Britannian mamuministeri erosi - siivoojalla ei työlupaa

http://yle.fi/uutiset/britannian_maahanmuuttoministeri_eroaa_siivoojansa_tyolupasotkujen_takia/7077692
Britannian maahanmuuttoministeri eroaa siivoojansa työlupasotkujen takia

Siivoojan oleskelulupaan liittyvät asiat olivat kunnossa vielä vuonna 2007.

Britannian maahanmuuttoministeri on eronnut tehtävästään, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Konservatiivihallituksen ministeri Mark Harper päätti erota, kun oli paljastunut, ettei hänen siivoojallaan ollut voimassa olevaa työlupaa Britanniassa.

Pääministeri David Cameronin kerrotaan olevan erosta pahoillaan. Pääministerin kanslian mukaan Harper ei ollut palkannut laitonta siirtolaista tietoisesti.

Voimassa olevan oleskeluluvan puute kävi ilmi viime kuussa, kun Harper tarkistutti siivoojana työskennelleen naisen paperit. Edellisen kerran paperit oli tarkastettu vuonna 2007. Harper toteaa lausunnossaan, että ei ole rikkonut lakia, mutta maahanmuuttoministeriltä vaaditaan enemmän kuin tavallisilta kansalaisilta.

Pääministeri David Cameron luonnehti lausunnossaan Harperin eropäätöstä "kunniakkaaksi" ja toivoi, että Harper voi ennen pitkää palata hallituksen ministeriksi.
Lähteet: Yle Uutiset
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


näin muualla! kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/britannian_maahanmuuttoministeri_eroaa_siivoojansa_tyolupasotkujen_takia/7077692
Britannian maahanmuuttoministeri eroaa siivoojansa työlupasotkujen takia

Siivoojan oleskelulupaan liittyvät asiat olivat kunnossa vielä vuonna 2007.

Britannian maahanmuuttoministeri on eronnut tehtävästään, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Konservatiivihallituksen ministeri Mark Harper päätti erota, kun oli paljastunut, ettei hänen siivoojallaan ollut voimassa olevaa työlupaa Britanniassa.

Pääministeri David Cameronin kerrotaan olevan erosta pahoillaan. Pääministerin kanslian mukaan Harper ei ollut palkannut laitonta siirtolaista tietoisesti.

Voimassa olevan oleskeluluvan puute kävi ilmi viime kuussa, kun Harper tarkistutti siivoojana työskennelleen naisen paperit. Edellisen kerran paperit oli tarkastettu vuonna 2007. Harper toteaa lausunnossaan, että ei ole rikkonut lakia, mutta maahanmuuttoministeriltä vaaditaan enemmän kuin tavallisilta kansalaisilta.

Pääministeri David Cameron luonnehti lausunnossaan Harperin eropäätöstä "kunniakkaaksi" ja toivoi, että Harper voi ennen pitkää palata hallituksen ministeriksi.
Lähteet: Yle Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu