälkeen jätä ihmistä rauhaan vaan palaa yhä uudestaan hänen kukkarolleen.
Jos ajatus verotuksesta laillistettuna ryöstönä tuntuu vieraalta, mietipä seuraavia seikkoja:
- Jos veroa ei maksa, valtio pakottaa maksamaan
- Esimerkiksi yrittäjä, joka tilittää alv:n kuukausittain valtiolle joutuu tilityksen takia tekemään huomattavan lisätyön saamatta siitä mitään korvausta
- Ennen yli 20 prosentin korkoa velalle pidettiin kiskontana. Nyt alv prosentti on ylimmillään huimat 24 prosenttia
Verotus ennen kaikkea on sitä, että joiltain ihmisryhmiltä (veronmaksajat) kerätään rahaa, joka sitten annetaan toisille ihmisryhmille (Veron kuluttajat).
Kuten Sammallahti kuitenkin toteaa, Kiljusen kiljahtelut ovat ironisia. SDP on aina ajanut korkeita veroja. Erityisesti korkeaa progressiota. Lisäksi SDP näkee autot luksustuotteina, joita voidaan verottaa surutta. Kuitenkin valtaosa suomalaisista näkee autossa lähinnä käytännön kulkuneuvon, joka helpottaa siirtymistä paikasta toiseen.
Verovarat käytetään sitten SDP:n edustajiston lisäämiseen julkisen sektorin (pakaste)viroissa sekä puolueen etujärjestöille. SDP on myös ollut edistämässä protektionistista tullijärjestelmää, jossa hintatasoa Suomessa pidetään korkeana estämällä kilpailua.
SDP:n edustajien puolustus korkealle verotukselle kuuluu: Siten tuetaan köyhiä ihmisiä. Tämä käytännössä tarkoittaa mm sitä, että opiskelijat ja työttömät passivoidaan olemaan toimettomina opinto- ja työmarkkinatuella, joita maksetaan verovaroista. Lisäksi verotus on alimmissa tuloryhmissä, kiitos alv:n ja muiden tasaverojen, regressiivistä, mikä tarkoittaa että köyhät ihmiset tukevat verojärjestelmässämme toisia köyhiä. Rikkaat eivät tue vastaavassa määrin.
Nyt joku huutanee: Verotetaan sitten rikkaita enemmän. Tämä ei ole sellainen tie nirvanaan kuin SDP antaisi ymmärtää. Rikkaat ovat usein yhteiskunnan toimeliaimpia ihmisiä, jotka tuottavat niitä verotuloja, joiden turvin SDP:kin saa levitettyä sosialistiagendaansa. Lisävero rikkaille ajaisi monet näistä pois maasta ja haittaisi heidän lisäarvoa tuottavan yritystoimintansa kehittämistä.
Toinen vakioargumentti korkean verotuksen puolesta on: Ilman veroja hyvinvointivaltio romuttuu. Tosin ei ole koskaan näytetty, että valtio tuottaisi hyvinvointia, sillä sen tuottamista "hyvinvoinnin" muodoista esim työmarkkinatuki passivoi työttömät kotisohvalle makailemaan tai hyödyttömille kursseille. Työn vastaanottaminen saa aikaan tulojen notkahduksen.
Pisteenä i:n päällä Kiljusen oli se, että hän aitona monikultturistina oli ostanut jonkun ulkomaisen rihkaman, jonka perusteella sitten ironisesti, hänen itsekin puoltamillaan veroilla, hän joutui ryöstetyksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Demareilla on tällä hallituskaudella työministerin salkku, joten työvoimahallinnon pakastevirat säilynevät ja tullevat demareilla täytetyiksi.
On se kumma, että työvoimahallinto näyttää tuottavan työpaikkoja lähinnä demareiden pakastevirkailijoille.