Poistuiko esim. kuolemanpelko? Muuttuiko joku muu asia? Ja tapahtuiko tämä samaan aikaan kun tulit uskoon vai myöhemmin?
Muuttuiko elämäsi kun täytyit Pyhällä Hengellä?
p.s.
7251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! " (Luuk.12:49)
Jeesuksella oli profeetta Eliaan tavoin valta syöstä tulta taivaalta (Luuk.9:54). Jeesus valitsi termiksi juuri "tulen heittämisen maan päälle" (Luuk.12:49) koska hänen esikuvansa profeetta Elias heitti tulta maan päälle tuhotakseen Jumalan viholliset (2Kun.1:10). Mutta Jeesus halusi että tuo tuhoava tuli olisi jo syttynyt ihmisten keskuuteen. Jeesus tuli sytyttämään ihmiskunnan tuleen, jokaisen ihmisen sotaan toinen toistansa vastaan.
Myös tunnetuin epä-kanoninen evankeliumi, Tuomaan evankeliumi, vahvistaa tulen merkityksen kohdassa Luuk.12:49:
"Jeesus sanoi, "Ehkä ihmiset luulevat että olen tullut tuomaan rauhan maailmaan. He eivät tiedä, että olen tullut aiheuttamaan taisteluita maan päälle: tulta, miekan, sodan. Sillä talossa on viisi: kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaa vastaan ja poika isää vastaan, ja he tulevat seisomaan yksin." (Tuom.1:16)
Tuli, meikka ja sota ovat ilmiselvästi yhdenmukaisia asioita. Alku-kristityt siis tiesivät että Jeesus halusi sytyttää ihmiskunan tuleen, jokainen ihminen joutuisi sotaan pahuuden ja hyyyyden taistelussa.
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." (Matt.10:34)
Miekka ja rauha ovat tässä vastakohtia, eli miekka tarkoittaa yksinkertaisesti sotaa. Jeesus tuli tuodakseen sodan ihmisten keskuuteen.
Muuttui. Minua alettiin ahdistella eheytysopilla, En saa kuulemma olla oma iyseni, koska kuulemma homous on syntiä. Eivät kuitenkaan kykene perustelemaan väitettään muulla kuin irtolauseilla Raamatusta ja erityisesti Vanhan testamentin kivityskohdilla. Olen alaknut haluta tästä helluntailaisuudesta pois näiden ahdistelijoiden takia. Saavat itse olla epätäydellisiä, mutta minua vaativat selibattiin. Kenen oikeudella? Miksi?
Oletko yrittänyt perustella Raamatulla, että homous ei ole syntiä?
Pitäisikö minun perustella Raamatulla jotakin sellaista oikeaksi, mikä on osa minua ja on aina ollut? Tuo on ihan älytön vaatimus. En minä semmoista yritä, mutta en kyllä niele sitä, että Raamattu muka on nyky-yhteiskunnassa lakikirjana. Olen vastuullisesti oma itseni, eikä se kelpaa. Paremmin kelpaisin, jos olisin huora, avionrikkoja, alkoholisti, rikollinen tai mitä tahansa - enkä nyt tarkoita, että yhtään näistäkään haluaisin mollata. Homo vain on helluntaiseurakunnassa pahinta, kuin olisin suoraan Saatanan lähettämä. Tuntuu pahalta, kun ei saa olla oma itsensä, vaikkei tee mitään pahaa kenellekään.
Jos olisit täyttynyt Pyhällä Hengellä Raamattu olisi varmasti "nyky-yhteiskunassakin" lakikirjasi ja "nielisit" sen ilossa...
Tämäkin näkemyksesi todistaa selkeästi, että olet täyttynyt Saatanan Hengellä - valkeuden enkeliksi tekeytyjän...Hänen joka jo aluksi sanoi : Onko Jumala todellakin sanonut ?
Elätkö itse Raamatun lakien mukaan? Kannatatko kivitystuomiota? Miten suhtaudut orjuuteen? Haista nyt hapan: KUKAAN, jolla aivot on, ei pysty edes kuvittelemaan, että Raamattu on nykymaailmassa toimiva lakikirja. Parasta olisi myös, ettet tuomitsisi minun uskoani. En minäkään sinua tuomitse enkä uskoasikaan, vaikka se perusteiltaan järjettlmältä houreelta kuulostaakin.
Rauha ja luottamus täytti sydämeni, kun löysin Jeesuksen Vapahtajakseni, samoin mieheni. Syntimme oli anteeksi annettu, ja saimme uuden mahdollisuuden elää.Kotimmekin rauhoittui, ja lapsetkin huomasivat eron.
MInä en pelännyt kuolemaa ennemminkään, koska se oli koskettanut jo monesti elämääni, mutta nyt sain siitä uuden otteen. Kuolema ei ole enää päätepiste, vaan kaiken alku. Ylösnousemustoivo varmistaa tulevan elämän Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä.
Ilo oli niin valtava, että tuntui monta viikkoa kuin olisin ollut ilmassa. Tämä tunne valtasi minut heti kasteeni jälkeen. Muutenkin elämämme, mieheni ja minun, muuttui. Enää emme kulkeneet niissä riennoissa, missä ennemmin, emme enää lukeneet niitä aikakauslehtiä, kirjoja tms. mitä ennemmin. TV-ohjelmatkin valitaan eri kriteereillä. Jumalan sana ja musiikki ovat rakkainta antia nykyään.
Seurapiirimmekin muuttui, mutta siihen on osasyynä vanhojen ystävien pois luopuminen. Heitä yhdisti meihin ainoastaan alkoholin kanssa toimiva ystävyys. Kun se jäi, hekin jäivät. Me pidimme jonkin aikaa heihin yhteyttä, mutta he eivät enää käyneet meillä kuten ennen. Vain sukulaiset, joiden on "pakko" olla kanssamme tekemisissä, jäivät ja muutama entinen ystävä. Ilmeisesti he ovat oleet parhaita ystäviämme, koska he yhä välittävät meistä ja me heistä. Seurakunnastamme saimme uusia ystäviä näiden tilalle, joten mitään emme sitten menettäneetkään.
Muutos on ollut totaalinen, niin voin sanoa.