Olisi hyvä, jos Evlut kansankirkolla voisi olla nykyistä merkittävämpi asema yhteiskunnassa. Esimerkiksi erityinen uskontoministerin tai mahdollisesti sisäministerin pysyvä paikka valtioneuvostossa. Muutenkin arkkipiispa voisi osallistua esimerkiksi valtioneuvoston istuntoihin tai toimia eduskunnan varapuheenjohtajana.
Kansankirkolle nykyistä näkyvämpi asema
Ex-ateisti
1069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aika mitäänsanomaton trolli. Ei jaksa inspiroida.
Ei Suomessa ole kansankirkkoa, vaan valtionkirkko, joka kuppaa yhteiskunnalta rahaa koko ajan.
On se kansankirkko kun siihen kuuluu suurin osa kansasta.
Pääministeri ja valtiovarainministeri esimerkiksi kuuluvat kansankirkkoon.
Ja presidentti ja rouva Jenni Haukio.
Miksi muuten yksi presidentin adjutantti ei voisi olla pappi?
"Kansankirkolle nykyistä näkyvämpi asema"
Kansankirkko on tosiaan niin tärkeä,
ettei kukaan enää näe sille järkeä.
Samaa mieltä. Suomen kansa on aina ollut kristittyjä lukuunottamatta tamperelaisia änkyräkomukoita.
Hyvä avaus.Suomen kansa on aina ollut kristittyjä lukuunottamatta tamperelaisia änkyräkommareita.
Hyvä avaus.Suomen kansa on aina ollut kristittyjä lukuunottamatta tamperelaisia änkyräkommareita.