.2.2014 21:080
Ps on ainoa uskottava Suomen itsenäisyyden palauttamista ajava ja liittovaltiokehitystä vastustava puolue. Sillä on vahvat isänmaalliset ja kristillissosiaaliset arvot. Täydellinen se ei ole, mutta sopii minulle. Se on tehokkain vaikutuskanava EU-parlamenttivaaleissa.
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160722-perusankyra-ehdolle-mepiksi-annoin-suostumuksen#comment-2513613
Puolueen suunnitelma:
Eurooppa-politiikan päätavoitteeksi kansallisen edun puolustus
Direktiivien ja kansainvälisten sopimusten ennakkovalmisteluun tulee panostaa huomattavasti nykyistä enemmän, jotta rikkidirektiivin kaltaisia lapsuuksia ei enää pääse tapahtumaan. Yhteistyötä etujärjestöjen kanssa kehitetään, jotta kansallisesti tärkeisiin EU-lainsäädäntöhankkeisiin vaikutetaan entistä koordinoidummin. Suomi on äänestänyt vuosina 2008-2012 neuvostossa vain kerran EU-lakiehdotusta vastaan. Tähän on tultava muutos. Tarpeen vaatiessa kansallista etua on uskallettava ajaa myös aggressiivisesti. Parhaillaan Suomen edun mukaista on lähteä tukemaan Ison-Britannian ja Alankomaiden tavoitetta kehittää unionia kevyempään ja vähemmän byrokraattiseen suuntaan. EU säännösten keventämiseen tähtäävä ns. REFIT-ohjelma on hyvä ensiaskel, mutta tätä linjaa on ajettava nykyistä selvästi voimallisemmin. EU-tason taloudellisten yhteisvastuiden kasvua ei tule hyväksyä.
_________________________________
http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalaisten-eurovaaliehdokkaat/
Lue myös meppiehdokkaiden kannanotot, kukaan ei edes
ehdota eroa EU:sta tai eurosta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kritiikin lisäksi tarvitaan vaihtoehtoa. Itsenäisyyspuolueen ehdokkaat sitoutuvat kannattamaan Suomen eroa EU:sta, vastustamaan Nato-jäsenyyttä ja kannattamaan kansanvallan lisäämistä.
Jos Itsenäisyyspuolueen edustajia valitaan EU-parlamenttiin, puolue käyttää saamansa voimavarat työhön Suomen eurosta ja EU:sta eroamisen puolesta. IPU mm. perustaa Suomeen toimiston jakamaan tietoa nykyisen politiikan vaihtoehdoista.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160991-aani-perussuomalaisille-on-aani-eu-jasenyydelle-ja-natolle
Ps:n nousu suurpuolueeksi on perustunut EU-kriittisyyteen. Tuota EU-kriittisyyttä puolue jatkaa ja aihetta siihen riittää. Oleellinen kysymys kuuluu, mitä merkitystä EU-kriittisyydellä on? Kaikki kun ovat enemmän tai vähemmän kriittisiä.
Luodut mielikuvat ja tosiasiat eivät Ps:n osalta vastaa toisiaan. Ps ei vaadi Suomen eroa eurosta eikä EU:sta. Siinä se on samalla puolen aitaa kuin muutkin nykyiset eduskuntapuolueet.
____________________________
Lue, kommentoi,
Kokoomuksen näpit pitää säätää lailla irti maamme asioihin puuttumisesta.
http://annemargaretalindell.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161004-mita-ihmetta-eu-vaaliehdokkaat-oikein-salaavat#comment-2518661
Anne vaatii puolueilta/ehdokkailta selviä kannanottoja EU asiaan,
niitä ei vain taida tulla muilta kuin IPU:lta.
Vaaleihin mennään taas mielikuvien varassa,kritiikkiä riittää
mutta tekoja ei ole.