Oki

Olen käyttänyt peniksen kehitys tekniikkaa jonkun aikaa ja nyt olen huolestunut.Nimittäen vaivani tuli yhtäkkiä, tein ohjelmaa kuuluvaa venytystä ilmeisesti liian voimakkaasti ja seuraavana päivänä kun kävin pissaamassa,niin tunsin hieman kirvelyä ja outoa jomotusta terskassani.En oikeastaan vielä siitä pelästynyt,mutta kun tyydytin itseni käsin,niin orkasmi oli kivulias.Menin lääkäriin enkä uskaltanut kertoa tätä,koska olen jo pitemmän aikaa pohtinut,että eturauhasessa saattaa olla vikaa.Olen jo pitemmän aikaa joutunut heräämään aamuyösta pissalle.Joten sain tulehduslääke kuurin koska lääkärikin epäili samaa,mutta se vaan ihmetytti miksi hän tunnustelut eturauhasen kokoa.Syöpä arvio kokeessa olen käynyt noin puolivuotta sitten,siksi kysyisnkin,että oisko eturauhanen ärsyyntynyt tästä peniksen venytys harjoituksesta,vai voiko eturauhasen tila pahentua ja tulla näin kivuliaaksi muutamassa päivässä.(TODELLA HUOLESTUNUT)!
0110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kysymys ! Lääkäreille kirjoitti:

Olen käyttänyt peniksen kehitys tekniikkaa jonkun aikaa ja nyt olen huolestunut.Nimittäen vaivani tuli yhtäkkiä, tein ohjelmaa kuuluvaa venytystä ilmeisesti liian voimakkaasti ja seuraavana päivänä kun kävin pissaamassa,niin tunsin hieman kirvelyä ja outoa jomotusta terskassani.En oikeastaan vielä siitä pelästynyt,mutta kun tyydytin itseni käsin,niin orkasmi oli kivulias.Menin lääkäriin enkä uskaltanut kertoa tätä,koska olen jo pitemmän aikaa pohtinut,että eturauhasessa saattaa olla vikaa.Olen jo pitemmän aikaa joutunut heräämään aamuyösta pissalle.Joten sain tulehduslääke kuurin koska lääkärikin epäili samaa,mutta se vaan ihmetytti miksi hän tunnustelut eturauhasen kokoa.Syöpä arvio kokeessa olen käynyt noin puolivuotta sitten,siksi kysyisnkin,että oisko eturauhanen ärsyyntynyt tästä peniksen venytys harjoituksesta,vai voiko eturauhasen tila pahentua ja tulla näin kivuliaaksi muutamassa päivässä.(TODELLA HUOLESTUNUT)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu